Synttäriarvonnassa Ekosegon tuotepaketti!

Otsikkoon oli pakko laittaa huutomerkki, sillä kyseessä on blogini ensimmäinen arvonta. Mielekäs miellekartta viettää joulukuussa 1-vuotissynttäreitään, joten nyt on jo korkea aika muistaa lukijoita mm. maailman parhailla taateleilla! Kerron arvonnasta tarkemmin alla, kunhan ensin kirjoitan lyhyesti bloggausmietinnöistäni.

Ekosegon luomuteet

Viime keväisellä blogikurssilla kerrottiin, että vuoden vanhaa, koko ajan aktiivisena ollutta blogia voi jo pitää melko vanhana konkarina. Se johtuu siitä, että blogimaailmassa suuri osa blogeista joko lopettaa hyvin pian aloittamisen jälkeen tai postaustahti harvenee muutamaan kertaan vuodessa. Minunkin blogillani olisi voinut olla niin kurja kohtalo, ellen olisi ollut riittävän motivoitunut ja alkanut kirjoittaa oikeista syistä (olen kertonut niistä täällä). Hölmönä hetkenä vain muistutan itseäni siitä, miksi kirjoitan, ja pian olen taas valmis jatkamaan. Blogin vanhetessa lukijoilla on alkanut olla paljon merkitystä blogikirjoittamisen mielekkyyteen; välillä vain yksikin lämminhenkinen/pohdiskeleva/paneutunut kommentti joltain lukijalta riittää muuttamaan koko oloni ja energiatasoni. Hyvinkin usein olen saanut jostain kommentista niin paljon virtaa, että olen kommenttiin vastaamisen jälkeen laittanut musiikin soimaan, jammaillut ja tanssinut aikani ja lähtenyt lopulta vielä juoksulenkille hymyissä suin. Kommenteilla siis todella on väliä, ja kiitos niistä kuuluu kaikille ihanille lukijoille!

Yleisesti olen huomannut, että minulla on paljonkin kirjoitushaluja enkä ole luonteeltani ollenkaan vitkasteleva, mutta kirjoitusAIHEITA ei aina putkahtele ovista ja ikkunoista. Kaikki bloggaajat eivät vaadi kirjoituksiltaan mahdottomia, mutta itse penään aina merkitysten perään ja toivon, että kirjoituksillani olisi jotain arvoa. Saatan myös olla innoissani jostain aiheesta yhtenä päivänä, kunnes seuraavassa hetkessä aihe tuntuu ihan turhalta. Mutta se on elämää; joskus jaksaa intoilla hyvinkin pienistä (materialistisista) asioista, ja toisinaan taas miettii, mitä väliä yhtään millään on ja miksi ylipäänsä olemme täällä. Kai se on vain hyvä, ettei kirjoita ainoastaan pienistä tai hyvin suurista asioista!

Tähän mennessä olen kirjoittanut 160 tekstiä, keskimäärin 13 – 14 kirjoitusta kuukaudessa. Monet tekstini ovat pitkiä, joten olen tyytyväinen postaustahtiini. Veikkailen sen pysyvän kohtuullisen samana myös tulevaisuudessa, joka toivon mukaan tuo tullessaan vähintään yhtä valoisia asioita kuin ennenkin. 😍

Synttäriarvonta

Otin Ekosegoon yhteyttä ja ehdotin yhteistyötä blogisynttäreiden vuoksi. Se sopi Kaisulle, joka pyörittää kauppaa miehensä kanssa. Ekosego on nimensäkin mukaisesti monia luomutuotteita myyvä ekokauppa, jonka löysin raakakakkuaikoinani. Enää en tilaa kaakaovoita tai kookosöljyä, mutta teet, marjat, taatelit ja muut kuivatut hedelmät maistuvat niin kuin aina ennenkin. Blogissani olen kirjoittanut Ekosegon taateleista, pakuriteestä, granaattiomenan siemenistä ja pakastekuivatuista marjoista, joita on nähty monien kakkujen päällä.

Ekosegon tuotteita kakuissa

Sovimme Kaisun kanssa, että arvomme blogissani tuotepaketin, johon tulee ainakin:

  • ehkä jotain muuta pientä, jos kommentoijat ovat joulun alla kilttejä

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttiboksissa, mistä blogini aiheista/teksteistä olet pitänyt eniten TAI mistä aiheista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Muista kirjoittaa sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville, jotta saan sinuun yhteyden arpaonnen suosiessa.

