Aihearkisto: Työelämä ja raha

Blogi semi-lopettaa

Pohdin paraikaa vakavasti, lopettaisinko Mielekkään miellekartan kirjoittamisen.

Minulle on aina ollut selvää, miksi kirjoitan blogia. Syy kirjoittamiseen on koko blogin olemassaolon ajan ollut sama, ja olen avannut sitä eniten blogin About-sivulla. Olen halunnut luoda ja tehdä jotain tuottavaa ainaisen kuluttamisen sijasta. On nimittäin paljon helpompaa ja yleisempää pelkästään kuluttaa (netti)sisältöä kuin luoda sitä. Olen jaksanut blogata lähemmäs kolme vuotta juuri siksi, että olen huonoinakin hetkinä pystynyt aina palauttamaan mieleeni syyn, miksi kirjoitan.

Vajaa kuukausi sitten törmäsin YouTube-videoon nimeltään 10 Top Creativity Tips You Should Know. Video on kauttaaltaan täynnä arvokasta ja viisasta asiaa, mutta yksi kohta vetosi minuun erityisesti. Kohdassa puhutaan siitä, kuinka sisällöntuottajan tulisi saada jonkinlainen korvaus työstään, ja todetaan, että

A lot of people create out of the goodness of their heart, and they don’t get anything back. Creator compensation is to realize that whatever you put out, you should be getting back. So create wisely and smart. Make sure you are getting compensated for what you create so you can invest back into your creation.

-Ralph Smart

Videossa siis todetaan, että moni luo asioita hyvää hyvyyttään eikä saa mitään vastineeksi. Juuri sitä mieltä minäkin olen.

Mitä sitten oikein tarkoitetaan, kun puhutaan palkasta, vastineesta, korvauksesta tai kompensaatiosta, mitä ihmisen tulisi kaikesta luomisesta saada? Blogimaailmassa kirjoittamisesta voi saada vastineeksi ainakin julkisuutta ja/tai rahaa, kehuja, tykkäyksiä, jakoja ja kommentteja, työtarjouksia, (testi)tuotteita ja kutsuja erilaisiin tapahtumiin. Minä olen jossain määrin saanut maistaa melkein kaikkia noita, mutta useimmiten vain lilliputtisen pikkuriikkisissä annoksissa. Isoin palkka, minkä olen koskaan kokenut bloggaamisesta saavani, on kuitenkin aina ollut työ itse. Kun rehkii oikein kunnolla blogijutun eteen, niin kuin minulla on usein ollut tapana, minulle jää siitä hyvä olo. Kaikki viihde, hauskanpito ja kavereiden näkeminen tuntuu paljon upeammalta, kun on sitä ennen nähnyt vaivaa, käyttänyt kykyjään ja luonut niin hyvin, kuin on kussakin tilanteessa pystynyt ja tuntenut sopivaksi.

Jos omistan hetken noiden muiden palkkojen ja korvausten analysointiin, niin tiettyjä asioita minulle kyllä tarjotaan blogin kautta useinkin. Saan kutsuja monenlaisiin tapahtumiin, ja yksittäisistä tuotteista minulle tarjotaan ehdottomasti eniten erilaisia kirjoja. Valtaosalle tapahtumista ja tuotteista joudun kuitenkin sanomaan ei, koska ne eivät kiinnosta minua tarpeeksi. Mitä tarkoittaa sana tarpeeksi tässä yhteydessä eli bloggaajan kohdalla? Minun tulee olla niin kiinnostunut kirjasta, että viitsin käyttää tuntikaupalla tai viikkotolkulla aikaa sen lukemiseen, sisällön pohtimiseen ja kaikesta siitä kirjoittamiseen. Jos kirjaa pitää korvauksena tai palkkana siitä, että luen sen ja kirjoitan siitä jutun (mihin voi mennä yhteensä esim. 30 tuntia aikaa), käy selväksi, minkä suuruinen palkka kirja työstäni on. Sen takia kirjan täytyy olla maailman mullistava tai vähintäänkin tajuttoman loistava, jotta minun kannattaa ottaa se vastaan.

Monien tapahtumien kohdalla huomaan, että minun ei yksinkertaisesti tee mieli mennä, vaikka ne vaikuttaisivat lupaavilta ja lopulta olisivatkin sitä. Kai koen niidenkin kohdalla, että minulle ei jää niistä mitään käteen. Myös oma roolini tapahtumissa on toisinaan hämärä; mitä teen maanläheisenä bloggaajana julkkisten, toimittajien ja bling blingin keskellä? Omat arvoni ovat usein ristiriidassa sen kanssa, mitä tapahtumissa ajetaan, eikä niihin siksi ole järkevää mennä. Härkis-tapahtumista sentään pidin kovasti (sekä ensimmäisestä että toisesta), ja samaten Lavera-päivä oli yllättävän mielenkiintoinen ottaen huomioon, että olen kaukana kosmetiikkafriikistä.

Siirrytään sitten tuotteista ja tapahtumista bloggaamisen miellyttävyyteen yleensä. Olen nimittäin huomannut, että minun ei enää tee mieli kirjoittaa monista sellaisistakaan aiheista, joista olisin ennen kirjoittanut ja jotka sopisivat mainiosti blogiin. En mm. koskaan kirjoittanut kesän Budapestin-matkastamme, vaikka se oli oikein leppoisa ja onnistunut. Oli kesäkuun loppupuoli, minulla oli jäänyt kotona muuttohommat kesken, ja Budapestissa oli yhtenäkin lomailtanamme 32 astetta lämpöä. Kun lukema tippui 30 asteeseen, ja tuuli puhalsi kevyesti, Budan kuuluisilla kukkuloilla oli kumman miellyttävää. Koska Budapest on tunnettu ja kehuttu kaupunkikohde, sitä ei liitetä patikointiin, luontoon eikä metsäkävelyihin. Minä kuitenkin varta vasten varasin meille sellaisen hotellin, joka oli keskeisellä paikalla Budan puolella mutta samalla kuitenkin riittävän lähellä metsää, ja niinpä pääsimme patikoimaan. Olin jo otsikoinut tarinan blogiluonnoksiin nimellä ”Patikoitsijan Budapest”. Ajattelin sen tuovan netin valtaisaan informaatiomereen jotakin uutta, sillä tuskin turhan moni käy Budapestin maastossa patikoimassa, ja kirjoittaa siitä sitten suomen kielellä ja kattavasti nettiin. Juttu jäi kuitenkin kirjoittamatta. Aprikoin, että se olisi vaatinut paljon sellaista (selvitys)työtä, josta en yleensä ole niin innoissani, ja vastine kaikesta siitä työstä olisi kokemukseni mukaan jäänyt kovin pieneksi tai olemattomaksi. Niinpä minun ei kannattanut tuhlata aikaani moiseen.

Budapest zoomattuna maastosta kesäkuussa 2017.

Budapest zoomattuna maastosta kesäkuussa 2017.

Ajan tuhlaamisesta päästäänkin taas uuteen pointtiin. Luomistyö itsessään ei välttämättä koskaan ole turhaa ja/tai ajan tuhlaamista. On kuitenkin monia tapoja luoda kielen ja kirjoittamisen avulla. Jos tunnen, että blogin puolella luominen on toisinaan yhtä tyhjän kanssa, eikö minun kannattaisi suunnata aikani ja energiani esim. romaanin kirjoittamiseen? Minulla on ollut ajankohtainen, mieluisa ja jännittävä aihe romaaniin jo vuosien ajan, ja Irlanti-kokemus toi siihen viimeisetkin ainesosat. Mitään en kuitenkaan ole kirjoittanut, vaikka palasin Irlannista yli vuosi sitten. Blogiartikkeleita olen sen sijaan kirjoittanut jo 404. Mitä ne ovat minulle lopulta antaneet? Itse työstä saamaani tyydytystä ja muutamia ihania kommentteja lukuun ottamatta eivät juuri mitään.

Vielä jokin aika sitten kuvittelin, että blogista löytyisi jatkossa ainakin luonto- ja kotiaiheisia kirjoituksia, koska asun pian talossa omassa pihapiirissä. Taloon suorastaan tulvii valoa verrattuna siihen pimeään luolaan, jossa ennen asuin. Ajattelin, että reilun luonnonvalon ansiosta saisin parempia ja monipuolisempia kuvia blogiin. Näin itseni pohtimassa syvällisiä tuijottaessani järvelle ja katsellessani kurkipariskunnan lentelyä. Teekupposen äärellä omalla terassilla kirjoittaisin sitten pohdinnoistani blogiin. Enää en kuitenkaan välttämättä näe asetelmaa juuri tuollaisena. Voisin korvata täysin tuottamattoman blogin tekstinkäsittelyohjelmalla, ja kirjoittaa pohdintani sinne.

Blogini kohtasi tähän mennessä suurimman tappion, kun menetin ykkösfanini. Kukaan ei lukenut ja kommentoinut blogiani niin kuin äitini. Yleensä mies on ykkösfanini lähes kaikessa, mutta blogia hän seuraa laiskahkosti eikä varsinkaan kommentoi koskaan. Äidiltäni kesti aika kauan ”löytää” blogini, mutta kun hän vihdoin alkoi seurata sitä, se into kantoi loppuun asti. Viimeinen kirjoitukseni, jonka äiti ehti lukea, oli Kylpyhuoneremontti alle 25 eurolla. Hän makasi tuskissaan sängyllä, mutta tahtoi ja jaksoi kuitenkin lukea jutun täysin oma-aloitteisesti. Kirjoitukseni huvitti äitiä niin kuin pitikin, ja kun hän hymyili lukemilleen kohdille, hetkeksi melkein unohtui, että hän oli kuolemansairas. Muutama päivä sen jälkeen äiti nukkui pois. Äiti aina toivoi, että blogista seuraisi minulle jotain hyvää ja ansaittua. Hänellekin välillä selitin, kuinka itse työ riitti minulle palkaksi, vaikka toivoin toki itsekin, että sen lisäksi blogi toisi minulle jotain hienoa. Ei mainetta ja mammonaa, mutta jonkin sellaisen tilaisuuden, jollaista en koskaan olisi voinut saada ilman blogia. Toivossa on hyvä elää, kunnes ei enää olekaan.

