Äkkilähdöt kalliita tai myyty, mitä tehdä?

Matkanjärjestäjien kollektiivisesta märästä unesta on taas tullut todellisuutta: kylmä loppukevät ja viileä alkukesä vauhdittivat matkojen myyntiä niin tehokkaasti, että jo toukokuussa monet kesäkuun matkat oli myyty kovaan hintaan. Heinä- ja elokuulle löytyy vielä äkkilähtöjä, mutta varsinkin heinäkuun matkat ovat hyvinkin kalliita.

Jos aikataulu on joustava, ei toki kannata lähteä mihinkään juuri nyt. Monilla on kuitenkin kesäloma tiettyyn aikaan, mikä pakottaa lähtemään juuri silloin tai vastaavasti unohtamaan koko reissun. Meidän perheessä unohtaminen ei ollut vaihtoehto. Mies on parhaillaan lomalla, ja hän vaatimalla vaati, että lähdemme matkalle kaikista muuttokiireistä huolimatta. Etsin netistä sopivia matkoja jo viikkoja sitten vain havaitakseni, että ne olivat ökyhintaisia sen lisäksi, että yksikään kohde ei varsinaisesti hurmannut meitä. Kun hyviä äkkilähtöjä ei ole tarjolla, ainut jäljelle jäävä vaihtoehto on varata lennot ja hotelli itse ja mahdollisesti erikseen sen jälkeen, kun on vertaillut hintoja. Miten vertailu onnistuu helpoiten ja nopeiten?

Omaksi tavakseni on muodostunut vertailla lentoja Momondon kautta ja hotelleja Trivagon kautta. Molemmissa on monipuoliset hakuominaisuudet, ja mikä tärkeintä, hintatiedot pitävät paikkansa, vaikka voivatkin muuttua nopeasti. Netissä on nimittäin myös sellaisia vertailusivustoja, joissa hinnat näyttävät ensin hyviltä, ja kun haluamaansa matkaa klikkaa, siitä pyydetäänkin monta sataa euroa enemmän kuin alkuperäisen listauksen mukaan. Esimerkkinä tällaisesta sivustosta on Rantapallon äkkilähdöt. Alla on kuvakaappaus Rantapallon äkkilähtöjen ensimmäiseltä sivulta.

Sivun mukaan Matkapörssin matka Kroatian Splitiin maksaa 552 euroa/henkilö. Kun klikkaa itsensä Matkapörssin sivulle punaisesta Varaa-painikkeesta, eteen tulee tällaista tietoa:

Todellisuudessa matka maksaakin yli 1 110 euroa per henkilö, eli 2 223 euroa kahdelta henkilöltä. Se on siis tuplasti kalliimpi kuin Rantapallo väitti, ja pikkuisen ylikin! Niin kuin yllä olevassa kuvakaappauksessa lukeekin, 2 223 euron matka todella on HALVIN mahdollinen, eli kaikki muut vaihtoehdot ovat vieläkin kalliimpia. Eivätkä lennot edes ole suorat, vaan jokaisessa vaihtoehdossa on välilasku sekä Splitiin mentäessä että kotiin palatessa! Näin suuren luokan huijaus tuntuu kerrassaan älyttömältä ajanhukalta. Klikkasin Rantapallon äkkilähdöistä matkoja myös Italiaan, Puolaan ja Latviaan, eivätkä hinnat pitäneet paikkaansa yhdessäkään tapauksessa.

Juuri Rantapallon kaltaisten sivujen takia on tärkeää etsiä matkoja oikeista paikoista. Mennään siis jo mainitsemani Momondon sivuille, sillä matkan varaaminen kannattaa aina aloittaa lennoista. Haluan esitellä nimenomaan yhden tietyn Momondon ominaisuuden, jonka vasta äkkäsin ja jonka avulla löysin meille sopivan kesämatkan.

Kyseessä on Momondon Vie minut minne tahansa -hakuominaisuus. Se on mainio erityisesti silloin, kun matkalle pitää päästä tiettyinä päivinä, mutta kohteella ei ole niin väliä. Hakutuloksista pääsee valitsemaan tarkemmin maan ja kaupungin, ja minkä vain maan valitseekin, matka on joka tapauksessa juuri niinä päivinä kuin pitikin.

Yllä näkyy osa lukuisista vaihtoehdoista hintajärjestyksessä. Testimielessä valitsin kohteista Tšekin ja sieltä Prahan. Alla näkyy edullisimmat lennot. Hieno lisäominaisuus ovat myös kuvassa näkyvät hinta-arviopilarit: jos matkustuspäivissä on edes vähän säätövaraa, pilarit kertovat, minä päivinä lentäminen on vielä edullisempaa.

Näin siis itse vastikään varasin reissun. Emme valinneet juuri Prahaa, mutta kaupunkikohteen kuitenkin. Lisäsäästöjä sain taaskin Bonuswayn avulla.

Trivagon hotellihausta voin suositella karttanäkymää etenkin sellaisissa (kaupunki)kohteissa, joissa on väsyttävän suuri hotellivalikoima. Miten valita sopiva kymmenistä hotelleista, jos ne kaikki kuuluvat samaan hintaluokkaan, niistä löytyvät samat mukavuudet, ne ovat saaneet hyvät arvostelut ja ovat sijainniltaan ihanteellisella paikalla?

Karttanäkymä auttaa hahmottamaan, missä eri hotellit sijaitsevat, ja päättämään, haluaako asettua kaiken hulinan keskelle vai vähän kauemmas ja rauhallisemmalle alueelle esim. puiston kupeeseen. Lisäksi hotellineliöiden värit paljastavat heti, millaisia arvosteluja hotellit ovat saaneet. Itse en ole koskaan kelpuuttanut punaisella tai oranssilla merkittyjä hotelleja mm. luteiden takia, vaan hotellien täytyy olla vihreällä merkittyjä (mitä tummempi vihreä, sitä parempi), arvosteluja on oltava paljon ja niiden tulee kertoa hyvää.

Tällä kertaa valitsemamme hotelli löytyi Booking.comin kautta, eli myös hotelli toi meille säästöjä Bonuswayn ansiosta. Olen kertonut Bonuswayn kerryttämistä säästöistä ja näyttänyt, miten palvelu toimii seuraavissa kirjoituksissa:

Muistutan, että Bonusway tarjoaa blogini lukijoille 10 euroa ostosrahaa ensimmäisestä ostosta, ja palveluun voi liittyä tästä linkistä. (Huom! Linkin on oltava juuri tuo 10 euroa saadakseen, eli pelkkä Bonuswayn etusivulta liittyminen ei tuo asiakkaalle ylimääräistä ostosrahaa. Myös blogin sivupalkista löytyy oikealla linkillä varustettu banneri.)

Sitten vain matkaa odottelemaan! Miestä ja minua odottaa muutaman päivän pituinen reissu yli 30 asteen lämmössä. Pääsisipä kotimaassakin päivittelemään helteitä edes hetkeksi.

Mustikkatorttu (vegaaninen)

Mitä tehdä, kun pakastimessa on hurjasti viime kesänä/syksynä poimimiani mustikoita, ja pakastimen pitäisi pian olla tyhjä uutta asukasta varten?

