Testissä Delight Pure -patukat

Kun minulle tarjottiin testattavaksi vegaanisia välipalapatukoita, en tahtonut sanoa ei. Minun on usein vaikea saada itseäni innostumaan minulle tarjottavista tuotteista, joten silloin harvoin kun tuotteet houkuttelevat, diiliin on tartuttava. Tällä kertaa sain siis testiin neljä erilaista Delight-patukkaa, joista kolme on perinteisempiä välipalapatukoita ja yksi proteiinipatukka.

Delight Pure -välipalapatukat ovat luonnon omia terveellisempiä herkkuja, joissa jokaisessa on vain viisi raaka-ainetta! Patukoiden pohja muodostuu taateleista ja pähkinöistä, ja loput kolme ainetta tekevät jokaisesta eri mausta omanlaisensa.

Kun olin sanonut patukkadiilille kyllä, niitä ei ensin kuulunut pitkään aikaan. Lopulta syyksi paljastui pääsiäinen kaikkine pyhineen, eli paketti oli lähetetty paljon ennen kuin se saapui. Odotellessani patukoita ehdin kuitenkin luulla, ettei niitä halutakaan lähettää minulle, koska kirjoitin aikoinaan kriittisesti CocoVi-patukoista, jotka nekin koostuvat pitkälti juuri taateleista ja pähkinöistä. Olen yleensäkin todella kyllästynyt superfoodeihin, joihin varsinkin CocoVi yhdistyy, ja olen ilolla lukenut eri lähteistä superfoodien suosion laskevan. Superfoodeista arvasi, ettei niiden suosio nimenomaan ruokina pystyisi aina kasvamaan tai ylipäänsä jatkumaan, koska eksoottisten (hedelmä)jauheiden roudaus toiselta puolelta maailmaa vain on juuri niin älytöntä kuin miltä se kuulostaakin. Palataksemme vielä CocoVi-patukoihin kirjoitin niistä myös hyvää siinä mielessä, että pidin niiden ideasta, mutta en hyppinyt ilosta niiden maun vuoksi. Ostin niitä joskus varsinkin äidilleni lahjaksi, koska hänen ei syöpäpotilaana kannattanut syödä esim. suklaapatukoita mm. maidon, rasvan ja sokerin vuoksi, mutta hänen saattoi silti joskus tehdä mieli ”jotain hyvää”.

Delight Pure Ginger Lemon

Delight Pure Ginger Lemon

CocoVi-patukoiden takia pelkäsin, etteivät Delight Pure -patukatkaan tekisi minuun vaikutusta, mutta ne ovatkin paljon herkullisempia kuin oletin ja voittavat CocoVit mennen tullen! Uskon sen johtuvan ainakin seuraavista syistä: Delight Pure -patukoissa käytetään pähkinöinä maapähkinöitä, kun CocoVi käyttää cashewpähkinöitä. Cashewpähkinät ovat paljon neutraalimman makuisia kuin maapähkinät, ja juuri sitä neutraalia ominaisuutta hyödynnetään mm. raakaleivonnassa. Niinpä maapähkinöihin luottava Delight Pure tarjoaa omaan makuuni paljon voimakkaamman makuelämyksen. Lisäksi Delight Pure käyttää patukoissaan taateli- ja pähkinäpohjan ohessa myös taatelisiirappia, joka tuo patukoihin paljon kaivattua makua. Taateleiden voisi luulla olevan itsessään riittävän makeita, mutta taateleita laajasti testanneena tiedän, että eri lajikkeissa on valtavat erot.

Lisäksi päättelen Delight Pure – ja CocoVi-patukoiden ainesosalistoja vertailtuani, että tietyissä CocoVi-patukoissa on suhteessa enemmän kaakaota ja vähemmän makeutta kuin Delight Pure -patukoissa, mikä luonnollisesti tekee samaisista CocoVi-patukoista kitkerämmän makuisia. Myös CocoVin täysin kaakaoton patukka (SuperSnack Cashew, jossa sokereiden osuus on 31,7 g/100 g) häviää auttamatta makeudessa ja maussa testaamilleni Delight Pure -patukoille, joiden luonnollinen sokeripitoisuus on korkeampi (48,9 – 50,6 g/100 g). Pelkät taatelit ja cashewpähkinät eivät yksinkertaisesti pärjää Delight Pure -patukoiden taateleille, maapähkinöille ja taatelisiirapille omissa kirjoissani! Minulle maku on tärkein tekijä välipalapatukassa, sillä en ole valmis maksamaan tuotteesta, joka ei tyydytä makuhermojani. Jos patukka ei vie makeanhimoani mennessään, tulen syöneeksi patukan lisäksi jotain epäterveellisempää herkkua, mikä ei todellakaan ole tarkoitus.

Alta selviää Delight Pure -välipalapatukoiden ainesosat ja oma arvioni mausta.

Delight Pure Cocoa & Peanuts

Ainesosat: taatelit 63 %, maapähkinät 18 %, taatelisiirappi, murskatut kaakaopavut 4 %, vähärasvainen kaakao 3 %

  • Vahva hyvä maku, riittävän muttei liian kaakaoinen. Pähkinät tasapainottavat kaakaoisuutta. Eniten perinteisen välipalapatukan makuinen, eli vastaa omaa käsitystäni samantyyppisistä (kaakao)patukoista.

Delight Pure Peanuts, Raisins & Sea Salt

Ainesosat: taatelit 43%, maapähkinät 25 %, rusinat 20 %, taatelisiirappi, merisuola

  • Ihana suolaisen ja makean liitto, suola saa makean maistumaan vielä makeammalta. Kaikista kolmesta tämä on ehdottomasti oma suosikkini, vaikka kaupassa en välttämättä olisi osannut valita juuri tätä makua. Siispä hyvä, että sain tuotteen testiin!

Delight Pure Ginger Lemon

Ainesosat: taatelit, maapähkinät 25 %, taatelisiirappi, inkivääri 0,8 %, sitruunaöljy 0,05 %

  • Sopivan voimakas maku, inkivääri tuo selvästi pientä miellyttävää poltetta. Kun avasin kääreen ja haistoin patukkaa heti, minulle tuli mieleen herkullinen kiinalainen ruoka! :D Patukka ei tietenkään maistu kiinalaiselta ruoalta, mutta inkivääri (ja miksei myös sitruuna) sai efektin aikaan. Omaan makuuni tämä on testin toiseksi paras patukka.