Olen nyt saanut tähän yli 1 000 sanan edestä sellaisia pohdintoja, jollaisia olin mielessäni aiheen tiimoilta luonnostellut. En näe itseäni lopettamassa bloggaamista kokonaan, mutta se on varmaa, että harvennan kirjoitustahtia tuntuvasti, ja keskitän (kirjoitus)energiani muihin töihin. Osittainen vetäytymiseni blogimaailmasta tarkoittaa myös sitä, että en enää seuraa muita blogeja yhtä aktiivisesti kuin ennen. Mutta ei hätää, aion kuitenkin käydä kurkkaamassa silloin tällöin, mitä bloggaajakollegoilleni kuuluu.

Tavataan taas, ties milloin ja missä merkeissä!

Mainokset

Niin ärsyttävää! Sähköpostiasioimisen ABC

Onneksi näin ei käy useammin. Yleensä sähköpostitse asioiminen on nopeaa, toimivaa ja vaivatonta, mutta välillä silti tulee turhauttavia tilanteita vastaan. Mitä nyt sitten on käynyt? Ei mitään vakavaa, ärsyttävää vain.

Vaikka älypuhelimet, WhatsAppit ja jopa Facebook ovat minulle vieraita tai hankalia käyttää, sähköpostitse asioimisesta olen aina pitänyt. Olen ennenkin hoitanut monia asioita sähköpostin välityksellä, mutta taloprojektin aikana se on vain korostunut: olen pyytänyt ja saanut sähköpostitse tarjouksia, sopimuksia ja tietoa, ja pystynyt lähettämään tarkkoja ohjeita kuvineen ja karttoineen taloprojektiin liittyville ihmisille. Aina kommunikointi ei siltikään jostain syystä toimi, vaikka asia olisi kuinka tarkasti ja selvästi ilmaistu.

Lähetin talofirman myyjälle, jonka kanssa olen asioinut eniten, alla olevan sähköpostin koskien takkahormin (eli piipun) asennusta. Olen korvannut kaikki henkilö- ja yritystiedot pelkillä kirjaimilla, ja lihavoinut avainkohdat.

Moi, X!

Kysyisin taloprojektin tässä vaiheessa takkahormin asennuksesta. Henkilö M:hän lisäsi takan pääpiirustukseen, eli sellainen on ollut alusta asti suunnitteilla.

Ensinnäkin olen nyt löytänyt mieleiseni takanhttp://www.taloon.com/valmistakka-thorma-frankfurt-9-kw-harmaa/SVTF9433017011/dp?openGroup=9631.

Pelkäsin ensin, että linkin takaa löytyvä 142-kiloinen takka on aavistuksen liian painava (alustavasti oltiin puhuttu noin 100 kilon takasta tai kamiinasta), mutta sitten löysin luotettavan oloista tietoa lattioiden kestävyydestä: http://jotul.com/fi/aloitussivu/neuvoja-tulisijan-ostajalle. Linkin mukaan pinta-alaltaan 0,5 m x 0,5 m kokoinen takka saa painaa peräti 433 kg ilman, että lattiaa tarvitsee mitenkään vahvistaa. Mitään niin painavaa en missään vaiheessa ajatellutkaan pieneen taloon, mutta tuon tiedon valossa 142-kiloisen takan pitäisi olla lattialle helppo nakki, eikö niin?

Nyt kysynkin, kuinka paljon firma Y veloittaisi takkahormin asentamisesta? Piippu voisi olla esim. tällainen: http://www.taloon.com/jeremias-3m-piippupaketti-150mm-takkaan-rst/JERDWE50GRP3000150/dp?openGroup=6435.

Asettaisin itse takan paikoilleen, eli tarvitsen tilaustyönä vain kattoon ja välipohjaan tehtävän asennusaukon ja piipun asianmukaisen tiivistyksen ja kiinnityksen.

Kiitos!

Terveisin

S

Viestistäni käy ilmi, mitä kaikkea olen jo selvittänyt ja mitä enää tarvitsen. Vielä tässä vaiheessa sain kelvollisen vastauksen:

Hei S

Tarkistan vielä tuon lattian maanantaina.

Takka / piippu asiassa meidän yhteistyö kumppani on firma C , välitän kyselyn henkilölle P.

Ystävällisin terveisin

X

Vihdoin siihen ärsyttävään osaan. Myyjä X oli lupaustensa mukaisesti lähettänyt kyselyni henkilölle P, jonka vastaus on seuraavanlainen:

Moi,

Mielellämme tarjoamme asiakkaalle takkapaketin.

Vaikkapa saman tyyppisen, kuin hän on kartoittanut.

Olisiko mahdollista antaa asiakkaalle yhteystietomme.

Voitais katsoa sopiva ratkaisu.

Henkilö P

Firma C

Vastaus raivostuttaa minua uskomattoman monesta syystä: tein aivan selväksi, etten ole kiinnostunut takkapaketista, vaan takkapiipun asennuksen hinnasta, ja kaiken lisäksi firma C oli jo saanut sanatarkan kyselyni, nimeni ja sähköpostiosoitteeni myyjän X kautta. Miksi firma C ei siis vastannut kysymykseeni, varsinkin jos he niin ”mielellään” palvelevat minua?

Tein aivan julmettoman kauan töitä löytääkseni oikeanlaisen ja kauniin takan luettuani ensin päiväkaupalla takkojen ominaisuuksista. Näin unia takoista, etenkin kahdesta tietystä mallista. Pitäisikö minun kaiken näkemäni vaivan jälkeen tilata firmalta C ”saman tyyppinen” takka? Käsittämätöntä! Juuri tämän takia aina sanon, että kaikki pitäisi osata tehdä itse, niin ei tarvitsisi asioida tuollaisten firmojen kanssa ollenkaan.

Vai pitäisi meidän löytää asiaan ”sopiva ratkaisu”? Nyt taitaa olla niin, että minä olen sopivan ratkaisuni tehnyt, ja siihen kuuluu tarjouksen pyytäminen toiselta firmalta. Juuri tämä tässä harmittaakin, että vaikka lopulta saisin firman C tajuamaan, että minulla on jo takka valittuna ja että haluan tilata vain piipun asennuksen, firman edustajan lukutaidottomuus ja pakkomyyminen ovat jo muuttaneet käsitykseni firmasta ja sen rehtiydestä.

Jouduin ihan miettimään, mitä vastaan minulle välitettyyn henkilön P viestiin, sillä olin jo muotoillut asiani niin selvästi kuin mahdollista alkuperäisessä kyselyssäni. Niinpä vastasin näin:

Hei,

Sain yhteystietonne. Asiani on yhä sama kuin alla, eli kuinka paljon veloitatte takkapiipun asentamisesta?

Ystävällisin terveisin

S

En jaksa edes kuvitella, mitä sieltä vastataan. Luultavasti mitään vähänkään tarkkaa summaa ei anneta, ja kerrotaan, etten voi tilata pelkkää asennusta, vaan heiltä on tilattava työn lisäksi myös pelit ja vehkeet. Sellaiseen en ryhdy, se on varma. Olen aivan rakastunut löytämääni takkaan, ja nähnyt itseni opettelemassa ”valkean laittamista” (niin kuin mummoni sanoi) sen edessä! Näemmä täytyy opetella myös piipun asentaminen itse, niin ei tule huijatuksi.

Freelancerin hohdokas työpäivä

Tänään radiossa puhuttiin töihin paluusta loman jälkeen ja siihen mahdollisesti liittyvästä ahdistuksesta. Samassa yhteydessä haastateltiin eri psykologeja ja kysyttiin neuvoa siihen, miten työelämään saisi palattua vaivattomammin etenkin, jos ei varsinaisesti pidä työstään ja tietää, ettei ole unelma-alallaan. Pohdittiin myös, pitäisikö loma aloittaa ja lopettaa keskellä viikkoa, jotta töihin paluu kävisi kevyemmin, eikä työviikko siten alkaisi viidellä työpäivällä saman tien loman jälkeen.

Kuuntelin juttuja mielenkiinnolla, ja päällimmäisenä mielessäni oli koko ajan vain yksi ajatus: Onneksi mikään tuo ei koske minua! Freelancerina saan valita, kuinka paljon töitä teen ja milloin. Minun ei tarvitse töihin lähteäkseni herätä aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, ja miettiä, kuinka paljon vihaan elämääni. Minkäänlaista mahdollisesti ällöttävää töihin paluuta ei tarvitse pelätä mihinkään vuodenaikaan. Ja tietysti tähän kadehdittavaan soppaan lisätään vielä tämä: olen unelma-alallani eli toimin kääntäjänä koulutukseni mukaisesti lempikieliäni väännellen ja niiden loputtomia ulottuvuuksia pähkäillen ja ihaillen.

No, tuo ajatus tosiaan oli se päällimmäisin. Kun pääni ei enää leijaillut pilvissä, aloin miettiä, miltä tyypillinen työpäiväni freelancerina todellisuudessa näyttää. Kun kerran freelancerina oleminen on niin hohdokasta, niin miten se ilmenee juuri minun kohdallani? Päätin jakaa tavanomaisen työpäiväni kulun lukijoiden kanssa, mutta sitä ennen pieni varoituksen sana: alla oleva voi olla liian glamoröösiä joillekin lukijoille.

