Äiti ja minä

Tässä on äitini ja minä:

äiti ja minä

Ennen kuin kukaan luulee lukeneensa värikkään posliinivasikan kirjoituksia, kerron kuvasta vähän tarkemmin. Äiti osti minulle joskus vuosia sitten kuvan isomman lehmän. Hän ajatteli sen sopivan tyyliini ja kotiini. Ja niin se sopikin; lehmä on ollut kaikki nämä vuodet esillä, se kuuluu sellaisiin koriste-esineisiin, joita en koskaan vaihda mihinkään muuhun tai laita välillä kaappiin.

Kun olin matkalla pari vuotta sitten, näin matkamuistokaupassa tuon pienemmän lehmän. Se on luultavimmin sellaista Kiinassa tehtyä krääsää, jota en koskaan normaalisti ostaisi enkä toisi tuliaiseksi kenellekään. Minulle tuli kuitenkin heti mieleen oma äidiltä saamani lehmä ja ajattelin, että ostan sille pennun. Pian keksin, että annan vasikan äidille. Isompi lehmä on emo, joka edustaa minulle äitiä, ja minä puolestaan olen äidin pikkuinen eli vasikka. Äiti on aina ikkunalaudalla ja minä olen aina siellä, mihin hän vasikan laittaakin. Äiti piti kovasti ajatuksesta tuliaisen takana. Tietysti kävi niin, että sukulaislapsi rikkoi vasikan vahingossa hyvin pian antamisen jälkeen, eikä kukaan varmaan enää edes muistaisi koko vasikkaa, ellen olisi ottanut parivaljakosta kuvaa. Miten emo ja vasikka ovatkin niin samanvärisiä ja -tyylisiä, vaikka ostohetkien välillä on monta vuotta ja ne on ostettu eri maista!

Miksi ylipäänsä jokin tavara edustaa jotain ihmistä? Se on kai aika tavallista elämässä. Minulle posliinilehmästä ”tuli” äiti, koska olen niin monet kerrat pelännyt menettäväni hänet ihan liian aikaisin. Pelolla on hyvät perusteet: olin vasta 2-vuotias, kun lääkäreillä oli äidille huonoja uutisia. Minä en tietenkään tiennyt niistä silloin mitään, mutta jo silloin perheeseemme tunkeutui paha peikko, joka ei koskaan suostunut lähtemään, vaan tuli jäädäkseen. Se peikko on hyökännyt äitini kimppuun lukuisia kertoja näinä vuosina, ja me muut olemme voineet vain katsoa avuttomina vierestä, millaisia leikkauksia ja hoitoja lääkäreillä sillä kertaa on mielessä äitini varalle. Ihanin asia kaiken pelon keskellä on tietysti se, että äiti on yhä elossa, 28 vuoden taistelun jälkeen!

Pahimpia ovat ne hetket, kun puhumme jostain lähitulevaisuuden tapahtumasta (esim. joulusta kun on lokakuu) ja äiti miettii, onko vielä silloin elossa. Myös silloin epäilyni herää, kun äiti tahtoo ostaa minulle ja siskolle kaikenlaista. Sellaista tavaraa, mikä aina ennen olisi ollut liian hienoa, kallista tai tarpeetonta. En voi silloin olla miettimättä, jättääkö äiti hyvästejä. Tahtoo, että meillä on kaikkea mahdollista sitten kun häntä ei enää ole? Miksi säästää rahaa ja mitä varten, jos on pian kuolemassa? Onko tämä joulu viimeinen yhteisemme? Onko tämä viimeinen äitienpäivä? Nuo ajatukset siirtyvät syrjään silloin kun äidillä näyttää menevän paremmin. Parhaimpia ovat ne hetket, kun äiti on pirteämpi ja on touhunnut kaikkea aamusta iltaan ja esittelee kättensä jälkeä puutarhassa ja jossain vaiheessa sanoo iloisena ”Ehkä mä sittenkin elän vielä joitain vuosia”. Vuosia! Joo, sovitaan, että ainakin 30 vuotta!

Nykyään lehmäasetelma näyttää tältä:

äiti ja minä 2

Ovathan ne väriltään ja tyyliltään erilaisia, mutta täplikkäitä ja sarvikkaita sentään. Parasta on se, että pieni lehmä on siskoltani, joten se edustaa minulle häntä. Koska se on emon synnyttämä, siinä on myös minua. Niinpä kyseisessä asetelmassa on kaikki perheemme naiset.

Mitä mahtavinta äitienpäivää rakkaalle äidilleni ja kaikille muille universumin äideille!

Mainokset

4 thoughts on “Äiti ja minä

  1. emma

    Kaunis kirjoitus! Mahtavaa kuulla, että äitisi on tsempannut mukana kaikesta huolimatta. Toivotaan teille vielä monia äitienpäiviä yhdessä!

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s