Töihin Viroon? Tätä Helsingin Sanomat ei kerro työnhakijalle

Sen sijaan, että kitkuttelisin tällä hetkellä satunnaisilla tai olemattomilla freelance-töillä, minä voisin nyt olla oman alani töissä Tallinnassa Virossa. Kuinka niin? Sain kuin sainkin viime syksynä vakituisen ja kokoaikaisen, kieliin ja kirjoittamiseen liittyvän työn Virosta. Työtarjouksen saatuani ei mennyt kauaa, kunnes tajusin, ettei tarjoukseen voinut mitenkään vastata kyllä (kerron syistä alla). En jäänyt harmittelemaan asiaa sen pidemmäksi ajaksi, vaan jatkoin elämääni entiseen malliin. Tallinnasta saamani työpaikka kuitenkin kumpusi taas mieleeni, kun luin pari viikkoa sitten Helsingin Sanomista jutun otsikolla ”Viro kaipaa työntekijöitä Suomesta”. Samainen artikkeli löytyy HS:n nettiversiosta otsikolla Suomalaiset it-ammattilaiset lähtevät nykyään Viroon töihin.

töihin Viroon

Lukiessani juttua aloin ihmetellä, miten minulla oli varaa sanoa ei niin upealle mahdollisuudelle. Jaa miten niin upealle? Helsingin Sanomien mukaan Virossa työskentelyssä on pelkkiä etuja. Luettuani jutun kokonaan huomasin, että se on artikkelin kaapuun puettu mainos, eikä mainoksissa tietenkään koskaan kerrota asioiden huonoista puolista. Tässä muutama olennainen lainaus Helsingin Sanomien jutusta:

  • ”Huuhtanen sai työtarjouksen sekä kuukauden miettimisaikaa. Helmikuussa hän aloitti Tieto Estonian it-tuessa. Viroon muuttaminen kävi käden käänteessä. Huuhtanen kehuu työnantajaansa, joka auttoi käytännön asioissa. Huuhtanen tunsi Tallinnasta lähinnä vanhankaupungin ja ilahtui, kun kalustettu asunto löytyi sieltä. Nyt hän kulkee junalla töihin 10 minuutissa ja viikonlopuiksi lautalla Helsinkiin 1,5 tunnissa.”
  • ”Tieto Estoniassa työskentelee nyt 18 suomalaista. Hakemusten määrä Suomesta kasvaa päivä päivältä. Aku Huuhtanen kertoo saaneensa juuri kuusi uutta suomalaiskollegaa. ”Yhtään en ole katunut tänne tulemista. Sanoisin muillekin suomalaisille, että kannattaa lähteä”, Huuhtanen sanoo.”
  • ”Enterprise Estonian ulkomaansuhteiden osastonjohtaja Kristel Kaskin mukaan suomalaisten kannattaa muuttaa töihin Viroon ennen kaikkea siksi, että siellä on helpompi päästä urallaan eteenpäin. Palkatkaan eivät ole niin huonot, kuin usein luullaan.”
  • ”Asuminen on Tallinnassa halvempaa kuin Helsingissä. Tallinnan vanhankaupungin liepeiltä keskustasta voi saada kaksion alle 500 eurolla kuussa.”
  • ”Osaavan ihmisen on Virossa mahdollista edetä nopeammin kuin Suomessa.”

Minulle tuli jutun lukemisesta huijattu olo, ja jouduin kaivelemaan muistista niitä asioita, joiden takia minun ei ollut mahdollista lähteä töihin Viroon. Miten miellyttävä sattuma, että siivotessani kaappeja satuin löytämään viimesyksyiset haastattelupaperit ja kaikki ylös kirjaamani muistiinpanot. Niinpä en ole enää hatarien muistikuvien varassa, vaan voin kertoa kaiken, mitä haastattelija, josta olisi tullut pomoni, vastaili kysymyksiini. Tässä siis muutamia tosiasioita, joista Helsingin Sanomat sopivasti unohti mainita:

  • Viron keskipalkka on alle kolmanneksen Suomen keskipalkasta (jopa Hesarin itsensä mukaan, mutta sitä ei tietenkään kannattanut kertoa juuri tämän jutun yhteydessä). Virolaisen keskimääräinen kuukausipalkka on ollut muutamia vuosia 900 euron hujakoilla, joskin tonnin rajan väitetään vastikään rikkoutuneen. Oma kuukausipalkkani olisi ollut 960 euroa kuukaudessa ensimmäisten neljän kuukauden ajan, sitten palkka olisi noussut huimaan tuhanteen euroon kuussa.
  • Virossa käytetään tasaverotusta, joka on kaikille sama 20 prosenttia tuloista riippumatta. Viime vuonna prosentti oli 21, ja minulle olisi jäänyt palkasta käteen 758,40 – 790 euroa. Miinustetaan siitä Hesarin antama asunnon vuokra eli 500 euroa, niin rahaa olisi jäänyt huikeat 258,40 – 290 euroa. Sen summan olisi pitänyt riittää kuukauden ruokiin, välttämättömiin tarvikkeisiin (pesuaineet, vessapaperi ym.), viikonloppuisiin lauttalippuihin Suomeen ja takaisin, hauskanpitoon ja osa säästöihin, koska eihän ideana ole elää kädestä suuhun. Lisäksi minulla on Suomessa omistusasunto, jonka lainanlyhennyksiin on oltava rahaa. Tuskin olisin saanut asuntoa saman tien vuorattua, eikä sitä edes olisi ollut järkevää vuokrata ennen kuin minulle olisi ollut selvää, minkälaista Tallinnassa työskentely on. Aikuisen ihmisen ei myöskään voida olettaa olevan (lapseton) sinkku; kohtalaisilla tuloilla voisi elättää kumppanin sen aikaa, että myös hän löytää uudesta kotimaasta töitä, mutta minun tuloillani sille ajatukselle olisi voinut vain nauraa.
  • Kun Viroon lähtee vakituisiin töihin, ei enää kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin.
  • Virossa asuntojen vuokraan ei tavallisesti kuulu lämmitys, vesi, jätehuolto jne., vaan ne maksetaan erikseen (ts. kulut siis vain kasvavat). Muutoin Hesarin antama summa (alle 500 euroa) kaksiosta keskeisellä paikalla on mahdollinen.

asunto Tallinna

  • Tätä asiaa en täysin ymmärtänyt enkä googlaamallakaan löydä nyt asiasta tietoa, mutta ilmeisesti verotuksellisista syistä Suomessa ei voi käydä joka viikonloppu, koska vakituisessa työsuhteessa työntekijän tulee olla jokin tietty määrä päiviä vuodesta Virossa. Viime syksynä laskemaani lukuun ei mahtunut Suomeen tuleminen joka viikonloppuna (eihän siihen tosin olisi ollut varaakaan).

Eikö Viro työpaikkana näytäkin nyt aika erilaiselta kuin mitä olisi Helsingin Sanomien perusteella luullut? Artikkeli on siinäkin mielessä hyvin ristiriitainen, että siinä puhutaan uralla etenemisestä ja jopa pienoisesta tienaamisesta Virossa, mutta rivien välistä voi lukea, ettei Viroon lähdetä pysyvästi asumaan ja uraa luomaan. Tässä lainaus artikkelin lopusta:

  • ”Aku Huuhtanen on suunnitellut asuvansa Tallinnassa vuoden loppuun ja palaavansa sitten Suomeen viimeistelemään opintonsa ammattikorkeakoulussa. Hän lähti alun perin Viroon perheen kannustamana hakemaan kokemusta ja on sitä myös saanut.”

Nimenomaan tästä koko hommassa siis oli kyse. Ei uran luomisesta, ei uralla etenemisestä, ei kohtalaisista saati hyvistä tuloista, vaan kokemuksen kartuttamisesta kehnolla palkalla. Sellaiseen täkyyn voi tarttua vain nuori (sinkku), joka asuu vanhempiensa luona. Ja hänkin vain pieneksi hetkeksi ennen kuin elämässä tapahtuu jotain hienompaa ja suurempaa. Sekin on hauskaa, että vaikka Viro on Hesarin mukaan kaikin päin upea, edullinen ja mahdollisuuksia täynnä, sieltä lähdetään viikonlopun tullen heti pois. Eikö luulisi, että sellaiseen taivaaseen haluaisi jäädä edes kokonaiseksi viikoksi?

Mainokset

8 thoughts on “Töihin Viroon? Tätä Helsingin Sanomat ei kerro työnhakijalle

  1. Vintagella

    Hyvin kirjoitettu! Sun arvio siitä, että Viroon kannattaa lähteä joksikin aikaa työkokemusta keräämään, jos asuu muuten kotona, kuulostaa oikealta.