Freelancerin hohdokas työpäivä

Klo 10: Alan heräillä, mutta en nouse vielä.

klo 11.05: Kello herättää. On aika nousta, enkä kehtaisi muutenkaan nukkua enää yhtään pidempään asuessani nyt tilapäisesti aamuvirkun isäni kanssa. Hän herää ennen viittä ja nousee ennen kuutta.

klo 12.00: Aamutoimien ja pihalla käymisen jälkeen avaan tietokoneen ja menen lukemaan sähköpostit, sillä saan kaikki työtarjoukset sähköpostitse. Sähköpostilaatikossa minua odottaa aina jokin näistä vaihtoehdosta:

tyypillisin vaihtoehto: mitään töitä ei ole tarjottu mistään (vaikka olen kirjoilla useissa firmoissa)

toiseksi tyypillisin vaihtoehto: työtarjouksia on, ja ne näyttävät tältä:

  • mitä: tv-ohjelma Netflixiin
  • lähtökieli: kiina (en osaa kiinaa)
  • kohdekieli: suomi
  • käännös vai oikoluku: oikoluku
  • deadline: 3.8.2017 klo 15 New Yorkin aikaa
  • milloin saan ohjelman oikoluettavakseni: 4.8.2017 klo 15 New Yorkin aikaa (!)

kolmanneksi tyypillisin vaihtoehto: yllä esitettyä realistisempi työtarjous (sekä kielen että deadlinen osalta) on saapunut klo 3.26 Suomen aikaa, ja koska en kuitannut tarjousta 15 minuutin sisällä tarjouksesta eli keskellä yötä, minua odottaa myös klo 3.41 saapunut sähköposti, jossa todetaan, että työ on kiireellisyyden vuoksi annettu jollekulle toiselle

klo 12.05: Olen valmis toteamaan, ettei tälle(kään) päivälle ole toistaiseksi luvassa palkkatöitä. Tarkistan, että olen laskuttanut aiemmin tekemistäni töistä juuri oikean taksan mukaan, ja lähetän laskun hyväksyttäväksi firmaan X.

klo 15.45: Firma X:stä on vastattu, että lasku on hyväksytty ja on matkalla palkkakonttoriin. Katson laskua ja huomaan, että taksa on muutettu sovittua pienemmäksi. Silloin alan aina nähdä punaista. Vastaan viestiin, että taksa ei ole työehtosopimuksen mukainen ja että en hyväksy sitä.

klo 16.10: Firma X on vastannut ja kertonut perusteeksi, että palkkio nyt vain sattuu olemaan vähän pienempi. Kirjoitan sinne, että palkkio on juuri se, mikä työehtosopimuksessa lukee ja piste. Kysyn, mitä kirjallinen sopimus merkitsee firmalle ja että tajutaanko siellä, millaisessa asemassa kääntäjät ovat, jos firma alentaa palkkioita mielivaltaisesti milloin haluaa. Jään odottamaan vastausta ja alan jo kaivaa ammattiliiton lakimiehen yhteystietoja. [Kirosanoja, valitusta, mutinaa.] Mietin, miten muotoilen viestini firmalle sitten, kun alan uhkailla lakimiehellä.

klo 17.00: Firma X on vastannut hyväksyneensä alkuperäisen laskun. Tarkastan sen ja totean, että taksa on nyt oikea eli se, mitä olin käyttänyt laskussa, jonka lähetin firmalle aiemmin päivällä. Tiedän saavani firmalta jatkossa entistäkin nihkeämmin työtarjouksia, koska en suostu kusetukseen, eli heidän listoillaan olen hankala tapaus.

klo 17.05: Menen katsomaan verkkopankkiin, onko toinen lafka, firma Y maksanut minulle vihdoin palkkioni, joka on jo monta päivää myöhässä. Palkkiota ei näy tilillä. Osaan jo odottaa, että kuukautiset myöhästyvät tälläkin kierrolla, koska stressaan niin paljon saamattomia palkkioita. Kääntäjien keskustelupalstat ovat täynnä kertomuksia, joissa pahimmissa on tehty tuhansien eurojen edestä työtä saamatta palkkaa.

klo 17.10: Menen kirjoittamaan firmalle Y vihaisen sähköpostin, jossa kerron, että olen muistuttanut palkkiosta jo monta kertaa ja että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun firma Y yrittää jättää palkkiot maksamatta. Kirjoitan, että en enää koskaan käännä firmalle mitään, jos palkkiota ei makseta välittömästi. Mielessäni olen jo päättänyt, että en tee firman kanssa enää töitä, vaikka palkkio nyt maksettaisiinkin. Firman epäluotettavuus on ylittänyt sietokykyni.

Hohdokkaan työpäivän päätös

***

klo 13.15 pari päivää myöhemmin: Firma Y:n maksama palkkio näkyy tililläni, ja summa on oikea. Huh! Menetin joka tapauksessa taas yhden yhteistyöfirman, ja myös firma X on huijausyrityksineen melkoinen vitsi…

Niin että kyllä minä olen onnekas, kun ei tarvitse yököttävää töihin paluuta murehtia!

Laskuja, laskuja… Kuinka paljon rahaa talon rakentamiseen pitää varata?

Muutama viikko sitten taloprojektin kustannukset alkoivat hirvittää, kun satuin saamaan useampana peräkkäisenä päivänä reilun 500 euron laskuja. Pieniä summiahan sataset ovat, kun puhutaan talon rakentamisesta, mutta en siltikään ole tottunut maksamaan tonnien edestä laskuja parin päivän sisällä, vaan muutaman kympin puhelin- ja nettilaskut ovat minulle tutumpia.

Pari päivää sitten sain taas taloprojektiin liittyvän laskun, mutta summan perään oli vielä lisätty yksi nolla. Laskun summa oli 6 100 euroa! Ei sekään sinällään ole summa eikä mikään talon kohdalla, mutta summat ovat silti suuria ottaen huomioon, että rakennuslupa on yhä saamatta, ja koko lupa-asia on nyt jäissä kesälomien takia. Luonnollisestikaan mitään maatöitä tai rakentamisia ei ole tehty, koska lupaakaan ei vielä ole.

Tähän mennessä taloprojekti on tullut maksamaan minulle yli 8 000 euroa. Suuri osa tuosta summasta koostuu varsinaisista talokustannuksista, sillä talo maksetaan osissa. Jotta pystyin ryhtymään koko taloprojektiin, minulla täytyi totta kai olla koossa kaikki tarvittava raha, sillä muutenhan olisin pahastikin kusessa. Siitä kuitenkin päästään sangen tärkeään ja mielenkiintoiseen kysymykseen: kuinka paljon rahaa talon rakentamiseen pitää varata? Kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, sillä kukaan ei tiedä talonsa lopullista hintaa ennen kuin se on pihatöitä myöten muuttovalmis. Hinta-arvioita voidaan kuitenkin antaa, ja niitähän on pakkokin saada, sillä muuten hommaan ei uskaltaisi ryhtyä.

Talonrakennuskulujen laskemisesta ei tee hankalaa itse talon hinta, vaan kaikki muu työ. Niinpä tiedänkin tarkalleen, kuinka paljon muuttovalmistaloni maksaa ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Tiedän myös, että samaan hintaan sisältyy mm. talon perustukset ja kuljetus tontille (talohan on jo valmis). Minun kohdallani myöskään tontti ei maksa mitään, koska se oli jo sukumme omistuksessa. Sitten päästäänkin taloprojektin harmaaseen alueeseen eli kaikkiin muihin kuluihin. Rakentamiskulut vaihtelevat niin suuresti taloittain, tonteittain, kunnittain ja alueittain, että listaan alla vain sellaisia töitä, joista tiedän itse joutuvani maksamaan ja kerron lopummassa, kuinka paljon rahaa olen varannut näitä töitä varten.

Nämä kaikki talon rakentamisessa maksavat:

  • pääsuunnittelijan ja vastaavan mestarin palkkio
  • perustamistapalausunto (tai maaperätutkimus)
  • asemapiirros (tontin tyypin takia jouduin maksamaan tästä erikseen)
  • palkkio jätevesisuunnitelman laatimisesta (minähän tein sen itse, piru vieköön!)
  • rakennuslupa
  • työsuojelukoordinaattorin palkkio (jonkun on pakko valvoa työntekijöiden turvallisuutta)
  • maatyöt (sisältävät talon pohjatyöt, salaojitukset ja harmaavesipuhdistamoa ja sähkö- ja vesiputkia varten tarvittavat kaivuutyöt)
  • tontin pihatien leventäminen ja vahvistaminen pitkältä matkalta + materiaalit (ainakin tonneittain soraa)
  • sähköliittymä (itse työ + materiaalit)
  • vesiliittymä (itse työ + materiaalit)
  • LVI-asentajan palkkio
  • harmaavesipuhdistamo
  • takka tai kamiina ja hormi asennuksineen
  • pakastava käymälä
  • monta kompostoria

Huh, siinähän noita jo olikin, ja lista kasvaa aina vain! Lisäkustannuksia voisi tulla esim. maa-aineksen kuljettamisesta pois tontilta, mutta koska meille tulee pieni talo isolle tontille, mitään ei välttämättä tarvitse roudata pois.

Tähän mennessä saadun kokemuksen mukaan laskuja tulee paljon luultua enemmän. Esim. pääsuunnittelijan palkkio on juuri se, mikä sopimuksessa lukee, mutta silti monista hänen toimittamistaan rakennuslupaa varten tarvittavista papereista joutuu maksamaan erikseen.

