Leivonnaisia kasviksista: Terveellisempi porkkanakakku (vegaaninen)

Kuka tai mikä totesi jo vuonna 1989, että:

Kasvikset tekevät kakuista ja leivistä erityisen meheviä. Rasvan määrä voidaan pitää alhaisena, koska kasviksilla on sama vaikutus.

Lainaus kuulostaa John McDougallin tärkkelysfilosofiaan sopivalta aatteelta, mutta on todellisuudessa teoksesta Pirkan kasviskeittokirja (1989). Samaisesta kirjasta löytyy lupaavan kuuloinen porkkanakakkuohje.

pirkan-porkkanakakku

Porkkanakakku on yksi omia lemppareitani, ja siksi blogista löytyykin jo kaksi, keskenään hyvin erilaista porkkanakakkureseptiä: toinen on raaka ja erikoinen, toinen puolestaan on hieman perinteisempi ja kypsempi, joskin sekin tavallista terveellisempi ja todella herkullinen.

Tähän aikaan vuodesta moni yrittää syödä kevyemmin, ja huomasinkin Pirkan reseptin olevan melko täydellinen juuri nyt. Reseptissä ei ole lainkaan lisättyä rasvaa, eikä sattumoisin edes vehnää tai muitakaan viljoja, joita jotkut haluavat välttää. Olen muokannut reseptiä vain kananmunien osalta, muuten se on suoraan kirjasta. Oma kakkuni näyttää täysin samanlaiselta kuin kirjan kakku, vaikka en käyttänyt munia.

Porkkanakakku (n. 12 palaa)

  • 3 porkkanaa (n. 250 g)
  • 250 g mantelia tai pähkinää
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 6 kananmunan verran kananmunankorviketta (luultavasti myös pelkkä perunajauho toimii munien tilalla mainiosti)
  • 2 dl sokeria
  • 1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 1 tl kanelia

Koristeeksi

  • tomusokeria
  1. Kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi. Jauha mantelit tai pähkinät (kuorineen). Sekoita ne perunajauhoihin.
  2. Sekoita kananmunankorvike veteen paketin ohjeen mukaan. Lisää sokeri, porkkanat, mantelit, sitruunan mehu ja -kuori sekä kaneli.
  3. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun (irtoreunaiseen) vuokaan. Kypsennä kakku ritilällä uunin alaosassa 175 asteessa n. 50 min.
  4. Anna kakun jäähtyä. Siivilöi pinnalle tomusokeri.

pirkan-porkkanakakku-2

Eikö omasta versiostani tullutkin aika lailla identtinen kirjan kakun kanssa? Tätä helppoa ja maistuvaa ohjetta voi suositella, se on mukava lisä jo jakamieni porkkanakakkureseptien joukkoon!

pirkan-porkkanakakku-3

Mainokset

4 ajatusta artikkelista “Leivonnaisia kasviksista: Terveellisempi porkkanakakku (vegaaninen)

  1. Menninkäinen

    Hmmm… Me ostettiin just eilen porkkanoita…. Mutta jos kuitenkin laittaisin jauhoja, kun en tykkää pähkinöistä enkä manteleista. On meinaan tosi herkullisen näköinen toi sun kakkupala!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos, kiva että innostuit! :) Erilaiset jauhot toimivat varmasti myös, kunhan mittasuhteet ovat samat. Rakenteesta ja mausta tulee tietysti vähän erilainen, mutta sehän on tarkoituskin, jos/kun mantelit tai pähkinät eivät maistu.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Satu

    Herkullisen kuuloinen ja näköinen kakku! Kiitos, että jaoit!

    Porkkannakakku on minunkin suosikkiani. Tosin minua taitaa viehättää porkkanakakussa enemmän se kuorrutus kuin itse kakku – mitä paksummat moiveet, sitä parempi kakku. :-)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Onpa mukavaa, että kakku houkuttaa sinuakin! :)

      Kuorrute on tosiaan useimmiten aikamoista herkkua, mutta pilaa helposti pienenkin terveellisyyden, mitä kakulla saatetaan hakea. Minä ajattelen nykyään, että jos itse kakku on riittävän mehevä ja ihana, kuorrute ei ole pakollinen. Ostokakut voivat olla sen verran mitättömän makuisia, että niitä ei edes ostettaisi ilman kuorrutetta, mutta itse leivotuissa kakuissa asia voi olla toisin. :-)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s