Suunnaksi Slovenia

Terveisiä Slovenian Alpeilta! Onnittelut tietovisoissa ilmeisen hyvin menestyvälle Menninkäiselle, joka lahjakkaasti taas arvasi kohteen oikein! :-)

Täällä on kyllä hyvin kaunista, ja ihastelemme kaikkea ääneen vuoron perään.

kranjska gora 3

Slovenia valikoitui kohteeksi monen mutkan kautta, ja edustaa meille jotain erikoisempaa kuin mihin olemme tottuneet. Emme ole koskaan ennen olleet yhdessäkään Alppimaassa emmekä myöskään Balkanin alueella ylipäänsä Kreikkaa lukuun ottamatta. Itävaltaa harkitsimme kohteeksi jo pari kesää sitten, mutta lopulta päätimme, että haluamme sekä patikointia että rantaelämää, ja niinpä Itävalta sai jäädä. Sloveniassa yhdistyy Alpit ja ainakin yksi rantakohde, eli halutessamme pääsemme täältä myös rannalle, mutta suurin kiinnostus kohdistuu nyt vuoriin, patikointiin, lämpöön ja maisemiin yleensä. Nyt Sloveniassa sijaintimme on niin lähellä Italian ja Itävallan rajaa, että niihin pääsee jopa kävellen. Täältä on hyvät yhteydet myös moniin muihin maihin (jopa Ruotsiin ja Norjaan pääsee täältä bussilla!), eli voisimme helposti yhdistää lomaan vaikka mitä maita ja kohteita.

kranjska gora 2

Harkitsin ennen matkaa todella monia muitakin kohteita, kuten Korsikaa, Sardiniaa, Portugalia ja Kroatiaa, mutta oikein mikään ei joko puhutellut ja/tai hinnoissa ja lentojen kestoissa oli liikaa numeroita. Lopulta löysin suorat lennot Ljubljanaan, ja aloin tutkia, millainen maa Slovenia on. Kun tajusin, millaiset vaellusmahdollisuudet maan luoteisosassa on Alppien ansiosta, osasin alkaa etsiä hotelleja oikealta alueelta. Ja oikea aluehan löytyi, ja on nimeltään Kranjska Gora. Kun Google Maps paljasti paikan upean näköiseksi, ja luin paikan virallisilta nettisivuilta, että jo pelkästään tällä seudulla on 20 merkittyä vaellusreittiä, olin myyty. Paikka oli sen jälkeen helppo myydä miehellekin, joka on paikan nähtyään kiitellyt patistamistani ja nopeaa toimintaani matkan järjestämisessä.

kranjska gora

Sloveniaan liittyy monia mielikuvia. Slovenia oli yksi Jugoslavian muodostaneista maista, eli on siis slaavien maa. Toisaalta paljon ennen Jugoslaviaa Slovenia kuului Itävaltaan. Kirjastossa puolestaan Sloveniasta kertova matkakirja oli luokiteltu Etelä-Eurooppaan, josta ei ensimmäisenä tule mieleen slaavit. Ainakin voimme päätellä, että maa on hyvin monimuotoinen ja on saanut vaikutteita sieltä täältä niin kulttuurillisesti kuin poliittisestikin.

kranjska gora 4

Kranjska Gora on Slovenian suosituin talvikohde ja hiihtokeskus. Nyt sitä ei arvaisi, kaiken hiljaisuuden ja rauhan keskellä. Meistä kumpikaan ei ole laskettelun perään, emmekä olisi koskaan tulleet tänne tai mihinkään vastaavaan kohteeseen talviaikaan. Seuraaviksi päiviksi on luvattu jopa 28 asteen lämpöä, eli hiihtoturismista ei pitäisi olla nyt pelkoa.

kranjska gora 5

Jasna-järvi vain reilun parin kilometrin päässä loma-asunnoltamme teki vaikutuksen kaikista kulmista, oli kellonaika mikä hyvänsä (myös jutun ensimmäinen kuva on järveltä). Miten ihana paikka!

kranjska gora 6

Veikkaan, että ihanuudet eivät lopu tähän.

Mainokset

6 thoughts on “Suunnaksi Slovenia

  1. myco2quota

    Näyttää upealta! Slovenia oli meilläkin viime kesän reissun alkuperäisessä suunnitelmassa mukana, mutta siellä oli silloin muistaakseni joku junarataosuus suljettu ja jätettiin se siksi pois reitiltä. Ehkä ensi kesänä 😃

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s