Banaanimaito – se makeampi ja rasvaton kasvimaito

Esittelin jokin aika sitten monta erilaista kasvimaitoa, jotka sopivat niin puuroihin, muroihin, kahviin kuin yleensäkin ruoanlaittoon ja leivontaan. Omien suosikkieni joukkoon kuuluu yhä Oatlyn rasvaton kauramaito. Olen kuitenkin alkanut viime aikoina kaivata ja suosia makeampia kasvimaitoja, koska makeus saa monet puurot ja murot maistumaan erityisen hyviltä. Jos mietin viime postauksessa esittelemiäni maitoja, Oatlyn kauramaitoja makeampia ovat kiistatta mm. riisimaito, hirssimaito ja Plantin kauramaito (ja yltiömakea tattarimaito, mutta se onkin testin ainut kasvimaito, johon on lisätty sokeria). Mantelit, pähkinät ja kookos eivät ole samalla lailla makeita, koska ne eivät ole viljoja, ja kasvimaitojen luonnollinen makeus tulee juurikin viljoista (tärkkelyksestä).

banaanimaitopuurot

Kaikkiin edellä mainittuihin makeisiin kasvimaitoihin on harmikseni lisätty öljyä. Öljy lisää merkittävästi lopullisen tuotteen kalorimäärää, eikä luonnollisestikaan tuo makeutta juomaan. Tärkkelysfilosofiaan lisätty öljy ei tietenkään sovi, mutta itse käyttäisin öljyillä kyllästettyjä maitoja silti, jos nauttisin niissä olevasta rasvasta. Kaipaan kuitenkin eniten makeutta, joka ei tule rasvasta. Miksi mainitsemani rasvaiset kasvimaidot ovat silti makeampia kuin Oatlyn (sekä rasvaton että rasvaisempi) kasvimaidot? Oatlyn maidoissa on hitusen enemmän suolaa kuin monissa muissa kasvimaidoissa, eli se selittää asiaa ainakin osittain. Lisäksi toiset viljat saattavat olla makeampia kuin toiset, ja joissakin kasvimaidoissa on suhteessa enemmän viljaa kuin toisissa.

Päätin vihdoin kokeilla kasvimaidon tekemistä itse saadakseni makeaa, rasvatonta ja edullista kasvimaitoa. Banaani sopii tähän tarkoitukseen loistavasti, koska on makeaa, rakenteeltaan täyteläistä ja vieläpä oikean väristä ollakseen maitomaista. Kasvimaitojen pohjana toimii aina vesi, ja jotkin ovatkin rakenteeltaan hyvin vetisiä toisten ollessa aidosti maitomaisempia.

Banaani lienee yksi käytetyimmistä aineista smoothieissa, mutta pirtelömäiset juomat ovat rakenteeltaan paksuja, ja pahimmillaan smoothieita juomalla saa paljon kaloreita nopeasti, mutta ei täyty kunnolla. Banaanimaito on puolestaan ohutta, ja kaloripitoisuus jää alle kaikkien kaupasta ostettavien, maistuvien kasvimaitojen (joihin mm. viimeksi esittelemäni manteli- ja kookosmaito eivät kuulu).

Banaanimaito

  • 1 litra vettä
  • 3 keskikokoista banaania
  • (2 – 3 taatelia) (tuovat lisämakeutta, toinen vaihtoehto on lisätä esim. yksi pieni banaani)
  1. Sekoita aineet tasaiseksi blenderissä.
  2. Nauti (osa) heti tai laita kylmenemään jääkaappiin. Säilyy jääkaapissa ainakin pari päivää, mutta tummuu nopeasti ja reilusti.

Itse käytän juuri tehdyn, vaalean banaanimaidon muroihin, sillä tumma banaanimaito ei ole esteettisesti miellyttävän näköistä murojen seassa. Tummempi banaanimaito sopii hyvin puuroihin. Maitoa voi totta kai tehdä vain kerta-annoksen, mutta itse teen mieluummin kerralla hieman reilumman erän.

Vastatehtyä ja jääkaapissa muutaman tunnin ollutta banaanimaitoa.