Netin keskustelupalstoilta saa osviittaa siitä, kuinka paljon talon rakentaminen tulee maksamaan, mutta arviot heittelevät suuresti. Toisten mukaan talopaketin ja tontin hintaan lisätään esim. vain 25 000 euroa, ja koko hommasta selvitään sillä. Toisten mukaan talopaketin hinta pitää kertoa kolmella tai jopa neljällä, jotta saadaan selville talon lopullinen hinta (arvioon vaikuttaa toki se, ostaako muuttovalmiin talon vai vain talomateriaalit ja rakentaa itse). Sain kuulla, että juuri minulla tulisi olla talorahojen lisäksi ainakin puolet lisää koko talon hinnasta. Näin ollen esim. 100 000 euroa maksava muuttovalmis talo tulisi kaikkine töineen maksamaan 150 000 euroa. Toisen saamani arvion mukaan minulla tulisi olla kaksi kertaa talon hinta, esimerkkitapauksessa siis 200 000. Kokeilin myös OP:n omakotitalon kustannuslaskuria ja Rakentaja.fi-sivuston pikalaskuria, ja sain molemmista melko vastaavat arviot, joiden mukaan minulla tulisi olla kaksi kertaa talon hinta. Laskurit ovat kohdallani kuitenkin melko epätarkkoja, koska tein hyvän talodiilin, jota ei saa merkittyä laskuriin, ja lisäksi jouduin laittamaan talon koon yläkanttiin, koska laskurit eivät tunnista 50-neliöistä pienempää taloa.

Minulla joka tapauksessa on varaa taloprojektiin, vaikka se maksaisi tuplasti talon verran. Jos budjetti siitä vielä ylittyisi, sitten minulla olisi tukalat paikat. En tosin usko, että se millään perusteella saa nousta tuosta. Talo on kuitenkin jo valmis ja tontti olemassa, eli pääosin tontilla tehdään kaivuu-, vahvistus- ja liittymistöitä. Kunhan lupa vain ensin saadaan. Maaperäkään ei voi olla erityisen vaativaa, koska tontilla on jo olemassa olevia taloja, ja meidän talomme tulee niiden läheisyyteen. Vahvistustyöt koskevat vain tontille tulevaa tietä, eli itse talon ei pitäisi vaatia allensa mitään normaalista poikkeavaa.

Kerron joka tapauksessa blogissa, mitä kulut tulivat lopulta olemaan ja listaan kaikki sellaisetkin kulut, joita en vielä tässä kirjoituksessa osannut ennustaa!

Myydäkö asunto itse vai välittäjän kautta?

On aika kertoa, miten asuntoni lopulta meni kaupaksi. Oman kokemukseni avulla pystyn pohtimaan, kannattaako koti myydä itse vai välittäjän kautta.

Kirjoitin aiemmin keväällä asunnonvälittäjien tekemistä mokista asuntojen myynti-ilmoituksissa, enkä siten luonnollisestikaan ollut kiinnostunut välittäjän palkkaamisesta. Itse asiassa löysin vastaavia mokia vielä niin paljon lisää, että minulla oli suunnitteilla toinenkin postaus aiheen tiimoilta. Mokien suuri määrä vahvisti sen käsityksen, että virheellisiä ilmoituksia ei tarvitse hakemalla hakea, vaan ne ovat yllättävän tavallisia. Niinpä minulle oli selvää, että myisin asuntoani itse.

Ja niin tosiaan tein. Valitsin parhaimmista (tai ainoista virallisista) myyntikanavista eli Etuovesta ja Oikotiestä jälkimmäisen. Ilmoituksen tekeminen loputtomaksi ajaksi maksoi 149 euroa. Käytin tuntikaupalla aikaa kuvien ottamiseen ja niiden valitsemiseen. Opiskelin yhtä lahjaksi saamaani järkälemäistä valokuvauskirjaa, jotta alkaisin saada kamerastani enemmän irti. Opiskelu kannatti, sillä ottamistani harjoituskuvista tuli niin paljon terävämpiä ja eloisampia kuin normaaleista otoksistani, että en olisi uskonut niitä itse ottamikseni!

Täytin huolella ilmoitukseen kaikki asunnon ja taloyhtiön tiedot, ja kerroin tehdyistä remonteista ja asuinalueen palveluista. Vältin kaikenlaista kikkailua ja kuluneita ilmauksia, kuten ”Harvoin tarjolla!”, ja annoin asunnon puhua puolestaan. Tiesin, että taloyhtiö oli hyvin hoidettu ja että se näkyisi myös tiedoissa. Hyvin hoidettu tarkoittaa mm. sitä, että remontit on tehty mallikkaasti ja ajallaan ja että hoitovastike on kohtuullinen, koska sitä on kautta aikojen kerätty sopivissa määrin. Hintapyynnön arvioin talohistorian ja toteutuneiden asuntokauppatietojen perusteella.

Niinpä ilmoitus oli valmis. Luin sen moneen kertaan läpi, ja luetutin sen myös kaikilla läheisillä. Olin tilannut kaikki tarvittavat paperit isännöitsijältä ja muokannut Oikotien tarjoaman ostotarjouslomakkeen sopivaksi mahdollisia ostajia varten. Päätin jo alussa, etten pidä yleisiä näyttöjä, koska halusin vain aidosti kiinnostuneita kävijöitä. Kun itse etsin ensimmäistä omaa asuntoani 10 vuotta sitten, kävin useissa yksityisissä näytöissä, eikä niiden sopimisessa ollut koskaan pienintäkään hankaluutta.

Oikotien tarjoamista tilastoista pystyin näkemään, montako klikkausta ilmoitukseni sai päivittäin. Sain Oikotien kautta kampanjaetuna myös lehti-ilmoituksen Helsingin Sanomiin valittuna viikonpäivänä. Valitsin sunnuntain, joka on myös kaikkein kallein päivä, mutta kampanjaedun myötä siis ilmainen. Yksi vanhempi mies pyysi yksityisnäyttöä jo samana sunnuntaina. Hän ei tuntunut tietävän asunnostani juuri mitään, joten olin varma, että hän oli nähnyt nimenomaan lyhyen lehti-ilmoituksen sen sijaan, että olisi lukenut tarkkaa netti-ilmoitusta. Sain siis yhden potentiaalisen ostajan lehti-ilmoituksen avulla ja kaikki loput netin kautta, koska lehti-ilmoitus oli kertadiili.

Vanhempi mies piti asunnosta, mutta etsi varta vasten sijoitusasuntoa. Tiesin, että oma asuntoni ei ole erityisen hyvä sijoituskohde suurta voittoa ajatellen mm. siksi, että se on parhaimmaksi sijoitukseksi liian suuri ja siten liian hintava, ja koska asuntoni on velaton eikä siinä siten ole rahoitusvastiketta, sijoittaja ei pääse nauttimaan sellaisista verokevennyksistä kuin velallisen (ja uuden) asunnon kohdalla (lue esim. Asuntosijoittaja saa verokikalla valtiolta puhdasta rahaa – laskelma näyttää, miten yksiön ostolla voi tienata 40 000 euroa). Vanhempi mies taisi oivaltaa saman, enkä kuullut hänestä enää.

Sitten eteen tuli tämä tapaus. Hehän olivat tehneet ostopäätöksen jo asunnon ovella, kunnes päättivätkin toisin. Sain muutamia muitakin soittoja ja kiinnostuneita kyselyjä mahdollisilta ostajilta, mutta en mitään kirjoittamisen arvoista. Jossain vaiheessa kyllästyin välittäjien yhteydenottoihin sen verran lopullisesti, että lisäsin Oikotien myynti-ilmoitukseeni Ei välittäjille -maininnan.

Aikaa kului. Tiesin, että jokin oli pielessä. Oikotien tilastot kertoivat, että asuntoilmoitustani klikattiin omaan makuuni paljon. Mietinkin, että kuinka monta sataa ja myöhemmin tuhatta ihmistä ilmoitustani tarvitsee klikata, että se tarkoittaisi edes yhtä potentiaalista ostajaa. Kävi nimittäin niin, että tuhatkaan klikkausta ei tuonut ostajaa tai edes varteenotettavaa ostajaa. Sama juttu, kun klikkauksia oli kertynyt 2 000, ja viimein lähes 3 000. Siinä vaiheessa otin ilmoituksen pois Oikotieltä ja siten koko netistä. Sitä ennen olin laskenut hintaa peräti kahdesti ja pohtinut pääni puhki, miksi asunto ei houkuttanut enempää aitoja ihmisiä näyttöön asti.

Tiesin, että ongelmana ei niinkään ollut oma ilmoitukseni ja asuntoni, sillä seurasin koko ajan asuinalueeni muita myytäviä kohteita. Niillä ei mennyt yhtään omaani paremmin. Ne olivat myynnissä kaksi tai kolme kuukautta, hävisivät sitten palvelusta, ja palasivat vähän ajan kuluttua uudelleen nettiin aivan kuin ”uusina” ilmoituksina, joko saman tai eri välittäjän kautta. Muutamilla kohteilla ei ollut mitään mahdollisuuksia, koska niissä taloyhtiön remontit oli jätetty liian pitkäksi ajaksi tekemättä, ja vastikkeet olivat älyttömän suuret. Tiesin, ettei niistä ollut kilpailijaksi omalle kodilleni, ja keskityin niihin kohteisiin, joiden tiesin tarjoavan parhaan vastuksen omalle asunnolleni. Hinnoittelin omani niin, että se oli koko ajan hieman edullisempi kuin pahin kilpakumppani sen lisäksi, että omani oli myös uudempi ja ehkä muutenkin houkuttelevampi pohjapiirroksen ja ikkunoiden suunnan osalta. Pahin kilpakumppani laski hänkin hintaa kahdesti, mutta asunto ei silti mennyt kaupaksi. Tosin eipä mennyt minunkaan.