Arvonta päättyy sunnuntaina 13.12. klo 23. Näin tuotepaketti ehtii perille ennen joulua. Paketti toimitetaan mihin tahansa Suomen kolkkaan. Se ei tule minun kauttani, vaan otettuani yhteyttä voittajaan ilmoitan hänen yhteystietonsa Kaisulle, joka lähettää paketin suoraan voittajalle.

Ekosegon taatelit

Ekosegon omasta luomuteestä en ole vielä ehtinyt kirjoittaa, mutta maistoin kahta eri sorttia jo viime keväänä, jolloin kuvasin kymmeniä muitakin teepaketteja suurta teekirjoitusta varten. (Olen lupaillut kirjoitusta vielä täksi vuodeksi, eli sellainen on tulossa piakkoin.) Maistamani teemaut sirpakka sitruuna ja makea mansikka-basilika ovat ihanan vahvoja, mutta silti raikkaita ja lempeitä, niissä ei ollut pienintäkään kitkeryyttä. Ekosegon luomuteet ovat kofeiinittomia aivan niin kuin pakuriteetkin.

Ekosego kertoo joulukuisista tarjouksistaan Facebookissa, eli kannattaa käydä kurkkaamassa, josko omat suosikit löytyisivät alehinnoin!

Mainokset

46 thoughts on “Synttäriarvonnassa Ekosegon tuotepaketti!

  1. Nelliina

    Hiusten harmaantumiseen liittyvät jutut on parhaita ja tukka-asioista haluaisin jatkossakin lukea. Mukaan arvontaan!

    Tykkää

    Vastaa
  2. Menninkäinen

    Onnea yksivuotiaalle! MInäpä laitan kuponkini mukaan arvontaan, olisi yksi teenjuoja perheessä, jota olisi kiva lahjoa näillä teillä (?) teeillä (?) tee’eillä (?)… Äsh, teejuomilla!

    Tykkää

    Vastaa
  3. Pimassou

    Onnittelut menestykkäälle ja elävälle blogille! :) Taatelin ystävänä pidän erityisesti taateleihin liittyvistä postauksistasi. Kirjoitat ylipäätään mainioita pohdintoja, joita on mukava lukea. Jatka siis samaan malliin!

    Tykkää

    Vastaa
  4. BIKKE

    Olen lukenut monia postauksia peilaten omaa sairauttani… Saanut vinkkejä ja kuten sanoit jossain suola jutussa..Ihminen sairastuu mieluummin kuin syö mautonta ruokaa , kolahti se nilkkaani.No onneksi verenpaineeni on kovinkin alhainen niin on lupa mauskutella :)
    Mukana!!

    Tykkää

    Vastaa
  5. sannikas

    Kaikenlaisista uusista raakaruuista(paketissa aineet jotta voit tehdä itse esim.raakasuklaa oman maun mukaan).

    Tykkää

    Vastaa
  6. myco2quota

    Onnea yksivuotiaalle! Tykkään eniten kaikista ruokaan liittyvistä postauksista ja erityisesti vegaaniruokapäiväkirjapostauksia odotan lisää.

    Tykkää

    Vastaa
  7. Sumi

    Sokerittomasta ruokavaliosta on kiva lukea, itse kun olen varsinainen sokerihiiri. Mulla ei ole ollut ongelmia terveyden, eikä painon kanssa ja siksi olen varmaan ihan surutta mässännyt sokerillisilla herkuilla. Tosin juomiin en lisää sokeria ollenkaan ja limua/mehua juon ehkä kaksi lasillista vuoden aikana (sokerillista, koska en halua käyttää keinotekoisia makeutusaineita). Kookossokerin käyttöä omiin leipomuksiini olen harkinnut, mutta viimeksi se jäi vielä kaupan hyllylle. Sen sijaan mukaan lähti reilun kaupan ruokokidesokeria, joten edes jotain hyvää seurasi mun sokeriostoksestani :) Ekosegon pakuriteetä juon muuten lähes joka ilta mieheni kanssa. Hyvää on!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Sokeriasioita on tosiaan välillä hyvä miettiä, vaikka varsinaisia terveysongelmia ei olisikaan. Kiva, että kaupasta löytyi uutta kokeiltavaa.