Mustikkatorttua tietenkin! Olen jo tehnyt mustikoista lukuisia pirtelöitä ja laittanut niitä puuron sekaan, ja halusin nyt jotain muuta. Ajatus mustikkapiirakasta houkutti, mutta tiesin, ettei minulla ollut vaniljakastiketta tai -jäätelöä, mitä marjapiirakat usein vaativat kylkeensä. Muistin tehneeni jo teininä sellaista mustikkatorttua, joka on itsessään niin hyvää, ettei se välttämättä vaadi mitään sooseja päälleen. Niinpä kaivoin reseptin esiin. Torttu on helppo ja nopea tehdä, vaatii vain vähän raaka-aineita, ja se todella on melkoisen herkullista paljaanakin. Herkullisuus johtuu sokerista ja rasvasta, joista viimeisintä en käyttänyt lainkaan aiemmin jakamassani mustikkapiirakkareseptissä. Minulla oli rasvaa jäljellä vappuna leipomistani munkeista, joten nyt sain oivasti käytettyä myös sitä.

Tarjosin mustikkatorttureseptiä aikoinaan yläasteemme kokoamaan reseptikirjaan, johon se myös pääsi. Niinpä en tiedä sen alkuperäistä keksijää, mutta olenkin muokannut sitä hieman vuosien varrella. Omaan versiooni ei tule esim. kananmunaa ja hyytelösokeria, sillä resepti toimii hyvin ilmankin.

Mustikkatorttu

Murotaikinapohja:
  • 200 g margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 6 dl mustikoita
  • 1/2 dl sokeria
  • 2 rkl perunajauhoja
  • (1 tl vaniljasokeria)
  1. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi.
  2. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää seos taikinaan kaapimella sekoittaen.
  3. Levitä taikina voidellun vuoan pohjalle (ja reunoille).
  4. Sekoita täytteen aineet keskenään, ja kaada täyte taikinan päälle vuokaan.
  5. Paista mustikkatorttua 200 asteessa uunin keskitasossa 20 – 25 minuuttia.

Noin helposti torttu tosiaan syntyy!

Suosittelen, että taikinaa ei vedä vuoan reunoille, sillä reunat paistuvat, kuivuvat ja mahdollisesti palavat, vaikka torttu on keskemmältä vielä raaka. Toinen ja samalla viimeinen vinkki on se, että ei kannata pelästyä, vaikka tortun täyte on 20 – 25 minuutin kohdalla vielä aivan hyllyvä; se hyytyy täydellisesti, kun tortun antaa jäähtyä.

Erilaisia vaniljakastikkeita tai -jäätelöitä voi halutessaan käyttää, mutta rasvainen ja makea torttu maistuu mainiolta sellaisenaankin.

Apua, meille tulee huussi!

Vai sittenkin: Jes, meille tulee huussi! En nimittäin koskaan aiemmin ole ollut yhtä innoissani yhdestäkään vessasta. Totta puhuen en edes tiennyt, että huussista on mahdollista innostua tällä tavoin!

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Rakennuslupa-asiat ovat nimittäin edenneet siihen pisteeseen, että tuli aika tehdä jätevesisuunnitelma. Sellainen on tehtävä silloin, kun ei ole mahdollista liittyä (kunnan) viemäriverkostoon. Tonttimme alueella ei ole minkäänlaista viemäriverkostoa, eli liittyminen ei ole kustannuskysymys, vaan täysi mahdottomuus. Kunnollinen jätevesisuunnitelma tarvitaan siksikin, että jätevesilaki on vastikään tiukentunut. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että luontoon ei saa heittää esim. tiskivesiä puhumattakaan siitä, että WC-vedet pääsisivät imeytymään maaperään tai että huussin sisältö kaivettaisiin kuoppaan niin kuin ennen tehtiin. Kaikki jätevesi pitää puhdistaa ja suodattaa hommaan tarkoitetuilla laitteilla, ja pahimmat jätevedet eli WC-vedet eivät monilla alueilla kelpaa suodatettaviksi ollenkaan, vaan kunta voi edellyttää umpisäiliön hankkimista.

Jätevedet jaetaan mustiin ja harmaisiin vesiin. Mustilla vesillä tarkoitetaan WC-vesiä, ja harmailla puolestaan kaikkia muita jätevesiä eli keittiö-, suihku-, lavuaari- ja pesukonevesiä. Myös harmaat vedet täytyy puhdistaa hyvin, vaikka ne ovatkin paljon pienempi ongelma kuin mustat vedet. Omasta talosta unelmoivalle tärkeimmät kysymykset ovat, minkälainen ratkaisu vessa-asioiden kohdalla tehdään ja minne harmaat vedet ohjataan.

Minkälaista systeemiä me sitten olimme itsellemme ajatelleet, ja entä mitä itse pääsuunnittelija meille ehdotti? Olimme ajatelleet umpisäiliötä kakkavesille ja harmaavesipuhdistamoa harmaille vesille. Umpisäiliö on nimensä mukaisesti umpinainen säiliö, joka ei päästä kakkavesiä maaperään. Se on väliaikainen varasto jätevesille, jotka loka-auto tulee imemään maksua vastaan monta kertaa vuodessa (meidän alueellamme vähintään neljä kertaa vuodessa). Myös harmaat vedet voidaan ohjata umpisäiliöön, jolloin niitä ei siis puhdisteta ja imeytetä maaperään, mutta se ei missään nimessä ole kannattavaa. Ensinnäkin silloin säiliö täyttyisi käsittämättömän nopeasti, mikä tarkoittaisi vielä aiempaa enemmän säiliön kyttäämistä, jatkuvaa loka-auton tilaamista ja suuria menoeriä. Kun harmaille vesille hankkii oman puhdistamonsa, säästyy monilta tyhjennyksiltä, ja puhdistamon mallista ja toimintamekanismista riippuen laitteen voi mahdollisesti puhdistaa myös itse, jolloin loka-autolle ja maksuille ei ole tarvetta. Monista harmaavesipuhdistamoista tyhjennetään pelkkä liete, ja sekin vain kerran vuodessa.

Oli pienoinen kauhun paikka, kun tajusin, että pääsuunnittelija oli piirtänyt asemapiirrokseen umpisäiliön, johon ajettaisiin kaikki jätevedet, siis mustat JA harmaat. Eli juuri se kaikkein huonoin vaihtoehto! Nyt tämä tyttö puuttuu peliin, ajattelin. Tajusin, että minunhan se jätevesisuunnitelma todellisuudessa pitää tehdä, vaikka oikeasti se kuuluukin suunnittelijan tehtäviin. Koska kerroin yllä, ettei kaikkia jätevesiä kannata ohjata samaan säiliöön, pääsuunnittelijan ehdotusta voisi ihmetellä kovastikin. Hän oli kuitenkin varmasti ajatellut asian niin, että vain yhden säiliön asentaminen tulee edullisemmaksi kuin kahden – mutta vain rakennusvaiheessa. Jo parin vuoden asumisen jälkeen pelkkä umpisäiliö, jota joudutaan tyhjentämään yhtenään, tulee kaikista kalleimmaksi tavaksi huolehtia jätevesistä puhumattakaan vuosikymmenten aikana kertyvistä kuluista. Ja kuluthan olisivat moninkertaiset, koska harmaat vedet täyttäisivät säiliötä ennätystahtiin. Ei onneksi tarvitse olla matikkanero tajutakseen, että jos säästän esim. tuhat euroa nyt, ja maksan siitä ”säästöstä” viisi tuhatta euroa lähivuosina, todellisuudessa ei ole kyse säästöstä, vaan päinvastoin menetyksestä ja kalliista ja huonosta valinnasta.