Delight Choco Brownie

Koska olin sanonut kyllä vegaanisille välipalapatukoille, en aluksi edes tajunnut, että Delight Choco Brownie on ei-vegaaninen proteiinipatukka, jossa maito vieläpä on kaikista ensimmäinen raaka-aine. Maistamalla patukkaa minulle kuitenkin heti valkeni, että siinä on jotain ”vikaa”: rakenne ja maku olivat täysin toisenlaiset kuin kolmessa muussa patukassa. Proteiinipatukathan ovat tyypillisesti jämäköitä, eivät välttämättä kovinkaan makeita, ja niissä on (keinotekoisia) makeutusaineita. En koskaan osta proteiinipatukoita, joten minua ei jää harmittamaan se, etten ”voi” syödä Choco Brownieta jatkossa. Se kiistatta hävisi kolmelle muulle patukalle, mutta täysin erityyppisenä proteiinipatukkana sitä ei oikein voikaan verrata vegaanisiin välipalapatukoihin, enkä ole oikea ihminen arvioimaan sen ominaisuuksia.

Delight Pure Choco Brownie

Delight Choco Brownie

Kolme välipalapatukkaa kuitenkin vakuuttivat, ja olisin valmis ostamaan niitä itsekin. Olen varma, että jos haluaisin syystä tai toisesta vältellä mahdollisimman paljon perinteisempiä teollisia herkkuja, kuten keksejä, jäätelöä, pullia, karkkeja yms., onnistuisin siinä helpommin Delight Pure -patukoiden avulla. Terveellisemmäksi herkuksi ne ovat riittävän makeita ja herkullisia, ja saan tyydytettyä niillä makeanhimoni. Ja herkkuhimoni ylipäänsäkin!

Delight Pure -patukoiden myyntipisteet löytyvät täältä.

Unelmieni koti

Olen esitellyt blogissa remonttiprojekteja, mutta en lainkaan sitä, millainen unelmieni koti olisi, mikäli sellaiseen joskus pääsisin. Vihdoin on tullut aika kertoa aiheesta ja antaa kuvien puhua puolestaan.

Unelmieni koti on…

  • vanhanaikainen
  • värikäs
  • täynnä roinaa
  • huonosti hoidettu
  • likainen
  • täynnä yksityiskohtia, kuten kaappien kahvoista valuneita ruostevanoja

Kotini yleistunnelman pitää herättää sekä pienoista kauhua että suurta uteliaisuutta. Haluan, että se kuvastaa täydellisesti asukkaitaan eli miestä ja minua. Ahtaus ja tavarapaljous ovat avainasemassa. Vaikka koti on suuri, pöytäpinnoille ei saa jäädä lainkaan työskentelytilaa.

Kodin pitää henkiä aitoa rustiikkaa. Rosoinen ilme ei saa olla keinotekoisen käsittelyn tulos, vaan aidon käytön ja kulutuksen. Haluan myös sekä tukkia että tukea ovet ja kulkuväylät. Näin varmistan, ettei kukaan pääse sisään ja etten itse pääse ulos. Ja että koti pysyy kasassa. En tahdo, että mitään huolletaan tai kunnostetaan. Siinä vaiheessa, kun kynnyslistojen alta pursuaa eristeitä ja villoja, tiedän varmasti asuvani unelmieni kodissa. Viehätyn kaikenlaisesta pikkusälästä siellä täällä, joten ripustan sitä varten erilaisia taskuja ympäri seiniä.

Ilman ajan patinaa en pärjäisi. Nykyajan modernit kodit ovat niin mauttomia kliinisyydessään; minun unelmieni kodissa on muitakin värejä kuin valkoista. Varsinkin kakanruskeaa. Kodin ulkopuolen haluan koristella kaatopaikalta tuoduin jättein ja mööpelein, jotka asettelen näytille nätisti ylösalaisin.

Sukulaisteinejä varten kodissani pitää olla erillinen huone. Itse en siitä niin välittäisi, mutta haluan pystyä tarjoamaan teineille oman, luovan tilan. Tilan, jossa he voivat juoda olutta ja matkia kaikkia muita hankkimalla ikonisen kuvan Che Guevarasta tietämättä hahmosta ja hänen ideologioistaan hevon häntää.

Hyvien vibojen on toki ulotuttava myös yleisiin oleskelutiloihin. Varsinaista pöytätilaa en taaskaan halua, mutta pari istumapaikkaa on oltava. Rakastan järjestystä, ja siksi minulla täytyy olla kaikki tärkeät paperit siisteissä pinoissa kaikkien töllisteltävissä.

Unelmieni kodin autenttinen tunnelma ei ole vain meitä asukkaita varten, vaan myös vieraiden pitää saada nauttia siitä. He eivät ehkä aina tiedä, miten suhtautua ja minne asettua, mutta he voivat lukea rauhoittavaa lintukirjaa sohvan selkänojalta. Mikäli pöydiltä ja pinnoilta löytyy jotain syötävää ja/tai juotavaa, minun ei tarvitse erikseen huolehtia tarjottavista. #älykoti

Unelmat ovat liian usein vain unelmia. Ne eivät koskaan toteudu. Onkohan tämäkin koti pelkkää toiveajattelua, sitten joskus kun -haihattelua?

Uusi lupaava alumiiniton deodorantti: Aloe Ever-Shield

On tullut aika esitellä tähän asti vakuuttavin alumiiniton deodorantti, jonka olen markkinoilta löytänyt. Se pärjää jopa kestosuosikilleni eli itsetehdylle dödölle, mutta häviää toki kemikaaleissa ja luonnollisuudessa vain kolmesta aineesta koostuvalle omatekoiselle dödölle. Kaikki eivät kuitenkaan halua tehdä hygieniatuotteita itse, ja koska kaupat ovat täynnä melko toimimattomia alumiinittomia dödöjä, toimivalle yksilölle on varmasti kysyntää.

Kyseessä on dödö nimeltään Aloe Ever-Shield Deodorant Stick. Sain dödön bloggaajakollega Anulta, joka toimii Forever -tuotteiden jälleenmyyjänä. Forever-linja tulee USA:sta, ja tuotteita voi ostaa vain jälleenmyyjiltä. Linja luottaa osittain nimensäkin mukaan aloe veraan, jonka ympärille tuotteet kehitetään. Aloe vera tunnetaan rauhoittavista ja hoitavista ominaisuuksistaan, ja jopa jotkut toipuvat/toipuneet syöpäpotilaat listaavat sen yhdeksi suosikkiravintolisäkseen (lähde: Syövästä voi selviytyä, 2016).

Olen nyt testannut dödöä kuukauden putkeen, ja sen ajan sisään mahtuu Suomessa oleilun lisäksi lähes kaksiviikkoinen, melko hikinen vaellusloma Mallorcalla. En ole koskaan testannut mitään tuotetta näin pitkään, mutta dödön käyttöä ei vain ole tehnyt mieli lopettaa! Niin toimiva se on. Etelän lämmössä dödön tehoa todella koeteltiin, mutta yllättävän hyvin se pärjäsi sielläkin. Paidat eivät alkaneet pahemmin haista, vaikka jouduin pitämään samoja paitoja useamman kerran eri vaelluksilla.

