Avainsana-arkisto: kasvissyöjä

Haudutettu koiranlihapata (ei-vegaaninen lihansyöjän unelma)

Koiranliha ja koirien kohtelu ovat olleet tapetilla viime aikoina. Ensin silmiini osui Ylen juttu koirien tarkoituksellisesta kiduttamisesta Espanjassa, ja sitten Helsingin Sanomien juttu koiranlihan myymisestä ja syömisestä Etelä-Koreassa. Näissä aiheissa ei toki ole mitään uutta. Koiria on kidutettu ja/tai syöty tietyissä maissa ja kulttuureissa jo pitkään. Moni lienee myös kuullut jokakesäisestä Yulinin koiranlihafestivaalista, jota vietetään Kiinassa ja joka näyttää tältä:

Aiheesta innostuneena minäkin päätin osallistua koirarientoihin jakamalla koiranlihareseptin ja sellaista koiratietoutta, mitä kaikilla ei ehkä ole.

Haudutettu koiranlihapata

  • 1 keskikokoinen koira
  • sipulia
  • ananasviipaleita
  • vihreää paprikaa
  • tomaattisosetta
  • kiehuvaa vettä
  • laakerinlehtiä
  • Tabasco-kastiketta
  • koiranmaksapyreetä

Marinadi:

  • viinietikkaa
  • pippuria
  • suolaa
  • valkosipulin kynsiä

1. Tapa ja nylje koira. Kypsennä avotulen yllä. Poista nahka, kun se on vielä lämmin, ja siirrä sivuun myöhempää käyttöä varten. Leikkaa liha kahden ja puolen senttimetrin kokoisiksi paloiksi.

2. Anna lihan maustua marinadissa kaksi tuntia. Paista lihapalat öljyssä isossa wokkipannussa avotulen yllä. Lisää silputtu sipuli ja ananaspalat ja kuullota.

3. Kaada joukkoon tomaattisose, kiehuva vesi, pilkottu vihreä paprika, laakerinlehdet ja Tabasco-kastike. Anna hautua kannen alla, kunnes liha on mureaa.

4. Lisää lopuksi koiranmaksapyree, ja keitä vielä 5 – 7 minuuttia.

Nam! Ruokalaji on klassikko Filippiineillä, ja sopii tarjottavaksi erityisesti häihin.

Tiesitkö tämän koirista?

Vaikka koirien syöminen on laillista 44 osavaltiossa Yhdysvalloissa, siellä paatuneimmatkaan lihansyöjät eivät syö koiria. Vaikka eläinvauvoista maistuvat niin vasikat kuin karitsatkin, koiranpentuja ei ihmisten lautasilla näy.

Porsaat ovat vähintään yhtä älykkäitä ja tunnekyvykkäitä kuin koirat, ja sopivat myös seuraeläimiksi.

Ravitsemuksellisesti koiranliha on täysin vastaavaa ihmiselle kuin mikä tahansa muukin liha.

Koiranlihaa ovat syöneet eri kansat ympäri maailmaa kautta historian: 300-lukuisista haudoista on löytynyt kuvauksia koirien teurastamisesta muiden ruokaeläinten ohella, ja koiranlihan tiedetään maistuneen roomalaisille, korealaisille, kiinalaisille, filippiiniläisille, Hippokrateelle, dakota-intiaaneille, havaijilaisille, asteekeille ja nigerialaisille. Lihansyöntiähän usein perustellaan juuri sillä, että ”niin on aina tehty”, eli vedotaan tapoihin ja tottumuksiin. Miksi tällainen ajattelu ei ulotu koiriin vieläkin laajemmin? Miksi koirien syöminen länsimaissa on tabu, mutta niin monien muiden eläinten syöminen ei?

Koirat lähestulkoon kerjäävät, että söisimme niitä. Joka vuosi maailmassa lopetetaan kolmesta neljään miljoonaa (kulku)koiraa ja -kissaa. Se tarkoittaa, että miljoonia kiloa lihaa heitetään hukkaan joka vuosi, mikä on valtava ympäristöllinen ja taloudellinen ongelma. Amerikassa kulkukoirien ja -kissojen lihaa syötetään karjaeläimille, jotka länsimainen ihminen sitten kelpuuttaa omaksi ruoakseen. Koiran- ja kissanlihan kierrättäminen ihmisravinnoksi muiden eläinten kautta on tarpeetonta tuhlaamista, koska voisimme syödä koirat ja kissat suoraan itse.

Mikä siis estää meitä syömästä koiranlihaa? No kun koirat ovat niin ihania ja söpöjä! Nykyisessä lihanhimoisessa maailmassa meillä ei tulisi olla varaa moiseen hempeilyyn. Myös lehmät, porsaat, kanat ja lampaat ovat ihania ja söpöjä, mutta ei se estä meitä syömästä niitä.

Etkö siltikään ole vakuuttunut? Eikö vesi herahda kielelle, kun näet tämän?

Ai ei herahtanut? No entä syttyykö syömishimosi, kun näet nämä?

Ai ei syttynyt? Jo nyt on kumma. Koiria, porsaita ja lampaita on kuitenkin syöty iät ja ajat, mikä onkin varsin perusteltu ja järkevä syy syödä niitä myös nyt ja jatkossa. Kun lisäksi ottaa huomioon koirien reilun saatavuuden, todennäköisen vapaudessa kasvamisen, niiden edullisuuden ja herkullisen maun, ei ole yhtäkään syytä olla syömättä koiria, mikäli muidenkin eläinten liha maistuu.

Reseptin ja koiratiedon lähde: Safran Foer, Jonathan. Eating Animals (2009).

Mainokset

Sanon EI tipattomalle, sokerittomalle, gluteenittomalle ja jopa vegaaniselle tammikuulle!

Kun meillä perheen kesken kohotettiin uudenvuodenaattona kuohuviinilasit ilmaan, toivotin muille ”Hyvää uutta vuotta kaikesta huolimatta”. Sellaiset tunnelmat meillä nyt on.

Jos kuitenkin ajattelen vain omaa elämääni, ja keinotekoisesti suljen siitä pois äidin tilanteen, olen melko onnellinen nykyelämässäni. En tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, enkä varsinkaan luvannut elää tipatonta, sokeritonta, gluteenitonta tai mitään vastaavaa tammikuuta. Enkä edes vegaanista tammikuuta! Miten se voi olla mahdollista, kun kerran olen vegaani? Katsotaanpa.

Kunpa vegaanina olemiseen liittyisikin tällaisia mielikuvia!

Kunpa vegaanina olemiseen liittyisikin tällaisia mielikuvia!

Viime syksyn mittaan huomasin, että ajatukseni veganismin suhteen ovat kovin erilaisia kuin ennen. (Oikeammin puhun vain vegaaniudesta tai ruokaveganismista, en elämäntavasta, jossa myös esim. kaikki hygienia- ja kodintuotteet ovat vegaanisia ja jossa yksikään vaatekappale tms. ei sisällä piirunkaan vertaa mitään eläinperäistä.)

Itseni kohdalla ei niinkään ole kyse siitä, ettenkö haluaisi tai pystyisi enää syömään vegaanisesti, sillä täysin vegaaninen kasvisruoka voi helposti olla herkullista, terveellistä, edullista ja vaivatonta valmistaa. Toisin sanoen se voi olla kaikkea, mikä itselleni on tärkeää. Samaten otan ilolla vastaan esim. kaikki dödöt ja rasvat, jotka ovat vegaanisia. En kuitenkaan enää pidä niistä mielikuvista, jotka koen liittyvän veganismiin ja vegaaneihin. En pidä vegaanin identiteetistä. Jos keskustelen jonkun vieraan kanssa, en kerro olevani vegaani, ellei se tilanteen vuoksi ole melko lailla pakollista. Sanon nykyään ennemmin, että olen kasvissyöjä (vegaanihan on hänkin kasvissyöjä, joskin paljon tiukempi sellainen kuin vegetaristi, jollainen ehdin olla monta vuotta ennen vegaaniksi ryhtymistä).

Kun ajatukseni veganismin suhteen alkoivat muuttua, en tiennyt pitkään aikaan, mistä se johtui. Nyt tiedän ainakin jotain. Vielä joskus veganismi näyttäytyi minulle äärimmäisenä ja vaikeana, sellaisena juttuna, jota en koskaan edes kokeilisi pidemmän aikaa, saati alkaisi kokonaan vegaaniksi. Kun sitten kuitenkin kokeilin vegaanista ruokavaliota John McDougallin innoittamana (joka muuten hänkin välttää aina puhumasta vegaaniudesta, vaikka tärkkelysruokavalio on täysin vegaaninen) ja jäin sille tielle, (ruoka)veganismista tuli minulle arkipäivää ja aloin seurata ”alan” tapahtumia. Ja voi, miten kyllästynyt olenkaan kaikkeen, minkä itse näen liittyvän veganismiin. Vegaanipiireissä liikkuu monia ”vegaanipoliiseja”, joiden elämäntehtävänä on pohtia, minkälainen syöminen ja eläminen on riittävän vegaanista. He eivät tajua, että tuomitsemalla lihansyöjät ja jopa muut vegaanit he tekevät hallaa veganismille. Oma arvomaailmani on lopulta sallivampi, ja pidän vegaanipoliisien toimia tuhoisina ja myös turhina. Maailmassa on niin paljon suurempiakin huolia kuin se, millaista ruokaa joku syö. Ymmärrän nyt objektiivisemmin myös lihansyöjien ajatuksia, vaikka varsinkin tehotuotetun lihan syöminen onkin mielestäni niin kovin väärin sen lisäksi, että se on niin kuuluisan epäterveellistä.

teurastamossa

Itse olen täydellisen vegaanin sijasta vähän epätäydellisempi vegaani (joskaan en halua sanoa itseäni vegaaniksi), ja vastaavasti välitän hiukan keskivertoihmistä enemmän esim. kehitysmaiden lapsista. Jos vaikkapa syön leipää, joka myöhemmin paljastuu ei-vegaaniseksi, suren sitä vähemmän kuin sitä, että moni ihminen elää nälässä vailla minkäänlaista leipää. Joku voisi kysyä, miksei sekä olla täydellinen vegaani että lahjoittaa rahaa kehitysmaiden lapsille. Harva kuitenkaan on niin täydellinen. Omat kykyni ja varani eivät riitä kaikkien auttamiseen, enkä minimalismistani huolimatta ole valmis elämään täysin askeettisesti.

Ihmisten ja eläinten elämä on yhtä arvokasta, mutta jos minulla olisi mahdollisuus pelastaa joko ihminen tai jokin lemmikkieläin palavasta talosta, pelastaisin toki ihmisen, ja olettaisin myös, että kaikki muut toimisivat oikeudentajussaan samoin. Stereotyyppisesti vegaaneille eläimet ovat tärkeämpiä kuin ihmiset, ja oman kokemukseni mukaan se on totta joidenkin vegaanien kohdalla. Muiden ihmisten inhoaminen on kuitenkin pahasta veganismille, jonka pitäisi näyttää houkuttelevalta kaikille. Veganismia ei tulisi käyttää välineenä sulkea muita ulos, vaan sen pitäisi olla avoin kerho, johon kuka tahansa on tervetullut liittymään. Vegaanien ei tulisi asettaa itseään muiden yläpuolelle. Veganismi ei ole ratkaisu kaikkeen, ja on monia muitakin tapoja vaikuttaa. On valheellista luulla, että vain vegaanit tekevät jotain eläinten ja ympäristön hyväksi; veganismi voi olla myös kuormittavaa ympäristölle, jos ruokavalio koostuu pitkälti trooppisista hedelmistä ja eksoottisista superfoodeista.

Vegaaniset falafelpihvit Rossossa joulukuussa 2016.

Vegaaniset falafelpihvit Rossossa joulukuussa 2016.

Pääosin järkevässä vegaanisessa kasvissyönnissä ei itsessään ole mitään vikaa, vaan sellaisesta kiittävät sekä oma terveys, eläimet että ympäristö. Jos veganismiin liittyviä leimoja saadaan ajan myötä muutettua, sanon itseäni taas mielelläni vegaaniksi. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista. Jos riittävän moni ”tavallinen” ihminen ryhtyy joskus syömään vegaanisesti, samalla myös itse veganismista tulee normaalimpaa, jolloin hullut yksilöt muuttuvat vähemmistöksi. En tiedä, tapahtuuko näin omana elinaikanani tai koskaan myöhemminkään, mutta aina saa toivoa.

Kirjoitin tämän tekstin sekä itselleni että muille. Saan tasaisin väliajoin sellaista palautetta joko blogiin tai sähköpostiin, että olen onnistunut tärkkelysteksteilläni innostamaan ihmisiä enemmän ja enemmän vegaanisen ruoan puoleen. Tulen palautteesta kovin iloiseksi, mutta välillä pelkään, että jotkut jättävät veganismin sitten kun heille paljastuu, että osittain se on vihamielisten, yksioikoisesti ajattelevien eliitti-idioottien klubi, johon ”väärinajattelijoilla” ei ole mitään asiaa. Jotkut vegaanit kannustavat jopa väkivaltaan, jos käännytys ei muuten onnistu. Itse en halua käännyttää ketään näin kyseenalaiseen lahkoon kuin veganismi.

Elettyäni vegaanina tällainen plakaatti näyttää minusta nykyään suorastaan irvokkaalta.

Elettyäni vegaanina tällainen plakaatti näyttää minusta nykyään suorastaan irvokkaalta.

Vaikka en enää pidä termeistä veganismi, vegaani ja vegaaninen, enkä pidä niihin liittyvistä mielikuvista, blogissa joudun kuitenkin niitä välillä käyttämään ainakin reseptien kohdalla.