Se siis oli varmaa, että harmaita vesiä ei sekoitettaisi mustien kanssa. Se oli oman suunnitelmani perusta ja ydinajatus. Minua kuitenkin kiehtoi valtavasti ajatus siitä, että mustia vesiä ei syntyisi lainkaan, jolloin umpisäiliötä ja loka-auton kalliita visiittejä ei tarvittaisi koskaan. Vesivessa ja umpisäiliö kulkevat käsi kädessä, eli ilman säiliötä emme voi saada vesivessaa. Olimme oikeastaan jo päättäneet, että haluamme vesivessan. Olin kuitenkin vertaillut myös huusseja eli kuivakäymälöitä, ja hakenut niistä tietoa. Pidin kovasti niiden ideasta, mutta liian moni seikka tuntui silti tökkivän: vaivalloisuus, mahdolliset hajut, tiettyjen mallien ruma ulkonäkö ja erityisesti tuuletusputket. Sisätiloihin asennettaviin käymälöihin tulee nimittäin lähes aina tuuletusputkia, jotka porataan seinän ja/tai katon läpi. Meille tulee katolle jo yksi putki kamiinasta/takasta, enkä halunnut sen viereen lisää putkia. Seinässä olevat putket puolestaan tulisivat lähemmäs meitä ja kasvojamme, enkä ilahtunut ajatuksesta yhtään.

Sitten kuitenkin löysin sopivan käymälämallin, joka puhutteli! Olin taas antanut intuition ohjata. Juuri intuitio oli kertonut, että umpisäiliö tai lähinnä siitä johtuvat jatkotoimenpiteet eivät ole minua varten (tiedän, että miehestä ja minusta juuri minä olisin kuitenkin aina se, joka valvoisi säiliön täyttymistä, soittaisi loka-auton jne.). Niinpä täytyi olla jokin muu ratkaisu. Ja se ratkaisu näyttää tältä:

Kyseessä on pakastava käymälä! Markkinoilla on ainakin kolme eri merkkistä pakastavaa käymälää, Biolan Icelett, Privetti ja Separett Freeze, ja niissä kaikissa on sama toimintaperiaate: vessa ei vaadi lainkaan vettä, eikä siten viemäröintiä, eikä siihen tule myöskään tuuletusputkia, joita varten tarvitsisi porata reikiä seinään/kattoon. Pakastavat käymälät ovatkin ainoita käymälöitä, joihin (tuuletus)putkia ei tarvita. Vessa asetetaan lattian päälle, eli lattiaakaan ei tarvitse rikkoa toisin kuin joidenkin muiden käymälämallien kohdalla. Vessa vaatii ainoastaan sähköä.

Pakastavista käymälöistä sanotaan seuraavaa:

Pakastava käymälä on ominaisuuksiltaan erinomainen erityisesti kohteisiin, joihin viemäröinnin tekeminen olisi haasteellista. Käymälä tarvitsee ainoastaan normaalin pistorasian ja se on hetkessä käyttövalmis. Lisäksi tätä kuivakäymälää on helppo liikuttaa.

Pakastava käymälä jäähdyttää jätteen nopeasti n. -15 asteiseksi mikrobitoiminnan pysäyttämiseksi, jolloin hajujakaan ei pääse syntymään. Vessa ei tarvitse vettä, viemäriä tai tuuletusputkea ja jätteet voidaan kompostoida normaalisti. Se on helppo pitää hygieenisenä, ja kun sitä ei käytetä, irrotetaan vain töpseli seinästä ja tyhjennetään säiliön sisältö. Pakastava käymälä on myös esteettisesti edustava, sillä se muistuttaa erehdyttävästi tavallista vesivessaa.

Luontoystävällinen valinta ei tarvitse käyttöönsä kemikaaleja, vettä tai seosaineita, joten se ei rasita ympäristöä.

Lähde: http://www.coolcenter.fi/tuotteet/pakastava-kaymala-kuivakaymala/

Pakastava käymälä ei tosiaan vaadi kuivikettakaan toimiakseen, mutta näkösyistä sitä voi halutessaan käyttää. Edellä linkatun Coolcenterin mukaan pakastavien käymälöiden sähkönkulutus on niin pientä, että kaikki vessan käyttämä sähkö maksaa vain 25 – 35 euroa vuodessa! Se on kovin eri summa kuin 440 euroa, minkä verran pelkän mustan veden tyhjentäminen tonttimme alueella maksaa vuodessa (kun käyttäjiä on vain kaksi ja kun säiliön koko on tyypilliset viisi kuutiota).

Sähkö tekee vessasta pakastimen, joka eliminoi hajut. Siksi sähkö tuo vessaan sellaista käyttömukavuutta, mitä vieläkin perinteisempi huussi ei pysty tarjoamaan, ilman tuuletusputkia varsinkaan. Pakastava vessa on makuumme ylellisempi kuin mikään muu käymälämalli. Väitteet laitteen estetiikasta todella pitävät paikkansa, sillä monet käymälät näyttävät seuraavanlaisilta:

Lähde: Googlen kuvahaku, hakusana: kuivakäymälä

Lähde: Googlen kuvahaku, hakusana: kuivakäymälä

Noissakaan ei ole kerrassaan mitään vikaa ulkohuussissa tai mökillä, mutta uuden talon moderniin kylpyhuoneeseen ne eivät sovi.

Myös polttavat käymälät olivat harkintalistalla, mutta koska niissä jätteet poltetaan 600 asteessa, ne kuluttavat paljon pakastavia käymälöitä enemmän sähköä, ja syntyville sauhuille putkia vasta tarvitseekin! Lisäksi polttavissa käymälöissä on käyttörajoituksia (ts. kuinka monet tarpeet niissä voi polttaa päivässä), ja joka ikiselle vessahädälle tarvitaan oma pussi; niinpä 10 vessakäyntiä tarkoittaa kymmentä pussia. Pakastavassa käymälässä pusseja kuluu esim. yksi viikossa, kun käyttäjiä on kahdesta neljään, ja lopulta pussi, toisin sanoen jäinen kalikka, viedään kompostoriin.

Kompostorejakin ehdin jo katsella, ja toistaiseksi nätein löytämäni on Biolanin, isoa kiveä jäljittelevä maisemakompostori:

En mene sen enempää kompostointiin juuri tässä kirjoituksessa, mutta yleisesti voi sanoa, että käymäläjätteet vaativat jälkikompostoinnin, joka kestää vuoden tai parikin. Se, että käymäläjätteet laitetaan kompostoriin jäisenä, hidastaa kompostoitumista. Tosin talvella jäte ei kompostoidu muutenkaan tavallisessa kompostorissa, vaan kompostoituminen käynnistyy taas keväällä ilmojen lämmettyä. Minulla ei ole mikään kiire saada valmista multaa, joten en usko hitaan kompostoitumisen häiritsevän. Lisäksi voin hankkia useamman kompostorin tarpeen vaatiessa, sillä tilaahan tontilla riittää.

