Avainsana-arkisto: koira

Haudutettu koiranlihapata (ei-vegaaninen lihansyöjän unelma)

Koiranliha ja koirien kohtelu ovat olleet tapetilla viime aikoina. Ensin silmiini osui Ylen juttu koirien tarkoituksellisesta kiduttamisesta Espanjassa, ja sitten Helsingin Sanomien juttu koiranlihan myymisestä ja syömisestä Etelä-Koreassa. Näissä aiheissa ei toki ole mitään uutta. Koiria on kidutettu ja/tai syöty tietyissä maissa ja kulttuureissa jo pitkään. Moni lienee myös kuullut jokakesäisestä Yulinin koiranlihafestivaalista, jota vietetään Kiinassa ja joka näyttää tältä:

Aiheesta innostuneena minäkin päätin osallistua koirarientoihin jakamalla koiranlihareseptin ja sellaista koiratietoutta, mitä kaikilla ei ehkä ole.

Haudutettu koiranlihapata

  • 1 keskikokoinen koira
  • sipulia
  • ananasviipaleita
  • vihreää paprikaa
  • tomaattisosetta
  • kiehuvaa vettä
  • laakerinlehtiä
  • Tabasco-kastiketta
  • koiranmaksapyreetä

Marinadi:

  • viinietikkaa
  • pippuria
  • suolaa
  • valkosipulin kynsiä

1. Tapa ja nylje koira. Kypsennä avotulen yllä. Poista nahka, kun se on vielä lämmin, ja siirrä sivuun myöhempää käyttöä varten. Leikkaa liha kahden ja puolen senttimetrin kokoisiksi paloiksi.

2. Anna lihan maustua marinadissa kaksi tuntia. Paista lihapalat öljyssä isossa wokkipannussa avotulen yllä. Lisää silputtu sipuli ja ananaspalat ja kuullota.

3. Kaada joukkoon tomaattisose, kiehuva vesi, pilkottu vihreä paprika, laakerinlehdet ja Tabasco-kastike. Anna hautua kannen alla, kunnes liha on mureaa.

4. Lisää lopuksi koiranmaksapyree, ja keitä vielä 5 – 7 minuuttia.

Nam! Ruokalaji on klassikko Filippiineillä, ja sopii tarjottavaksi erityisesti häihin.

Tiesitkö tämän koirista?

Vaikka koirien syöminen on laillista 44 osavaltiossa Yhdysvalloissa, siellä paatuneimmatkaan lihansyöjät eivät syö koiria. Vaikka eläinvauvoista maistuvat niin vasikat kuin karitsatkin, koiranpentuja ei ihmisten lautasilla näy.

Porsaat ovat vähintään yhtä älykkäitä ja tunnekyvykkäitä kuin koirat, ja sopivat myös seuraeläimiksi.

Ravitsemuksellisesti koiranliha on täysin vastaavaa ihmiselle kuin mikä tahansa muukin liha.

Koiranlihaa ovat syöneet eri kansat ympäri maailmaa kautta historian: 300-lukuisista haudoista on löytynyt kuvauksia koirien teurastamisesta muiden ruokaeläinten ohella, ja koiranlihan tiedetään maistuneen roomalaisille, korealaisille, kiinalaisille, filippiiniläisille, Hippokrateelle, dakota-intiaaneille, havaijilaisille, asteekeille ja nigerialaisille. Lihansyöntiähän usein perustellaan juuri sillä, että ”niin on aina tehty”, eli vedotaan tapoihin ja tottumuksiin. Miksi tällainen ajattelu ei ulotu koiriin vieläkin laajemmin? Miksi koirien syöminen länsimaissa on tabu, mutta niin monien muiden eläinten syöminen ei?

Koirat lähestulkoon kerjäävät, että söisimme niitä. Joka vuosi maailmassa lopetetaan kolmesta neljään miljoonaa (kulku)koiraa ja -kissaa. Se tarkoittaa, että miljoonia kiloa lihaa heitetään hukkaan joka vuosi, mikä on valtava ympäristöllinen ja taloudellinen ongelma. Amerikassa kulkukoirien ja -kissojen lihaa syötetään karjaeläimille, jotka länsimainen ihminen sitten kelpuuttaa omaksi ruoakseen. Koiran- ja kissanlihan kierrättäminen ihmisravinnoksi muiden eläinten kautta on tarpeetonta tuhlaamista, koska voisimme syödä koirat ja kissat suoraan itse.

Mikä siis estää meitä syömästä koiranlihaa? No kun koirat ovat niin ihania ja söpöjä! Nykyisessä lihanhimoisessa maailmassa meillä ei tulisi olla varaa moiseen hempeilyyn. Myös lehmät, porsaat, kanat ja lampaat ovat ihania ja söpöjä, mutta ei se estä meitä syömästä niitä.

Etkö siltikään ole vakuuttunut? Eikö vesi herahda kielelle, kun näet tämän?

Ai ei herahtanut? No entä syttyykö syömishimosi, kun näet nämä?