Millaisia ominaisuuksia dödöllä sitten on, ja mikä tekee siitä niin mahtavan moneen muuhun alumiinittomaan deodoranttiin verrattuna?

  • Dödö on ”väriltään” läpikuultavaa eikä tahri edes tummia vaatteita.
  • Dödölle luvataan peräti vuoden riittävyys ja säilyvyys! Ja kun tuotteen hinta on vain 10 euroa, niin dödö on naurettavan edullinen. (Itse käytän dödöä niin paljon ja usein, että epäilen sen kestävän minulla ihan täyttä vuotta, mutta itse levittelenkin dödöä välillä neuroottisen paljon.)
  • Rakenteeltaan Aloe Ever-Shield on sopivan jämäkkää, mutta kuitenkin täysin vaivattomasti levittyvää. Rakenne ei ole liian voidemainen, mutta ei myöskään lainkaan kristallisen kuiva. Stick-muotoinen dödö jättää kainalot heti riittävän kuiviksi pukeutumista ajatellen. Vaikka dödö on kiinteää ja kainaloilla näkymätöntä, tuote kuitenkin selvästi levittyy kainalon iholle, mikä on itselleni tärkeää psykologisestikin, koska haluan olla varma, että kainaloissa todella on dödöä eikä vain illuusiota siitä.
  • Dödössä on mitä miellyttävin raikas ja puhdas tuoksu, joka sopii sekä naisille että miehille. Ei ole kyse pelkästä lupauksesta, sillä oma mies suorastaan PYYSI saada kokeilla dödöä matkalla, vaikka en ollut edes ajatellut tarjota sitä hänelle! Tuoksu todella on niin neutraalin miellyttävä, että se sopii kaikille. Myös dödön ulkoasu on neutraali, jotta se puhuttelisi yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin.
  • Dödö pitää kainalot kuivina ja hyväntuoksuisina pitkään, eli hienhaju pysyy tehokkaasti loitolla. Alumiinittomien dödöjenhän ei kuulu pitää kainaloita kuivina, minkä vuoksi sitä harvoin luvataankaan, mutta itse huomasin kainaloideni olevan kuivemmat Aloe Ever-Shieldin jäljiltä kuin omatekoisen dödön jäljiltä. Vertasin Aloe Ever-Shieldiä juuri itsetehtyyn dödöön, koska se on paras tietämäni alumiiniton deodorantti. Pitkään koinkin, että Aloe Ever-Shield voitti kuivuudessa mutta hävisi raikkaudessa, eli omatekoisella dödöllä kainaloni kostuivat voimakkaammin, mutta tuoksuivat liikunnankin jälkeen raikkaammilta kuin Ever-Shieldiä käytettäessä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kainaloni olivat aiempaa raikkaammat myös Ever-Shieldin käytön jälkeen.

Lopputuomioni on, että raikkaudessa dödöt ovat hyvin samaa luokkaa; jos jompikumpi pitäisi valita, omatekoinen dödö voittaisi aavistuksen verran, mutta jos arviointikriteerinä on märkyys, itsetehty dödö häviää auttamatta itselläni. Jos siis haluan kuivemmat kainalot, se on helpommin saavutettavissa Aloe Ever-Shieldin avulla. Minulle monen muun lailla muodostuu helposti läntit kainaloihin varsinkin perinteisiä alumiinittomia dödöjä käytettäessä, joten olen arvostanut Ever-Shieldin tuomaa kaivattua kuivuutta.

Ainesosalistasta luulisi löytyvän jotain erilaista kuin esim. täällä listaamistani dödöistä, koska dödön tehokin on aivan toista luokkaa. Listasta pomppaakin esiin triklosaani, joka Foreverin tuotekehityksen ja ilmeisesti firman saamien käyttökokemusten mukaan on juuri se aine, mikä tekee dödöstä toimivan.

Triklosaani on tehokas kemiallinen yhdiste, joka tappaa bakteereita, sieniä ja mikrobeja. Triklosaania käytetään yleisesti mm. pesuaineissa, hammastahnoissa, suuvesissä ja deodoranteissa kuin myös leluissa, lakanoissa ja leikkuulaudoissakin. Triklosaanista löytyy suomeksikin monia kirjoituksia, joiden mukaan ainetta tulisi välttää. Kirjoitusten mukaan isoin haitta triklosaanista koituu ympäristölle, koska se kertyy vesistöihin ja kaloihin. Toisaalta Suomessa kehotetaan syömään kaloja, joissa on todistetusti syöpää aiheuttavia myrkkyjä ja lihaa, joka sekin on todistetusti syöpää aiheuttavaa ja täysin tarpeetonta ihmiselle, eli kehotukset ja suositukset eivät aina ole niin loogisia kuin voisi toivoa. (Lihantuotanto puolestaan on paljon tuhoisampaa ympäristölle kuin kosmetiikkateollisuudessa käytettävät kemikaalit yhteensä.)

Anu kertoi, että Aloe Ever-Shieldistä poistettiin yhdessä tuotekehitysvaiheessa triklosaani, eikä tuote sen jälkeen enää toiminut halutulla tavalla. Tämä viittaa siihen, että triklosaania ei ole tuotteessa turhaan toisin kuin esim. hammastahnoissa, astianpesuaineissa ja saippuoissa. Erilaiset puhdistusaineet puhdistavat ilman triklosaaniakin, eli triklosaanin tuomaa antibakteerista ja antimikrobista vaikutusta ei erikseen tarvita. Haiseviin ja litimärkiin kainaloihin triklosaani tuntuu kuitenkin olevan eri lailla täsmäaine.

Triklosaania tutkitaan selvästi nyt enenevissä määrin, mikä on hyvä asia. Se varmasti poistetaan (uudestaan) niin tuotteesta kuin tuotteesta, jos riittävän moni taho pystyy todistamaan sen haitalliseksi. Minua tämä kaikki muistuttaa siitä, kun kosmetiikan säilöntäaineita parabeenejä alettiin kammoksua, ja niitä alettiin korvata paljon allergisoivammalla metyyli-isotiatsolinonilla. Siispä ei ainakaan suin päin kannata korvata tiettyjä ”haitallisia” tuotteita vielä haitallisemmilla, vaan mieluiten tehdä kosmetiikka- ja hygieniatuotteensa itse, jos haluaa maksimoida kemikaalien välttelyn.

Yhä ihmettelen, miksi alumiini on täysin hyväksytty ja erittäin laajasti käytetty aine kainalotuotteissa. Miksi sitä vastaan ei hyökätä siten kuin esim. parabeenejä? Itse lopetin alumiinilla kyllästettyjen antiperspiranttien käytön nimenomaan siksi, että alumiini on yhdistetty rintasyöpään, jota omassakin suvussani esiintyy.