Tuulesta temmattu tärkkelysintoleranssi

Hyvin pian sen jälkeen, kun olin alkanut kirjoittaa tärkkelysruokavaliosta viime vuoden keväänä, sain kuulla kommenteissa sellaisesta ilmiöstä kuin tärkkelysintoleranssi. Kommentoija itsekin arveli, että koko ilmiö voi olla ”tuulesta temmattu”, mutta oli silti kiinnostunut siitä vatsaongelmiensa vuoksi. En ollut koskaan kuullutkaan tärkkelysintoleranssista, ja olin muutenkin skeptinen sitä kohtaan, sillä olinhan hiljattain alkanut perehtyä tärkkelysfilosofiaan ja kirjoittanut siitä laajan esittelyn. Olin myös julkaissut McDougallin kirjasta karttakuvan, joka kertoo, kuinka monta tuhatta vuotta ihmiskunta on elänyt tärkkelyksellä. Se ei tietenkään olisi mahdollista, jos ihmisten ruoansulatus ei sietäisi tärkkelystä.

starch eaters throughout history

Pari päivää sitten näin ensimmäistä kertaa maininnan tärkkelysintoleranssista lehdessä. Juttu on Luontaisterveys-lehden takakannesta (6/2015) ja löytyy alta kokonaisuudessaan (suurenee klikkaamalla). Artikkeli ei kerro tärkkelysintoleranssista sen enempää (pian selviää, miksi), mutta muuten siinä keskitytään laajasti tärkkelykseen. Alkuperäinen tavoitteeni oli kommentoida juttua vain muutamalla virkkeellä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun luin jutun pariin kertaan ja näin, miten hakoteillä siinä ollaan. Lopuksi googlasin ruotsalaistutkimuksen, josta jutussa kerrotaan, ja havaitsin, että kirjoittajan tekemä johtopäätös on mennyt vielä pahemmin pieleen kuin olisin ensin voinut uskoakaan. Jutun kirjoittaja Tapani Lahti on luontaistuoteyrittäjä, ei lääkäri tai ravitsemusalan asiantuntija.

Luontaisterveys-artikkeli

Käyn alla läpi kaikki jutusta löytämäni ongelmakohdat.

1. Syy-seuraussuhde on pielessä. Artikkelissa puhutaan tärkkelyksen syömisestä kasvisten ja hedelmien ”kustannuksella”. Miksi tärkkelystä syötäisiin kasvisten kustannuksella? Se, että syö tärkkelystä, ei tietenkään tarkoita sitä, että kasviksia ja hedelmiä syödään vähän. Mistään ei voida vetää sellaista johtopäätöstä. Usein tutkimuksissa havaitaan, että nimenomaan kasvissyöjät, jotka syövät keskimäärin enemmän hiilihydraatteja ja tärkkelystä kuin sekasyöjät, syövät myös enemmän kasviksia ja hedelmiä kuin kaikkea syövät kanssaeläjät.

2. Jutussa sanotaan, että ”pastat, pitsat, makaronit, pullat, sämpylät, ruisleivät jne.” eivät vähennä suolistosyövän riskiä. Miksi niiden tarvitsisikaan yksinään vähentää? On hassu olettamus, että esim. pullaa syömällä suolistosyövän riski pienenisi. Jos jokin ruoka ei pienennä syöpäriskiä, se ei tarkoita sitä, että sama ruoka automaattisesti LISÄÄ syöpäriskiä. Myös neutraali vaihtoehto on olemassa.

3. Miksi tärkkelys ja kasvikset kilpailevat toistensa kanssa? Miksi niistä pitäisi valita vain toinen? Tärkkelyksellä ja kasviksilla on omat tehtävänsä ja ne täydentävät toisiaan. Esim. kaura on pullollaan kivennäisaineita (mm. kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä) ja siinä on yllättävän paljon proteiiniakin, mutta ei riittävän suuria määriä monia vitamiineja. Kasviksista ja hedelmistä puolestaan saa paljon vitamiineja. On siis hyvä idea syödä puuron kanssa vaikka marjoja sen sijaan, että aamiainen koostuisi pelkästä vihanneskulhollisesta.

4. Tärkkelysintoleranssi on lainausmerkeissä jopa artikkelissa itsessään! Englanniksi googlaamalla tärkkelysintoleranssia ilmenee lähinnä keliaakikoilla. Yksi allergiasivusto mainitsee, että eurooppalaisista yhdellä 5 000 ihmisestä on sokeri- ja tärkkelysintoleranssi.

5. Artikkelin loppupuolella ei enää puhutakaan tärkkelyksestä, vaan vehnästä ja viljasta. Tämä on totta kai hämäävää, koska peruna, bataatti, riisi ym. ovat kaikki tärkkelystä. Olisiko juttu kannattanut otsikoida toisin ja keksiä ”tärkkelysintoleranssillekin” jokin muu nimi, jos/kun puhutaankin vain viljoista?

6. Miksi viljakuitujen täytyisi yksinään taistella syöpää vastaan, ja kun ne eivät siinä onnistu, ne ovatkin sen jälkeen syöpäriskiä lisäävää ravintoa?

7. Jutussa sanotaan, että ruotsalaistutkimuksen tarkoitus oli selvittää ”ravinnon ja suolistosyövän todelliset yhteydet”. Jos se olisi totta, silloin ei ole mitenkään mahdollista, etteivät punainen liha ja jalostetut lihatuotteet nousseet tutkimuksessa esiin suurimpina suolistosyövän aiheuttajina. Miksei jutussa siis puhuta lihasta mitään?

8. Artikkelissa sanotaan, että hedelmien ja vihannesten syöminen liittyy pienempään syöpäriskiin. Se on hyvä, odotettu ja muun tutkimustiedon kanssa yhtenäinen havainto. Mutta miten se liittyy tärkkelykseen? Tärkkelys ja kasvikset eivät yhäkään sulje toisiaan pois.

9. Johtopäätelmässä tehty virhe on kaikista pahin: Lahden mukaan runsaasti tärkkelystä syövällä ihmisellä, joka syö niukasti kasviksia ja hedelmiä, on ”suurin riski sairastua suolistosyöpään”.

Löysin jutussa viitattavan ruotsalaistutkimuksen abstraktin. Siinä todetaan selvästi, että

We observed no association between colorectal cancer risk and the consumption of cereal fiber, even at amounts substantially greater than previously examined, or of non-cereal fiber. Conclusions: Individuals who consume very low amounts of fruit and vegetables have the greatest risk of colorectal cancer. Relatively high consumption of cereal fiber does not appear to lower the risk of colorectal cancer.

Toisin sanoen viljakuitu tai muu kuitu ei vaikuta suolistosyöpäriskiin suuntaan tai toiseen. Niillä, jotka syövät kaikista vähiten kasviksia ja hedelmiä, on suurin riski sairastua suolistosyöpään, millä puolestaan ei ole mitään tekemistä tärkkelyksen kanssa.

tarkkelysta ja kasviksia

Loppujen lopuksi jutussa on kyse kirjoittajan omasta näkemyksestä. Koska hänen oma suhtautumisensa tärkkelykseen on negatiivinen, tärkkelyksestä olisi mukava saada syntipukki jopa silloin, kun se ei liity tutkimukseen ollenkaan tai tuo täysin neutraalin tutkimustuloksen. Kuinka moni artikkelin lukija jaksaa analysoida tekstiä ja mennä lukemaan siinä kerrottavasta tutkimuksesta tarkemmin? Hyvin harva. Niinpä valtaosa lukijoista jää siihen käsitykseen, että tärkkelys on syöpää aiheuttavaa myrkkyä. Kun siis lukee jotain, mitä itsekin epäilee tuulesta temmatuksi, hälytyskelloja on todella syytä kuunnella. Tärkkelys on terveellistä, ravitsevaa ja täyttävää, edullista ja usein kotimaistakin. Luulisi, että niin mahtava ravinto saisi vähän enemmän kiitosta ja arvostusta osakseen.

”Vegaaniruokavalio on inhottavan mauton” – Missä on ihmisten argumentointitaito?

Tammikuussa veganismi on näkynyt mediassa tavallista enemmän mm. Vegaaniliiton järjestämän vegaanihaasteen johdosta. Samaten Ylen Perjantai-sarjassa juteltiin vastikään eläinten oikeuksista, tappamisesta ja syömisestä. Nyt riittäisi valinnanvaraa kirjoitusaiheissa; voisin ottaa kantaa esim. eri julkkisten ja toimittajien vegaanikokeiluihin ja kannustaa heitä jatkamaan tammikuun jälkeenkin. Mutta kukin tekee omat päätöksensä, ja on yksi aihe, joka vaatii eniten puuttumista. Se on veganismia vastaan argumentointi. Ensiksikin voi kysyä, miksi hyökätä veganismia vastaan alkujaankaan, mutta jos niin päättää jostain syystä tehdä, niin miksi argumentit ovat järjestäen naurettavia, harhaanjohtavia tai jopa valheellisia? Miksi argumentoida, jos ei tunne asiaa tai se ei edes kiinnosta? Eikö siten tee hallaa itselleen ja maineelleen? Ainakin veganismi itsessään kärsii puolivillaisista väitteistä, mutta onneksi niillä ei onnistuta sumuttamaan kaikkia.

Käsittelen tässä kirjoituksessa kahta esimerkkitapausta, joista varsinkin ensimmäisessä näkyy argumenttien kehnous ja toisessa havaitaan, miten ihmisiä johdetaan harhaan ontuvan argumentoinnin ja faktojen pimittämisen avulla.

Inhottavan mauton vegaaniruoka

Ensimmäiseksi puutun YleX:n artikkeliin, jossa haastatellaan kirjailija Joonas Konstigia: Veganismi on uskonnon kaltainen aate, jonka kannattajat haluavat erottua taviksista, väittää tämä ex-kasvissyöjä.

Alla on lainauksia artikkelista. Jokaista lainausta seuraa oma kommenttini asiaan.

  • ”Vegaaniruokavalio on inhottavan mauton.”

Kaikki makuaineet (sokeri, suola, mausteet, yrtit, sinappi ym.) ovat vegaanisia. Vastaavasti esim. maustamaton liha ei maistu miltään.

  • ”Vegaani säästää ehkä yhden sian teurastamiselta elämänsä aikana, mutta ei juuri enempää.”

Keskivertosuomalainen syö vuodessa 77 kiloa lihaa, josta sianlihan osuus on 35 kiloa. Suomessa siat teurastetaan keskimäärin 86 kilon painoisina, eli vegaani säästää pelkällä omalla toiminnallaan yhden sian vajaassa kahdessa ja puolessa vuodessa. Ilmeisesti Konstigin maailmassa vegaanin elämä ei kestä edes kolmea vuotta.

  • ”Kun liha on kaupassa halpaa ja jokaisen saatavilla, joukosta voi erottautua edukseen olemalla se, joka jättää nakkipaketin ostamatta.”

Tämä on yksi parhaimmista argumenteista. Niin monet kerrat olen minäkin leveillyt kavereilleni sillä, että kaikista mahdollisista tuotteista jätin ostamatta juuri nakkipaketin tai lihan yleensäkin. Konstig kertoo artikkelissa pitävänsä veganismia trendinä. Paljon veganismia trendikkäämpää on esim. vähähiilihydraattinen tai sokeriton ruokavalio, joten jos haluaa ”erottautua edukseen”, kannattaa jättää ostamatta esim. leipä tai karkkipussi. Liha ei myöskään ole halpaa verrattuna moniin kasviperäisiin ruokiin, kuten perunoihin, kasviksiin ja papuihin eli vegaanin perusruokiin.

  • ”Konstig oli kasvissyöjä seitsemän vuoden ajan. Hän jätti siis lautaseltaan pois lihan, mutta jatkoi kalan, maitotuotteiden ja kananmunien syömistä. Vegaanin eli kaikista eläinperäisistä ruoista kieltäytyvän ihmisen ruokavalio tuntui liian vaikealta.”

Jutussa siis haastatellaan ihmistä, joka ei koskaan ole ollut vegaani. Kukas olisikaan osuvampi henkilö kertomaan meille totuuksia veganismista kuin hän?

  • ”Lopullinen stoppi kasvissyönnille tuli 25-vuotiaana. Siitä oli tullut pelkkä tapa, ja Konstigin palo eläinten oikeuksiin oli sammunut.”

On itsestäänselvää, että mistä tahansa tavasta syödä tulee tapa. Kun hyvästä asiasta tulee tapa, se on vain hyvä asia. Paljastavinta on tuo, että eläinten oikeudet eivät enää kiinnostaneet häntä siten kuin ennen. Ihminen voi vapaasti jättää kasvissyönnin ja alkaa taas syödä lihaa, mutta joillekin se ei riitä, vaan lisäksi on alettava esittää onnettomia argumentteja veganismia vastaan. Miksi tehdä niin? Onko se hyvää mainosta Konstigille? Auttaako provosointi kirjojen myynnissä? Konstigilta on nimittäin ilmestymässä tänä keväänä tietokirja nimeltään Pyhä ruoka – Mitä oikein saa syödä? Ironista ja ihaninta kirjassa on se, että vaikka Konstig kuinka mollaa veganismia, hän on kuitenkin kuvittanut kirjansa kannen kuuluisan vegaanilääkärin kirjan innoittamana:

perunakannet

Sillä hei, olisihan hän voinut haluta kanteen vaikka sen nakkipaketin, mutta ei, kaikista maailman ruoista hän valitsi juuri perunan. Toivoa siis vielä on!

”Metsästys on kivaa, koska niin saan olla iskän kanssa”

Seuraavaksi käsittelen Ylen Perjantai-sarjan tuoreimmassa jaksossa esitettyjä väitteitä. Ohjelma löytyy Areenasta vielä kuukauden ajan, ja siinä keskustellaan eläinten oikeuksista, tappamisesta ja syömisestä.

Ohjelman sisältö pähkinänkuoressa: Jaksossa haastatellaan Suomen Eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja Saana-Maria Majatietä ja kansanedustaja-maanviljelijä Anne Kalmaria. Majatie luonnollisesti ajaa eläinten asiaa, lihansyöjä-Kalmaria ne eivät juurikaan kiinnosta. Ohjelmassa halutaan tutustua mm. siihen, millaista eläimen tappaminen on, ja siksi katsojille esitetään lyhyt ”dokumentti”, jossa teinityttö metsästää isänsä kanssa, ja on ampunut ensimmäisen vasansa 11-vuotiaana. Niin pienen tytön kerrotaan herättäneen metsästyspiireissä ihmetystä. Isä on tyttärestään hyvin ylpeä. Tyttö kertoo metsästyksen olevan kiva harrastus, koska hän saa näin tekemällä viettää aikaa isänsä kanssa.