Pidin muutaman viikon hengähdystauon, jonka jälkeen päätin kokeilla vielä kerran – tällä kertaa välittäjän kautta. Kun olin myynyt asuntoa itse, olin saanut monia tarjouksia eri välittäjiltä. Niistä yksi oli ylitse muiden. Vai pitäisikö sanoa alitse muiden. Saamani tarjous oli nimittäin valtavasti edullisempi kuin kymmenet muut, ja lisäksi kyseessä oli yksi Suomen tunnetuimmista välitysfirmoista. Pidin plussana myös sitä, että välitysfirma oli eri kuin ne, jotka koko ajan myivät epäonnistuneesti asuinalueeni muita kohteita. Arvelin, että juuri sen välitysfirman nimi toisi asuntoilmoitukseen raikkaan, mutta kuitenkin tunnetun leiman.

Välitysfirman omilta nettisivuilta selvisi, että minulle tarjouksen tehnyt henkilö oli jo reilusti kokemusta omaava laillistettu kiinteistönvälittäjä ja että firmalla oli koko Helsingin alueella vain muutama välittäjä, vaikka firma oli iso ja nimekäs. Ajattelin, että välittäjän on pakko olla haka työssään, koska vain harva on päässyt kyseisen firman listoille. Koko jutussa oli vielä tällainenkin bonus: jos valitsemani välitysfirma löytyisi Oikotien yhteistyövälittäjien joukosta, saisin myynti-ilmoituksesta maksamani 149 euroa takaisin. Tarkistin ensi tilassa, löytyikö ajattelemani välitysfirma Oikotien luettelosta, ja siellähän se komeili!

Otin yhteyttä valitsemaani välittäjään. Olin tehnyt päätökseni palkata hänet jo ennen kuin olin nähnyt häntä tai kuullut hänen ääntään (olin saanut alkuperäisen tarjouksen kirjallisena). Tiesin, että juuri niin EI kehoteta tekemään, mutta oma linjani oli alusta asti ollut erilainen, sillä enhän olisi halunnut palkata välittäjää alkujaankaan, vaan tein sen pakosta. Minulle merkitsi eniten asian talouspuoli eli kustannukset, ja intuitio ohjasi minut valitsemaan juuri hänet.

Välittäjä paljastui puheliaaksi ja kovaääniseksi. Hän oli aina edustavasti pukeutunut ja saapui voimakkaan parfyymipilven saattelemana. Aistin, että hänellä oli hyvä, aidosti myynnillinen ote. Minuun teki vaikutuksen hänen antamansa hinta-arvio. Olin nimittäin lukenut netistä erittäin kiinnostavaa asiaa kiinteistönvälittäjien antamista hinta-arvioista:

Asiattomasti toimiva kiinteistönvälittäjä voi tietoisesti hyödyntää omistajan toiveikkuutta ja sinisilmäisyyttä ja antaa merkittävästi markkinahintaa korkeamman arvion hinnasta. […] [L]iian suuri hintapyyntö markkinoinnin alussa karkottaa ostajaehdokkaat silloin, kun kohde on vielä ”tuore”, eikä kiinnostuksen herättäminen myöhemmin ole enää niin helppoa. (Lähde: Hinnoittele asunto oikein – Välittäjä vs. Omistaja)

Tuon tiedon ja oman myyntikokemukseni valossa suurin huoleni oli se, että välittäjä olisi arvioinut asuntoni hinnan yläkanttiin. Itsehän tiesin paremmin kuin hyvin, millä hinnoilla se ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjän ehdottama hinta kuitenkin osoitti, että hän oli erinomaisesti perillä asuinalueeni hinnoista ja halusi todella saada asuntoni myydyksi. Hintaehdotus oli vain muutaman tonnin alle sen, millä olin itse myynyt asuntoani viimeiseksi ennen kuin poistin ilmoituksen. Jos en itse olisi yrittänyt myydä asuntoani kalliimmalla, olisin varmasti närkästynyt välittäjän hinta-arviosta, mutta nyt olinkin vain hyvilläni.

Asuntoni oli välitysfirman kautta myynnissä vain kolme viikkoa. Välittäjä ehti pitää kaksi julkista ja kaksi yksityistä näyttöä. Aidosti kiinnostuneita oli useampia, ja yksi mahdollinen ostaja kävi kahdesti näytössä ja odotti lainapäätöstä. Sillä aikaa yksi toinen kiinnostunut iski lusikkansa soppaan, ja teki niin hyvän tarjouksen, ettei minun tarvinnut miettiä sen hyväksymistä lainkaan. Nyt kaupat on virallisesti tehty, ja olen allekirjoittanut myös talopaperit!

Mitä tästä tolkuttoman pitkästä tarinasta voi päätellä?

Omalla kohdallani on kiistaton tosiasia, että asunnon myyminen välittäjän kautta oli menestys, kun taas itse myyminen ei onnistunut. Tosin minun täytyi kuitenkin ensin yrittää itse, sillä muutoin en olisi hyväksynyt välittäjän antamaa hinta-arviota. Vain kokeilemalla saatoin ymmärtää ja uskoa, että oma hintapyyntöni oli liian korkea. Vielä muutama vuosi sitten pyytämäni hinta olisi ollut juuri oikea, mutta monien kerrostalojen hinnat todella ovat laskeneet, vaikka ne olisivatkin taas pienessä nousussa.

Kehotan muitakin asiaa harkitsevia kokeilemaan asunnon myymistä itse, mutta jos jutusta haluaa muutakin kuin kokeilun, seuraavat asiat kannattaa ottaa huomioon:

  • Pelkästään se, että asuntosi on Helsingissä tai muussa vetovoimaisessa kaupungissa, ei tarkoita vielä paljoakaan. Keskeisillä ja houkuttelevilla alueilla kysyntä on aivan toista kuin kaupunkien laitamilla.
  • Hintapyynnön on tosissaan oltava kohdallaan, sillä liian suuri hinta karkottaa ostajat.
  • Mitä kauempaa keskustasta/houkuttelevilta alueilta myyt asuntoa, sitä suuremmaksi myyntivaltiksi asunnon hinta muodostuu. Varaudu siihen, ettei asunnon todellinen arvo ole sitä, mitä olet luullut ja toivonut. Aidosti hyväkuntoista asuntoa ei tarvitse myydä merkittävään alihintaan kaupungin laitamiltakaan, mutta ole oikeasti tietoinen tämän päivän hinnoista. Omassa tapauksessani tein voittoa siihen nähden, mitä maksoin asunnosta aikoinaan, mutta myymällä asunnon muutama vuosi sitten olisin tehnyt vielä enemmän voittoa.
  • Jos myymäsi asunto ei ole houkuttelevalla alueella, myynti-ilmoitus kannattaa ehdottomasti laittaa sekä Etuoveen että Oikotielle. Itse koen tehneeni virheen siinä, että valitsin pelkästään toisen.

Minä opin, että asunnon myymisen ei tarvitse olla kamalaa ja kallista välittäjän kautta, niin kuin olin aiemmin ajatellut, vaan vertaamalla/pyytämällä tarjouksia ja luottamalla vaistoihinsa voi pystyä valitsemaan sopivan välittäjän. Toisaalta myös itse myyminen olisi voinut onnistua, jos olisin osannut välttää yllä mainitsemani virheet. Itse myymistä kannattaa joka tapauksessa kokeilla, jos ajatus vähänkään kiehtoo, sillä rahastakaan se ei ole kiinni: sekä Etuovella että Oikotiellä on ilmoitustakuu, eli ilmoituksen hinnan 149 euroa saa takaisin, jos palkkaa listoilla olevan yhteistyövälittäjän. Parhaassa tapauksessa asunto voi kuitenkin löytää ostajansa ilman välittäjääkin!

Hedelmällistä työnhakua

Nyt on keksitty oiva keino työllistää laiskimmatkin työttömät. Ja tämähän keino tepsii! Tässä kirjoituksessa aion toimia esimerkkinä ja näyttää, miten ihanteellisesti hallituksen ehdottamat muutokset työllistäisivät kaltaiseni hakijan.

Helsingin Sanomista löytyi 4.5.2017 alla näkyvä artikkeli, jossa kerrotaan uudesta, työllisyyttä lisäävästä lakiesityksestä.

Muutokset ja ehdotukset pähkinänkuoressa:

  • työnhakijan pitää tehdä keskimäärin yksi työhakemus viikossa eli 12 työhakemusta kolmessa kuukaudessa
  • työnhakijan on ilmoitettava itsestään ja raportoitava edistymisestään sähköisesti vähintään kerran viikossa

Ongelmat:

  • työnhakija saa nykyistäkin vähemmän palvelua työvoimaviranomaisilta
  • työnhausta tulee entistä byrokraattisempaa
  • näennäishakemuksia tulee pakostakin paljon, koska vähänkään sopivia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi haettavana kaikille
  • työnantajat eivät välttämättä halua valtaisaa määrää hakemuksia, mikä voi vähentää heidän haluaan rekrytoida työvoimaviranomaisten kautta
  • mahdollinen lopputulos: hirviömäisen suuri määrä työttömiä hakee työpaikkoja, joita on tarjolla aiempaakin vähemmän

Leikitään, että lakiesitys hyväksyttäisiin ja ehdotuksista tulisi siten todellisuutta. Miltä oma tilanteeni näyttäisi, jos olisin työtön? Koska olen nyt kielialan freelancer, jolla on toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän töitä, työpaikkojen hakeminen ja työ- ja elinkeinopalvelut (TE) ovat minulle kovin tuttuja. TE-palveluiden piiriin kuuluu mm. EURES, jonka kautta hain ja sain työpaikan Irlannista. Sopivien työpaikkailmoitusten löytäminen on kuitenkin valitettavan harvinaista. Hyvänä esimerkkinä siitä toimii TE-palveluiden Työpaikkavahti, joka tarjoaa minulle järjestäen töitä, joihin minulla tai juuri kenelläkään muulla suomalaisella ei ole pätevyyttä.