      Ekosegon pakuritee on kyllä herkullista juotavaa. :)

      Tykkää

      Vastaa
  8. klaara

    Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! On ilo lukea kirjoituksiasi, koska ne ovat niin kaunista kieltä ja täyttä asiaa. Tykkään erityisesti elämäntapakirjoituksistasi ja resepteistä.
    Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    Tykkää

    Vastaa
  9. miina

    Vegaani- ja tärkkelysruokiin liittyvät postaukset kiinnostavat jatkossakin. Maukasta synttäriä! :)

    Tykkää

    Vastaa
  10. Taru

    Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Miellekartta, paljon onnea vaan! *väliin olisi tullut nuotteja, jos näppiksestä löytyisi* :)

    Hei jee, ihanat synttäripalkinnot, mukana olen! Vaikka meidän lukijoiden kyllä pitäisi lähettää niitä _sinulle, koska jaksat ilahduttaa niin hyvillä jutuilla :)

    Tosi pahan kysymyksen kyllä laitoit. Mieluusti ja mielenkiinnolla olen ahminut kaiken mitä postailet, joten sanon ovelasti, että ethän ainakaan vaihda mainiota kirjoitustyyliäsi kovin radikaalisti :)

    t. yökyöpeli

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Voi kiitos Taru upeista sanoistasi ja synttärilaulusta! <3

      En taitaisi edes osata vaihtaa kirjoitustyyliäni ainakaan kovin radikaalisti, eli jos vanha tyyli on miellyttänyt, niin toivon mukaan myös tulevat jutut. :)

      Tykkää

      Vastaa
  11. emma

    Toivottavasti tämä ei mene pieleen, kun kysyit kommenttikenttään yhtä TAI toista asiaa ja minä kun arvelin kertoa molemmat. Juttusi ovat olleet kaikki hyviä, olen pitänyt erityisesti vertailuista. Esim. kasvimaitojen vertailu ja omatekemä kasvimaito, hiusvärien vertailu, myös alumiinittomat dödöt -vertailu ja niihinkin omatekemä versio.

    Haluaisin tulevaisuudessa kuulla näkemyksiäsi yhteiskunnan pyörimisestä vs. omavaraisuudesta. Miten näet työttömyystilanteen vs. työnteon? Palveluiden ja tukien hyväksikäytön? Menen lisäksi kommentoimaan toista juttuasi https://mielekasmiellekartta.wordpress.com/2015/10/25/8-syyta-olla-hankkimatta-tyopaikkaa/, joka jäi aikanaan kommentoimatta, vaikka herätti kovasti ajatuksia :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos palautteesta ja tulevista postausideoista, emma! Kiva kuulla, että vertailut ovat miellyttäneet. :)

      Pidän paljon työelämäaiheisista jutuista, eli voin hyvin nähdä itseni pohtimassa ehdottamiasi asioita. Näkökulmani tulee varmaankin aina olemaan paljon rehkineen, erinomaisin arvosanoin valmistuneen humanistin, jonka lähes jokainen oman alan työpaikka on löytynyt jostakin riistofirmasta. Se maailma on niin kovin tuttu kaikille, jotka ovat edes joskus olleet samassa tilanteessa, mutta ilmeisesti niin kovin vieras kaikille muille. Oman taustani takia en oikein osaa ottaa kantaa ns. laiskureihin ja tukien hyväksikäyttäjiin, ja henkilökohtaisesti tunnen vain akateemisia työttömiä, joita on omassa ikäluokassani ja kaveripiirissäni monia, vaikka kaikki ovat eri aloilta. Saatan kuitenkin innostua tekemään pientä tutkimustyötä, jos näistä aiheista löytyy kunnollisia artikkeleita ja tilastoja. :)

      Tykkää

      Vastaa
  12. Anna

    Taatelipostaus oli hyvä! Aloittelevana vegaanina noita mainittuja ”ei niin maukkaita” taateleita on tullut vastaan mutta pitääkin seuraavaksi testata noita medjool taateleita :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Juu, nimenomaan taateleiden kohdalla sillä todella on merkitystä, mitä taateleita syö. Medjoolit hakkaavat muut mennen tullen niin maussa, mehevyydessä kuin rakenteessakin. :)

      Tykkää

      Vastaa
  13. JenniK

    Löysin blogisi, kun etsin netistä vinkkejä hyvistä taateleista. Taateli -juttusi oli tosi hyvä! Nyt täytyykin lukea taaksepäin nuo kaikki muut postauksesi. Onnea 1-vuotiaalle! :)

    Tykkää

    Vastaa
  14. Enni

    Onnea 1-vuotiaalle! Ruokapäiväkirjoja odottelen ja vertailut on hyviä, esim taatelit, kasvimaidot…

    Tykkää

    Vastaa
  15. Xeveliina

    Onnea 1-vuotiaalle! :)

    Raakaruokajutut ovat kiinnostavia. Niin ja tietysti taatelit! Mieheni on ihan hulluna niihin, joten täytyy metsästää noita Medjooleja jouluksi.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos! Ajatella, että jo parin viikon päästä blogi täyttää kaksi vuotta; ajan nopea kuluminen jaksaa aina yllättää. :)

      Taatelit ovat kyllä ihania, ja Medjoolit aivan parhaita!

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s