Mikä kaikki ohjelman esitystavassa mättää?

1. ongelma: Eläinten tappamiseen tutustutaan metsästyksen kautta.

Kun halutaan tutustua eläinten oloihin ja niiden tappamiseen, metsästys ei voisi olla harhaanjohtavampi esimerkki, sillä yli 97 prosenttia suomalaisten syömästä lihasta on (teho)tuotantoeläimiä. Riistan osuus on vain reilut kaksi prosenttia. Kun Suomessakin on vihdoin tunnustettu, että tuotantoeläimet elävät useimmiten hirveissä oloissa, niin miksi eläinten elämää ja tappamista mennään ”dokumentoimaan” luontoon, jossa eläimet saavat elää vapaina ja niille ominaisella tavalla?

Lähde: http://www.lihatiedotus.fi/www/fi/tilastot/lihan_kulutus_suomessa.php. Vuonna 2014 tuotantoeläinten osuus oli 74,6 kg (97,39 %), riistan 1,8 kg (2,35 %) ja elinten 0,2 kg (0,26 %).

Lähde: http://www.lihatiedotus.fi/www/fi/tilastot/lihan_kulutus_suomessa.php. Vuonna 2014 tuotantoeläinten osuus oli 74,6 kg (97,39 %), riistan 1,8 kg (2,35 %) ja elinten 0,2 kg (0,26 %).

2. ongelma: Metsästystä ei voi perustella isän kanssa olemisella.

He voisivat tehdä mitä vain yhdessä. Millaista on lähentyä toisen kanssa tappamalla muita? Syy-seuraussuhde ei toimi, ja kielellisesti olisikin järkevämpää sanoa esim. ”Metsästys on kivaa, koska pidän eläinten tappamisesta ja syömisestä”. Ja niin tyttö myöhemmin sanookin.

3. ongelma: Eläinten ampumista ja tappamista ei näytetä, yllätys yllätys.

Yhdessä kohtauksessa isä ja tytär odottavat mahdollista saalista pellon laidalla, ja seuraavassa kohtauksessa kuollut lintu läiskäistään pöydälle. Itse tappaminen ja varsinainen osuma jätetään näyttämättä. Emme tiedä, mihin lintua osui ja kituiko se. Kun lintu näytetään katsojille vasta siinä vaiheessa, kun se on jo tapettu, se ei luonnollisestikaan herätä samanlaisia ajatuksia kuin elävänä ja kituvana.

4. ongelma: Metsästystä perustellaan sillä, että riistaa on aina ollut pöydässä ja että sitä on aina syöty.

Tässä vedotaan tottumuksiin ja tapoihin. Ne ovat usein yksiä huonoimmista syistä jatkaa jotain toimintaa, sillä ihmisillä on tunnetusti paljon huonoja tapoja. Esim. ”Olen polttanut teinistä asti, joten poltan jatkossakin” tai ”Yhdysvalloissa oli joskus tummaihoisia orjia, niin tulisi olla nytkin”.

5. ongelma: Väitetään, että metsästys ja tappaminen on eläinten hoitamista.

Minä kun luulin, että hoitamisella tarkoitetaan huolenpitoa ja hyvinvoinnin edistämistä. Ehkä ohjelma vain jouduttiin ajan takia katkaisemaan kesken ja virkkeen lopusta unohtui pari olennaista sanaa: ”Metsästys ja tappaminen on eläinten hoitamista pois päiviltä.” Siitä kaikki lienevät samaa mieltä, mutta kysymykseen, onko se oikein, moni ei vielä tiedä vastausta.

***

Mitä opimme? Kauppoihin on tulossa oletettavasti mahtava TIETOkirja, ja Perjantai-ohjelmassa ei aina onnistutakaan asioiden perimmäisen olemuksen etsimisessä niin hyvin kuin ohjelman tekijät toivoivat.

Sport-lehden nainen vastaa!

Kirjoitin kuukausi sitten yhdestä Sport-lehden artikkelista: ”Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin”: silkkaa tyhmyyttä vai ala-arvoista journalismia? Kirjoitustani luettiin reilusti, ja älytöntä lehtijuttua ihmeteltiin perinpohjaisesti myös kommenttien puolella. Lupasin lähettää lehdelle palautetta, ja sen myös tein. Mitään vastausta ei tietenkään koskaan tullut, mutta se oli toki odotettavissa ottaen huomioon lehden toimintatavat, joita todistimme kasvisenergia-jutussa. Sen sijaan sain vastauksen lehtijutun naiselta itseltään Facebookin kautta!

Olen kovin mielissäni yhteydenotosta, sillä pääsen sen myötä itselleni erikoiseen ja uudenlaiseen maailmaan; saan kuulla naisen tarinasta ja sen monista yksityiskohdista, jotka eivät koskaan päätyneet varsinaiseen lehtiartikkeliin, ja saan hänen luvallaan kirjoittaa niistä meille kaikille, jotka niin harmistuimme Sport-lehden artikkelista. Kun kuukausi sitten kirjoitin lehtijutusta, en hetkeäkään ajatellut, että kuulisin jutun naisesta mitään. Hän oli vain kuva paperilla niin kuin kaikki ihmiset lehdissä ovat. Minusta on huikeaa, että hän muuttui kuvasta oikeaksi ihmiseksi, luki kirjoittamani jutun ja halusi vastata siihen.

Sport-lehden nainen

Lehtijuttua varten haastateltu nainen on Annika Lehti Solís. Selvisi, että vain pieni osa hänen kertomastaan päätyi keväiseen kasvisenergia-artikkeliin, jolloin ei ole ihmekään, että siitä tuli kommentoijien ja minun mielestäni niin naurettava. Lehti Solís ei itse moiti eikä kritisoi Sport-lehteä. Hänestä on ymmärrettävää, että lehti käyttää sille kerrotusta tarinasta vain sen omaan näkökulmaan sopivia kohtia. Hän korostaa, ettei lehti valehdellut mistään, vaikka asioita pois jättämällä juttuun onkin saatu hyvin negatiivinen sävy veganismia kohtaan. Kaikki esittämäni kritiikki on omaani, ei jutun naisen. Hän yksinkertaisesti vain kertoi kaiken sen, mitä lehtijuttuun ei kirjoitettu.

Tehdään pieni kertaus lehtijutun ongelmista ennen uuteen informaatioon paneutumista.

Minkälaisen kuvan lukija saa vegaanisesta syömisestä Sport-lehden artikkelin perusteella?

  • vegaanista ruokaa on mahdotonta syödä tarpeeksi, jolloin ihminen lopulta kuihtuu pois, ellei ryhdy sekasyöjäksi
  • vegaaninen ruokavalio on hyvin rajallinen
  • vegaanit ovat aneemisia ja heikkoja
  • syömällä vegaanista ruokaa ei pysty kasvattamaan lihasta
  • vegaanina oleminen on työlästä, koska eri tuotteista on tarkastettava, onko niissä maitoa, liivatetta ym.

Näistä vain viimeinen kohta on osittain totta, joskin tämäkin asia helpottuu, mitä tutummiksi eri tuotteet tulevat ja mitä enemmän hengaa Vegaanituotteet-sivuilla.

Minkälaisen kuvan jutun naisesta saa Sport-lehden artikkelin perusteella?

  • ihmeellisen ja ristiriitaisen; hän jätti veganismin, vaikka hän laihtui toivotusti sen avulla (luulisi, että vegaaninen ruokavalio olisi laihtumisen ansiosta hänen paras ystävänsä)
  • hän on aika hölmö, koska syö lähinnä vain salaattia vielä siinäkin vaiheessa, kun ei halua enää laihtua
  • sekin on hölmöä, että hän syö hyvin kevyesti (hyvin vähäkalorista ruokaa), vaikka haluaa kasvattaa lihasta ja tarvitsee nopeasti ja paljon energiaa rankkojen töiden ja treenien välillä
  • aivan kuin hän ei tietäisi, mitä vegaaninen ruokavalio pitää sisällään, koska ei syö moniakaan vegaanisia ruokia

Mitä lukijoille olisi oikeasti pitänyt kertoa?

Ensiksi opimme, että nainen söi ja joi vegaaniksi ryhdyttyään paljon muutakin kuin salaattia ja smoothieita. Hän söi mm. puuroa, riisiä, perunaa, tofua, seitania ja muita vegaani”lihoja”. Hän kuitenkin jossain vaiheessa siirtyi vegaanisesta ruokavaliosta paljon tiukempaan ja rajatumpaan vegaanisuuden muotoon, ns. elävään ravintoon tai nykyaikaisemmin raakaravintoon. Siinä syödään lähinnä vain kasviksia, hedelmiä, siemeniä ja pähkinöitä.

Ongelmat alkoivat, kun nainen oli syönyt aikansa vain raakaravintoa. Hän teki paljon töitä ja treenasi samalla fitnesskisoihin. Suomen fitnesspiireissä ei tiedetty vegaanisesta ruokavaliosta juuri mitään, ja naista kehotettiinkin siirtymään laveampaan kasvissyöntiin, joka sallii rahkan ja raejuuston syömisen (proteiinien takia tietenkin). Minusta on ihailtavaa, että maitorahkan ja raejuuston syömisen sijaan nainen palkkasi vegaanivalmentajan USA:sta, ja pystyi näin ollen jatkamaan treenaamista vegaanina.

Kuvia fitnesskisojen WBFF-sarjasta.

Kuvia fitnesskisojen WBFF-sarjasta.

Nainen kuitenkin jäi liian yksin syömistensä ja treenaamisen kanssa. Vegaanisen ravinnon ja fitnesslajien yhdistäminen oli tuolloin vielä kovin uutta ja vierasta. Ruokavalio oli liian tiukka viisi tai kuusikin kertaa viikossa treenaavalle raakaruokailijalle. Jossain vaiheessa hän alkoi vahtia syömisiään neuroottisen tarkasti ja koki syyllisyyttä, jos erehtyi syömään vain yhden leivänpalasen. Syömiseen alkoi tulla syömishäiriöille ominaisia piirteitä, mikä ei olekaan lainkaan ennenkuulumatonta raakaruokailijoiden keskuudessa.

Kun työt, kova treenaus ja niukka ravinto yhdistyivät muutenkin rankkaan elämäntilanteeseen, lopulta nainen romahti. Hän menetti hetkeksi elämänilonsa, ja oli liian voimaton treenaamaan tai syömään oikein. Hän oli päässyt uupumaan niin pahasti, että ”parantuminen” alkoi sekasyöjäksi ryhtymällä. Vegaaninen syöminen tuntui silloin liian työläältä tuoteselostuksineen ja ainesosalistoineen.

Nainen kertoi maininneensa toimittajalle monta kertaa, ettei halua mustamaalata veganismia ja että tietää monia vegaaneja, joilla ei ole ruokavalion kanssa mitään ongelmia. Hän ajattelee menneiden kokemustensa perusteella, että vegaaninen ruokavalio ei ole hänelle itselleen sopiva niin fyysisistä kuin henkisistäkin syistä.

Oma arvioni

Eikö olekin uskomatonta, miten paljon lehtijutusta on jätetty pois? Raakaravinto, fitnesskisat, valmentaja, syömishäiriömäiset tunteet, jopa se, että nainen oli tiukalla dieetillä! Vegaaninen ruokavalio ei ole sen enempää dieetti kuin mikään mukaan ruokavalio. Voinette arvata, että lehtijutun aiheuttama huh huh -fiilikseni ei ole tippaakaan laantunut.

Kysymykseen, miksi Sport-lehti haluaa esittää veganismin niin negatiivisella (ja minun mielestäni valheellisella) tavalla, on helppo vastata. Lehdet eivät nykypäivänä kannata pelkkien myyntitulojen avulla, jolloin niiden täytyy turvautua mainostuloihin. Mainostettavien tuotteiden joukossa on paljon eläintuotteita. Kuka ostaisi esim. proteiinirahkaa, jos sitä mainostavalla aukeamalla olisi juttu veganismista ja siitä, kuinka ihmisen ei tulisi syödä lainkaan maitotuotteita? Siltikin on pöyristyttävää, mitä kaikkea ihmisten kertomuksista ollaan valmiita jättämään pois, jotta viestiksi saadaan: ”Nyt sinun ei tarvitse edes kokeilla vegaanista ruokavaliota, koska todistimme, että se tekee ihmisestä voimattoman ja onnettoman, eikä näin ollen sovellu kenellekään.”

Artikkelin suurimmat virheet

  • kerrotaan vegaanisesta ruokavaliosta, vaikka todellisuudessa puhutaan raakaravinnosta
  • kerrotaan vegaanisesta ruokavaliosta, vaikka todellisuudessa haastateltava oli tiukalla dieetillä, jollaisella jok’ikinen fitnesskisoihin tähtäävä joutuu olemaan, jotta kehon rasvaprosentti saadaan mahdollisimman pieneksi (noudatetulla ruokavaliolla ei tällöin ole edes niin väliä, sillä mikä vain äärimmäisen tiukka dieetti hajottaa herkästi fitnesskilpailijan mielen)

Sport-lehden palaute

Mitä minulle tuli mieleen naisen kertomuksesta?

Ihan ensiksi tuli tietysti mieleen, miksi naisen piti siirtyä raakaravintoon. Toisaalta fitnesskisoja varten kroppa on saatava tiukaksi ja kuivaksi, mikä onnistuu paremmin salaatin kuin vegemakkaran avulla. Ehkä raakaravinnolle siis oli joitain syitä, vaikka sen lisäksi olisi selvästi pitänyt syödä paljon muutakin. Toisekseen ajattelin, osasiko valmentaja asiansa, koska hänestä ei ollut naiselle apua treenaamisen edistyessä. Heti seuraavaksi kuitenkin ajattelin, ettei valmentajassa ehkä ollut mitään vikaa, vaan fitnesslajien vaatima kurinalainen treenaaminen ja pakolliset dieetit yksinkertaisesti ovat monelle liikaa.