***

Kemikaalipelkoisille suosittelen lämpimästi itsetehtyä dödöä, mutta jos tehokas ja alumiiniton ostodödö kiinnostaa, Aloe Ever-Shield on niistä paras, minkä tiedän. Vuoden riittävän dödön voi ostaa 10 eurolla täältä (kirjautuminen vaaditaan).

On aika lähteä

Vähän aikaa sitten mies sanoi, että aina ruokakaupassa käydessään hän näkee jonkun työkaverin. Hänen toiveensa oli, että hän voisi edes joskus käydä kaupassa törmäämättä johonkuhun tuttuun. Kuuntelin kyllä häntä, mutta en välttämättä jakanut samaa turhautumista. Autottomana on kuitenkin mukava asua kohtuullisen lähellä työpaikkaa ja voida siten pyöräillä tai kävellä töihin. Kauempana asuminen ja sitä kautta pidempi työmatka on harvan unelma.

Toissa päivänä kävin itse yhdessä lähikaupassa. Valitsin tarkoituksella kalliimman kaupan, koska näin, että siellä oli paljon vähemmän ryysistä kuin edullisemmassa marketissa. Mämmiä etsiessäni näin erään naisen ja tajusin hänen käyneen samaa ala- ja yläastetta kuin minä, vaikka olimmekin eri luokilla ja meillä on vuoden ikäero. ”Ai toikin asuu jossain täällä päin” oli ensimmäinen ja viimeinen ajatukseni koko asiasta. Vihdoin löysin mämmin ja lähdin kassalle.

Eilen olin juoksemassa kotini tietyssä lähimaastossa, jota tyypillisesti käytän lenkkeilyyn. Yhdellä hiekkatiellä minua vastaan käveli kaksi naista. Koska itse juoksin, en ehtinyt katsoa heitä turhan pitkään, mutta toinen näytti yhdeltä lapsuudenaikaiselta kaveriltani. Katsoin sitten toista naista ja tajusin hänen olevan toinen lapsuudenkaverini! En ollut nähnyt heitä vuosiin. Olimme kaikkein läheisimpiä aivan ala-asteen lopussa, ja lempipuuhaamme silloin oli pelata Treffit-peliä ja unelmoida poikaystävistä.

Vanhat kaverini eivät välttämättä ehtineet tunnistaa minua, koska minulla oli suun edessä huivi ja hattu syvällä päässä kylmän pääsiäisen seurauksena. Itse jäin kuitenkin miettimään näkemääni. Ensimmäiseksi ajattelin, miten mukavaa, että kaverini ovat yhä keskenään ystäviä. Heillä olikin aina enemmän yhteistä toistensa kanssa kuin esim. minun kanssani, he muun muassa lähtivät samaan ammatilliseen koulutukseen heti yläasteen jälkeen, kun itse lähdin lukioon ja myöhemmin yliopistoon. Pian mieleeni tuli sama ajatus kuin edellispäivänä näkemästäni kauppanaisesta: ”Noikin siis yhä asuu täällä.” Sen jälkeen pääni täyttyi numerollisista oivalluksista.

  • Se yläaste, jota me kaikki kävimme, oli tapaamishetkellämme noin 400 metrin päässä meistä.
  • Se ala-aste, jota me kaikki kävimme, oli samalla hetkellä noin 700 metrin päässä meistä.
  • Nykyinen asuntoni sijaitsee 1,7 kilometrin päässä viimeisimmästä lapsuudenkodistani.
  • Nykyinen asuntoni sijaitsee 2,7 kilometrin päässä ensimmäisestä lapsuudenkodistani.

Ei ihme, että mieleni halajaa aina matkoille ja että olen jopa asunut ulkomailla, eihän tällaista sisäsiittoisuutta kestä enää hetkeäkään! Elän niin pienissä piireissä, että hirvittää.

Uskon, että tämä kaikki iski minuun nyt, koska mielessäni hyvästelen nykyistä asuinseutuani. Vieläkään ei ole selvää monestakaan syystä, tulenko muuttamaan täältä pois (toiveena on kertoa syistä myöhemmin tarkemmin), mutta ainakin mieli tuntuu tehneen oman päätöksensä. Minulla on moniakin muuttoaiheisia postauksia blogissa, ja niistä viimeisimmässä kerroin muuttohalujeni vähentyneen. Se johtui siitä, etten kunnolla tiennyt, mitä etsiä. Aloitin nimittäin etsinnän helsinkiläisestä kerrostaloasunnosta ja olen sittemmin tajunnut, että en missään nimessä muuta sellaiseen (asun nytkin helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa). Tarkoituksena olisi suunnata tällä kertaa vähän kauemmas, kuitenkin hyvien liikenneyhteyksien päähän. Aikataulusta en vielä(kään) tiedä.

Aivan kuin kolmen tutun näkeminen kahden päivän sisällä ei olisi jo riittänyt, näin eilen samalla lenkillä vielä neljännen tutun! Tällä kertaa miehen, jonka kanssa olin koko ala- ja yläasteen samalla luokalla, siis yhdeksän vuotta. Tässä vaiheessa saamani viestit alkoivat tuntua erittäin selviltä. Minä todella kaipaan jotain uutta ja minun on aika lähteä. En halua elää samalla pienellä pläntillä koko elämääni vanhojen ala- ja yläastetuttujen kanssa. Omat vanhempanikin jättivät aikoinaan omat kotikontunsa, vaikka kauas heidän ei silti tarvinnut muuttaa. Minunkaan ei tarvitse muuttaa kauas, mutta jonnekin tarvitsee. Ennemmin tai myöhemmin, se on varma.

Päivä Menorcalla

Vihdoin pääsen kertomaan jo viittaamastani Menorcan-päivästämme.

Menorcalle pääsee lautalla Mallorcan pohjoisosista, ja parhaiten nimenomaan Alcúdiasta. Niinpä hyödynsimme mahdollisuuden. Matka kestää noin kaksi tuntia yhteen suuntaan, eli päivästä kannattaa miinustaa neljä tuntia matkoihin. Lauttafirmat voivat väittää matkan kestävän vähemmän aikaa, mutta mañanan luvatussa maassa siihen ei ole luottaminen. Me varasimme ”super fast ferryn”, jolla matka-ajan piti olla vain 75 minuuttia suuntaansa. Maata ei kuitenkaan ollut lähelläkään näkyvissä matkattuamme tunnin ja vartin. Nopeimmillaankin matka kestää yli puolitoista tuntia, mutta todennäköisemmin lähemmäs kaksi. Lautoille kannattaa saapua hyvissä ajoin.