Voi, miten voisin osata valita näin monesta hyvästä vaihtoehdosta! Miten päättää, hakisinko soranin, lingalan vai georgian tulkiksi? Ai niin, eihän minun tarvitse päättää mitään, vaan haen pakosta soranin tulkiksi tällä viikolla, lingalan tulkiksi ensi viikolla ja niin edelleen. Huolimatta siitä, että minulla ei ole lainkaan osaamista noissa kielissä. Työnhaku ei ole koskaan ollut yhtä hedelmällistä.

Lakiesityksessä ei selvästi haluta hyväksyä sitä tosiasiaa, että tietyillä aloilla mitään työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole juuri koskaan edes haettavana saati saatavana. Jos työllisyyttä oikeasti haluttaisiin parantaa, tietyt koulutusohjelmat esim. yliopistoissa olisi lopetettava kokonaan, jotta valmistuvien määrä ei olisi niin valtava haettaviin työpaikkoihin nähden. Muuten en näe mitään ongelmaa siinä, että työttömiä yritetään aktivoida ja että heidän halutaan ottavan enemmän vastuuta työnhausta ja omasta työllistymisestä. Itse kirjoittaisin mielelläni yhden hakemuksen viikossa, ja joskus enemmänkin, mikäli haettavia työpaikkoja löytyisi.

Mitä Työpaikkavahtiin tulee, olen yrittänyt ruksia tulkkien työt kokonaan pois omalta listaltani, mutta se ei ole onnistunut. Lisäksi olen toki hakenut töitä oman alani ulkopuolelta, kuten myyjäksi suklaakauppaan (minulla kun on kokemusta suklaan tekemisestä), mutta työnantajilla ei tunnu olevan mitään kiinnostusta palkata maistereita myyjiksi, siivoojiksi tms., mikä on täysin ymmärrettävää, koska paljon sopivampiakin hakijoita löytyy – ja heitäkin usein liiaksi.

Miltä pakosta tehtävä näennäishakemus näyttää? Oma vastaukseni yllä näkyvään työpaikkailmoitukseen voisi näyttää seuraavanlaiselta:

Inarinsaamen kääntäjänä toimiminen on kutsumukseni. Koen, että juuri minulla voisi olla paljon annettavaa yhdistyksellenne: olen käynyt pohjoisessa tasan kerran 17 vuotta sitten yläasteen leirikoulun yhteydessä, enkä osaa sanaakaan inarinsaamea. Olen kuitenkin nopea oppimaan! Tunnen vahvasti, että käännöskokemukseni ja -koulutukseni (ks. CV) voisi kompensoida inarinsaamen osaamiseni täydellistä puutetta. Poroista en tiedä mitään muuta kuin sen, etten syö niitä. Työvälineet löytyvät, etätyö kiinnostaa kovasti, ja voisin aloittaa hetimmiten.

Vastausta innolla odottaen

X X

Valituspäiväkirja

Tänään oli se päivä. Palasimme lomalta kotiin. Ne päivät ovat harvoin parhaimpia.

Eilenkin oli ikävä päivä. Äidin kuolemasta tuli kuluneeksi tasan kolme kuukautta. Löysin itseni itkemästä miehen rintaa vasten yhtenä lomapäivänä, ja kun tuli korttien kirjoittamisen aika, olin tutusta muistista aloittamassa yhden kortin osoitetietojen kirjoittamisen äidin nimellä. Ensimmäistä kertaa koskaan osoitin lomaterveiset vain isälleni.

En pidä itseäni valittajana. Totta puhuen lomamme oli alkuhäslinkiä lukuun ottamatta niin onnistunut ja sopivan pituinen, että olimme kumpikin valmiita palaamaan arkeen. Ja toki kotona on aina asioita, joita kaipaa poissa ollessaan. Mutta kun tänään palasin tuuliseen ja pimeään kämppääni, minuun iski pelko. Pelko siitä, että putoan saman tien siihen samaan olotilaan, jossa olen ollut jo kuukausia ennen lomaamme. (Jaa miksi tuuliseen asuntoon? Kämpässä on niin hyvä ja vahva ilmanvaihto, että se tuntuu tiettyinä aikoina päivästä korvia kylmäävänä vetona.)

Tajusin lomalla, miten pitkään olen ollut alavireinen. Parempia päiviä on toki silloin tällöin, ja piristyn oikeiden ihmisten seurassa. Niinpä kukaan läheiseni ei varmaan ole ajatellut, että olisin ollut erityisen alamaissa. Energinen loma kuitenkin herätteli minua sen verran, että näen nyt aivan selvästi, kuinka kauan alakuloisuutta ja jaksamattomuutta on jo jatkunut. Se alkoi viime syksynä asetuttuani Irlannista takaisin Suomeen.

Silloin sain töitä aivan tyhjästä, mikä tuntui aika uskomattomalta ajoituksineen kaikkineen. Vastahan olin lopettanut työt Irlannissa ja viettänyt kesälomaa parisen viikkoa. Työ oli lupaus jostain uudesta. Kaipasin jotain uutta, koska ajatus siitä, että palaisin aivan samanlaiseen elämään, jollaisen jätin taakseni Irlantiin lähtiessäni, aiheutti lievää ahdistusta tai ainakin epäilyä. Koen, että elämässä on mentävä eteenpäin eikä elämän siksi kuulu olla aina samanlaista. Tosin tuo ”eteenpäin meneminen” on kovin abstrakti ajatus, eikä se aina näy konkreettisena. Itse määrittelisin sen en niinkään tapahtumina, vaan vaihtuvina mielentiloina, kehittymisenä ja kasvamisena. En sellaisena, että omat ongelmat ovat vuodesta toiseen samat, vaikka niitä olisi kuinka vatvonut ja veivannut aikojen saatossa lukuisissa muutosyrityksissään onnistumatta koskaan.

Uusi työ oli juuri sellaista, mitä kaiken aiemman työkokemukseni perusteella ennustinkin. Pellemäistä, epäeettistä riistoa, johon edes itseään vähättelevien humanistien ei tulisi suostua, mutta johon he lähes aina suostuvat. Itse en tässä iässä ja elämäntilanteessa sellaiseen lähde pidemmän päälle. Firmasta tulee yhä yhteydenottoja ja mitä naurettavampia ehdotuksia (työtarjouksiksi niitä kai pitäisi sanoa), mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa.

Myöhemmin viime syksynä uusi työ vaihtui pian sen saamisen jälkeen äidin kärräämiseen pyörätuolissa sairaalan eri osastoilla. Sairaalan käytävät tulivat kovin tutuiksi, ja nehän olivat kovin tuttuja jo paljon ennen viime syksyä. Lähtölaskenta oli virallisesti alkanut. Odotettiin vain, koska äiti kuolisi. Ei toki ole mikään ihme, ettei kukaan meistä läheisistä elänyt tuolloin elämänsä parhaita päiviä. Samaan aikaan toinenkin sukulainen sairastui nuorena syöpään, ja erilaiset tutkimukset tulivat ajankohtaisiksi minullekin.

Juuri päättynyt lähes kahden viikon loma katkaisi ikävän kierteen, jossa olin elänyt kuukausikaupalla. Noihin kuukausiin mahtui paljon itsensä pakottamista erilaisiin asioihin tai kokonaan niiden tekemättä jättäminen. Pakottamatta en olisi saanut juuri mitään aikaan. Se puolestaan kävi raskaaksi, ettei moniakaan asioita olisi huvittanut tehdä puhtaasta ilosta, vaan lähes kaikki meni vaikeimman kautta kotitöistä lähtien. Nukuin paljon sohvalla, joskus tuntikausia putkeen. Yöt saattoivat jäädä lyhyiksi tai olemattomiksi. Päivät piti jaksaa horroksessa. Kun vihdoin sain nukuttua, nukuin helposti 12 – 15 tuntia. Se oli ihanaa ja samalla väsyttävää. Noin pitkään nukuttuaan on vaikea päästä liikkeelle tai saada päivästä ylipäänsä minkäänlaista otetta.

Minulle sopisi mainiosti, että kaikesta tuosta tulisi nyt historiaa. En valittaisi enkä muistelisi noita kuukausia pahalla, vaan näkisin ne välttämättömänä laskuvaiheena ennen uutta nousukautta. Mutta kun tänään tulin pimeään kotiini, ja jouduin laittamaan kaikki mahdolliset valot ja spotit päälle nähdäkseni kunnolla edes tietokoneen näppäimistön, pian jo katselin sohvaa ja harkitsin sinne hautautumista. Vain ääretön ilmanvaihdosta aiheutuva veto esti suunnitelmani. (Sohva on tulilinjalla, eikä siinä tarkene hattu ja lapasetkaan päällä vedon aikaan. Mitä pimeyteen tulee, niin totuin lomalla niin voimakkaaseen valon määrään, että nyt kotini tuntuu entistäkin hämyisemmältä. Erityisen ironiseksi tämän tekee se, että myös Mallorcalla hotellihuoneemme oli pimeä, ja siinä oli vain vähän ikkunoita, joista nekin kaikki olivat pieniä. Silti vasta kotona Suomessa huomaan, mitä todellinen pimeys on.)