Yleisesti ajattelen, että naisella oli liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa, mikä johti mielestäni väistämättömään romahtamiseen. En taatusti itse olisi pärjännyt samassa tilanteessa yhtään paremmin. Voiko ihminen ylipäänsä treenata tosissaan kisoihin juuri silloin, kun elämä on muutenkin kiireistä ja rankkaa? Ajoitus ei selvästikään ollut sopiva. Ymmärrän myös, miksi nainen ei enää ole vegaani, sillä vegaanisuus ei saa näyttää ja tuntua tuolta kuin naisesta tuntui, jos sen mielii jatkuvan. En varmasti itsekään olisi vegaani, jos kärsisin sen vuoksi vähänkään. Sen lisäksi, että on eettistä, ympäristöystävällistä ja terveellistä olla vegaani, sen täytyy olla myös kivaa ja riittävän helppoa, jotta voidaan puhua pysyvästä elämäntavasta. Kun itse siirryin tärkkelysfilosofiaan viime keväänä, tiesin jo parin viikon sisällä, että se on minun juttuni. Kaikki, siis ihan kaikki, natsasi. Tiesin, että minun olisi lopulta todella helppoa siirtyä pysyvästi vegaaniksi oltuani kasvissyöjä jo monta vuotta. Nykyään nautin jopa ainesosalistojen syynäämisestä silloin tällöin, ja teen herkuttelumatkoja Vegaanituotteet-sivuilla, minkä jälkeen lähden kauppaan.

Sport-lehdelle en voi juuri enempää heristää sormeani, mutta Annikalle ehdotan vegaanisen ruokavalion kokeilua vielä joskus – tällä kertaa sen laajimmassa mahdollisessa muodossa ja ilman minkäänlaisia dieettejä tai muita rajoitteita. ❤

***

Olisitko arvannut, että todellisuus lehtijutun takana on tällainen? Mistä sen olisi voinut tietää? Mitä tämä kertoo lehdistä ja niiden haastatteluista?

Uskaltaisitko tämän esimerkin jälkeen mennä haastateltavaksi johonkin lehteen ja olla pelkäämättä, että sinusta ja asiastasi annetaan ihan väärä kuva lukijoille?

Miksi ihminen on maailman typerin eläin?

On yleisesti hyväksytty totuus, että ihminen on kaikista maailman eläimistä ylivoimaisin, fiksuin ja kykenevin. Olemme peräti niin fiksuja, että osaamme rakentaa teurastamoja ja varustaa ne oikeanlaisilla välineillä, jotta voimme tappaa esim. lehmiä, porsaita, lampaita ja kanoja. Yksikään edellä mainituista eläimistä ei osaisi rakentaa vastaavia meille. Tämä kertoo, kuinka älykäs ja osaava juuri ihminen on.

No joo, onhan se valitettavaa, että eläimiä joudutaan kohtelemaan huonosti, mutta kun se liha on niin saakelin hyvää! Ja terveellistä! Täynnä rautaa, sinkkiä ja B12-vitamiinia. On oikein, että eläimiä kidutetaan ja hakataan ennen tappamista, koska ihminen yksinkertaisesti tarvitsee lihaa! Mikset sinä hemmetin viherpiipertäjä sitä jo tajua?!

Suomessa kohistaan nyt lihasta, koska MOT näytti maanantaisessa ohjelmassaan Oikeutta eläimille -yhdistyksen kuvaamaa videomateriaalia suomalaisista teurastamoista. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa vielä kuukauden ajan. Ohjelmassa näytetään, kuinka eläimiä hakataan ja piiskataan tarpeettomasti ja väkivaltaisesti ja kuinka eläinten tainnutus ei aina onnistu, jolloin eläin on tiedostavassa tilassa teurastuksen hetkellä. Itse teurastus on totta kai hirveää katseltavaa, vaikka kaikki tehtäisiin lakien ja oppikirjojen mukaan.

Ohjelman katsojat ja siitä kertovien uutisjuttujen lukijat ovat keskustelleet aiheesta kiivaasti. Poimin kommenteista muutamia MTV:n sivuilta.

  • syötte ruokaa mutta ette pysty katsomaan mitä tapahtuu, ennenkuin liha tavoittaa lihatiskin?
  • Minä tarvitsen lihaa, kalaa ja kanaa ravinnokseni. Pelkkään kasvisruokavalioon en aio enkä voi siirtyä, siitä ei saa tarpeeksi ravintoa. Eläinten kohtelu on Suomessa paljonkin parempaa kuin esimerkiksi ählämimaissa joissa jotkut jopa käyttävät hyväkseen vuohia. Ranskalainen taiteilija Édouard-Henri Avril on hyvin kuvannut tämmöistä tapahtumaa taiteessaan.
  • En hyväksy eläinten julmaa kohtelua missään muodossa. Kaikille kiduttajille ja eläinrääkkääjille tappotuomio. Oikeastaan pitäisi katsoa MOT, mutta kestääkö kantti nähdä, jos tuollaista tapahtuu.
  • Todella sairasta toimintaa. Noiden työntekijöiden henkilöllisyys pitäisi julkistaa.
  • Samaa mieltä, mistä teurastamolta nämä kuvat on otettu. Sadistit ovat päässeet hommiin sinne, ei jumalauta.
  • Veikkaan, että nuo ihmiset ovat jonkinlaisia sosiopaatteja kun moista tekevät. Tällaisia videoita voisi näyttää aina mainoskatkoilla lihamainosten ohella. Vai veiskö se kenties ruokahalun?
  • Pistetäänpä taas asiat tärkeysjärjestykseen.
    Varmasti, parantamisen varaa on, mutta minä ainakin haluan oman ruokani, kanan, possun, naudan, lampaan….vihannekset järkihintaan.
  • Sanat eivät riitä kertomaan miten hirveätä. Viattomat eläinraukat….
  • Ei kai tämä mikään uutinen voi kenellekään olla? Vai kuvitteleeko joku oikeasti kaupassa makkarapakettia ostaessaan, että teurastamolla eläimiä käsiteltäisiin jotenkin lempeästi? Teurastajat ovat psyykeltään jo lähtökohtaisesti empatiakyvyttömiä ja osa myös sadisteja, joten eläimet saavat sen mukaista käsittelyä. Kannattaa lopettaa lihan syönti, jos ahdistaa.

Ylen sivuilla aiheesta on keskusteltu vieläkin enemmän, ja kommentit ovat hyvin samantyylisiä kuin edellä listatut. Mitä kommenteista huomaa? No ihan ensiksi sen, että tämän tyyppisiin keskusteluihin tulee aina väkisinkin mukaan niitä lihansyöjiä, joiden argumentit ovat tavallistakin ala-arvoisempia. Mutta paljon enemmän on niitä kommentteja, joissa tuomitaan eläinten kaltoinkohtelu ja vaaditaan tekijöiden päitä vadille. Ihmiset siis toisin sanoen välittävät eläimistä ja niiden hyvinvoinnista, ja kauhistuvat, kun tajuavat, miten eläimiä kohdellaan. Sehän on vain hyvä asia, eikö? Emme olekaan hirviöitä ja idiootteja, jee!

Mikä oikeasti on vielä paljon hirvittävämpää kuin ohjelmassa näkyvä eläinten kidutus? Ihmisten ilmiömäisen laajalle ulottuva tiedostamattomuus ja tekopyhyys. Kun ihminen katsoo kauhistuttavaa ja pahoinvointia aiheuttavaa dokumenttia eläinten oloista Suomessa, mitä hänen tulisi ajatella ja tehdä sen sijaan, että hän haukkuu teurastamoiden työntekijöitä? Tajuta se, että lihateollisuus perustuu yksinomaan kysynnän ja tarjonnan lakiin. Se on bisnestä, jolla taotaan voittoa. Niin kauan kuin ihminen syö lihaa, hän kannattaa lihateollisuutta. Mikään ei tule sitä muuttamaan, ei edes luomutuotanto (josta moni ei muutenkaan ole valmis maksamaan).

Eläinten kasvatus ihmisten ravinnoksi on erittäin ongelmallista eettisistä, ekologisista ja terveydellisistä syistä. Kaikista näistä on kirjoitettu hyviä ja kattavia tekstejä suomeksi. (Lue esim. Eläinten olot ja Ympäristö.) Terveyssyistä ja eläintuotteiden haitallisuudesta olen itse kirjoittanut paljon blogissani. Kun eläinten tappaminen ja syöminen on jo lähtökohtaisesti väärin, ja se on tarpeetonta, kestämätöntä ja epäterveellistä, miten voi olla, että lihan kulutus vain kasvaa Suomessa? Onko se fiksua ja ylivoimaista käytöstä ihmiseltä vai sairaan typerää?

Tiistain Helsingin Sanomissa oli juttu sekä MOT:n teurastamo-ohjelmasta että WHO:n (World Health Organization) uudesta tiedotteesta. Itse kuulin WHO-uutisesta ensimmäiseksi YouTuben vegaaniyhteisöltä. Liha on viimeistään nyt virallisesti todettu syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Yhteys lihatuotteiden ja (suolisto)syöpien välillä on ollut selvä jo pitkään, mutta aiemmin sanamuodot ovat voineet olla esim. ”saattaa aiheuttaa” tai ”on syytä epäillä, että lihatuotteilla on jonkinlainen yhteys (suolisto)syöpiin”, mutta nyt sanotaan aivan suoraan, että lihatuotteet aiheuttavat syöpää, ja vain niiden vähäinenkin syöminen kasvattaa syöpäriskiä merkittävästi.

Yhteistä kaikille eläinten oloja käsitteleville uutisjutuille on se, että täydellisestä kasvissyönnistä saati veganismista ei puhuta mitään. Jokaisessa artikkelissa on ikään kuin sellainen lähtöoletus, että se, joka ehdottaa tähän ongelmaan ratkaisuksi veganismia, on naiivi, järkensä menettänyt typerys. Tullaankohan missään virallisemmassa yhteydessä koskaan sanomaan, että ratkaisu tällaisiin ongelmiin löytyy veganismista? Mikä muu ratkaisu on yhtä pysyvä ja kauaskantoinen? Miksei asioista voida puhua suoraan ja rehellisesti? Kai totuus vain sattuu liikaa. Tietokirja Syötäväksi kasvatetut – miten ruokasi eli elämänsä sai vuonna 2012 Tieto-Finlandia-palkinnon. Kirjaa kiiteltiin erityisesti sen puolueettomuudesta (lue: siitä, ettei siinä kehoteta ketään kasvissyöntiin saati veganismiin).

Typerä on se, joka ei halua riistää ja tappaa muita eläviä olentoja, tuhota maailmaa näin tehdessään ja lisätä omaa syöpäriskiään tuntuvasti syömällä samaisia eläviä olentoja.

VAI

Typerä on se, joka syö eläviä olentoja, tuhoaa maailmaa ja terveytensä näin tehdessään ja haukkuu niitä ihmisiä, joilla teettää likaisen työn.

”Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin”: silkkaa tyhmyyttä vai ala-arvoista journalismia?

Huh huh, millaisia artikkeleita sitä toisinaan saakaan eteensä. Joskus mietin tosissani, miten tietyillä lehdillä riittää lukijoita, kun niillä ei ole tarjota minkäänlaista aitoa tai edes paikkansapitävää sisältöä. Mihinkään aiheeseen ei paneuduta, vaan lähes kaikki jutut ovat pintaraapaisuja, koska ilmeisesti juuri niitä lukijat haluavat. Tällä kertaa huomioni kiinnittyi Sport-lehden (4/2015) järkyttävääkin hirveämpään juttuun, joka alitti riman joka suhteessa. (Olen kerran aikaisemminkin kirjoittanut juuri Sport-lehden nurinkurisuudesta.) Kyseessä on juttu nimeltään ”Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin” (jutun saa klikkaamalla isommaksi).

Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin

Artikkelin sisältö pähkinänkuoressa: Nainen, jolla oli laihdutettavaa, onnistui laihtumaan 70 kilosta 58 kiloon syömällä vegaanista ruokaa. Jutussa salaatti on yhtä kuin vegaaninen ruokavalio. Nainen harmittelee sitä, kuinka salaatista on vaikea saada tarpeeksi energiaa. Koska hän ei pärjännyt pelkällä salaatilla, hän alkoi ”joustaa aatteestaan” ja syömään rahkaa ja kananmunia. Koska hän ”piristyi” eläinkunnan tuotteita syömällä, hän muuttui pian sekasyöjäksi. Lihan ja kanan syöminen kyllä ensin arvelutti, mutta eläinten kärsimykset oli lopulta helppo selittää itselleen, koska ilman eläinten syömistä olo oli ”heikko ja aneeminen”. Sekasyöjänä elämä on taas ollut ihanaa ja maistuvaa, ja lähimmät ystävät tukivat naista hänen päätöksessään ja ymmärsivät, että eihän nyt kukaan pelkillä kasviksilla pärjää.

Ikään kuin jutun viesti ei vielä olisi mennyt perille, samainen Sport-lehden numero tarjoaa tällaisen kultakimpaleen kasvissyöjille:

kasvissyöjä hoi

Tämä tietoikkuna on tietysti täyttä puppua, ja asiallista tietoa kasvikunnan proteiinista löytyy täältä. Minusta on ihan hullua ja lopulta aivan käsittämätöntä, että minä kirjoitan palkattomana bloggaajana perinpohjaisesti proteiinista jonkun muun saadessa palkkaa yllä olevasta neljän virkkeen potaskasta.  Jos väite ”kasvikunnan tuotteissa ei aina ole kaikkia välttämättömiä aminohappoja” sitä paitsi olisi totta, niin miten niitä vajavaisia tuotteita yhdistelemällä saataisiinkin yhtäkkiä ”hyvä aminohappokoostumus”? Yhdistelemällä esim. kahta kolmen pallon ryhmää ei saada koskaan enempää kuin kuusi palloa.

Palataan kirjoituksen pääartikkeliin. Minulle ei ole ongelma, jos joku haluaa olla sekasyöjä. Jos kelpuuttaisin ystävikseni vain vegaaneja, eläisin hyvin yksinäistä elämää. Ei siis ole kyse siitä, etteikö joku vegaanisesti syönyt saisi palata olemaan sekasyöjä saamatta siitä haukkuja. Asiasta tulee kuitenkin hyvin ongelmallinen siinä vaiheessa, kun lukijoille valehdellaan päin naamaa. Asiasta jotain tietävät voivat vain nyrpistää nenäänsä tällaisille artikkeleille ja ihmetellä, miten tällaista tekstiä löytyy mistään lehdestä vielä vuonna 2015, mutta juuri niiden, jotka eivät tiedä vegaanisen ruokavalion mahdollisuuksista, tulisi saada siitä kunnollista tietoa.