Vastatehtyä ja jääkaapissa muutaman tunnin ollutta banaanimaitoa.

Jos litra kaupasta ostettua kasvimaitoa kestää jääkaapissa pienen ikuisuuden, ts. sitä kuluu käytössä vain vähän kerrallaan, kaloripitoisuudella ja rasvan määrällä ei ole juurikaan merkitystä. Minulla kuitenkin menee puuroannokseen reilu kolme desiä nestettä, ja lähes saman verran muroihin, joten saatan saada paljon kaloreita nestemäisessä (ei-täyttävässä) muodossa, ja näin runsain määrin käytettynä kasvimaidot tulevat myös kalliiksi. Banaanimaito on tällöin varteenotettava, maistuva ja edullinen vaihtoehto!

Mainokset

4 thoughts on “Banaanimaito – se makeampi ja rasvaton kasvimaito

  1. TK

    Kerroit toisen kirjoituksesi kommenttiosuudessa äitisi sairaudesta. Kerroit myös katsoneesi videon Gersonin terapian tehottomuudesta. Katsoitko myös videoita Gersonin terapian toimivuudesta?

    Oletko nähnyt tämän 9-osaisen dokumentin The Truth About Cancer: A Global Quest, joka on katsottavissa ilmeiseksi 30.11.2015 asti? Kyseisessä dokumentissa on haastateltu 131 lääkäriä, tutkijaa sekä vaihtoehtoisilla hoidoilla parantuneita potilaita ja lääkäreitä eri puolilta maailmaa.
    https://go2.thetruthaboutcancer.com/global-quest/replay/

    Tätä sivustoa kannataa muutenkin seurata säännöllisesti:
    http://thetruthaboutcancer.com/

    Täältäkin löytyy mielenkiintoisia juttuja:
    http://www.cancertutor.com/

    Kannattaa myös kuunnella niitä, jotka ovat parantaneet itsensä vaihtoehtoisilla hoidolla.

    Lou Corona sairastui aivokasvaimeen 1970-luvun alussa. Tämä johti siihen, että hän oli lopulta kirjaimellisesti kuolemaisillaan. Sairaalan sängyssä maatessaan hän koki kuolemanrajakokemuksen, jossa hänelle kerrottiin, mitä hänen tulee tehdä parantuakseen. Tämän jälkeen hän paransi itsensä kaikista sairauksistaan mm. raakavegaanilla ruokavaliolla. Tuossa on yksi hänen kehittämästään elimistön puhdistusmehuista, lemon ginger blast: http://mikesjuicingjourney.blogspot.fi/2012/10/lou-coronas-lemon-ginger-blast.html

    http://loucorona.com/

    Jos elimistön puhdistamiseen tarvitaan apua, Liferegeneratorin Youtube-sivuila löytyy hyviä reseptejä:
    https://www.youtube.com/user/liferegenerator

    Lastenkirjailija Ann Cameron sairasti terminaalivaiheen suolistosyöpää, joka levisi keuhkoihin. Hän paransi itsensä kahdeksassa kuukaudessa juomalla joka päivä porkkanamehua. Hän mehusti yli kaksi kiloa (5 pounds) porkkanoita päivässä ja joi tämän päivän mittaan:

    http://naturalsociety.com/man-woman-carrot-juice-stage-4-cancer/

    http://howicuredmycancer.blogspot.fi/2013/03/carrots-and-my-cancer-ann-cameron.html

    Kuulostaa ehkä naurettavalta, että porkkanamehu tehoaisi syöpään. Hymy kuitenkin saattaa hyytyä kun selviää, että porkkanassa on antisyöpäominaisuuksia sisältävää falkarinolia ja muita vastaavia aineita:
    https://www.timeshighereducation.com/news/raw-carrots-help-prevent-colon-cancer-say-danish-researchers/193975.article

    Christensen LP1. Aliphatic C(17)-polyacetylenes of the falcarinol type as potential health promoting compounds in food plants of the Apiaceae family. Recent Pat Food Nutr Agric. 2011 Jan;3(1):64-77.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21114468