En jaksa enää sohvalla makoilua ja täysin innotonta olotilaa. En jaksa maata sohvalla, vaikka en jaksa mitään muuta kuin maata sohvalla. Näin oli ennen lomaa, ja pelottaa, että niin tulee taas olemaan, vaikka kuinka käskisin itseni tehdä muuta. Ymmärrän ja hyväksyn elämän suvantovaiheet, mutta en jatkuvalta tuntuvaa väsymystä, saamattomuutta ja mielenkiinnottomuutta. En edes silloin, vaikka kaikelle tuolle olisi ”hyvä syy”. Liika vain on liikaa.

Nähtäväksi jää, saanko nyt loman innoittamana itseni paremmin pystyyn.

* Jutun kuvituksena on pari otosta öisestä Alcúdian vanhasta kaupungista. *

Kokoaikatyöhön 500 euron palkalla Suomessa?

Etenevä kevät on taas houkutellut selaamaan työpaikkailmoituksia. Se puuha voi olla antoisaa ja jännittävääkin – kunnes muistaa ja uskaltaa myöntää itselleen, ettei se ole kumpaakaan. Blogissa olen esitellyt niin hirveitä pohjanoteerauksia (kuten 3,62 euron tuntipalkan, Viron pelleilyt ja ”rakkaan ehdokkaan” kosiskelun), ettei paljon kamalammaksi voi enää mennä. Niinhän sitä luulisi, mutta Suomen työmarkkinoilla on jo kauan pelattu tämän opin mukaan: Tyhmä ei ole se, joka ehdottaa, vaan se, joka suostuu.

tyopanoksen-arvostus

Joku voisi luulla, että joudun näkemään kovasti vaivaa löytääkseni kaikista mädimmät työpaikkailmoitukset, mutta niin ei suinkaan ole. Yleensä ei tarvitse kuin valita koulutusalaksi esim. kielitieteet tai humanistinen ala (eli oma alani), niin helmiä alkaa puskea ovista ja ikkunoista. Ja voi, millainen helmi nyt löytyikään!

ilmoitus

Hyvältä kuulostaa tähän asti. Mukavaa, että halvat hinnat ovat työnantajalle tärkeitä.

vaatimukset

Jes, täytän kaikki vaatimukset. Minähän voin tehdä oman työhakemukseni firmalle juuri tässä ja nyt! Luetaan kuitenkin ensin ilmoitus loppuun.

palkka-1

Jo on pirullinen firma! Nyt ymmärrän, mihin maininta edullisesta hintalapusta todellisuudessa viittaa. Viisisataa euroa kokoaikatyöstä tarkoittaa 3,125 euron tuntipalkkaa. Suomessa! Ajatelkaa, Suomessa! Trump jauhaa Ruotsista, mutta kyllä nyt asiat ovat sekaisin nimenomaan Suomessa.

Tällä kertaa pidän oikeastikin todennäköisempänä kirjoitusvirhettä kuin mitään muuta. Palkkasumman edestä on ollut pakko jäädä ykkönen pois tai mieluiten nolla perästä. Toisaalta tieto palkasta on yksi merkittävimpiä kohtia koko ilmoituksessa, joten voisiko yritys munata näin pahasti sen kohdalla?

Minkälaisen tekijän firma haluaisi saada maksamallaan palkalla?

millaista-hakijaa-toivotaan

Voi, maininta käsien likaamisesta on täysin turha. Ilmoitus löyhkää tiedoillaan niin kauas, että kaikki hakijat kyllä tietävät, millaiseen soppaan ovat näppinsä työntämässä. Sentään firma myöntää, että sontaisia tilaisuuksia on luvassa PALJON.

Se, että ilmoituksessa haetaan harjoittelijaa, ei oikeuta mitätöntäkin onnettomampaa palkkaa. Harjoittelijapaikat ovat yleensäkin ongelmallisia, koska ne antavat yrityksille vielä normaaliakin enemmän mahdollisuuksia hyväksikäyttää työntekijää, jolla teetetään samat työt kuin kenellä tahansa muulla, mutta vain monta kertaa ala-arvoisemmalla palkalla. Omina opiskeluvuosinani kritisoitiin niitä, jotka lähtivät harjoitteluun tonnin kuukausipalkalla. Muutamassa vuodessa siitä ollaan tultu tähän.

Vai pitäisi valitun henkilön olla tekemässä firmasta suuri menestys. Mielestäni suureksi menestykseksi riittää jo pelkästään se, että firma todennäköisesti onnistuu saamaan jonkun poloisen tarttumaan tarjottuun pökäleeseen.

Toivottavasti tässä tuli riittävästi relevanttia sisältöä Helsingön konseptista firman toiveiden mukaisesti.

Välittäjien mokat asuntoilmoituksissa

Pikkuhiljaa voisi alkaa olla aika myydä asuntoani. En haluaisi palkata välittäjää, vaan tahtoisin myydä kotini itse. Muualla Suomessa voidaan ihmetellä, miten jollakulla tulee edes mieleen myydä asuntoaan itse. Opin nimittäin vasta äskettäin Helsingin Sanomista, että asuntoja myydään yksityisesti lähinnä vain pääkaupunkiseudulla. Minulle yksityisesti myyminen oli joka tapauksessa tuttu konsepti jo kauan ennen omia muuttohalujani.

parvekkeet

Olen satavarma, että asunnonmyynti sujuisi omalta osaltani helposti ja turvallisesti. Olen perehtynyt mm. lakipykäliin, kauppakirjamalleihin, varainsiirtoveroon ja myyjän ja taloyhtiön vastuualueisiin. Tiedän, että asuntoni on hyvässä kunnossa, ja sitä kelpaisi nyt esitellä kenelle vain. Lähes ainut huolenaiheeni on ostajat. En tiedä, uskaltavatko kaikki ostaa yksityishenkilön myymää asuntoa. Ihmisten mahdollinen ”pelkuruus” on tarpeetonta varsinkin kerrostaloasunnon kohdalla, sillä kauppaan liittyvät riskit ovat todellisuudessa minimaaliset. Useimmat viat ja vauriot (jollaisia asunnossani ei käsitykseni mukaan muutenkaan ole) tulevat taloyhtiön hoidettavaksi, koska osakas omistaa lähinnä vain pinnat siinä missä rakenteet kuuluvat taloyhtiölle. Asuntokaupan riskejä paisutellaan mediassa, jotta asunnonvälittäjille löytyisi entistä enemmän töitä. Kiinteistöä eli esim. omakotitalotonttia ostettaessa mahdollista riitaa voisi tulla esim. tontin rajoista ja erilaisista käyttöoikeuksista, mutta asunto-osakkeen myyminen on sitä vastoin hyvin suoraviivaista.

Siitäkin huolimatta, että ostajat olisivat varovaisia tekemään tarjousta yksityishenkilön myymästä asunnosta, en innostu välittäjän palkkaamisesta. En luota heihin. Minulla on heistä huonoja kokemuksia. Varmasti välittäjien joukossa on myös huipputyyppejä, mutten tiedä, miten kohdalleni osuisi sellainen. Kaiken lisäksi olen katsellut asuntoilmoituksia jo jonkin aikaa, ja päässyt todistamaan välittäjien taidonnäytteitä eli heidän laatimiaan myynti-ilmoituksia. Monesti sanotaan, että asunto myydään nimenomaan myynti-ilmoituksessa. Siksi ilmoituksen on oltava edukseen sekä kuvien että tekstin osalta, sen tulee olla kattava, ja tietojen on oltava oikein. Jos esimerkiksi tehdyistä ja tulevista remonteista ei kerrota kunnolla, vaan niiden kohdalla lukee ”Kysy liitettä välittäjältä” tai muuta vastaavaa, se on huono merkki, ja silloin mahdollisille ostajille on jätetty paljon kertomatta. Sitäkin näkee, että asunnoista ei vaivauduta ottamaan yhtäkään kuvaa sisältä, vain ulkokuva ja pohjapiirros löytyvät. Sellaisestako myyjän pitäisi maksaa tonnikaupalla välittäjälle?

parveke

Olen koonnut alle muutamia esimerkkejä näkemistäni ilmoituksista. Ne lisäävät epäilyjäni välittäjiä kohtaan. Ja nyt ei puhuta mistään pilkku- tai yhdyssanavirheistä, vaan kunnon ristiriitaisuuksista, joiden pohjalta totuus asunnosta ei käy selväksi.

asuntoilmoituksista-poimittua-3

Yllä olevan ilmoituksen pohjakuvaan on piirretty parveke, mutta tekstin mukaan sitä ei ole. Parveke on tärkeä monelle kerrostaloasuntoa etsivälle, niin myös minulle. Parveke on yksi kerrostalon mahdollisista perusominaisuuksista, eikä ole millään lailla tulkinnanvarainen. Niinpä ilmoituksesta tulisi käydä selvästi ilmi, onko kohteessa parveke vai ei. Tässä tapauksessa totuutta ei voi tietää soittamatta välittäjälle.

asuntoilmoituksista-poimittua-4

Tässä asunnossa puolestaan pitäisi tekstin mukaan olla parveke, mutta kuvassa sitä ei ole. Vertailun vuoksi alla on pari ilmoitusta, joista näkee, miten ranskalainen parveke yleensä piirretään kuviin.