Vessa-asiat ovat siis näin ollen kunnossa, ja jätevesisuunnitelmaan tarvitaan vain harmaavesipuhdistamo. Mahtavaa! En malta odottaa, että pääsen puljaamaan käymälän ja kompostorin kanssa. Harva varmaan iloitsee käymälästään siten kuin minä, mutta tuntuu vain niin hyvältä löytää ratkaisu, jonka tietää itselleen parhaimmaksi. Löysin sopivan käymälän eilen, kerroin siitä kaikille suu vaahdossa, ja ääneni on vielä tänäänkin käheä. Blogin ansiosta jännistä jutuista pääsee onneksi kertomaan myös kirjallisessa muodossa!

Kun eksä alkaa vainota

Elämässäni oli kerran aika, jolloin postiluukusta tipahteli tiuhaan tahtiin kirjeitä Helsingin käräjäoikeudelta.

En ole muistellut noita aikoja pitkään aikaan, mutta nyt kirjeisiin oli pakko tarttua. Jouduin miettimään, haluanko todella kantaa kirjeet ja niiden ällöttävän sisällön lapsuudenkotini kautta uuteen kotiini.

Kirjeissä kerrotaan entisen poikaystäväni tekemistä rikoksista, joista häntä aikoinaan syytettiin. Osa rikoksista kohdistui minuun, läheisiini ja ystäviini. Rikoksista myös uutisoitiin mediassa. Yle tarttui asiaan kaikista hanakimmin, ja haastatteli myös uhreja.

Häpesin sitä, että minun kauttani myös läheiseni joutuivat kärsimään siitä, millaisen poikaystävän olin joskus valinnut. Onneksi olin sentään vielä kovin nuori silloin, sillä kypsemmällä iällä tapaus olisi toki ollut vielä häpeällisempi. Toisaalta moni lohdutti minua sillä, että en voinut tietää, millainen eksän todellinen luonto oli. Menneisyyteni takia en koskaan sano itseäni hyväksi ihmistuntijaksi, vaikka kuinka luulisin tuntevani jonkun. Elämä on opettanut, että on mahdotonta tietää, mitä muiden ihmisten mielessä oikeasti liikkuu.

Tutkittuani nyt käräjäoikeuden lähettämiä kirjeitä löysin papereiden joukosta myös eksän lähettämän uhkauskirjeen. Typeryyksissään hän lähetti sen minulle ja käräjäoikeudelle! Eipä ainakaan ollut minun vaikea todistaa, että moinen uhkauskirje todella oli olemassa. Vuosia aikaisemmin hän oli lähetellyt minulle asiattomia tekstiviestejä ja sähköposteja ja lavastanut jopa oman kuolemansa! Viimeisin tosin kaiketi johtui kehnoista kirjoitustaidoista, koska en usko, että hänen tarkoituksensa oli uskotella, että hän oli kuollut. Kuolleena hän ei luonnollisestikaan olisi enää voinut ottaa minuun yhteyttä.

Kun kaikki käräjöinti vihdoin oli ohi, eksäni teki minusta aiheettoman rikosilmoituksen. Vasta silloin minulle selvisi, että kuka vain voi tehdä rikosilmoituksen ilmaiseksi netissä, ja vaikka se olisi kuinka aiheeton tai keksitty tahansa, poliisin täytyy tutkia tapaus. On sanomattakin selvää, että tapaus ratkaistiin minun hyväkseni, ja eksä joutui myöntämään omat valheensa. Sekin on käsittämätöntä, että poliiseja saadaan käyttää tuolla lailla hyväksi ilman korvausta.

Häirintää jatkui kaiken kaikkiaan kuuden vuoden ajan eromme jälkeen, vaikka välissä saattoi olla pidempiäkin taukoja. Olen aina ajatellut, että hänestä ei voi enää kuulua, koska en ole ollut missään yhteydessä häneen lähes 10 vuoteen. Toisin sanoen hänellä ei voi olla minusta mitään materiaalia, mitä käyttää minua vastaan.

Yleisesti en pitänyt käräjöintiä ja häirintävuosia erityisen raskaina tai kuluttavina. En uupunut käräjäoikeuden lähettämiin kirjeisiin. Koin, että minun tehtäväni oli antaa eksälle opetus, jota kukaan muu ihminen tai taho ei ollut hänelle koskaan aiemmin antanut. Vaadin häneltä korvauksia, joihin minulla oli oikeus, ja pitkä uurastukseni palkittiin lopulta muutamalla satasella. Nekin sataset olivat riemuvoitto maassa, jossa on huippuihanteellista olla rikollinen ja jossa uhrit jäävät lähes aina nuolemaan näppejään.

Vaikka uskonkin, että saan nyt olla rauhassa, katsoin järkevimmäksi valokuvata joka ikisen käräjäoikeuden lähettämän sivun. Nyt voin silputa ja heittää kaikki paperit pois, mutta todistusaineisto säilyy silti yhä. Ilman, että joudun miettimään papereille sopivaa paikkaa uudessa talossani. Aivan kuin sellaiset paperit sopisivat yhteenkään kotiin ylipäänsäkään.

Unelmatalo

Mitä kuvassa näkyy?

Vastaus: Siinä on talon ja terassikalusteiden osia. Päätin sittenkin rakentaa taloni itse ja tilata vain rakennusmateriaalit.

No ei sentään! Onhan tuleva talo pieni (mistä mieskin jaksaa irvailla vähän liian usein), mutta ei niin pieni, että sen rakennusmateriaalit mahtuisivat pöydälle. Minkä talon osista sitten on kyse?

Vanhan ja rakastetun barbitaloni! Olin oikein odottanut, että pääsisin kokoamaan sen. Aion antaa sen siskontytölleni.

Barbitalon kokoaminen tuli ajankohtaiseksi, koska ensinnäkin siskontyttö on sopivassa iässä ja pitää barbeista, ja toisekseen talon osat löytyivät samoista kaapeista, joihin joudun pian ahtamaan omia tavaroitani muuton takia.

Katsoin parhaaksi koota talon itse siltä varalta, että siitä puuttuisi osia. En nimittäin kehtaisi tarjota siskontytölle taloa, jota ei pysty rakentamaan puuttuvien osien takia. Kaikki osat onneksi löytyivät.

Talo on nimeltään Barbie Modular Home 3 in 1. Sen voi koota monella eri tavalla moduulien ansiosta. Se on yhä yksi hienoimmista saamistani synttärilahjoista koskaan. Olin aivan häkeltynyt, kun sain sen! Minähän olin melko poikamainen tyttö puuhiltani (tekninen työ) ja harrastuksiltani (karate), joten ehkä barbi-innostus toi kaivattua vastapainoa.

Talo on takaakin niin kaunis!

Terassilla kelpaa nyt köllötellä.

Jos siskontyttö on puoliksikaan yhtä innoissaan talosta kuin minä aikoinani, niin talo saa pian uuden onnellisen omistajan!