Luonnollisesti matka-ajan kesto vaikuttaa siihen, mitä Menorcalla ehtii tehdä. Joillekuille voikin olla mieluista viettää useampi päivä Menorcalla ja majoittua sinne, toki niin, ettei samaan aikaan maksa hotellista Mallorcalla. Lautoilla voi olla tiettyinä vuodenaikoina eri hinnat paikallisille ja turisteille, ja yleensäkin kesällä matkustaminen on kalliimpaa. Omat matkamme maksoivat yhteensä 88 euroa, eli 22 euroa/suunta yhdeltä henkilöltä.

Menorcalla lautta saapuu Ciutadella-nimiseen kaupunkiin. Jos Menorcalla oleilee vain päivän, käytännössä Ciutadellasta ei kannata eikä ehdi lähteä muualle. Se ei onneksi haittaa, sillä Ciutadella on kaunis ja tunnelmallinen, ja tarjoaa historian ja vanhan kaupungin lisäksi myös luontoa ja turkoosia merta. Myös shoppailuun Ciutadella on oivallinen. Hintataso tuntui olevan vielä aavistuksen matalampi kuin Mallorcalla, mutta voi olla kyse pelkästä sattumasta.

Parhaiten Ciutadellaan tutustuu kävelemällä ympäriinsä. Vanhan kaupungin kaikilla kujilla ei edes pystyisi ajamaan autolla.

Ciutadellan vanhassa kaupungissa yhdistyivät hiekan väriset rakennukset ja iloisen värikkäät talot. Paikoin tuntui melkein kuin olisi ollut jossain Disneyn tai Pixarin animoidussa elokuvassa, mikä näkyy mielestäni kahdessa alla olevassa kuvassa.

Niin ihana värimaailma! Yllä olevan kuvan keskellä ikkunatkin ovat kuin jostain piirretystä. Noissa maisemissa todella viihtyi. Tietyillä kaduilla oli kovin omanlaisensa ilme, eikä vastaavaa näe kovin usein.

Vanha kaupunki olisi viehättänyt meitä vieläkin, mutta muutakin oli päästävä näkemään.

Ehkä tämäkin on vain kuvitelmaa, mutta ihan kuin Menorcalla olisi ollut vähän vihreämpääkin kuin Mallorcalla. Ihastuttavaa joka tapauksessa!

Uskallan oman kokemuksemme perusteella suositella Menorcaa ja Ciutadellaa täydestä sydämestäni. Tulin miettineeksi sitäkin, olisimmeko mahdollisesti viihtyneet Menorcalla koko lomamme ajan. Paikassa on nimittäin koko saaren ympäröivä 185 kilometriä käsittävä vaellusreitti Camí de Cavalls, jota pystyy kulkemaan osissa. Olen varma, että Menorca olisi sopinut meille lomakohteeksi täydellisesti, mutta toisaalta Mallorcaa ei voi mitenkään moittia tai katua, koska meillä oli niin onnistunut loma ja luonto tarjosi sulojaan sielläkin.

Ah, tuo vesi! Voiko olla, että Menorcalla on sekä vihreämpää että turkoosimpaa kuin Mallorcalla?

Laskeuduimme kuvassa näkyvät portaat ja söimme eväitä noissa maisemissa. Oli niin rauhallista. Kuului lähinnä vain laineiden liplatusta ja linnunlaulua. Meinasin nukahtaa lämpimälle kivetykselle.

Mikä olisikaan parempi tapa lopettaa Menorcasta kertominen kuin yllä oleva kuva. Kerrassaan upea paikka!

Ihanaa tietoa laihduttajalle

Oletko sinäkin dieetillä juuri nyt laihtuaksesi kesäksi? Tuntuuko, että elämäsi pyörii liikaa syömisten ja vatsamakkaroiden puristelun ympärillä? Kuinka monta bikinikuntoon kesäksi -otsikkoa olet jo nähnyt eri medioissa? Onko sinulla sen verran ylipainoa, että ”bikinikunto” ei edes ole mahdollinen vielä tulevaksi kesäksi? Tunnetko, ettei mikään motivoi sinua liikkumaan ja syömään terveellisesti, vaikka sinulla on paljon tietoa kunnollisesta ravinnosta? Ärsyttävätkö sinua joka puolelta kantautuvat laihdutusneuvot ja jo valmiiksi normaalipainoisten ihmisten laihdutusyritykset ja läskiksi voivottelut?

Mikä ikinä tilanteesi onkin, minulla on sinulle ihania uutisia ja valtavasti luettavaa, josta sinulle tulee hyvä olo. On nimittäin erityisen tärkeää, ettei omaa painoa, kehoa ja syömisiään ajattele enää hetkeäkään negatiivisessa valossa.

Puhuttelevatko alla olevat ajatukset sinua?

Kun ihminen alkaa tiedostaa omia tunteitaan ongelmiensa takana, hän pääsee kosketuksiin sisäisen rauhansa kanssa, josta seuraa paljon hyvää oloa ja oivalluksia. Laihtuminen on yksi sivutuote tässä prosessissa (mikäli ylipainoa on kertynyt).

Jos tuomitset minkä tahansa puolesi rumaksi ja ällöttäväksi, se on itsesi hyväksikäyttöä.

Kaikki liikakilot ovat seurausta jostakin, eivät syy itsessään. Lääketiedettä usein kritisoidaan siitä, että lääkkeillä lievitetään oireita, ei paranneta itse sairautta. Sama koskee ylipainoa: pitäisi olla tietoinen niistä syistä, miksi turruttaa omat tunteensa syömällä, jotta kierteen saa vihdoin katkaistua.

Pelko ei ole hyvä motivaattori laihduttamiseen tai tietyn painon ylläpitämiseen. Jopa sydänkohtauksen saaneet potilaat usein palaavat vanhoihin elintapoihinsa vain muutaman viikon päästä siitä, kun saivat kohtauksen ja lupasivat muuttaa elintapojaan. Tahdonvoima ja kurinalaisuus eivät myöskään toimi pitemmän päälle, koska niiden takana on itsensä pakottaminen. Pakottamalla voi saada haluttuja tuloksia millä vain elämän osa-alueella, mutta kyse on aina väliaikaisesta tilasta. Kukaan ei pysty koko elämäänsä pakottamaan itseään, vaan motivaation täytyy kummuta rakkaudesta ja ilosta.

Roskaruualle pitäisi olla helppo sanoa ei, koska tiedämme sen olevan huonoa ravintoa, mutta rakkauden puutteessa roskaruoka näyttää lohduttajalta ja hyvältä ystävältä, joka on tukenamme vaikeina hetkinä. Mieli lörpöttelee meille usein omiaan, ja itseinhon hetkellä se vakuuttaa, että olomme helpottuu, kun syömme paketillisen keksejä. Uskomme samaan lörpöttelyyn joka kerta, vaikka tiedämme, että kekseistä tulee lopulta paha olo.