asuntoilmoituksista-poimittua-5

Merkitsemättömästä kuvasta ei pysty päättelemään edes sitä, millä puolella taloa parveke on, mikäli sitä ylipäänsä on. Näppäilyvirheestä ei voi olla kyse, koska parvekkeesta on mainittu kahdesti ja eritellysti. Tällaiset mokat ovat suuria, ja oman kokemukseni mukaan niitä harvoin korjataan.

asuntoilmoituksista-poimittua-6

Nyt päästään kovin tärkeisiin ilmansuuntiin ja siten asuntoon tulevaan luonnonvaloon. Tekstin mukaan ikkunat osoittavat itään ja etelään, mutta kuvasta näemme, että ikkunoita on vastakkaisissa suunnissa, jolloin itä ja etelä eivät ole mahdollisia. Siispä joko ikkunat on piirretty (osittain) vääriin huoneisiin tai sitten virhe on tekstissä. Paha kömmähdys on tämäkin, sillä monelle ilmansuunnilla ja läpitalon huoneistolla on merkitystä.

asuntoilmoituksista-poimittua-7

Nyt puolestaan ihaillaan 10-kerroksista kerrostaloa! Vai ihaillaanko? Jos haluaisin huvin vuoksi käydä kymmenennessä kerroksessa maisemia pällistelemässä, minne joutuisin kiipeämään? Kerrokset ovat harvalle yhdentekevä asia, ja nyt kun kerrosluku ilmiselvästi on väärä, herää kysymys, voiko asuinkerroskaan olla oikea. Viides kerros on suhteessa korkeammalla kuin luulisi, kun kerroksia onkin vain kahdeksan kymmenen sijasta. (Tämä siis olettaen, että virhe on tekstissä, eikä ilmoitukseen ole laitettu väärää talokuvaa.)

Lopuksi täytyy sanoa, että minua ei häiritsisi inhimilliset virheet, joita me kaikki teemme, mutta esittämiäni virheitä ei ole korjattu ajankaan kanssa. Ne ovat koko ajan osa myynti-ilmoitusta, joka on tärkein työkalu mahdollisen ostajan houkuttelemiseksi esittelyyn. On myös eri asia, kirjoittaako hutiloidun ilmoituksen itselleen vai toiselle, maksavalle asiakkaalle. Jos itse edustaisin asuntokaupassa itseäni, enkä osaisi tai viitsisi laatia kunnollista ilmoitusta ja lopuksi tarkastaa kirjoittamiani tietoja, tekisin hallaa vain itselleni. Välittäjän mahdollinen viitsimättömyys puolestaan tekee hallaa myyjälle ja myös ostajille. Siksi suhtaudun skeptisesti välittäjiin eli näihin kuuluisiin myynnin ”ammattilaisiin”.

Onko lukijoilla kokemuksia asunnonmyynnistä ja/tai välittäjistä?

Tienaa tarpeettomilla rojuilla ja koruilla

Olen taas siivoillut kaappeja samaan tapaan kuin tasan vuosi sitten; kun käy kaappeja läpi juuri joulun alla, voi löytää tavaroita, jotka käyvät lahjoiksi muille sellaisinaan tai jotka voi lahjoittaa erilaisiin joululahjakeräyksiin. Joskus itsellä kuitenkin on sellaista arvotavaraa, jota ei käytä, mutta josta ei kannata luopua ilmaiseksi.

hopeaesineet

Koska itse olen siivoillut kaappeja paljonkin vuosien varrella, voisi kuvitella, ettei minulla enää ole kauheasti tarpeetonta rojua, jota karsia. Niin ei kuitenkaan ole, ja sille on muutamia syitä. Ensinnäkin se tavaramäärä, mitä kertyy jopa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole erityisesti tavaran perään, yllättää lähes aina suuruudellaan. Vain pieneenkin säilytystilaan mahtuu valtavasti tavaraa puhumattakaan tilanteesta, jossa kaappitilaa on paljon käytössä niin kuin minulla. Toinen syy on se, että tietyt omistamani tavarat ovat aina olleet ”off limits”, eli jostain kumman syystä niillä on erityisleima, joka kertoo, ettei tavaroista voi luopua, vaikka en käytä niitä koskaan tai edes pidä niistä. Aika onneksi tekee sen, että kuvitellut leimat haihtuvat, ja juuri siksi pystyn nyt luopumaan jostakin, mistä en vielä vuosi sitten olisi edes keksinyt luopua.

Erityisen helppoa on luopua tavaroista, joilla ei ole itselle tunne- eikä käyttöarvoa. Muutama viikko sitten löysin keittiön vetolaatikoista kaksi hopeista kakkulapion tapaista. Tiesin heti, että luopuisin niistä vihdoin, sillä muistin niiden inhottavan hajun, joka tarttuu myös käteen. Aina kun luonani on vieraita, ja etsin laatikoista sopivaa kakkulapiota, varon aina käyttämästä hopeisia, koska ne tuntuvat pilaavan leipomustenkin tuoksun. Mustuneet hopeaesineet saa totta kai putsattua ja kiillotettua esim. hammastahnalla, mutta kuka lähtee vessaan hopeanpesupuuhiin siinä vaiheessa, kun vieraat on jo kutsuttu pöytään? Hopeisten ottimien epäkäytännöllisyys on itselleni liikaa. Olin jo laittamassa niitä kierrätykseen, kunnes mieleeni tuli selvittää, ostetaanko hopeaa samalla tavalla kuin kultaa.

Ja kyllä, myös hopeaa voi myydä! Vertasin useampaa hopeaa ostavaa nettisivua, ja valitsin lopulta KultaRahaksi.fi-palvelun. Myyminen on tehty superhelpoksi. Ensin netistä tilataan kirjekuori suoraan kotiin, kuoreen laitetaan kaikki hopeiset ja/tai kultaiset rojut ja korut, joista haluaa luopua, ja kuori viedään Postiin. Kuori on valmiiksi maksettu ja vakuutettu, eli kaikki on ilmaista. Ei mene kuin pari päivää, niin rahat ovat tilillä ja palvelun sivuille voi kirjautua nähdäkseen, mitä mistäkin maksettiin. En ollut ennen kokeillut mitään vastaavaa palvelua, ja sen luotettavuus vähän epäilytti. Luin kuitenkin myös maksuttomasta peruutusturvasta ja lisäpalveluista, kuten esineiden arvioinnin videoimisesta, ja päätin kokeilla palvelua.

Hopeahan on todella halpaa, joten tiesin, ettei parista hopeisesta kakkulapiosta saa muutamaa roposta enempää. Niinpä kävin korulippaani läpi ensimmäistä kertaa koskaan. Sieltä löytyi monia teininä pitämiäni hopeisia (ranne)koruja, joista osa oli rikki. Joitain niistä olin aikoinaan käyttänyt paljon, ja joistain riipuksista oli tippunut niissä joskus ollut jalokivi. Tahdoin luopua myös hopeisesta ala-asteaikaisesta luokkasormuksesta! Se ei koskaan merkinnyt minulle mitään, en koskaan käyttänyt sitä, ja ala-astevuodet olivat minulle muutenkin enimmäkseen ikäviä. Useimmista koruista en silti ollut valmis luopumaan, ja huomasin tunnearvon painavan paljon enemmän kuin todellisen rahallisen arvon. Arvelin saavani koruista ja kakkulapioista yhteensä noin 20 euroa, eli puhtaasti rahan takia hommassa ei ole mitään järkeä; raha on vain pieni bonus sen lisäksi, että pääsee eroon haisevista hopeista ja tarpeettomista koruista. Lopuksi lisäsin kuoreen vielä kaksi kultaista korua, joilla niilläkään ei ollut itselleni käyttö- tai tunnearvoa.

Ei mennyt aikaakaan, kun sain tekstiviestillä tiedon, että lähettämistäni esineistä on maksettu tililleni 70 euroa! Paljon enemmän kuin odotin. Oli aika kirjautua palveluun ja katsoa, mistä oli maksettu ja kuinka paljon.

korut

Erittely paljastaa, että valtaosa summasta tuli kultakoruista (44,93 €), ja hopeista sain yhteensä 24,19 euroa, vähän enemmän kuin olin arvioinut. Vaikka kultaa oli vain reilut 3,5 grammaa, sen arvo on huikeasti enemmän kuin hopean, jota lähetyksessä oli reilut 86 grammaa. Olen todella tyytyväinen maksettuun summaan, sillä minulla ei ollut vuosiin tai koskaan ollut mitään käyttöä luopumilleni esineille tai koruille sen lisäksi, ettei niillä ollut tunnearvoa.

Halusin jakaa tämän tarinan, koska kyseessä oli itselleni jännä ja täysin uusi palvelu, jollaisesta en ollut kuullut keneltäkään ja jollaista en olisi löytänyt hakematta sitä varta vasten itse. Ja vaikka tiedän nyt, että KultaRahaksi.fi-palvelu on toimiva, nopea ja luotettava, en silti varsinaisesti suosittele tienaamaan hopea- ja/tai kultaesineillä. Niihin voi liittyä paljon muistoja, niistä ei sinällään makseta tuntuvasti, ja erityisesti korut vievät niin vähän tilaa, että niitä voi aivan hyvin säilöä, jos niistä luopuminen epäilyttää vähääkään. Palvelu on mahtava silloin, kun esineet ja korut todella ovat tarpeettomia itselle ja mahdollisesti läheisille (suvun perhekalleuksia ei parane myydä omin päin kysymättä muilta), ja näin ollen kaikki tienattu raha on ylimääräistä, ilmaista rahaa. Itse lisäksi nautin kaappien ja laatikoiden siivoilusta, eli se ei muutenkaan käy minulle työstä.