Mutkia matkaan

Alkuun huonot uutiset:

  • En saa rakennuttaa taloa pellolle, jolle halusin ja jonka esittelin täällä.
  • Edes talon terassia ei saa rakentaa pellolle, sillä peltopläntti on merkitty yleiskaavaan viljelyalueeksi.
  • Tontin lähellä tai oikeastaan koko asuinalueella ei ole minkäänlaista viemäriverkostoa. Tilanne on sama kaikille naapureille. Se tarkoittaa, että vessanpönttövedet johdetaan maan alle umpisäiliöön, joka pitää tyhjentää maksua vastaan niinkin usein kuin kolmen kuukauden välein. Säiliö täyttyy nopeasti, koska jätteen lisäksi sinne päätyy litrakaupalla vettä joka ikinen kerta, kun vessa vedetään.
  • Saadakseni juoksevaa vettä taloon (kunnallistekniikan kautta) minun pitäisi palkata maaurakoitsijat kaivamaan väylä kaukaa yhden pääajotien alta, mikä on kuulemma hyvin kallista ja vaivalloista. Niinpä minulle ehdotettiin, että saisin oman vesiliittymän naapurin porakaivosta. Idea voi olla hyvä ainakin kustannuksiltaan, mutta en välttämättä haluaisi olla riippuvainen muista veden suhteen. Mitä jos naapurit esim. muuttavat pois, eivät huolla kaivoa tai vettä ei riitäkään kaikille (vaikka kunnollisia porakaivoja pidetäänkin ehtymättöminä)?
  • Jostain maanmainiosta syystä yksi tontin talo on ”museollisesti arvokas”, eikä sitä saa purkaa. Emme tosin olleetkaan sitä purkamassa, mutta talo lasketaan tontin pääasialliseksi asuintaloksi, vaikka se on ollut asumaton 30 vuotta! Näin ollen omalle talolleni haetaan rakennuslupaa sivuasuntona. Tontilla saa olla vain yksi pääasunto ja yksi sivuasunto, vaikka lääniä on silmänkantamattomiin. Mikäli yksi toinen tontilla jo olemassa oleva talo laskettaisiin sivuasunnoksi, se pitäisi purkaa, jotta oma taloni voisi saada rakennusluvan. Juuri sitä taloa emme haluaisi purkaa, koska se on kaikista tontin taloista uusin ja siten parhaiten säilynyt.

Huh, että listasta tulikin pitkä! Taloprojekti on vasta aluillaan, ja olen jo tässä vaiheessa aika naatti. Ymmärrän nyt paremmin termin taisteluväsymys. Eikä taistelu ole vielä edes alkanut!

Nyt jos koska on nähtävä asioiden hyvät puolet. Niitä voisivat olla seuraavat asiat:

  • Talo voi mahdollisesti saada rakennusluvan hyvin läheltä sitä peltoplänttiä, jota olin ajatellut. Jos niin kävisi, talo yhä osoittaisi etelään järvelle päin, mutta olisi monta metriä kauempana järvestä ja siten lähempänä tontin muita taloja.
  • Vaikka talon terassiakaan ei saa rakentaa pellolle, sen reuna saa tulla pikkuisen pellon rajan yli.
  • On todennäköistä, että tontilla jo olemassa olevaa sivurakennusta ei ole rakennettu sivuasuntona, vaan talousrakennuksena, jolloin sitä ei tarvitsisi purkaa oman taloni tieltä.

Siihen hyvät puolet toistaiseksi loppuvatkin, sillä näen vesi- ja viemäritilanteen melko kehnona. Ei umpisäiliö oikeasti mikään kirosana ole, vaikka ei olekaan ekologinen ja vaatii tyhjennyksen. Kunnon viemäriverkosto ei olisi yhtään ekologisempi veden kulutuksen osalta, mutta jätteitä ei tarvitsisi koskaan ajatella sen jälkeen, kun ne on vetänyt pöntöstä alas. Umpisäiliö kenties pakottaa läträämään harkitummin, koska ajatus nopeasti täyttyvästä kakkavesisäiliöstä ällöttää. Säiliön tyhjentäminen tontin alueella maksaa tällä hetkellä 440 euroa vuodessa, mikä on kova hinta. Kaikki umpisäiliön haitat saavat minut miettimään ekologisempia, halvempia ja mahdollisesti muutenkin itseäni enemmän miellyttäviä ratkaisuja. En kuitenkaan toistaiseksi ole keksinyt mitään umpisäiliötä parempaa, sillä erilaiset mustan veden saostusmenetelmät eivät enää ole laillisia, ja haluan kuitenkin todennäköisesti vesivessan. Ostamani talohan on ominaisuuksiltaan moderni, kaikki mukavuudet sisältävä omakotitalo, ei siis mikään askeettinen mökki, miltä se pian alkaa vaikuttaa, jos päädynkin lopulta hankkimaan jonkin sisähuussin!

Nykymaailma tarjoaa valtavan määrän tekniikkaa ja sovelluksia, joista en koskaan ole ollut kiinnostunut ja joihin en koskaan laittaisi aikaani ja rahaani. Kai oletin, että maailmassa, jossa on jo sellaisiakin tarpeettomia keksintöjä kuin älykondomit, olisi myös mahdollista tuoda kunnallistekniikka reilun 50 kilometrin päähän Helsingistä. Niitä harvoja tekniikoita, joita ihmiset todella tarvitsisivat ja arvostaisivat. Mutta ei.

Näkymät pahasti ummehtuneen museotalon ikkunoista onneksi hoitavat väsähtänyttä mieltä.

Yli 11 kilon kevennys!

Kyllä vain, keventyminen on alkanut lupaavasti. Olen menettänyt jo yli 11 kiloa!

Tosin näissä kevennysprojekteissa on aina myös huonot puolensa: kun saa muutaman kilon pois, sitä alkaa ahnehtia, eikä lopulta mikään määrä menetettyjä kiloja ole tarpeeksi. Aina pitäisi tulla yhä vain kevyemmäksi. Juuri siksi raja tulisikin vetää johonkin. Tietyn määrän kiloja on pakko riittää, mutta silti ei aina ole selvää, mikä määrä olisi sopiva. Kun samaan aikaan kaikki muutkin keventävät ympärilläni juuri nyt kesän alla, se luo minullekin paineita jatkaa keventämistä.

Urakka alkoi sillä kaikkein pelottavimmalla vaiheella: vaa’alle hyppäämisellä. Tiesin toki, että puhuttiin monesta kilosta, mutta en silti olisi uskonut, että niitä oli kertynyt niin tuhottoman monta. Itsesyytökset alkoivat nostaa päätään. Miksi olin päästänyt tilanteen niin pahaksi? Miksi en ollut tarttunut härkää sarvista jo aikaa sitten? Itsekurin puutteesta ja laiskuudestahan nämäkin kilot johtuivat. Vai sittenkin jostain muusta?

Kun vaaka paljasti lukemaksi 11,3 kiloa, en sentään ollut pyörtyä niin kuin vuosia aiemmin. Olen selvinnyt 11 kilosta aiemminkin, ajattelin. Tällä kertaa laihduttaisin nämä kilot vain päivässä tai parissa, vaikka moinen tavoite kuulostikin epäterveelliseltä ja ennen kaikkea mahdottomalta.

Noin viikko siihen lopulta meni, että sain kaikki kilot pois! Kyllä niitä olikin ollut melko raskasta kantaa. Kiloihin liittyi paljon muistoja, kipeitäkin sellaisia.

Syy kertyneisiin kiloihin alkoi selvitä: mitä enemmän elettyä elämää, sitä enemmän siitä kasaantuu kaikenlaista kuonaa. Jos ei pysy kuosissa, elämä varmasti kerryttää kiloja.