Ylensyöjä on antanut ruualle sellaisen vallan, jota ruualla ei oikeasti ole. Silloin jopa sellainen ruoka tai ruuan määrä, joka on haitallista terveydelle, saatetaan kokea lohtua ja voimaa tuovaksi. Ensimmäiseksi ihmisen on ymmärrettävä, että hän on jossain vaiheessa alkanut uskoa valheeseen. Valhe on se, että epäterveellinen ruoka pystyisi millään keinolla lohduttamaan ja ravitsemaan ihmistä.

Jos ruoka vastaisi tunneperäisiin tarpeisiimme (esim. rakkauden kaipuuseen), olisimme ikionnellisia ahmimisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan koskaan ole.

Kehon kuuluu olla heijastus tai peilikuva siitä, keitä olemme sisimmässämme, ja kukaan ei ole lihava sisimmässään. Sielumme eivät koskaan ole lihavia. Paino, jonka haluat pudottaa, oli tietoisuudessasi paljon ennen kuin se saapui näkyvästi kehoosi. Kehosi on pelkästään valkokangas, jolle ajatuksesi on heijastettu.

***

Olen poiminut kaikki yllä olevat kohdat vanhoista teksteistäni. Olen tiennyt kirjoittaneeni laihduttamisesta ja painonhallinnasta hyvinkin paljon blogissani, mutta kaikki ne tekstit ovat olleet Pohdintaa-kategoriassa. Siinä ei sinällään ole ollut mitään ongelmallista, koska tekstini ovat usein luonnostaan pohdiskelevia, mutta tietyt jutut (aikoinaan hyvin suositutkin) saattavat hävitä blogin muuhun massaan, niin etten itsekään löydä tekstejä helposti, mikäli haluan palata niihin. Juuri siksi olen vihdoin saanut aikaan jotain, mitä olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni; blogissa on nyt uusi kategoria nimeltään Laihdutus ja painonhallinta. Näin ollen kaikki teemaan sopivat tekstit ovat vain parin klikkauksen päässä.

Vanhojen tekstien parempi kategorisoiminen ei olisi mikään uutinen, mikäli olisin kirjoittanut pelkkää huttua, mutta asia on täysin päinvastoin: olen onnistunut kirjoittamaan oivaltavia tekstejä pitkälti lukemieni kirjojen ansiosta. Melkein joka päivä näen väistämättä laihdutusaiheisia juttuja mm. Blogit.fi-sivuston Terveys-kategoriassa, jonne omakin blogini aikoinaan luokiteltiin. Mielestäni on käsittämätöntä, miten typeriä juttuja siellä toisinaan näkee, vaikka elämme vuotta 2017 ja meillä on niin paljon tietoa asioista. Yhä ihmiset ovat dieetillä laihtuakseen, vaikka dieetit ovat tehottomia keinoja laihtua (lue esim. Laihdu pysyvästi 50:50-menetelmällä ja Läskikeskustelu ja laihdutuksen lopettaminen). Yhä ihmiset vihaavat vartaloaan. Toiset menevät jo valmiiksi hoikkina ja liikunnallisina personal trainerin pakeille, ja heille laaditaan kiinteyttävä ravinto- ja liikuntaohjelma. Parin kuukauden kuluttua he kauhistelevat, miten hirveiltä näyttivät ennen ohjelmaa! Kerrassaan käsittämätöntä. Sitten he levittävät sitä ilosanomaa muillekin: sinun tulee vihata hoikkaa, tervettä ja liikunnallista kehoasi, ja lähestulkoon tappaa itsesi, jos herra varjelkoon olet päästänyt itsesi ylipainoiseksi saati lihavaksi. Häpeäisit edes, vaikka et laiskuudessasi mitään läskeillesi teekään!

Edellä mainituista syistä koen, että blogistani löytyy juuri sellaisia laihdutus- ja painonhallintatekstejä, joiden sanoma tuo kauan kaivattua salvaa haavoihin. Ja kaupanpäällisenä vie mennessään ylimääräiset kilot, mikäli niitä on.

Suosittelen erityisesti näitä tekstejä:

Omaa suhdettani laihdutukseen ja painonhallintaan olen pohtinut mm. seuraavissa teksteissä:

Mistä tahansa Laihdutus ja painonhallinta -kategorian aiheesta oletkaan kiinnostunut, nyt jutut löytyvät vaivatta ja niihin voi halutessaan palata. Minullekin teki kovin hyvää lukea tekstejäni mm. Marianne Williamsonin viisaista sanoista. Kunpa useampi laihdutusbloggaaja tietäisi hänestä, niin ei tarvitsisi yhä tänäkin päivinä törmätä luokattoman huonoihin laihdutusteksteihin, joita itseään vihaavat ihmiset suoltavat.

Valituspäiväkirja

Tänään oli se päivä. Palasimme lomalta kotiin. Ne päivät ovat harvoin parhaimpia.

Eilenkin oli ikävä päivä. Äidin kuolemasta tuli kuluneeksi tasan kolme kuukautta. Löysin itseni itkemästä miehen rintaa vasten yhtenä lomapäivänä, ja kun tuli korttien kirjoittamisen aika, olin tutusta muistista aloittamassa yhden kortin osoitetietojen kirjoittamisen äidin nimellä. Ensimmäistä kertaa koskaan osoitin lomaterveiset vain isälleni.

En pidä itseäni valittajana. Totta puhuen lomamme oli alkuhäslinkiä lukuun ottamatta niin onnistunut ja sopivan pituinen, että olimme kumpikin valmiita palaamaan arkeen. Ja toki kotona on aina asioita, joita kaipaa poissa ollessaan. Mutta kun tänään palasin tuuliseen ja pimeään kämppääni, minuun iski pelko. Pelko siitä, että putoan saman tien siihen samaan olotilaan, jossa olen ollut jo kuukausia ennen lomaamme. (Jaa miksi tuuliseen asuntoon? Kämpässä on niin hyvä ja vahva ilmanvaihto, että se tuntuu tiettyinä aikoina päivästä korvia kylmäävänä vetona.)

Tajusin lomalla, miten pitkään olen ollut alavireinen. Parempia päiviä on toki silloin tällöin, ja piristyn oikeiden ihmisten seurassa. Niinpä kukaan läheiseni ei varmaan ole ajatellut, että olisin ollut erityisen alamaissa. Energinen loma kuitenkin herätteli minua sen verran, että näen nyt aivan selvästi, kuinka kauan alakuloisuutta ja jaksamattomuutta on jo jatkunut. Se alkoi viime syksynä asetuttuani Irlannista takaisin Suomeen.