    Hesarin jutut on niin ala-arvoisia, että Ilta-Pulutkin kalpenee sille nykyään. Mä lopetin Hesarin lukemisen pari vuotta sitten, kun Hesarin mukaan ”Tuulisähkö pakottaa remontoimaan voimalinjoja miljardeilla euroilla”. Kysehän oli siis siitä, että Fingridin kantaverkko uusitaan, eikä tuulivoimaloilla ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Raivostuttaa tollanen tahallinen vääristely ja valehtelu.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos! Kiinnostavaa tietoa myös tuo tuulivoima-asia. Siinä on monta yhtymäkohtaa tähän Viron-uutiseen. Juurikin vääristely ja valehtelu ovat hyviä sanoja kuvaamaan Hesarin nykyistä tasoa. Vielä joskus luulin, että sanomalehtiin kuuluu tietyn tasoinen puolueeton uutisointi ja kriittinen arvionti, mutta Hesari on muuttunut hyvin puolueelliseksi ja asenteelliseksi lehdeksi, mikä näkyy milloin minkäkin uutisen kohdalla.

      Omaan mieleeni on jäänyt erityisesti uutisointi audiovisuaalisten kääntäjien työtaistelusta: Hesari kehui kaikista järkyttävimmän riistofirman ja hikipajan Broadcast Text Internationalin (nykyään BTI Studios) käännöksiä ja vastaavasti löysi moittimista Ylen käännöksistä. Yle oli silloin ainut firma, joka noudatti työehtosopimusta ja maksoi kääntäjille kohtuullista palkkaa. Broadcast Textin käännösten kehumisen täytyi johtua siitä, että kaikki Nelosen käännökset tekee juuri Broadcast Text, ja Nelonen ja Hesari kuuluvat samaan konserniin eli Sanoma Oyj:hin. Omia oli kehuttava, vaikka totuus oli ihan muuta.

      Tykkää

      Vastaa
      1. Vintagella

        Tuossa tapauksessa taustasyy vaikuttaa selvältä. En tiedä kumpi on isompi harmi, se, että Hesari ei edes yritä olla puolueeton ja objektiivinen, vai se, että ihmiset kuvittelevat sen valtamediana olevan sitä.

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Hyvä kysymys! Myrkyllinen koktailihan tuosta syntyy, jos/kun Hesari sumuttaa ihmisiä eivätkä he tajua sitä. Toivotaan, että tietoisuus lisääntyy samaa tahtia, kuin Hesarin taso laskee.

        Tykkää

  2. EevaRG

    Mua myös huvittaa nuo Viroon töihin- kalastelut. Itselläni oli joskus haastattelu myös Viroon, ilmoituksessa mainittiin ”hyväpalkkainen” – jep, palkka olisi ollut noin 1000 €… Googlailu myös kertoi että hintatasokaan ei ole ihan niin matalalla mitä ehkä on joskus ollut, ja esim. asumisen kustannukset voivat nousta herkästi talvella lämmityksen vuoksi reippaastikin. Matikkapää ei ihan taivu siihen, kuinka palkalla tulee toimeen Tallinnassa.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Niinpä. Minäkään en tajua, miten yhdelläkään itsenäisesti asuvalla aikuisella on varaa lähteä Viroon töihin. Tuhatta euroa tosiaan mainostetaan usein hyvänä palkkana, koska niin moni tienaa reilusti alle sen (ihan niin kuin moni Suomessa tienaa alle 3000 euroa kuussa). Mutta eihän se tietenkään riitä suomalaiselle, jolla on kuluja ja elämää myös Suomen päässä. Virossa asumisen tulisi oikeastikin olla edullista, jotta tonnilla voisi elää edes kituuttaen, mutta niin kuin sanoit, asuminenkaan ei ole niin halpaa kuin usein väitetään. Onnettoman pienet tulot, ylisuuret kulut… Yhtälöä ei tunnu saavan millään toimimaan.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Victor Bruun

    Aika surkeaa asioiden ymmärrystä.
    Jos asunto jää suomeen sinua verotetaan parhaimmillaan molempien maiden järjestelmissä.

    Tottakai se suomen asunto myydään!
    Ja sitten ostat kämpän virosta. Virosta saa helposti kämpn alle puoleen hintaan… eteenkin jos hieman viittii oppia ne alueet.