Jutun nainen oli ylipainoinen ja halusi laihtua. Hän onnistui tavoitteessaan vegaanisen ruokavalion avulla, minkä pitäisi olla mahtava juttu. Ja kyllä, salaattia syömällä ei ole pelkästään vaikeaa vaan mahdotonta pitää yllä painoa, vaikka sitä ahmisi kilokaupalla joka päivä. Tuliko kenellekään mieleen, että vegaaniseen ruokavalioon kuuluu ehkä muutakin kuin salaatti? Nainen vieläpä pelkää lihovansa olemalla taas sekasyöjä; se on hyvin ymmärrettävä pelko ottaen huomioon, että nainen saavutti 70 kilon painon olemalla sekasyöjä.

Jutussa vegaanisuus yhdistetään heikkouteen, aneemisuuteen ja olemattomiin lihaksiin. Tässä on kuvakaappaus googlaamistani vegaanikehonrakentajista:

vegan bodybuilder

Hmm, ihmeellistä, mutta luulen kyllä näkeväni kuvassa edes muutaman lihaksen.

Veganismin lyttääminen ei tietenkään riitä, vaan lisäksi tarvitaan lihateollisuuden propagandaa siitä, kuinka täydellisiä eläinkunnan tuotteet ovat. Onneksi olen kirjoittanut niistäkin. Täällä pääset tutustumaan eläinkunnan tuotteiden sisältämään kolesteroliin, rasvaan, happoihin, metioniiniin ja muuhun hauskaan ja keholle ”välttämättömään”. Mitä ikinä teetkin, niin älä ainakaan maitoa ala juoda palautusjuomana tai muutenkaan! Maidonjuonnin haitoista on kirjoitettu avoimesti jopa Suomessa.

Pidin erittäin paljon myös jutun ”voittoisasta kananmunasta”. Jos hallitset englannin, suosittelen lämpimästi katsomaan tämän informatiivisen ja tragikoomisen videon. Siinä näytetään, miten kananmunayhtiöt haluaisivat markkinoida muniaan USA:ssa, jossa kananmunia ei saa väittää terveellisiksi tai ravinteikkaiksi niiden sisältämän rasvan ja kolesterolin takia.

eggs

Entäpä tämä artikkelin kohta: naisen ruokavalio oli hyvin rajattu ja salaattipainotteinen hänen ollessaan vegaani, mutta sekasyöjänä hän alkoi syödä vihersmoothieita, kasviksia, puuroa ja hedelmiä. Öö, miksi hemmetissä hän ei syönyt niitä ollessaan vegaani?! Ei ole vegaanisen ruokavalion syytä, että nainen ei syönyt neljännestäkään niistä ruokalajeista, joita veganismiin kuuluu. Hän ei syönyt mm. lainkaan viljoja tai perunaa, jotka ovat vegaanisen ruokavalion peruspilareita. Näin huonolla syömisellä voitaisiin lytätä mikä tahansa ruokavalio. Tässä viestini jutun naiselle: Syö lihaa ja kaikkia eläintuotteita juuri niin paljon kuin haluat, mutta ole itsellesi rehellinen. Heikkoutesi ja aneemisuutesi eivät missään nimessä johtuneet vegaanisesta ruokavaliosta (kun et kerran edes hyödyntänyt sen tarjoamia ihania ruokia!), vaan erittäin rajatusta ja yksipuolisesta syömisestä.

Kyseinen Sport-lehden artikkeli oli kyllä sen verran suuri pettymys, että aion lähettää toimitukseen palautetta. Saapa nähdä, saanko vastauksen.

Oletko sinä törmännyt vieläkin räikeämpään journalistiseen aivopieruun vai veikö Sportin artikkeli voiton?

Tärkkelyksellä terveeksi ja timmiksi, osa 5: Kuinka paljon ihminen tarvitsee proteiinia?

retiisisalaatti

Tärkkelyssarjan viidennen osan aiheena on proteiini. Kirjoitusteni perustana toimii John A. McDougallin kirja The Starch Solution (2012). Kun puhutaan proteiinista, esiin nousee aina kaksi kysymystä: kuinka paljon ihminen tarvitsee proteiinia, ja mitkä proteiinin lähteet ovat parhaita (eläin- vai kasvikunnan tuotteet)?

Lähestyn tällä kertaa aihetta niin, että annan kaikki vastaukset yksinkertaistettuna heti kirjoituksen alussa. Alta voi lukea tarkemmin mm. proteiinin saantisuositusten historiasta, aminohapoista ja syistä, miksi proteiinin saantisuositusten kanssa alettiin pelleillä alun alkaenkaan.

  • Proteiinia tarvitaan uusien solujen luomiseen, hormonitoimintaan ja kudosten korjaamiseen.
  • Proteiinin saantisuositus on 30 – 80 grammaa päivässä.
  • Proteiinin puutostilaa ei ole olemassa missään maailmalla, missä ihmisillä on ruokaa.
  • Kasvikunnan proteiini on ihmiselle parasta ja sisältää kaikki välttämättömät aminohapot.

Suomessa proteiinin saantisuositus on 10 – 20 prosenttia kaikesta ravinnosta päivässä. Grammoissa puhutaan 1,1 – 1,3 grammasta proteiinia painokiloa kohti, mikä tarkoittaa 55 – 65 grammaa proteiinia 50-kiloiselle naiselle. Se on vähän liikaa, mutta silti paljon vähemmän kuin mitä moni todellisuudessa syö. Jopa Suomessa 100 gramman päivittäistä proteiinin saantia pidetään runsaana. Aasialaiset (jotka eivät ole länsimaalaistuneet) saavat proteiinia 40 – 60 grammaa päivässä ja valtaosa siitä proteiinista tulee kasvikunnasta. Länsimaissa proteiinia syödään 100 – 160 grammaa päivässä, ja Atkins-tyyppisissä ruokavalioissa luvut ovat 200 – 400 grammaa. Länsimaissa valtaosa saa proteiininsa eläinkunnan tuotteista. Vaikka jopa USDA (The US Department of Agriculture) ja WHO (World Health Organization) määrittelevät päivittäiseksi proteiinin saantisuositukseksi 33 – 71 grammaa, hyvin moni syö proteiinia paljon enemmän.

perunat

Proteiinin saantisuositushistoria pähkinänkuoressa

Proteiinin saantisuositukset ovat viimeisten 150 vuoden aikana vaihdelleet sen mukaan, keneltä asiaa on kysytty. Tiede on vastannut kuumottavaan proteiinikysymykseen jo yli 100 vuotta sitten, minkä jälkeen lukuisat tutkimukset ovat vahvistaneet saadut tulokset. Ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta tiede eikä tieto, vaan status ja varsinkin bisnes, minkä vuoksi eläinproteiinia syödään enemmän kuin koskaan. Mitä tiede sitten sanoo? Ihmisen tulee saada riittävästi muttei liikaa proteiinia, ja kasvikunnan proteiini on ihmiselle parasta.

Saksalainen fysiologi Carl Voit (1831-1908) oli yksi ensimmäisistä henkilöistä, jotka loivat saantisuositukset proteiinille. Hän tarkkaili työmiehiä ja päätteli, että ihmisen päivittäinen proteiinin tarve on 118 grammaa päivässä. Tätä lukua alettiin kutsua Voitin standardiksi. Voitin päättely ei ollut millään lailla tieteellistä, sillä hän ei tehnyt mitään kokeita. Hän ei myöskään verrannut työmiehiä sellaisiin ihmisiin/kansoihin, jotka söivät puolet vähemmän proteiinia ja voivat hyvin. Tänä päivänä Voitin päättely saattaa tuntua suorastaan hassulta; hän nimittäin teki johtopäätöksensä sen perusteella, mitä työmiehet tykkäsivät syödä! Tällainen päättely ei tietenkään toimi, koska ihmiset ostavat roskaruokaa ja syövät pikaruokaravintoloissa tietäen, että heidän valintansa ovat huonoja. Se, mitä tykkää syödä, ei kerro mitään siitä, onko jokin ruoka hyväksi ihmiselle. Olkoon naurettavaa tai ei, jotkut muut aikansa kuuluisat tiedemiehet tulivat samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Voit. Lähes kaikki proteiinin saantisuosituksiin liittyvät tutkimukset viimeisten 100 vuoden ajalta tulevat eri johtopäätökseen kuin Voit ja kumppanit, mutta silti lähes kaikki luulevat, että ihmisen pitää saada paljon proteiinia ja nimenomaan eläinkunnan tuotteista.

Oman lusikkansa proteiinisoppaan laittoi Russell Henry Chittenden v. 1904. Chittenden oli kemian professori Yalen yliopistossa USA:ssa. Hän arveli, että Voitin ”tutkimus” työmiesten valinnoista ei ollut muusta kuin siitä kiinni, että työmiehet söivät lihaa, koska heillä oli varaa siihen. Chittenden otti tavoitteekseen todistaa tieteellisesti, mikä määrä proteiinia on terveellistä ihmiselle. Jo silloin hän tiesi, että liiallinen proteiinin saanti on haitallista terveydelle, ja kertoi samoista terveyshaitoista kuin McDougall paljon myöhemmin (ja siten minä tärkkelyssarjan neljännessä osassa). Chittenden teki kolme tutkimusta ihmisillä. Kaikki testattavat olivat miehiä, joista osa eli kohtalaisen aktiivista elämää osan ollessa urheilijoita. Kaikki ryhmät söivät noin 60 grammaa proteiinia päivässä puolen vuoden ajan. Kaikki voivat hyvin, ja urheilijoiden suoritukset paranivat 35 prosentilla. Chittenden päätteli, että 35 – 50 grammaa proteiinia päivässä on aikuiselle sopiva määrä. Vaikka tutkimukset viimeisiltä 100 vuodelta vahvistavat hänen havaintonsa, se ei näy käytännössä.

proteiinin saantisuosituksia

Kumpi on parempaa, eläin- vai kasvikunnan proteiini?

Tähän voisi vastata osittain jo pelkästään aikaisemmilla tärkkelyssarjan osilla, eli kun eläinkunnan tuotteet ovat niin haitallisia ihmisen terveydelle, niiden proteiinikaan ei tietenkään ole hyväksi, mutta McDougall tarjoaa toki paljon yksityiskohtaisemman vastauksen.

Proteiinit koostuvat 20 aminohaposta, jotka yhdistyvät erilaisiksi ketjuiksi. Kasvit ja mikro-organismit pystyvät muodostamaan kaikki nämä 20 aminohappoa itse. Ihmiset pystyvät muodostamaan niistä vain 12, jolloin loput kahdeksan on saatava ravinnosta, ja siksi niitä kutsutaan välttämättömiksi aminohapoiksi. Kaikki nämä kahdeksan aminohappoa löytyvät kasvikunnasta. (Monien lähteiden mukaan välttämättömiä aminohappoja on yhdeksän. Histidiini on se, mikä puuttuu McDougallin listasta. Lapset tarvitsevat sitä, aikuisten kohdalla asiasta kiistellään. Sillä ei kuitenkaan ole niin väliä, koska kasvikunnasta saa reilusti myös histidiiniä.)

Eläinproteiinia väitetään melkein missä tahansa lähteessä paremmaksi kuin kasviproteiinia, ja jopa joissain hyvin arvostetuissa lähteissä sanotaan virheellisesti, että kasvikunnasta ei saa kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Kun Amerikan Sydänliitto (The American Heart Association) kirjoitti v. 2001, että kasvikunnan proteiineista puuttuu yksi tai useampi välttämätön aminohappo, McDougall kirjoitti kaksi kertaa liitolle heidän pahasta virheestään, ja vaikka hänen kirjeensä julkaistiin liiton lehdessä, Sydänliitto ei silti muuttanut kirjoitustaan. Siihen kului kymmenen vuotta, että liitto vihdoin korjasi tekstinsä ja silloinkin vasta varovaiseen muotoon: ”Saadakseen tarpeeksi proteiinia ihmisen ei tarvitse syödä eläinkunnan tuotteita. Kasvikunnan proteiinit yksistään voivat sisältää tarpeeksi välttämättömiä aminohappoja.” Ei pelkästään voivat sisältää, vaan ne sisältävät.

pavut

Vuonna 1914 Lafayette B. Mendel ja Thomas B. Osborne tutkivat rottien kasvua eläinproteiinilla ja kasviproteiinilla. He havaitsivat, että rotat kasvoivat nopeammin ja isommiksi eläinproteiinilla. Nämä ja muut eläinkokeet johtivat siihen, että liha, kananmunat ja maitotuotteet leimattiin paremmiksi, ensisijaisiksi, A-luokan proteiineiksi. Täten kasvikunnan proteiinit leimattiin huonommiksi, B-luokan proteiineiksi. Myöhemmin epäiltiin, ettei kokeessa käytetty kasvisravinto sisältänyt kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Vuonna 1940 ravitsemustieteilijä William Cumming Rose havaitsi, että rotalle välttämättömiä aminohappoja on 10, ja heti kun jokin niistä puuttui ravinnosta, rotan kunto huononi, paino laski ja lopulta rotta kuoli.

Jossain vaiheessa tiede onnistui todistamaan sen, minkä olisi pitänyt olla ilmiselvää alusta asti: ihminen on hyvin erilainen kuin rotta (ei kai?!). Rotat kasvavat nopeasti ja saavuttavat täyden kokonsa puolessa vuodessa syntymän jälkeen, ihmiselle sama kestää keskimäärin 17 vuotta. Rotan rintamaito sisältää 10 kertaa enemmän proteiinia kuin ihmisäidin rintamaito. Ihmisen ei siis kuulukaan kasvaa samalla vauhdilla kuin rotan, ja nimenomaan ihmisten kasvu aikuisuudessa (eli lihominen) on se ongelma, jonka kanssa moni kamppailee. Jotkut sanovatkin olevansa ”kasvuiässä”, vaikka pituuskasvu on päättynyt aikaa sitten ja vain vyötärönympärys jatkaa kasvuaan.