Silloin sain töitä aivan tyhjästä, mikä tuntui aika uskomattomalta ajoituksineen kaikkineen. Vastahan olin lopettanut työt Irlannissa ja viettänyt kesälomaa parisen viikkoa. Työ oli lupaus jostain uudesta. Kaipasin jotain uutta, koska ajatus siitä, että palaisin aivan samanlaiseen elämään, jollaisen jätin taakseni Irlantiin lähtiessäni, aiheutti lievää ahdistusta tai ainakin epäilyä. Koen, että elämässä on mentävä eteenpäin eikä elämän siksi kuulu olla aina samanlaista. Tosin tuo ”eteenpäin meneminen” on kovin abstrakti ajatus, eikä se aina näy konkreettisena. Itse määrittelisin sen en niinkään tapahtumina, vaan vaihtuvina mielentiloina, kehittymisenä ja kasvamisena. En sellaisena, että omat ongelmat ovat vuodesta toiseen samat, vaikka niitä olisi kuinka vatvonut ja veivannut aikojen saatossa lukuisissa muutosyrityksissään onnistumatta koskaan.

Uusi työ oli juuri sellaista, mitä kaiken aiemman työkokemukseni perusteella ennustinkin. Pellemäistä, epäeettistä riistoa, johon edes itseään vähättelevien humanistien ei tulisi suostua, mutta johon he lähes aina suostuvat. Itse en tässä iässä ja elämäntilanteessa sellaiseen lähde pidemmän päälle. Firmasta tulee yhä yhteydenottoja ja mitä naurettavampia ehdotuksia (työtarjouksiksi niitä kai pitäisi sanoa), mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa.

Myöhemmin viime syksynä uusi työ vaihtui pian sen saamisen jälkeen äidin kärräämiseen pyörätuolissa sairaalan eri osastoilla. Sairaalan käytävät tulivat kovin tutuiksi, ja nehän olivat kovin tuttuja jo paljon ennen viime syksyä. Lähtölaskenta oli virallisesti alkanut. Odotettiin vain, koska äiti kuolisi. Ei toki ole mikään ihme, ettei kukaan meistä läheisistä elänyt tuolloin elämänsä parhaita päiviä. Samaan aikaan toinenkin sukulainen sairastui nuorena syöpään, ja erilaiset tutkimukset tulivat ajankohtaisiksi minullekin.

Juuri päättynyt lähes kahden viikon loma katkaisi ikävän kierteen, jossa olin elänyt kuukausikaupalla. Noihin kuukausiin mahtui paljon itsensä pakottamista erilaisiin asioihin tai kokonaan niiden tekemättä jättäminen. Pakottamatta en olisi saanut juuri mitään aikaan. Se puolestaan kävi raskaaksi, ettei moniakaan asioita olisi huvittanut tehdä puhtaasta ilosta, vaan lähes kaikki meni vaikeimman kautta kotitöistä lähtien. Nukuin paljon sohvalla, joskus tuntikausia putkeen. Yöt saattoivat jäädä lyhyiksi tai olemattomiksi. Päivät piti jaksaa horroksessa. Kun vihdoin sain nukuttua, nukuin helposti 12 – 15 tuntia. Se oli ihanaa ja samalla väsyttävää. Noin pitkään nukuttuaan on vaikea päästä liikkeelle tai saada päivästä ylipäänsä minkäänlaista otetta.

Minulle sopisi mainiosti, että kaikesta tuosta tulisi nyt historiaa. En valittaisi enkä muistelisi noita kuukausia pahalla, vaan näkisin ne välttämättömänä laskuvaiheena ennen uutta nousukautta. Mutta kun tänään tulin pimeään kotiini, ja jouduin laittamaan kaikki mahdolliset valot ja spotit päälle nähdäkseni kunnolla edes tietokoneen näppäimistön, pian jo katselin sohvaa ja harkitsin sinne hautautumista. Vain ääretön ilmanvaihdosta aiheutuva veto esti suunnitelmani. (Sohva on tulilinjalla, eikä siinä tarkene hattu ja lapasetkaan päällä vedon aikaan. Mitä pimeyteen tulee, niin totuin lomalla niin voimakkaaseen valon määrään, että nyt kotini tuntuu entistäkin hämyisemmältä. Erityisen ironiseksi tämän tekee se, että myös Mallorcalla hotellihuoneemme oli pimeä, ja siinä oli vain vähän ikkunoita, joista nekin kaikki olivat pieniä. Silti vasta kotona Suomessa huomaan, mitä todellinen pimeys on.)

En jaksa enää sohvalla makoilua ja täysin innotonta olotilaa. En jaksa maata sohvalla, vaikka en jaksa mitään muuta kuin maata sohvalla. Näin oli ennen lomaa, ja pelottaa, että niin tulee taas olemaan, vaikka kuinka käskisin itseni tehdä muuta. Ymmärrän ja hyväksyn elämän suvantovaiheet, mutta en jatkuvalta tuntuvaa väsymystä, saamattomuutta ja mielenkiinnottomuutta. En edes silloin, vaikka kaikelle tuolle olisi ”hyvä syy”. Liika vain on liikaa.

Nähtäväksi jää, saanko nyt loman innoittamana itseni paremmin pystyyn.

* Jutun kuvituksena on pari otosta öisestä Alcúdian vanhasta kaupungista. *

Väsy

Haluan huikata olevani vielä hengissä, vaikka aktiivilomallamme meinaakin olla vaikea ehtiä bloggaamaan.

Olemme käyneet useilla uusilla vaelluksilla, joista yksi oli yhdeksän tunnin ja yli 20 kilometrin mammuttikävely. Teen siitä pian oman postauksensa.

Saimme myös käytyä kokonaan toisella saarella eli Menorcalla. Siellä oli kaunista ja rauhallista, ja meri hehkui uskomattoman turkoosina. En ole vielä katsonut Menorcalta ottamiani kuvia, ja toivon, että veden sävy näkyy juuri niin kirkkaana ja vahvana kuin se oli todellisuudessa. Menorcastakin on siis luvassa blogijuttu. Menorca näyttääkin olevan uutuuskohde jopa Aurinkomatkojen valikoimassa, ja ehkä kiinnostaa joitakuita jopa enemmän kuin läpikoluttu Mallorca (vaikka se ei luontomatkaajalle ja vaeltajalle sitä suinkaan ole).

Lisäksi olen testaillut täällä matkalla uutta lupaavaa alumiinitonta dödöä, josta siitäkin kerron pian lisää. Jätin rohkeasti oman suosikkini eli itsetehdyn dödön kotiin ja otin matkalle vain uuden testidödön. Ajattelin, että lämmössä ja patikoidessa dödön teho (tai sen puute) tulee parhaiten esiin. Dödö on aivan eri tyyppinen kuin monet muut testaamani dödöt, joista jotkin ovat lähestulkoon identtisiä ainesosiltaan. Perusteellinen testaaminen on siis paikallaan.

Palaan asiaan paremmalla ajalla!

Suloinen itsepetos

Lomalla sorrun aina samoihin kuvitelmiin: mietin keinoja tuoda loman tuntu tavalliseen arkeeni Suomessa. Loman tuominen arkeen on joko vaikeaa tai helppoa riippuen siitä, mitä tarkoittaa lomalla ja millainen oma elämänasenne on.