Miten kummassa kiloista sitten pääsee eroon? Toisille se on hyvin vaikeaa. Aina ei ole helppoa luopua menneisyyden taakoista ja aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä. Sillä juuri siitä on kyse: nykyinen olotilasi on kaikkien menneiden päätöstesi ja toimiesi tulosta. Jos olet valmis luopumaan menneestä, ylimääräisten kilojen ei tarvitse kuulua uuteen elämääsi mitenkään.

Mitä sitten, kun kilot ovat poissa? Sitten vain nautitaan keveämmästä olosta! Älä kuitenkaan odota kevennykseltä liikoja. Moni ongelmasi ei alkujaankaan johtunut ylimääräisistä kiloista, sillä kilothan olivat vain seurausta kaikesta muusta, mitä elämässäsi on tapahtunut. Jos olet keventänyt oikeista syistä, ja sinulla oikeastikin oli kevennettävää, silloin pystyt todennäköisemmin iloitsemaan lopputuloksesta.

***

Tekstin selkokielinen käännös: Olin säilönyt kuvissa näkyvään isoon laatikkoon yli 11 kilon edestä papereita, joista suurin osa oli yläasteajoiltani. Heitin lähestulkoon kaikki paperit (99,9 %) kierrätykseen otettuani muutamista ensin valokuvan, ja minulla on nyt kaikin päin kevyempi olo!

Kulli ja pillu

Olen kertonut blogissa massiivisesta raakkausprojektista, jonka aloitin toden teolla vähän aikaa sitten. Viikon ajan olen keskittynyt nimenomaan papereiden läpikäymiseen ja hävittämiseen. Tulostakin on vihdoin syntynyt, mistä kertonen enemmän huomenna, mutta pari paperia ansaitsee oman esittelynsä.

Yläastepapereiden joukosta löytyi biologian tunnilla käytettyä opetusmateriaalia, jota muistan ihmetelleeni kovasti jo 15-vuotiaana, eli 16 vuotta sitten.

Tekstit kullista ja pillusta särähtivät korviini pahasti jo silloin. Ne sanat eivät käytännössä kuulu sanavarastooni tänäkään päivänä. Voin kuvitella käyttäväni niitä ainoastaan halventavassa merkityksessä ollessani vihainen jollekulle, mutta tavallisessa puheessa en koskaan viittaa kenenkään alapäähän kullina tai pilluna. Nuo sanat vain kerrassaan ovat niin käsittämättömän rumia! Tosin monet muut vastaavat ilmaukset, kuten kyrpä ja tussu, eivät puhuttele yhtään kullia ja pillua enempää.

Merkittävintä opetusmateriaalin tekstissä on se, että kullista ja pillusta ennustetaan tulevan yleiskielen sanoja. Yleiskieleen viitattiin ennen kirjakielenä, ja Kotimaisten kielten keskus kertoo siitä seuraavaa:

Yleiskieli on kielimuoto, jota käytetään mm. sanomalehtien, television ja radion uutisissa, oppikirjoissa, tietokirjoissa, asiakirjoissa, käyttöohjeissa ja tiedotteissa. […] Se [yleiskieli] on mm. neutraalin asiatyylin kielimuoto.

Ja kullista ja pillustako pitäisi tulla neutraaleja, asiatyyliin sopivia sanoja? Ainakaan toistaiseksi ennustus ei ole toteutunut.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan molemmat sanat ovat alatyylisiä, mistä tiedetään seuraavaa:

Alatyyli on karkeuksia sisältävä kielellinen ilmaisutyyli. Esimerkkejä alatyylisistä sanoista ovat kaikki kirosanat ja muut vulgaareina pidetyt ilmaisut kuten haistattelut. Alatyylin käyttöä sille sopimattomissa paikoissa pidetään loukkaavana. (Lähde: Wikipedia)

Jos pillun kaltaiset sanat olisivat neutraaleja ja asiatyylisiä, googlaamalla sanan pillu ei saisi tällaisia hakutuloksia:

En yhäkään käsitä, miksi meille jaettiin koulussa tuollaista opetusmateriaalia.

Melkein huvittavinta on se, että monisteessa kullin synonyymeiksi tarjotaan pippeliä ja kikkeliä! Noita vain pikkulasten kanssa käytettäviä nimiä!

Kielitoimiston sanakirjankin mukaan sanat pippeli ja kikkeli ovat lastenkielessä tai lapsille puhuttavassa kielessä käytettäviä sanoja.

Opetusmateriaalin viesti: kulli = kikkeli. Alatyyli = lastenkieli. En tiedä, mitä teineille tänä päivänä opetetaan, mutta itse saamani monisteet ovat joka tapauksessa vuodelta 2001.

Lienee tarpeetonta raportoida, että kulli- ja pillumonisteet eivät päässeet säästettävien joukkoon.

Myydäkö asunto itse vai välittäjän kautta?

On aika kertoa, miten asuntoni lopulta meni kaupaksi. Oman kokemukseni avulla pystyn pohtimaan, kannattaako koti myydä itse vai välittäjän kautta.

Kirjoitin aiemmin keväällä asunnonvälittäjien tekemistä mokista asuntojen myynti-ilmoituksissa, enkä siten luonnollisestikaan ollut kiinnostunut välittäjän palkkaamisesta. Itse asiassa löysin vastaavia mokia vielä niin paljon lisää, että minulla oli suunnitteilla toinenkin postaus aiheen tiimoilta. Mokien suuri määrä vahvisti sen käsityksen, että virheellisiä ilmoituksia ei tarvitse hakemalla hakea, vaan ne ovat yllättävän tavallisia. Niinpä minulle oli selvää, että myisin asuntoani itse.

Ja niin tosiaan tein. Valitsin parhaimmista (tai ainoista virallisista) myyntikanavista eli Etuovesta ja Oikotiestä jälkimmäisen. Ilmoituksen tekeminen loputtomaksi ajaksi maksoi 149 euroa. Käytin tuntikaupalla aikaa kuvien ottamiseen ja niiden valitsemiseen. Opiskelin yhtä lahjaksi saamaani järkälemäistä valokuvauskirjaa, jotta alkaisin saada kamerastani enemmän irti. Opiskelu kannatti, sillä ottamistani harjoituskuvista tuli niin paljon terävämpiä ja eloisampia kuin normaaleista otoksistani, että en olisi uskonut niitä itse ottamikseni!

Täytin huolella ilmoitukseen kaikki asunnon ja taloyhtiön tiedot, ja kerroin tehdyistä remonteista ja asuinalueen palveluista. Vältin kaikenlaista kikkailua ja kuluneita ilmauksia, kuten ”Harvoin tarjolla!”, ja annoin asunnon puhua puolestaan. Tiesin, että taloyhtiö oli hyvin hoidettu ja että se näkyisi myös tiedoissa. Hyvin hoidettu tarkoittaa mm. sitä, että remontit on tehty mallikkaasti ja ajallaan ja että hoitovastike on kohtuullinen, koska sitä on kautta aikojen kerätty sopivissa määrin. Hintapyynnön arvioin talohistorian ja toteutuneiden asuntokauppatietojen perusteella.