    Purup S1, Larsen E, Christensen LP. Differential effects of falcarinol and related aliphatic C(17)-polyacetylenes on intestinal cell proliferation. Purup S1, Larsen E, Christensen LP. J Agric Food Chem. 2009 Sep 23;57(18):8290-6. doi: 10.1021/jf901503a.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19694436

    Young JF1, Duthie SJ, Milne L, Christensen LP, Duthie GG, Bestwick CS. Biphasic effect of falcarinol on caco-2 cell proliferation, DNA damage, and apoptosis. J Agric Food Chem. 2007 Feb 7;55(3):618-23.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17263451

    Kobaek-Larsen M1, Christensen LP, Vach W, Ritskes-Hoitinga J, Brandt K. Inhibitory effects of feeding with carrots or (-)-falcarinol on development of azoxymethane-induced preneoplastic lesions in the rat colon. J Agric Food Chem. 2005 Mar 9;53(5):1823-7.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15740080

    Zaini RG1, Brandt K, Clench MR, Le Maitre CL. Effects of bioactive compounds from carrots (Daucus carota L.), polyacetylenes, beta-carotene and lutein on human lymphoid leukaemia cells. Anticancer Agents Med Chem. 2012 Jul;12(6):640-52.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22263789

    Zaini R1, Clench MR, Le Maitre CL. Bioactive chemicals from carrot (Daucus carota) juice extracts for the treatment of leukemia. J Med Food. 2011 Nov;14(11):1303-12. doi: 10.1089/jmf.2010.0284. Epub 2011 Aug 24.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21864090

    Tällä sivustolla on paljon videoita, joissa haastatellaan lääkäreitä ja potilaita, jotka ovat parantaneet itsensä syövästä vaihtoehtoisilla hoidoilla. Sivuston ylläpitäjä sairastui itse suolistosyöpään vuonna 2003. Hän kävi läpi leikkauksen, mutta kieltäytyi hoidoista:
    http://www.chrisbeatcancer.com/

    Kannattaa tutustua myös b17-vitamiiniin:
    http://worldwithoutcancer.org.uk/

    http://www.smh.com.au/national/can-apricot-kernels-keep-cancer-at-bay-20100306-pptb.html

    https://beyondthecurtain.wordpress.com/2010/02/22/sloan-kettering-laetrile-vitamin-b-17-cover-up/

    http://naturalsociety.com/vitamin-b17-treat-prevent-cancer-or-pure-poison/

    B17-vitamiinin voi liittyä haittavaikutuksia.

    Essiac-tee:
    http://www.essiacinfo.org/index.html

    http://www.naturalnews.com/026928_cancer_tea_cure.html

    https://www.facebook.com/EssiacTea

    LivingFoodsInstituten perustaja Brenda Cobb paransi rintasyöpänsä ja kohdunkaulan syöpänsä raakavegaanilla ruokavaliolla:
    http://www.livingfoodsinstitute.com/

    Rudolf Breuss oli itävaltalainen parantaja, joka paransi syöpäpotilaita 42:n päivän mehu- ja teepaastolla. Hänen metodillaan kerrotaan parantuneen 45000 ihmistä. Kun Breuss oli yli 80-vuotias, Itävallan lääketieteellinen yhteisö haastoi hänet oikeuteen. He joutuivat myöntämään tappionsa heti alkuunsa, sillä Breussin puolustusasianajaja oli entinen syöpäpotilas, jonka Breuss oli parantanut. Lisäksi oikeudenkäyntiin tuotiin potilaita, jotka todistivat Breussin parantaneen heidät. Jopa Itävallan silloinen presidentti Rudolf Kirchschlaeger asettui tukemaan Breussia.

    http://breusstreatment.com/rudolf-breuss-treatment/

    http://www.curezone.org/diseases/cancer/breuss.asp

    https://fastingparadise.wordpress.com/2012/12/20/rudolf-breuss-cancer-cure/

    http://www.healingcancernaturally.com/stomach-cancer-cure-testimonials-breuss.html

    Olet ehkä tutustunut kannabisöljyyn. Oletko katsonut Rick Simpsonin suomeksi teksitetyn tarinan Run from the Cure – Pakoon parannusta?