Vaikka haluaisi reilumminkin proteiinia, sitä ja kaikki välttämättömät aminohapot saa yksistään esim. mistä tahansa viljasta, palkokasvista tai tärkkelyspitoisesta kasviksesta. Peruna ja riisi yksinään sisältävät kaiken tarvittavan proteiinin ja kaikki välttämättömät aminohapot sekä aikuisille että lapsille. Aika mahtavaa, eikö?

aminohapot

aminohapot 2

Mistä kaikki sekaannus?

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että lääkäreiden opintoihin ei kuulu juuri lainkaan ravitsemustietoa (pätee sekä USA:ssa että Suomessa). Onkin erittäin tavallista mennä lääkäriin vaivasta kuin vaivasta, niin että terveellisestä syömisestä ei sanota sanaakaan, vaikka ihminen olisi kuolemaisillaan sairauteen, jota voitaisiin hoitaa ja jopa kumota oikealla ravinnolla. Sairauksien hoitaminen ja kumoaminen ruoalla ei tuo rahaa lääkäreille ja lääkefirmoille. Kaikki oikeamieliset lääkärit (McDougall mukaan lukien), joiden luentoja olen katsellut YouTubesta ja joiden tutkimuksiin olen tutustunut, ovat perehtyneet ravitsemusasioihin valmistumisensa jälkeen. Ravitsemustieteilijöillä ja -terapeuteilla puolestaan on aivan pakko olla kunnollista ravitsemustietoa, mutta ilmeisesti heidän suositustensa on puollettava tiettyjen tahojen intressejä totuuden kertomisen sijaan. Luin aikoinaan Helsingin Sanomista, että kaikkien kannattaisi terveyden nimissä olla kasvissyöjiä, mutta että sellaisia suosituksia ei haluta antaa, koska silloin vain prosentti tai pari väestöstä noudattaisi suosituksia, mikä ei ole tarkoitus. Suositusten on tarkoitus olla sellaisia, joita mahdollisimman moni voisi noudattaa kohtalaisen helposti.

perunasydän

Isoin syy sekaannukselle on bisnes. USA:ssa mm. maitoteollisuus tuottaa 100 miljardia dollaria vuodessa. Niillä rahoilla on varaa rahoittaa tutkimuksia ja laittaa telkkariin puhuva ja animoitu lehmä, joka kehottaa lapsia juomaan paljon maitoa, koska siten saa vahvat luut. Yleisesti proteiini on ollut monien trendidieettien kulmakivi jo monta vuotta, ja juuri erilaiset kohudieetit saavuttavat suurimman suosion ja näkyvyyden kansan keskuudessa. Lisäksi liha on kalliimpaa kuin monet kasvisruoat, ja onkin historiassa ollut vaurauden merkki. Lihaa syömällä ihminen on voinut nostaa itsensä monen muun yläpuolelle. Lihalla on myös tietty maine kunnon äijäruokana, kun kasvisruoka puolestaan liitetään stereotyppisesti puita halaileviin hippeihin. Jos esim. raavas mies kertoo olevansa vegaani, hän saa varmasti enemmän ihmettelyä kuin ihailua osakseen ja joutuu todennäköisesti ensin puolustelemaan valintaansa ja osoittamaan, että kasvisruoalla todella pärjää. Todellisuudessa lihansyöjien pitäisi osoittaa pärjäävänsä syömällään ravinnolla! ”Pärjäämistä” ei ole ylipaino, kohonnut verenpaine ja kolesterolitaso tai ohitusleikkaus 50-kymppisenä ja monet muut elintasosairaudet. Ajatella, että jopa tuoreimmat suomalaiset ravitsemussuositukset (2014, s. 32) myöntävät:

Tutkimusten mukaan kasvisruokavaliota noudattavilla esiintyy vähemmän lihavuutta, sydän- ja verisuonisairauksia sekä tyypin 2 diabetesta kuin länsimaiden väestöllä yleensä. Kasvissyöjillä on myös paremmat veren rasva-arvot sekä alhaisempi verenpaine, ja he elävät pitempään.

Kylläpä kuulostaa hyvältä! Joko sinäkin kiinnostuit?

Mistä vegaani saa kaikki vitamiinit ja hivenaineet?

Huomasin tällaiselle postausaiheelle olevan tarvetta, kun sain hivenaineanalyysin tulokset jokin aika sitten. Testipaperista ei meinannut ensin saada mitään tolkkua, mutta kun sitä tuijotti tarpeeksi kauan, alkoi vihdoin hahmottaa, miten sitä luetaan. Yksi vaihtoehto tulkita tuloksia olisi ollut varata puhelinaika ja päästä siten juttelemaan asiantuntijan kanssa, mutta olin jo maksanut testistä tarpeeksi ja tykkään muutenkin perehtyä asioihin itse. Ennen ravintoaineiden läpikäyntiä vielä yksi huomio: en tiennyt testiä tilatessani, kuinka luotettavaa on mitata hivenainetasot hiuksista, mutta kukas muu kuin tärkkelyslähettiläämme John McDougall tarjosi siihenkin vastauksen. The Starch Solutionissa (s. 11) kerrotaan, että tutkittaessa ihmisen ruokavaliota juuri hiusnäytteistä saa luotettavat tulokset.

vitamiini- ja hivenaineopas

Netistä löytyy helposti ja runsaasti tietoa vitamiinien ja hivenaineiden tehtävistä ja puutostaudeista. Sellaista tietoa puolestaan ei ole niin helppo löytää, mistä ruoista mitäkin ravintoainetta saa. Tällaiset listaukset ovat usein hyvin ylimalkaisia ja lyhyitä ja kun menee tarkastamaan annetut tiedot Finelistä, saattaa olla, ettei parhaita ravintolähteitä ollut valittu. Pahimmillaan jostakin ravintoaineesta saa sellaisen kuvan, että sitä saa lähinnä vain eläinkunnan tuotteista, vaikka sitä olisi suorastaan enemmän monissa kasvikunnan tuotteissa. Fineli, joka on muuten hyvä ja laaja ravintotiedon lähde, ei listaa tiettyjä hivenaineita ollenkaan (esim. boori ja kromi, joista juuri minulla on puutetta), joten täytyy yrittää löytää luotettavaa tietoa niistä jostain muualta.

Tajusin vasta tulokset saatuani, että testissä ei mitattu vitamiineja ollenkaan. Olin hölmönä kuvitellut, että vitamiinit ovat vitamiineja, kivennäisaineet kivennäisaineita, ja hivenaineet tarkoittaisivat sekä vitamiineja että kivennäisaineita. En tiedä, mistä tällainen kuvitelma oli saanut alkunsa, mutta niin ei siis ole, vaan hivenainetta käytetään kansankielessä pelkkänä synonyymina kivennäisaineelle. Hivenaineet ovat kivennäisaineita, joita nimensäkin mukaisesti tarvitaan vain hivenen eli vähemmän kuin muita kivennäisaineita.

Hivenainetulokseni. Helpoin tapa hahmottaa kaaviota on katsoa, mitä kaikki aineet ovat vihreällä (hyvä), keltaisella (huonompi) ja mitkä punaisella (huonoin). Minulla ei ole mitään ainetta liikaa, vaan joko sopivasti, liian vähän tai ei juuri ollenkaan. Numeroarvot kertovat tarkempaa tietoa kuin pelkät mustat palkit väritaustoja vasten.

Hivenainetulokseni. Helpoin tapa hahmottaa kaaviota on katsoa, mitkä kaikki aineet ovat vihreällä (hyvä), keltaisella (huonompi) ja mitkä punaisella (huonoin). Minulla ei ole mitään ainetta liikaa, vaan joko sopivasti, liian vähän tai ei juuri ollenkaan. Numeroarvot kertovat tarkempaa tietoa kuin pelkät mustat palkit väritaustoja vasten.

Jos haluaa ensin tietää, mitä tehtäviä vitamiineilla ja hivenaineilla on ja miksi niitä tarvitaan, kuvaukset ravintoaineista voi lukea esim. näistä lähteistä:

Mistä vegaani saa vitamiininsa?

Katsotaan sitten tarkemmin, mistä ruoista kaikkia näitä aineita saa. Olen kerännyt tiedot Finelistä siihen asti, kunnes mainitsen toisin. Aineet ovat suuruusjärjestyksessä, eli ensimmäisessä aineessa on eniten kyseistä ainetta, viimeisessä vähiten (mutta silti reilusti). Minua kiinnosti saada listaan paljon sellaisia ”tavallisia” ruokia, jotka ihmiset tuntevat yleisesti, ei niinkään erityisiä tai eksoottisia ruokia. Lisäksi halusin testata, nousisivatko samat ruoka-aineet tasaisesti esiin; usein jokin superruoka on täynnä niin monia elintärkeitä aineita, että se koreilee palkintosijoilla hyvin monen eri vitamiinin ja hivenaineen kohdalla. Jos asia olisi näin, se olisi mainiota, sillä (vegaanisen) ruokavalion terveellisyyden ei kuulu perustua siihen, että joka päivä on syötävä satoja eri ruoka-aineita. Usein vain muutamilla ruoilla pitäisi pystyä pötkimään pitkälle ihan vain siksi, että ne ovat niin paljon ravinteikkaampia kuin monet muut ruoka-aineet. Lisäksi tein vertailua vegaanisen ja sekaruokavalion välillä, eli halusin nähdä, milloin kasvikunnan tuotteet ovat ravinteikkaimpia myös lihansyöjille ja milloin puolestaan eläinkunnan tuotteissa on enemmän jotakin ravinnetta kuin kasvikunnassa.

paprikaa

A-vitamiini: porkkana, merilevä, ruusunmarja, lehtikaali, bataatti, persilja, pinaatti. A-vitamiinia on helppo saada kasvikunnasta, jo pelkästään porkkana kilpailee hyvin eläinkunnan tuotteiden kanssa.

B1-vitamiini eli tiamiini: spirulina, auringonkukansiemen, kuitupitoiset murot, vehnänalkio, pellavansiemen, seesaminsiemen, monet muut murot (all bran, maissi- ja riisihiutaleet), leseet. Kasvikunnassa tiamiinipitoisuudet ovat korkeampia kuin eläinkunnan tuotteissa, nämä ovat siis parhaita lähteitä myös lihansyöjille.

B2-vitamiini eli riboflaviini: spirulina, hiiva, murot (kuitupitoiset hiutaleet), murot (maissi, riisi, vehnä), basilika, manteli, vehnänalkio, herkkusieni. Eläinkunnan tuotteissa riboflaviinia on runsaasti maksassa, mutta mm. murot pärjäävät kilpailussa oikein hyvin. Maksa ei sitä paitsi ole monen lihansyöjänkään valinta.

Niasiini (B3-vitamiini): murukahvi, murot (kuitupitoiset hiutaleet), vehnälese, murot (maissi), maapähkinä, spirulina, hiiva, muut murot (vehnä). Muroissa ja vehnäleseessä on enemmän niasiinia kuin missään eläinkunnan tuotteessa. Jee, hyvä tärkkelys!

B6-vitamiini eli pyridoksiini (pyridoksaalifosfaatti): sipuli, vesikastanja, murot (maissi- ja vehnähiutaleet), maissi, basilika, pistaasipähkinä, valkosipuli, vehnälese, seesaminsiemen, auringonkukansiemen. Listan kärki kilpailee hyvin eläinkunnan tuotteiden (lähinnä ravun) kanssa. Rapuakaan ei moni lihansyöjä syö juuri koskaan.

Biotiini (B7-vitamiini) ja pantoteenihappo (B5-vitamiini): esiintyy yleisesti ruoassa ja suolisto muodostaa itse, puutokset harvinaisia/olemattomia.

Foolihappo (B9-vitamiini): hiiva, adukipapu, vehnänalkio, ruskea tai valkoinen papu, soijajauho, soijapapu, murot (all bran), basilika, soijarouhe, murot (kuitupitoiset hiutaleet), vehnälese, nokkonen, pinaatti, kvinoa, kikherne, parsa, persilja, murot (maissi, riisi). Eläinkunnan tuotteissa foolihappoa on varsinkin maksassa ja munuaisissa, joiden kanssa pavut ja vehnänalkio pärjäävät hyvin vertailussa. Taaskin voi kysyä, kuinka moni lihansyöjä yleensäkään syö maksaa ja munuaisia?

B12-vitamiini eli kobalamiini: ei esiinny kasviperäisessä ravinnossa, eli syötävä joko B12-vitaminoituja tuotteita (esim. tietyt kaura- ja soijapohjaiset ”maidot”, juomat ja ”jugurtit”) tai ravinnelisänä purkista. Tätä vitamiinia käsitellään tarkemmin, kunhan tulen siihen kohtaan McDougallin kirjassa. Vitamiinin väitetään olevan eläinperäinen, mutta todellisuudessa eläimet saavat sitä maaperästä. (Tai sitten eivät nekään, koska maaperä on monin osin paljon köyhempää ravinteiltaan kuin ennen.) Kiinnostava aihe, jota odotan pääseväni tonkimaan tarkemmin. B12-vitamiini varastoituu elimistöön vuosiksi (sekä McDougallin että Duodecimin artikkelin mukaan) eli sitä ei tarvitse alkaa syödä purkista saman tien vegaaniksi ryhtymisen jälkeen (ellei sitten usko, että kärsii sen puutteesta jo lähdössä). Joidenkin lähteiden mukaan B12-vitamiinin puutos on tavallinen myös lihansyöjillä.

C-vitamiini eli askorbiinihappo: ruusunmarja, paprika, persilja, nokkonen, tyrnimarja, mustaherukka, parsakaali, lehtikaali, aurinkokuivattu tomaatti, lakka, pihlajanmarja, ruusukaali, papaija, punakaali, kiivi, pakastekasvissekoitukset, kukkakaali, mansikka, pinaatti, appelsiini. Kasvikunnan tuotteet ovat luonnollisesti parhaita ja ainoita C-vitamiinin lähteitä.