Niinpä ilmoitus oli valmis. Luin sen moneen kertaan läpi, ja luetutin sen myös kaikilla läheisillä. Olin tilannut kaikki tarvittavat paperit isännöitsijältä ja muokannut Oikotien tarjoaman ostotarjouslomakkeen sopivaksi mahdollisia ostajia varten. Päätin jo alussa, etten pidä yleisiä näyttöjä, koska halusin vain aidosti kiinnostuneita kävijöitä. Kun itse etsin ensimmäistä omaa asuntoani 10 vuotta sitten, kävin useissa yksityisissä näytöissä, eikä niiden sopimisessa ollut koskaan pienintäkään hankaluutta.

Oikotien tarjoamista tilastoista pystyin näkemään, montako klikkausta ilmoitukseni sai päivittäin. Sain Oikotien kautta kampanjaetuna myös lehti-ilmoituksen Helsingin Sanomiin valittuna viikonpäivänä. Valitsin sunnuntain, joka on myös kaikkein kallein päivä, mutta kampanjaedun myötä siis ilmainen. Yksi vanhempi mies pyysi yksityisnäyttöä jo samana sunnuntaina. Hän ei tuntunut tietävän asunnostani juuri mitään, joten olin varma, että hän oli nähnyt nimenomaan lyhyen lehti-ilmoituksen sen sijaan, että olisi lukenut tarkkaa netti-ilmoitusta. Sain siis yhden potentiaalisen ostajan lehti-ilmoituksen avulla ja kaikki loput netin kautta, koska lehti-ilmoitus oli kertadiili.

Vanhempi mies piti asunnosta, mutta etsi varta vasten sijoitusasuntoa. Tiesin, että oma asuntoni ei ole erityisen hyvä sijoituskohde suurta voittoa ajatellen mm. siksi, että se on parhaimmaksi sijoitukseksi liian suuri ja siten liian hintava, ja koska asuntoni on velaton eikä siinä siten ole rahoitusvastiketta, sijoittaja ei pääse nauttimaan sellaisista verokevennyksistä kuin velallisen (ja uuden) asunnon kohdalla (lue esim. Asuntosijoittaja saa verokikalla valtiolta puhdasta rahaa – laskelma näyttää, miten yksiön ostolla voi tienata 40 000 euroa). Vanhempi mies taisi oivaltaa saman, enkä kuullut hänestä enää.

Sitten eteen tuli tämä tapaus. Hehän olivat tehneet ostopäätöksen jo asunnon ovella, kunnes päättivätkin toisin. Sain muutamia muitakin soittoja ja kiinnostuneita kyselyjä mahdollisilta ostajilta, mutta en mitään kirjoittamisen arvoista. Jossain vaiheessa kyllästyin välittäjien yhteydenottoihin sen verran lopullisesti, että lisäsin Oikotien myynti-ilmoitukseeni Ei välittäjille -maininnan.

Aikaa kului. Tiesin, että jokin oli pielessä. Oikotien tilastot kertoivat, että asuntoilmoitustani klikattiin omaan makuuni paljon. Mietinkin, että kuinka monta sataa ja myöhemmin tuhatta ihmistä ilmoitustani tarvitsee klikata, että se tarkoittaisi edes yhtä potentiaalista ostajaa. Kävi nimittäin niin, että tuhatkaan klikkausta ei tuonut ostajaa tai edes varteenotettavaa ostajaa. Sama juttu, kun klikkauksia oli kertynyt 2 000, ja viimein lähes 3 000. Siinä vaiheessa otin ilmoituksen pois Oikotieltä ja siten koko netistä. Sitä ennen olin laskenut hintaa peräti kahdesti ja pohtinut pääni puhki, miksi asunto ei houkuttanut enempää aitoja ihmisiä näyttöön asti.

Tiesin, että ongelmana ei niinkään ollut oma ilmoitukseni ja asuntoni, sillä seurasin koko ajan asuinalueeni muita myytäviä kohteita. Niillä ei mennyt yhtään omaani paremmin. Ne olivat myynnissä kaksi tai kolme kuukautta, hävisivät sitten palvelusta, ja palasivat vähän ajan kuluttua uudelleen nettiin aivan kuin ”uusina” ilmoituksina, joko saman tai eri välittäjän kautta. Muutamilla kohteilla ei ollut mitään mahdollisuuksia, koska niissä taloyhtiön remontit oli jätetty liian pitkäksi ajaksi tekemättä, ja vastikkeet olivat älyttömän suuret. Tiesin, ettei niistä ollut kilpailijaksi omalle kodilleni, ja keskityin niihin kohteisiin, joiden tiesin tarjoavan parhaan vastuksen omalle asunnolleni. Hinnoittelin omani niin, että se oli koko ajan hieman edullisempi kuin pahin kilpakumppani sen lisäksi, että omani oli myös uudempi ja ehkä muutenkin houkuttelevampi pohjapiirroksen ja ikkunoiden suunnan osalta. Pahin kilpakumppani laski hänkin hintaa kahdesti, mutta asunto ei silti mennyt kaupaksi. Tosin eipä mennyt minunkaan.

Pidin muutaman viikon hengähdystauon, jonka jälkeen päätin kokeilla vielä kerran – tällä kertaa välittäjän kautta. Kun olin myynyt asuntoa itse, olin saanut monia tarjouksia eri välittäjiltä. Niistä yksi oli ylitse muiden. Vai pitäisikö sanoa alitse muiden. Saamani tarjous oli nimittäin valtavasti edullisempi kuin kymmenet muut, ja lisäksi kyseessä oli yksi Suomen tunnetuimmista välitysfirmoista. Pidin plussana myös sitä, että välitysfirma oli eri kuin ne, jotka koko ajan myivät epäonnistuneesti asuinalueeni muita kohteita. Arvelin, että juuri sen välitysfirman nimi toisi asuntoilmoitukseen raikkaan, mutta kuitenkin tunnetun leiman.

Välitysfirman omilta nettisivuilta selvisi, että minulle tarjouksen tehnyt henkilö oli jo reilusti kokemusta omaava laillistettu kiinteistönvälittäjä ja että firmalla oli koko Helsingin alueella vain muutama välittäjä, vaikka firma oli iso ja nimekäs. Ajattelin, että välittäjän on pakko olla haka työssään, koska vain harva on päässyt kyseisen firman listoille. Koko jutussa oli vielä tällainenkin bonus: jos valitsemani välitysfirma löytyisi Oikotien yhteistyövälittäjien joukosta, saisin myynti-ilmoituksesta maksamani 149 euroa takaisin. Tarkistin ensi tilassa, löytyikö ajattelemani välitysfirma Oikotien luettelosta, ja siellähän se komeili!

Otin yhteyttä valitsemaani välittäjään. Olin tehnyt päätökseni palkata hänet jo ennen kuin olin nähnyt häntä tai kuullut hänen ääntään (olin saanut alkuperäisen tarjouksen kirjallisena). Tiesin, että juuri niin EI kehoteta tekemään, mutta oma linjani oli alusta asti ollut erilainen, sillä enhän olisi halunnut palkata välittäjää alkujaankaan, vaan tein sen pakosta. Minulle merkitsi eniten asian talouspuoli eli kustannukset, ja intuitio ohjasi minut valitsemaan juuri hänet.