    Kannattaa ottaa selvää asioista, niin hyvistä kuin huonoistakin puolista ja vasta sitten tehdä omat ratkaisut. Jokainen vastaa itse siitä, mitä laittaa suuhunsa.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kovasti vaivannäöstäsi kaiken tämän informaation suhteen! Kyllä äiti nyt ihmettyy, kun välitän hänelle tällaisen tietopaketin. :) Informaatiota voi myös olla helppo sisäistää, koska äiti mm. juo mehuja ja yrittää syödä terveellisesti jo nyt, ts. uskoo ja tietää ravinnolla olevan merkitystä sairauden hoidossa. Ajatella, että jo pelkillä porkkanoilla on saatu tuollaisia tuloksia. Mielenkiintoinen oli myös tuo Itävallan tapaus.

      En ole nähnyt moniosaista dokumenttia enkä tutustunut kannabisöljyyn, tässä tuli siis paljon uutta asiaa, mikä on hyvä. Aion tutustua kaikkiin linkkeihin vielä paljon syvemmin. Onneksi myös äiti hallitsee englannin hyvin, eli ei tarvitse minua kääntäjäksi. Voin kenties kertoa myöhemmin (tässä viestiketjussa tai jossain muussa tulevassa), miten äiti suhtautui kaikkeen tietoon, ja mitä kaikkia toimia hän poimi siitä osaksi omaa arkeaan.

      Kiitos vielä sinulle, tällaisen tietopaketin saaminen blogin kautta oli hyvin odottamatonta, mutta sitäkin mahtavampaa. :)

      Tykkää

      Vastaa
  2. miina

    Kasvimaidoista puheen ollen olet näköjään tutustunut useimpiin. Itse käytän vain kolmea: kaura-, riisi- ja mantelimaitoa. Riisimaitoa käytän pääosin kahvissa, koska se ei juoksetu niin kuin kauramaito, jota muuten käytän eniten näistä korvaamaan tavallista maitoa.

    Minulle ei maidon makeus ole olennaista eikä öljypitoisuuskaan, vaikka valitsenkin tuotteesta vähäkalorisimman version (vanhasta tottumuksesta rasvattoman maidon käyttäjänä), sillä ripottelen puuroon tai muroihin vähän kookospalmusokeria tai tipautan vähän agave- tai vaahterasiirappia, niin johan makeutta löytyy! Kookospalmusokeri sopii hyvin myös esim. ruispuolukkauunipuuroon, josta tulee vähälläkin määrällä (n. 1/3 ohjeen tavallisen sokerin määrästä) herkullista.

    Minusta enemmänkin on ongelma, että viljakasvimaidot ovat makeahkoja, kuten toteat, joten kahvikaan ei maistu riisimaidolla samalta kuin tavallisella, ja siksi sitä tuleekin juoduksi paljon entistä vähemmän, mikä sinänsä lienee hyväkin asia! :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      On totta, että kaikkeen makeus ei sovi. Pohdinkin sitä varsinaisessa kasvimaitokirjoituksessa; ei-makeat maidot ovat monikäyttöisempiä, koska sopivat sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin. Banaanimaito on oiva keksintö juuri niille, jotka kaipaavat nimenomaan makeaa maitoa.

      Sokeria tai juoksevaa makeuttajaa käyttämällä saa toki makeutta, se on varmaa. Halusin silti yrittää tehdä jo itse maidosta makeaa, koska tykkäisin paljon mm. riisi- ja hirssimaidosta niiden makeuden takia, mutta en innostu niiden sisältämästä öljystä. Kun haluaa vain makeutta mutta ei rasvaa, banaanimaito lienee parhain vaihtoehto. :)

      Jos on ennen juonut kahvinsa sokerittomana, viljamaidon tuoma makeus kahviin saattaa tosiaan olla hyvinkin ei-toivottua. Jos kahvin vähentäminen on ollut mielessä, niin hienoa, että viljamaidoista on asiaan apua. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s