Ai ei syttynyt? Jo nyt on kumma. Koiria, porsaita ja lampaita on kuitenkin syöty iät ja ajat, mikä onkin varsin perusteltu ja järkevä syy syödä niitä myös nyt ja jatkossa. Kun lisäksi ottaa huomioon koirien reilun saatavuuden, todennäköisen vapaudessa kasvamisen, niiden edullisuuden ja herkullisen maun, ei ole yhtäkään syytä olla syömättä koiria, mikäli muidenkin eläinten liha maistuu.

Reseptin ja koiratiedon lähde: Safran Foer, Jonathan. Eating Animals (2009).

Parhaat ottamani eläinkuvat

Voisi olla hai, mutta onkin delfiini. Azoreiden vesissä.

Voisi olla hai, mutta onkin delfiini. Azoreiden vesissä.

Nykyaikana järjestelmäkamerat ja kaikenlaiset studiokuvausvehkeet ovat tavallisia, eivät pelkästään ammattivalokuvaajien välineitä. Itse en ole lähtenyt järjestelmäkameratrendiin mukaan, vaikka kuvia otankin. Tavoitteeni on ottaa niin hyviä kuvia, kuin mitä täydellinen amatööri heikkotehoisilla laitteilla pystyy ottamaan. Joskus hyvä kuva on vain siitä kiinni, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olen myös huomannut, että usein mm. valolla on huomattavasti enemmän merkitystä kuin pikseleillä ja muilla teknisillä seikoilla. Blogissani lähes kaikki kuvat on otettu liikkumattomista kohteista. Disney on Ice -esityksessä näki, miten huonosti monet kuvat onnistuivat, kun oli hämärää ja kuvattavat kohteet liikkuivat nopeasti ja olivat kaukana. Silloin videokuva tuntui tarkkuudeltaan paremmalta.

Olen kuitenkin joskus saanut ihan hyviä kuvia erilaisista eläimistä, ja tänään tekee mieli jakaa niistä muutamia onnistuneimpia. Aloitetaan pienimmistä elukoista.

Neljän tähden hotellin kylpyhuoneessa meitä kerran odotti kuhiseva muurahaisarmeija.

Muurahaiset asuivat pesualtaan sisällä. Kuhina oli melkoinen, kun vesi alkoi valua viemäriin.

Kreikassa on paljon suuria hämähäkkejä, jotka toisinaan ilahduttavat kulkijoita laskeutumalla niskaan. Tai sitten saa seitistä naamaansa, ne kun ovat juuri sopivalla korkeudella.

Myös erilaiset pomppivat sirkat ovat Kreikassa valtavia, ja tykkäävät hypätä suoraan päin ihmistä, useimmiten hyvin yllättäen.

On Kreikassa kaunottariakin, kuten tämä ritariperhonen.

Siirrytään sitten jyrsijöihin.

Ylemmässä kuvassa on siiseli, alemmassa maaorava. Kuvattu Amerikan mailla.

Sitten pari lemmikkiä puuhineen. Kummalla on kissan päivät?

Siirrytään karjaeläimiin. Huomaa lipova kieli.

Tämä innokas ei esittelyjä kaipaa.

Lopuksi vielä muutamia Amerikan eläimiä.

Vapiteja. Vaikka aurinko on laskemassa, pidän paljon kuvan värimaailmasta.

Vapitit halusivat tulla näin lähelle asutusta ja ihmisiä. Meitä varoiteltiin, että ne lähtevät tulemaan kohti, jos menee liian lähelle. Niitä oli kuitenkin toisinaan niin paljon ja joka suunnassa, että niitä oli vaikea väistellä, ja ne lähtivät tosiaan tulemaan kohti. Jos eläin on niin kesy, että haluaa itse tulla ihmisten asuinalueelle, sen luulisi sietävän sen, että ihminen kävelee sen ohi jonkin matkan päässä, mutta niin ei ollut. Eläimiä ei saanut ruokkia, joten ne eivät tulleet pihoille ruokinnan vuoksi. Usein vapiteja oli asuntolan jokaisen ulko-oven edessä; silloin oli vaikea päästä ”turvallisesti” ulos mistään, ja työmatkoihin kannatti varata vapitinvaromislisä.

Uroksilla on komeat sarvet.

Tämä vapiti ei hätkähtänyt, vaikka kuvasin sitä läheltä.

Kuva ei ole ihan tarkka, mutta biisoni on jännän näköinen repaleisella turkillaan. Se on kovin vaalea talviturkiksi. Alemman kuvan turkki on biisonille tavallisempi.

Biisonitkin liikkuivat asuinalueilla. Olin omissa ajatuksissani, kun ne lähestyivät kuvan parkkipaikkaa; onneksi yksi mies sanoi minulle ”Look!”, niin havahduin ja ehdin ottaa kuvankin.

Oliko tämä pelkästään mukava kuvin tehty nostalgiareissu minulle, vai pidittekö tekin kuvista? Lemmikki- ja eläinkuvien (ja varsinkin videoiden) katselusta ja vaikutuksesta ihmisen mielialan kohenemiseen on varmaan tehty väitöskirjojakin.