D-vitamiini (vegaanille D2-vitamiinia, ravinnosta saatava D3-vitamiini on eläinperäistä): vitaminoidut kasvirasvat, kantarelli, monet muut sienet, vitaminoidut kaura- ja soijavalmisteet. Auringonvalon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ihossa muodostuva D-vitamiini on D3-vitamiinia. Monissa maailman kolkissa D-vitamiinia ei tarvita ravinnosta ollenkaan, koska kohtalaisen lyhytkin aurinkoaltistus riittää D-vitamiinin muodostumiseksi, mutta Suomessa asia on toisin. Talvikuukausina kannattaa nykytiedon valossa käyttää D-vitaminoituja tuotteita tai syödä sitä purkista. Lihansyöjät eivät välttämättä saa yhtään sen enempää D-vitamiinia kuin kasvissyöjät, koska lihassa ja maidossa ei luonnostaan ole D-vitamiinia. Kaloissa on, mutta monen D-vitamiinin tarve ei täyty kalaa syömällä. Lisäksi raskasmetallit ja muut myrkyt pilaavat kalan maineen terveysruokana. Useat lähteet väittävät, ettei D2-vitamiini imeydy yhtä hyvin kuin D3-vitamiini, mutta monissa muissa lähteissä tällainen väite lytätään täysin (tästäkin aiheesta enemmän, kun etenemme siihen kohtaan McDougallin kirjassa).

E-vitamiini: auringonkukkaöljy, auringonkukansiemen, paprikajauhe, manteli, maissiöljy, rypsiöljy, vehnänalkio, oregano, pellavaöljy, hasselpähkinä, oliiviöljy, maapähkinä, basilika, muut pähkinät, timjami, ruusunmarja. Näissä ruoissa pitoisuudet ovat suurempia kuin eläinkunnan tuotteissa.

K-vitamiini: basilika, timjami, lehtikaali, pinaatti, vihanneskrassi, ruusukaali, nokkonen, persilja, tilli, ruohosipuli, porkkana, monet öljyt, parsakaali. Nämä ovat parhaat K-vitamiinin lähteet myös lihansyöjälle.

perunaa ja kaalia

Mistä vegaani saa hivenaineensa?

Yhä on epäselvää, kuinka moni kivennäis- tai hivenaine on välttämätön ihmiselle ja missä määrin. Monille hivenaineille ei osata antaa saantisuosituksia. Jo linkkaamani Duodecimin artikkelin mukaan välttämättömiä kivennäisaineita on 11 tai 12. Hivenaineanalyysissa minulta mitattiin 22 hivenainetta, joissa olikin siksi mukana monta vähemmän tunnettua alkuainetta (esim. germanium, rubidium ja zirkonium) ja joitain outoja, joita ei olisi luullut ihmisen tarvitsevan (esim. litium, jonka kohdalla minulla on voimakas puutostila). Voidaanko kuitenkaan puhua puutostiloista, jos jotain ainetta ei pidetä välttämättömänä? Yritetään ottaa selvää! Käsitellään ensin ne, jotka Fineli listaa.

Välttämättömimmät kivennäisaineet:

Kalsium: leivinjauhe, basilika, oregano, purukumi, seesaminsiemen, ruusunmarja, merilevä, nokkonen, mustapippuri, soijaproteiini, tofu, manteli, sipuli, viikuna, kikherne, porkkana, saksanpähkinä. (Finelistä ei löydy chiansiementä, jossa on lähes kolme kertaa enemmän kalsiumia kuin mantelissa.) Listan kärki on sama sekasyöjälle, ja seesaminsiemen pärjää hyvin vertailussa maitojauheiden ja -tuotteiden kanssa.

Fosfori: leivinjauhe, kurpitsansiemen, hampunsiemen, vehnälese, vehnänalkio, soijaproteiini, ruislese, parapähkinä, seesaminsiemen, auringonkukansiemen, manteli, cashew- ja pistaasipähkinät. Näissä on monta parasta fosforin lähdettä myös sekasyöjälle.

Magnesium: mineraalisuola, basilika, kurpitsansiemen, kaakaojauhe, hampunsiemen, vehnälese, merilevä, pellavansiemen, parapähkinä, auringonkukansiemen, ruislese, vehnänalkio, manteli, cashewpähkinä, pinjansiemen, kvinoa. Nämä ruoat ovat parhaita magnesiumin lähteitä myös sekasyöjälle.

Rauta: basilika, oregano, mustapippuri, spirulina, murot (kuitupitoiset hiutaleet), merilevä, vehnälese, kurpitsansiemen, hampunsiemen, soijarouhe, vihreä tai ruskea linssi, ruislese, vehnänalkio, seesaminsiemen, kauralese, murot (maissi, riisi), punainen linssi. Eläinkunnan tuotteissa rautaa on eniten veressä ja maksassa, niiden jälkeen eniten muroissa, merilevässä ja vehnäleseessä. Kasvissyöjän onkin helppoa ja tavallista saada rautaa lihansyöjää enemmän (veri ja maksa kun eivät maistu monelle muutenkaan).

Sinkki: vehnälese, vehnänalkio, murot (vehnä), ruislese, kurpitsansiemen, basilika, hampunsiemen, kaakaojauhe, lesemuro, pinjansiemen, merilevä, cashewpähkinä, tumma proteiinipasta, auringonkukansiemen. Vehnä painii täysin omassa sarjassaan, maksa tulee kaukana jäljessä sinkkipitoisuudessaan. Ei ihme, että minun sinkkitasoni on hivenainetestissä parhainta katseltavaa. Mitä kummaa, eikös vehnän pitänyt olla ihan puhdasta myrkkyä? No ei tod! Sen olisi pitänyt käydä jo aikaa sitten selväksi.

Jodi: merilevä, jodioitu ruokasuola, ohraa sisältävä talkkunajauho, talkkunapuuro, ketsuppi, popcorn, ohratärkkelys, vehnähiutale, ruisleipä. Merilevät menevät vertailussa reilusti katkarapujen ja juustojen ohi. Hivenaineanalyysi paljasti, että minulla on aikamoinen vajaus jodissa, vaikka söin säännöllisesti ja kohtuullisen paljon juustoa ennen vegaaniksi ryhtymistä. Useimmissa juustoissa onkin Finelin mukaan nolla mikrogrammaa jodia. Suomalaisilla jodin liian vähäinen saanti oli varsinkin ennen tavallista, minkä vuoksi jodia alettiin lisätä ruokasuolaan. Erikoissuolojen käyttö lisää riskiä jodin puutostilaan.

Seleeni: parapähkinä, korvasieni, auringonkukansiemen, seesaminsiemen, monet muut sienet, täysjyväriisi, ruskea tai valkoinen papu, saksanpähkinä, soijapapu, kantarelli. Minulla oli testissä aika hyvä seleenitaso. Parapähkinät ja pähkinäsekoitukset voittavat lukuisat ja kaikki eläinkunnan tuotteet seleenipitoisuudessa.

Kalium: merilevä, basilika, soijarouhe, peruna, porkkana, papaija, ruusunmarja, sipuli, vehnälese, vehnänalkio, pistaasipähkinä, kikherne, ruislese. Kaliumia saa ruoasta helposti.

Natrium: erilaiset suolat.

Suola: sama kuin yllä. Sekä Fineli että hivenaineanalyysi ovat erottaneet natriumin (natrium) ja suolan (sodium) toisistaan. Suolaa saadaan yleensä reilusti suosituksia enemmän. Miksei tämä vastaa ihmisten jodin tarpeeseen? Siksi koska moni syö suolansa elintarvikkeissa ja valmiissa ruoissa, joissa oleva suola ei usein ole jodioitua.

kasvispizza

Epäselvemmät mutta tarpeelliset kivennäisaineet (saantisuosituksia ei osata antaa):

Fineli ei erittele alla olevia aineita ollenkaan. Oletuksena tuntuu olevan, että jos ravinnosta saa kaikkia muita aineita, saa väistämättä riittävästi myös näitä aineita.

Kupari: hedelmät, pavut, valkosipuli, kaakao, kokojyvävilja, parsakaali, vehnälese, maapähkinä.

Mangaani: kokojyvävilja, soija, punajuuri, porkkana, vihreät vihannekset, mustikka, puolukka, tyrnimarja, tee, palkokasvit, pähkinät.

Molybdeeni: kokojyvävilja, soija, peruna, palkokasvit, vihreät lehtivihannekset.

Kromi: kokojyvävilja, pähkinät, hiiva. Aiemmin kromia luultiin välttämättömäksi, nykyään asiasta kiistellään. Netin keskustelupalstoilla ja erilaisissa nettikaupoissa kromia kaupataan yksinomaan makeanhimoa taltuttamaan, ja kromilla onkin ajateltu olevan yhteys ihmisen sokeriaineenvaihduntaan.

Fluori: vesijohtovesi, tee, merilevä. Ei ehkä välttämätön, mutta hampaille hyväksi.

Minulta testattiin lisäksi yhdeksän muun aineen pitoisuudet. Kun niistä hakee tietoa, vastaan tulee melkeinpä enemmän juttua niiden haitallisuudesta. Niitä ilmeisesti kuitenkin tarvitaan, mutta hyvin pieniä määriä, ja liian suurista määristä voi olla paljonkin haittaa. Monet hivenaineet ovat metalleja, minkä huomaa nimestäkin, ja esim. rautaa tarvitaan paljonkin. Toiset metallit ovat kuitenkin raskasmetalleja, joita elimistö ei tarvitse, vaan päinvastoin ne ovat haitallisia (esim. elohopea, nikkeli, tina, alumiini, arseeni, uraani ja lyijy). Hivenaineanalyysissä otsikkokin on ”Essential and other elements” eli kaikki aineet eivät ole yhtä välttämättömiä. Minua kiinnosti kuitenkin litium ja boori, koska minussa ei ole niitä juuri ollenkaan. Booria pitäisi olla kasviksissa ja juureksissa (etenkin porkkanassa ja perunassa) eli tärkkelysruokavaliolla booripitoisuudenkin luulisi parantuvan. Litiumia puolestaan on kokojyväviljassa ja kasviksissa. Nyt kun syön reilusti kunnollista ruokaa, myös litiumin tarve tulisi olla helppo täyttää.

vehnäpelto

Yhteenveto

Yleisesti voidaan sanoa, että vegaaninen ruokavalio vastaa hyvin ihmisen ravinnetarpeisiin. Lihansyöjät syövät usein liian vähän kasviksia ja muita kasvikunnan tuotteita, jolloin ei ole ihmekään, että kasvissyöjillä on paljon vähemmän elintavoista johtuvia sairauksia kuin sekasyöjillä. (Perinteisen länsimaisen ruokavalion epäterveellisyydestä on ollut paljon puhetta tärkkelyssarjassa.)

Superruoiksi nousivat ehdottomasti vehnäleseet, vehnänalkiot ja murot, kokojyväviljat ylipäänsä, basilika ja oregano (kuka olisi arvannut niiden olevan niin paljon muutakin kuin makua tuovia mausteita!), kasvikset ja erilaiset siemenet ja pähkinät. Kasviksista useampia mainintoja saivat erityisesti erilaiset kaalit. Samoin nokkonen, persilja ja useat sienet pääsivät palkintopallille. Ruusunmarja on selvästi supermarja, mutta monelle mansikan, vadelman ja mustikan ystävälle tuntemattomampi. Merileviä on useita sortteja (spirulina mukaan lukien) ja niitä kannattaisi selvästi alkaa syödä. McDougall suosittelee merilevää jo puhtaasti makunsa puolesta niille, joilla on ikävä kalaa vegaanisessa ruokavaliossa. Merilevällä saa merellistä eli ”kalamaista” tuntua ruokaan kuin ruokaan. Minä en ole syönyt merilevää ollenkaan. Siitä voisi ehkä tulla se yksi erikoisempi ruoka, jota syön muutoin niin edullisessa ja kotimaisessa perunapainotteisessa tärkkelysfilosofiassa. Maissi, vehnä, ruis, kaura, riisi ja peruna eli TÄRKKELYS pärjäsi vertailussa erinomaisesti, mikä ei tietenkään ole mikään yllätys tässä vaiheessa. Erittäin mukavaa se silti on!

marjat

Monet vitamiinit ja hivenaineet toimivat joko yhdessä tai toisiaan voimistaen, tasapainottaen tai toista vastaan hyökäten eli imeytymistä tehostaen tai heikentäen. Raudan imeytymistä avittaa C-vitamiini, kun taas mm. kalsium heikentää raudan imeytymistä. Kalsium puolestaan tarvitsee D-vitamiinia kylkeensä imeytyäkseen. Fytiinihappo estää useiden hivenaineiden imeytymistä. Minulla tämä ei tosin näkynyt esim. sinkin kohdalla, vaan sinkki on imeytynyt kiitettävästi. Jos tuntee syövänsä hyvin, riittävästi ja terveellisesti ja silti epäilee saavansa liian vähän jotain ravintoainetta, niiden imeytymistä kannattaa tehostaa syömällä oikeita ruokia yhdessä ja jättämällä sillä kertaa syömättä sellaista, mikä heikentää haluttujen aineiden imeytymistä. Imeytymisessä on suuria yksilökohtaisia eroja. Joillain voi olla esim. niin paha raudan puute, etteivät rautatabletitkaan auta, vaan tarvitaan e-pillerit tasoittamaan liian runsaita kuukautisvuotoja, joiden mukana menettää paljon rautaa. Tutkailemalla omaa oloa pääsee pitkälle!

Tärkkelyksellä terveeksi ja timmiksi, osa 1: Miksi tärkkelys?

The Starch Solution

 ”Basic to our human nature is the scientific fact that we are, and have always been, primarily starch eaters.”

Tänään on luvassa tärkkelyssarjan ensimmäinen osa. Kirjoitusteni perustana toimii John A. McDougallin kirja The Starch Solution (2012). Kirjan kannessa sanotaan: ”Syö lempiruokiasi, saa terveytesi takaisin ja pudota liikakilot pysyvästi.” Minuun vetoaa kasvisruokavalion lisäksi ajatus pysyvyydestä, koska melkein millä vain dieetillä kyllä ensin laihtuu (jos laihdutettavaa on), mutta useita dieettejä ei ole tarkoituskaan pystyä noudattamaan kauaa, jos ne koostuvat esim. 1200 kalorista päivittäin. Lopulta ihminen on niin nälissään, että ahmii kaikki kilot takaisin ja ylikin. Dieetit ovat näin toimiessaan myös hyvin epäterveellisiä sekä keholle että mielelle.