    Entä sitten että palkka on 1000e. (800 käteen).
    Lisänä on asumisessa säästetyt minimi 300e/kk vastikkeita. (virossa 20e+lämmitys jne ~40e/kk)
    Tämän lisäksi osingoista ei maksetaveroa joten asumisesta säästetyt 200.000e tai enemmän voi sijoittaa ja saada 12.000e verotonta osinkotuloa.

    Nyt tulot ovatkin yhtäkkiä 1800e/kk verottomastai samalla kun säästi 300e asumisessa.

    Kulut ovat muutenkin alemmat, ja nopsasti säästää toiset 500e/kk elämällä korkeampaa elintasoa.

    Mistä hommista sitä jäi 2600e/kk käteen nettona?
    Jos kaiken lisäksi on lapsia, on lapsituki korkeampi samalla kun lastenpitokulut alemmat. Lisää säästöä.

    Tosin jos ei ole asunnonomistaja eikä ole lapsia eikä ymmärrä sijoittamisesta hölypöläsen verran, joo, jää sossulandiaan.
    Kyllä, kannattaa ymmärtää asiat etukäteen. Oma muutto vasta muutaman vuoden päästä kun voi muuttaa tarvitsematta tehdä koskaan töitä.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Sinulla tuntuu olevan selvät pasmat ja laskelmat, ja selkeä suunnitelma tulevaisuuden varalle.

      Käyttämäsi esimerkki ei kuitenkaan istu lainkaan omaan tapaukseeni eikä myöskään Hesarin kirjoitukseen. Itsehän en suinkaan halunnut muuttaa Viroon pysyvästi, eli en kuuna päivänä olisi ostanut sieltä omistusasuntoa. Myös Hesarin jutussa Viroon kannustetaan lähtemään työkokemusta hakemaan (ei asumaan ja työskentelemään pysyvästi), ja jutussa haastateltu kundi asuu vuokralla ja kertoo palaavansa Suomeen vuoden työskentelyn jälkeen.

      Jos Hesarin (tai minun) näkökulma olisikin ollut se, että Viroon lähteminen onnistuu omistusasunnon ostamalla ja sijoittamalla, niin olisit varmasti lukenut kovin erilaisen blogipostauksen. Oma kirjoitukseni on kuitenkin vastine Hesarin jutulle, jossa Virossa työskentelyä yritetään kaunistella, vaikka artikkelin itsensäkin mukaan Viro on lähinnä sopiva ponnahduslauta yksinomaan nuorelle (sinkulle), jolla on Suomessa opinnot kesken ja olematon määrä työkokemusta.

      Tutustuessani Tallinnan asuinalueisiin havaitsin Lasnamäen olevan kiistatta edullisin. Siellä olevat Neuvostoliiton aikaiset talot ovat omaan makuuni Tallinnan masentavin näky, ja joitain asuntoilmoituksia katsellessa meinasi tulla oksennus. Halvinta mahdollista kämppää en siis olisi voinut ajatellakaan, vaikka olisin ollut ostajana liikkeellä. Sijoituskohteenakin asunto Lasnamäestä olisi ollut huono idea. Paremmista kämpistä edes hiukan halutummilla alueilla luonnollisesti joutuu maksamaan enemmän.

      Sanoisin, että sinun laskelmillasi ja asenteellasi voisi lähteä lähes mihin vain maahan töihin, vaikka palkka lähentelisi nollaa. Jo pelkästä asunnon myymisestä Suomessa saa niin paljon rahaa suhteutettuna muualla maailmassa asumiseen, että sillä summalla tekisi lukuisia harkittuja sijoituksia samalla kun asuisi hostellissa sopivaa omistusasuntoa etsien. Mutta niin kuin sanottu, moni ei HALUA tehdä noin. Mielestäni täytyy olla todella tympääntynyt Suomeen ja vastaavasti rakastunut Viroon, jotta voi edes leikillään harkita tekevänsä antamasi esimerkin mukaan. Itse en koskaan lähtisi tuollaisella diilillä Suomesta.

      Olin vuosi sitten Irlannissa töissä, ja sain moninkertaista palkkaa siihen nähden, mitä olisin saanut Virossa. Minulla oli varaa mennä Irlantiin muutamaksi kuukaudeksi, vaikka maksoin samaan aikaan erilaisia kuluja myös Suomen päässä. Irlannin työpaikka ei olisi koskaan houkutellut minua, jos sen vastaanottaminen olisi edellyttänyt listaamiasi toimia.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s