Välittäjä paljastui puheliaaksi ja kovaääniseksi. Hän oli aina edustavasti pukeutunut ja saapui voimakkaan parfyymipilven saattelemana. Aistin, että hänellä oli hyvä, aidosti myynnillinen ote. Minuun teki vaikutuksen hänen antamansa hinta-arvio. Olin nimittäin lukenut netistä erittäin kiinnostavaa asiaa kiinteistönvälittäjien antamista hinta-arvioista:

Asiattomasti toimiva kiinteistönvälittäjä voi tietoisesti hyödyntää omistajan toiveikkuutta ja sinisilmäisyyttä ja antaa merkittävästi markkinahintaa korkeamman arvion hinnasta. […] [L]iian suuri hintapyyntö markkinoinnin alussa karkottaa ostajaehdokkaat silloin, kun kohde on vielä ”tuore”, eikä kiinnostuksen herättäminen myöhemmin ole enää niin helppoa. (Lähde: Hinnoittele asunto oikein – Välittäjä vs. Omistaja)

Tuon tiedon ja oman myyntikokemukseni valossa suurin huoleni oli se, että välittäjä olisi arvioinut asuntoni hinnan yläkanttiin. Itsehän tiesin paremmin kuin hyvin, millä hinnoilla se ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjän ehdottama hinta kuitenkin osoitti, että hän oli erinomaisesti perillä asuinalueeni hinnoista ja halusi todella saada asuntoni myydyksi. Hintaehdotus oli vain muutaman tonnin alle sen, millä olin itse myynyt asuntoani viimeiseksi ennen kuin poistin ilmoituksen. Jos en itse olisi yrittänyt myydä asuntoani kalliimmalla, olisin varmasti närkästynyt välittäjän hinta-arviosta, mutta nyt olinkin vain hyvilläni.

Asuntoni oli välitysfirman kautta myynnissä vain kolme viikkoa. Välittäjä ehti pitää kaksi julkista ja kaksi yksityistä näyttöä. Aidosti kiinnostuneita oli useampia, ja yksi mahdollinen ostaja kävi kahdesti näytössä ja odotti lainapäätöstä. Sillä aikaa yksi toinen kiinnostunut iski lusikkansa soppaan, ja teki niin hyvän tarjouksen, ettei minun tarvinnut miettiä sen hyväksymistä lainkaan. Nyt kaupat on virallisesti tehty, ja olen allekirjoittanut myös talopaperit!

Mitä tästä tolkuttoman pitkästä tarinasta voi päätellä?

Omalla kohdallani on kiistaton tosiasia, että asunnon myyminen välittäjän kautta oli menestys, kun taas itse myyminen ei onnistunut. Tosin minun täytyi kuitenkin ensin yrittää itse, sillä muutoin en olisi hyväksynyt välittäjän antamaa hinta-arviota. Vain kokeilemalla saatoin ymmärtää ja uskoa, että oma hintapyyntöni oli liian korkea. Vielä muutama vuosi sitten pyytämäni hinta olisi ollut juuri oikea, mutta monien kerrostalojen hinnat todella ovat laskeneet, vaikka ne olisivatkin taas pienessä nousussa.

Kehotan muitakin asiaa harkitsevia kokeilemaan asunnon myymistä itse, mutta jos jutusta haluaa muutakin kuin kokeilun, seuraavat asiat kannattaa ottaa huomioon:

  • Pelkästään se, että asuntosi on Helsingissä tai muussa vetovoimaisessa kaupungissa, ei tarkoita vielä paljoakaan. Keskeisillä ja houkuttelevilla alueilla kysyntä on aivan toista kuin kaupunkien laitamilla.
  • Hintapyynnön on tosissaan oltava kohdallaan, sillä liian suuri hinta karkottaa ostajat.
  • Mitä kauempaa keskustasta/houkuttelevilta alueilta myyt asuntoa, sitä suuremmaksi myyntivaltiksi asunnon hinta muodostuu. Varaudu siihen, ettei asunnon todellinen arvo ole sitä, mitä olet luullut ja toivonut. Aidosti hyväkuntoista asuntoa ei tarvitse myydä merkittävään alihintaan kaupungin laitamiltakaan, mutta ole oikeasti tietoinen tämän päivän hinnoista. Omassa tapauksessani tein voittoa siihen nähden, mitä maksoin asunnosta aikoinaan, mutta myymällä asunnon muutama vuosi sitten olisin tehnyt vielä enemmän voittoa.
  • Jos myymäsi asunto ei ole houkuttelevalla alueella, myynti-ilmoitus kannattaa ehdottomasti laittaa sekä Etuoveen että Oikotielle. Itse koen tehneeni virheen siinä, että valitsin pelkästään toisen.

Minä opin, että asunnon myymisen ei tarvitse olla kamalaa ja kallista välittäjän kautta, niin kuin olin aiemmin ajatellut, vaan vertaamalla/pyytämällä tarjouksia ja luottamalla vaistoihinsa voi pystyä valitsemaan sopivan välittäjän. Toisaalta myös itse myyminen olisi voinut onnistua, jos olisin osannut välttää yllä mainitsemani virheet. Itse myymistä kannattaa joka tapauksessa kokeilla, jos ajatus vähänkään kiehtoo, sillä rahastakaan se ei ole kiinni: sekä Etuovella että Oikotiellä on ilmoitustakuu, eli ilmoituksen hinnan 149 euroa saa takaisin, jos palkkaa listoilla olevan yhteistyövälittäjän. Parhaassa tapauksessa asunto voi kuitenkin löytää ostajansa ilman välittäjääkin!

Kesähiukset

Aina ei ole selvää, mitä kaikkea blogissa haluaa jakaa, mistä syystä ja kenelle. Tällä kertaa tiesin kuitenkin heti, että uudet kesähiukset on laitettava blogiin. Ovathan hiukset yksi aiheistani muutenkin, mutta nyt postaus toimii myös todistusaineistona: kukaan läheiseni ja tuttuni ei nimittäin huomannut uutta polkkaani ollenkaan!

En toki halunnut hiusten leikkausta siksi, että joku tuttuni sen huomaisi ja sitä kommentoisi. Yllätyin kuitenkin siitä, ettei kukaan huomannut hiuksissa mitään eroa, sillä itse pidän sitä todella näkyvänä. Olen tottunut siihen, että pitkissä hiuksissa isoakaan pätkäisyä ei usein huomata, koska hiukset ovat leikattuinakin yhä pitkät. Lyhyemmissä hiuksissa pienempikin trimmaus puolestaan usein näkyy selvästi. Omat puolipitkät hiukseni leikattiin tällä viikolla perinteisimpään polkkapituuteen. Myös parturoijani kysyi, haluanko varmasti, että hiuksia leikataan niin paljon, kuin pyysin. Pelkäsinkin hetken, että niistä tulee liian lyhyet, kunnes tajusin, etteivät muut näe hiuksissani mitään eroa!

Niinpä lukija voi nyt halutessaan testata näkökykyään. Näetkö alla olevissa kuvissa mitään eroa hiusten pituudessa?

Ehkä edes pienen eron?

Itse olen joka tapauksessa polkasta innoissani! Uudella leikkauksella on piristävä ja energisoiva vaikutus. Kun on viettänyt valtaosan elämästään pitkätukkaisena, aidosti lyhyempi malli tuntuu aina jännittävältä ja elävöittävältä. Omat hiukseni eivät kuitenkaan ikäväkseni pysy lyhyinä kauaa, vaan kasvavat nopeasti, enkä jaksaisi käydä leikkauttamassa niitä parin kuukauden välein. Niinpä juuri nyt on kaikista kivoin hetki, kun hiukset ovat vastaleikatut!