Osasin odottaa The Starch Solutionilta paljon, sillä se on omassa sarjassaan maailmankuulu. McDougallin tärkkelystä suosivat ruokavaliokirjat olivat bestsellereitä jo 1980-luvulla. Kirjassa on niin paljon asiaa, että kirjoitan siitä osissa. Tämä postaus käsittää kirjan johdannon, kaiken muun alkusälän ja ensimmäisen luvun. Joudun tiivistämään paljon sen lisäksi, että tekstissä on omia huomioitani, mutta kommenttien puolella voi halutessaan kysellä ja/tai keskustella lisää.

Ennen kirjan tarkempaa esittelyä kerron vielä hieman omasta taustastani. Olen ollut kasvissyöjä lähes kuusi vuotta, mutta koska en ole ollut vegaani, olen käyttänyt maitotuotteita ja syönyt kananmunia (jälkimmäisiä kylläkin hyvin harvoin). Minua on epäilyttänyt runsas maidonjuontini jo kauan ja syystä, kun lukee uutta tutkimustietoa (esim. Runsas maidonjuonti ei vahvista luita, mutta voi nostaa varhaisen kuoleman riskiä). Minua on kiinnostanut vegaaninen ruokavalio jo pitkään, mutta olen kuitenkin aina luullut, ettei se ole minua varten näistä syistä: olen ollut siinä uskossa, että pelkkää kasvikunnan ravintoa syömällä ei voi saada kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, ainakaan ilman valtavaa kikkailua, jota en laiskanpuoleisena kokkina jaksaisi. Lisäksi en ole pitänyt vegaanista ruokavaliota välttämättä kovinkaan terveellisenä; vegaanit voivat yhtä lailla syödä roskaruokaa, pitkälle prosessoituja ruokia ja paljon sokeria ja kasvirasvoja, kunhan ruokavaliossa ei ole mitään eläinperäistä. Varsinkin niille, joille vegaaninen ruokavalio on pelkästään eettinen valinta, terveydellä ei välttämättä ole kovinkaan suurta roolia. McDougall vahvistaa tämän käsitykseni. Hän on 45 vuoden lääkärinurallaan tavannut monia ylipainoisia vegaaneja, jotka ovat kärsineet useista sairauksista. Sen takia tärkkelysruokavalio ei suinkaan ole sama asia kuin vegaaninen ruokavalio yleensä, vaikka se onkin täysin vegaaninen. Myös se luulo, että ihmisen on pakko syödä maitotuotteita (ja lihaa) elääkseen, kumotaan kirjassa täysin. Siitä lisää tuonnempana.

starch-sisällysluettelo   starch-sisällysluettelo 2

Johdanto

The Starch Solution tarjoaa paljon tutkimustietoa, helposti noudatettavan ruokavalion (jonka voi vaivatta koostaa juuri sellaiseksi kuin haluaa) ja lähes 100 reseptiä. Kirjan kantavia väitteitä on se, että tärkkelystä syömällä ihminen ei pelkästään saa lähes kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, mutta se myös tyydyttää ruokahalun ja pitää täytenä. Tärkkelys on siis terveellistä, lohduttavaa ja täyttävää. Ihanaa on se, että ruokavalio ei perustu niinkään karsimiseen ja kieltoihin kuin siihen, mitä ruokavalioon kannattaisi sisällyttää ja paljon. Ruokavaliossa tulisi olla niin paljon tärkkelystä, että jos esim. itse pääsisin lähellekään niitä määriä, olisin niin täysi, että muun syödyn ruuan määrä vähenisi automaattisesti.

Millaisia terveysvaikutuksia on odotettavissa, kun syö paljon tärkkelystä eikä syö lainkaan eläinkunnan tuotteita? Verenpaine, kolesteroli ja verensokeri laskevat. Ruuansulatus alkaa toimia niin kuin sen pitäisi. (Nykyäänhän ihmisillä on valtavasti erilaisia vatsaongelmia, minullakin aika tasaisesti). Tärkkelyspitoisella kasvisruokavaliolla on pystytty myös kumoamaan jo alkaneita terveysongelmia, jotka ovat olleet epäterveellisen syömisen tulosta. Tärkkelyksen avulla on paitsi laihduttu niin myös parannuttu 2-tyypin diabeteksesta ja päästy eroon rintakivuista, päänsäryistä, niveltulehduksista, sydänvioista ja astmasta. Kirja lupaa vastata kysymyksiin, mitä lukijoilla/potilailla usein tulee mieleen (esim. saako tarpeeksi kalsiumia, proteiinia, vitamiineja ym.). Kirja painottaa myös sitä, että se ruokavalio, joka on ihmiselle ihanteellisin (eli tärkkelysvoittoinen kasvisruokavalio) on ihanteellisin myös ympäristölle.

McDougall opiskeli lääketiedettä Michiganissa ja Havaijilla, jossa oli myös monta vuotta harjoittelussa uransa alkuaikoina. Havaijilla hän toimi yleislääkärinä isolle joukolle sokeritehtaan työntekijöitä. Hänen omat havaintonsa sokeriplantaasilla vahvistivat lukuisat tutkimustulokset. Havaijilla työskenteli paljon maahanmuuttajia, jotka olivat tulleet Amerikkaan eri puolilta Aasiaa. Yleisesti ajatellaan, että mitä nuorempi ihminen on, sitä terveempi ja hyväkuntoisempi hän on. Mitä vanhempi ihminen on, sitä rapistuneempi terveys ja kunto. Maahanmuuttajissa asetelma oli toisinpäin. Vanhimmat ihmiset olivat kaikkein terveimpiä, hoikimpia ja jaksoivat työskennellä väsymättä, heidän jälkeläisillään oli jo enemmän terveysongelmia, ja kaikista sairaimpia ja huonokuntoisimpia olivat lapset. Mistä oli kyse?

Vanhimmat söivät samaa ruokaa kuin Aasiassa, heidän jälkeläisensä söivät aasialaista ruokaa ja amerikkalaista ruokaa, ja heidän jälkeläisensä enää lähes pelkästään amerikkalaista ruokaa. Sama ilmiö on havaittavissa kaikissa vastaavissa maahanmuuttajatapauksissa. Kiinalaiset Kiinassa ovat paljon terveempiä kuin kiinalaiset Amerikassa. Tämä on jo aikaa sitten sulkenut pois sen mahdollisuuden, että hoikkuus ja terveys olisivat geeneissä. Mitä länsimaisempi ruokavalio esim. japanilaisella tai kiinalaisella on, sitä enemmän hän alkaa kärsiä länsimaisista elintasosairauksista. On väitetty, että terveellinen ruokavalio koostuu neljästä pääryhmästä: lihasta, maitotuotteista, viljoista ja hedelmistä ja kasviksista. Monet maahanmuuttajat olivat syöneet vain tärkkelystä ja kasviksia ja hedelmiä, ja tuntuivat tulevan sitä sairaimmiksi, mitä enemmän söivät kahdesta muusta ryhmästä.

lautasmalli

Tärkkelyksen erinomaisuus ei ole mikään uusia asia, vaan kunnioitettavia tutkimuksia sen hyödyllisyydestä on reilusti jo viimeisten 70 vuoden ajalta. Miksi ihmeessä niin moni ei tätä sitten tiedä ja vieläpä päinvastoin luulee lihaa, maitotuotteita ja rasvaa terveellisiksi? Vastaus siihen on täysin puhtaasti bisnes ja raha. USA:ssa niin kuin suurilta osin myös Suomessa ravintosuositukset perustuvat liha- ja maitoteollisuuden intresseihin. (Lue esim. Juommeko maitoa, koska se on kannattava bisnes?) Ne bisnekset menisivät nurin, jos kaikki söisivät vain tärkkelystä, kasviksia ja hedelmiä ja silloin tällöin pähkinöitä ja siemeniä. McDougall kertoo, kuinka ravitsemus ei vielä lähihistoriassakaan ollut juuri minkäänlainen osa lääkäreiden koulutusta ja kuinka helposti monet lääkärit ovat ostettavissa puoltamaan valtion linjaa ravintoasioissa.

1. luku

Ihminen on suunniteltu toimimaan tärkkelyksellä. Mitä enemmän riisiä, perunaa, maissia, bataattia ja papuja syömme, sitä hoikempia, energisempiä ja terveempiä olemme. Tärkkelys koostuu glukoosista, jolla sekä keho että aivot toimivat. Tärkkelyksen erottaa yksinkertaisista hiilihydraateista eli sokereista se, että se antaa pitkäkestoista tyydytystä. Esim. syömällä hedelmän saa nopeasti sokeria, mutta ei paljoakaan hitaasti palavaa ja täyttävää tärkkelystä. Pelkkiä hedelmiä syömällä ihminen ei helposti täyty eikä saa riittävästi energiaa. Kasvikset puolestaan tarjoavat muutamia ravintoaineita täydentämään tärkkelysvoittoista ruokavaliota, mutta niissä itsessään on myös vain hyvin vähän tärkkelystä.

Hiilihydraatteja on kolmea päätyyppiä: sokeria, selluloosaa ja tärkkelystä. Kaikissa niissä on hiiltä, vetyä ja happea tarkassa suhteessa. Yksinkertaisin hiilihydraattityyppi on sokerit, joihin kuuluvat sakkaroosi, fruktoosi, laktoosi ja glukoosi. Sokeri antaa nopeasti energiaa ja palaa tehokkaasti kehossa. (Sokeriin paneudutaan tarkemmin luvussa 12). Selluloosa on yksinkertaistettuna yhtä kuin kuitu. Ruoansulatuksessamme ei ole sellaisia entsyymejä, että voisimme saada selluloosasta energiaa, mutta se antaa meille tärkeitä ravintokuituja, jotka ovat hyväksi ruuansulatukselle ja suolistolle ja pitävät vatsan täytenä pidempään. Kaikista tärkein hiilihydraatti on tärkkelys. Tärkkelyksessä on glukoosia, jonka kehomme pystyy helposti pilkkomaan sokeriksi ja joka pitää meidät tasaisen energisinä, täysinä ja tyytyväisinä. Tärkkelyspitoiset ruoat ovat kasveja, joissa on paljon pitkäketjuisia imeytyviä hiilihydraatteja eli monimutkaisia hiilihydraatteja, ts. polysakkarideja. Esimerkkejä tällaisista ruoista on alla olevassa listassa.

Tärkkelys on ollut ihmisten pääasiallista ravintoa jo tuhansien vuosien ajan. Jopa metsästäjä-keräilijät ovat saaneet valtaosan kaloreistaan kasvikunnan ruoista. Ihmisen DNA paljastaa, että olemme tärkkelyksen syöjiä. Ihmisen ja simpanssin DNA on melkein identtinen; yksi merkittävä ero on se, että ihmisen sylki tuottaa amylaasia (entsyymi, joka pilkkoo tärkkelystä) kuusi tai jopa kahdeksan kertaa enemmän kuin simpanssin. Simpanssi voi siksi elää vain trooppisilla seuduilla päiväntasaajan tuntumassa (sieltä löytyy riittävästi hedelmiä ja muuta kasviravintoa ympäri vuoden), kun ihminen puolestaan pystyi tämän kehityksen johdosta matkaamaan pohjoiseen ja etelään ja asuttamaan siten koko Maan.

Tärkkelyksessä on vain vähän rasvaa, eikä lähes ollenkaan kolesterolia. Vaikka tärkkelystä söisi yli oman kaloritarpeensa, keho polttaa sitä vapauttamalla lämpöä ja energiaa, jolloin valtaosa tärkkelyksen hiilihydraateista ei varastoidu rasvaksi. Kuka olisi arvannut, että jotkin tärkkelyspitoiset ruuat, kuten peruna ja bataatti, ovat täyttä ruokaa: jo pelkästään niitä syömällä ihminen saisi kaikki tarvitsemansa ravintoaineet lukuun ottamatta B12- ja D-vitamiinia. (Vitamiineista lisää luvussa 11.) Kuulostaa kyllä aivan uskomattomalta ja niin päinvastaiselta, kuin mitä meille on opetettu. Viljat, palkokasvit, hedelmät ja kasvikset eivät ole ihan samanlaisia superruokia, mutta ne lisäävät ruokavalioon mm. A- ja C-vitamiinia, jolloin lähes kaikki tarvittava on kasassa. Eläinkunnan tuotteita ei tarvita, ne päinvastoin ovat myrkkyä keholle (siitä lisää luvuissa 7 ja 8).

Tyypillinen länsimainen ruokavalio aiheuttaa valtavasti sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia. On ennustettu, että puolet kaikista niistä ihmisistä, jotka noudattavat länsimaista ruokavaliota, sairastuvat erilaisiin syöpiin. Länsimaisesta ruokavaliosta ei kärsi pelkästään ihmiset, vaan eläimet ja koko planeettamme (tästä lisää luvussa 6).

tärkkelyskartta

***

Nyt on johdanto ja ensimmäinen luku käsitelty. Jos jotakuta kiinnostaa saada tietää jo nyt, millaiselta tärkkelysruokavalio näyttää aterioineen, minua voi pyytää kirjoittamaan siitä seuraavaksi (muutoin varsinainen ruokavalio resepteineen esitetään vasta luvuissa 14 ja 15, ja etenen kronologisessa järjestyksessä).

Mitä tuumitte? Vaikuttaako liian radikaalilta muutokselta siihen nähden, millaista ruokavaliota on noudattanut tähän asti? Olen varma, että itse en tähän ryhtyisi, ellen olisi kuullut samoja väitteitä muultakin ja epäillyt kauan mm. maitotuotteiden terveellisyyttä. Ajattelin vapun jälkeen kokeilla seitsemän päivän tärkkelysruokavaliota ja katsoa, millainen oloni on, miten lenkki kulkee ja mitä muutakin tapahtuu. Kestänkö olla ilman maitoa? Olen tähän asti juonut sitä ainakin viisi litraa viikossa, välillä jopa n. litran päivässä. Muutos on siis melkoinen, mutta olen vihdoin valmis siihen!