Jos esim. huomaa syövänsä hedelmäpitoisen aamiaisen lomalla joka päivä, ja nauttii siitä suuresti, ihmisen voi tehdä mieli vaihtaa muro- ja leipäaamiainen hedelmiin myös Suomessa. Sen ei tulisi olla liian vaikeaa. Mikä sitten tekee tästäkin lomasta niin miellyttävän ja mitä haluaisin ottaa täältä Suomeen mukaani?

  • ulkona liikkumista n. 6 tuntia päivässä (tai enemmän joinain päivinä)
  • ihanan sikeät yöunet kaiken liikunnan ansiosta
  • miehen kanssa oleilu 24 tuntia vuorokaudessa
  • mahdollisimman vähän eri laitteiden käyttöä, ei juuri ollenkaan television katsomista, ei YouTubea, ei sähköposteja, mahdollisimman vähän ruutuaikaa ylipäänsä
  • auringossa oleilua sopivissa määrin (ei niinkään makoilun muodossa, vaan patikoinnin yhteydessä)
  • makoisia ruokia ja paikallisia herkkuja
  • kirjojen lukua
  • inspiroiva ympäristö, kaunis luonto

Näen heti listastani, miksi en onnistu ottamaan toiveistani moniakaan Suomeen. Emme näe miehen kanssa joka päivä Suomessa puhumattakaan siitä, että olisimme vuorokauden ympäri yhdessä. Omissa kotimaisemissa ei myöskään tule liikuttua sellaisia määriä kuin uudessa ympäristössä. Liikunnan vähäisempi määrä kotona tekee myös sen, ettei uni maistu yhtä hyvältä kuin täällä lomalla. Kirjoja voin sentään lukea missä vain, joskin lomalla siihen voi olla enemmän aikaa kuin kotona.

Yleisesti voi sanoa, että uutuuden viehätys lisää monien asioiden houkuttavuutta lomalla/ulkomailla. Kotona olen kolunnut lähimetsien pienimmätkin kuopat, käynyt mustikassa ja löytänyt kanahaukan pesän. Kivoja juttuja kaikki, mutta vain niin tuttuja ja aina samoja. Kaikki paikat toki käyvät tutuiksi ja samoiksi, kunhan niissä asuu tai oleilee tarpeeksi kauan.

Jos alkaisin ulkoilla vähintään kuusi tuntia päivässä kotona, se alkaisi pian tuntua jokapäiväiseltä suoritukselta nautinnon sijaan. Eikä uutta nähtävää yksinkertaisesti ole vähänkään lähellä kotia. Päiväretkille olisi pakko lähteä kauemmaksi. Aurinko ja yrttien tuoksu vaihtuisivat herkästi pakkasasteisiin, vesisateeseen tai katupölyyn, mutta toki Suomen kesä ja sen tarjoamat sulot ovat kaiken odottamisen arvoisia.

Ehkä täytyy vain hyväksyä se, että arki on arkea ja loma on lomaa. Toki lomalta voi parhaan kykynsä mukaan tuoda elementtejä kotiin, ja loman innoittamana voi pystyä muuttamaan arjessaan sellaisia asioita, joista ei välitä, mutta ainaista aurinkoa ja vaihtuvia maisemia en voi saada. Ellen sitten muutu etelään matkaavaksi Nuuskamuikkuseksi. Sitähän voi vielä harkita.

***

Jutun kuvat ovat Alcúdian (vanhasta) kaupungista. Koko vanha kaupunki on lähes 1 000 vuotta vanhan linnoituksen/puolustusmuurin ympäröimä.

Turistit asuvat Port d’Alcúdiassa, paikalliset Alcúdian (vanhassa) kaupungissa.

Vaikka kaupunki on eläväinen, saimme tunnelmoida rauhassa.

Myös hämärän tullen paikka on kaunis.

Nyt menee niin kuin pitää!

Laukkusäntäilyn jälkeen Mallorca on hemmotellut meitä lämmöllä ja rauhalla juuri niin kuin toivoimmekin. Täällä on melkeinpä vielä aurinkoisempaa ja polttavampaa kuin mihin olimme varautuneet. Illoiksi viilenee reilusti, mutta päivisin on ollut yli 20 astetta lämpöä, ja tuulettomuus ja auringonpaiste ovat lisänneet kuumuuden tunnetta. Iltaisin poskia kuumottaa suloisesti kaikesta auringosta.

Ensimmäinen varsinainen vaelluksemme suuntautui juuri niille samaisille kummuille, joiden avulla löysin hotellimme. Reitin ja samalla korkeimman kummun nimi on Puig de Sant Martí, ja sieltä näkee koko Alcúdian rantoineen, satamineen ja kylineen. Vaikka näkymät huipulta ovat melkoiset, kumpu on vain vähän yli 250 metriä korkea. Reitin kokonaispituudeksi tuli 13 kilometriä.

Reitti on merkitty vihreällä karttaan ja näkyy yllä vasemmalla.

Aloitimme patikoinnin vihreistä maalaismaisemista hotellien jäätyä taakse.

Tietyistä kukista tulee Suomen kesä mieleen.

Tässä vaiheessa vaellusta kaikki arkiset huolet viimeistäänkin unohtuivat. Tuttu ihana tunne, jonka saamme patikoidessamme, oli virallisesti saapunut. Sisäiseksi rauhaksikin sitä voisi kutsua. Luonnossa kävelyä ei suotta suositella mielen tyhjentämiseen ja hyvään oloon.

Tässä kohtaa saavuimme reitin metsäosuudelle. Puut olivat vinot aivan kuin valtavat lumikinokset olisivat joskus painaneet latvoja alas kohti maata. Lunta täällä ei kuitenkaan koskaan ole, saati kinoksia. Luulisi, etteivät mitkään tuuletkaan saa tuollaista kallistusta aikaan. Tunnelmallista oli joka tapauksessa, ja söimme eväitä puiden varjossa.

Oli aika aloittaa huipulle nouseminen.

Pian saavuimme huipulle. Sieltä oli hienot näkymät joka suuntaan.

Yllä olevissa kahdessa kuvassa näkyy turistien suosima Port d’Alcúdia. Satama, monta kilometriä pitkä ranta ja lähes kaikki hotellit ovat siellä. Alla puolestaan näkyy historiallinen Alcúdian kylä, josta teen oman postauksensa.

Tämä vaellus oli samalla niin näyttävä ja leppoisa, että se jätti heti kauas toiseksi vastikään tekemämme viimeisimmän vaelluksen. Ja kun paras pitäisi aina säästää viimeiseksi. No, onneksi meillä on vielä aikaa ja mahdollisuuksia löytää vaikka kuinka antoisia reittejä!