Avainsana-arkisto: kutsumustyö

Freelancerin hohdokas työpäivä

Tänään radiossa puhuttiin töihin paluusta loman jälkeen ja siihen mahdollisesti liittyvästä ahdistuksesta. Samassa yhteydessä haastateltiin eri psykologeja ja kysyttiin neuvoa siihen, miten työelämään saisi palattua vaivattomammin etenkin, jos ei varsinaisesti pidä työstään ja tietää, ettei ole unelma-alallaan. Pohdittiin myös, pitäisikö loma aloittaa ja lopettaa keskellä viikkoa, jotta töihin paluu kävisi kevyemmin, eikä työviikko siten alkaisi viidellä työpäivällä saman tien loman jälkeen.

Kuuntelin juttuja mielenkiinnolla, ja päällimmäisenä mielessäni oli koko ajan vain yksi ajatus: Onneksi mikään tuo ei koske minua! Freelancerina saan valita, kuinka paljon töitä teen ja milloin. Minun ei tarvitse töihin lähteäkseni herätä aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, ja miettiä, kuinka paljon vihaan elämääni. Minkäänlaista mahdollisesti ällöttävää töihin paluuta ei tarvitse pelätä mihinkään vuodenaikaan. Ja tietysti tähän kadehdittavaan soppaan lisätään vielä tämä: olen unelma-alallani eli toimin kääntäjänä koulutukseni mukaisesti lempikieliäni väännellen ja niiden loputtomia ulottuvuuksia pähkäillen ja ihaillen.

No, tuo ajatus tosiaan oli se päällimmäisin. Kun pääni ei enää leijaillut pilvissä, aloin miettiä, miltä tyypillinen työpäiväni freelancerina todellisuudessa näyttää. Kun kerran freelancerina oleminen on niin hohdokasta, niin miten se ilmenee juuri minun kohdallani? Päätin jakaa tavanomaisen työpäiväni kulun lukijoiden kanssa, mutta sitä ennen pieni varoituksen sana: alla oleva voi olla liian glamoröösiä joillekin lukijoille.

Freelancerin hohdokas työpäivä

Klo 10: Alan heräillä, mutta en nouse vielä.

klo 11.05: Kello herättää. On aika nousta, enkä kehtaisi muutenkaan nukkua enää yhtään pidempään asuessani nyt tilapäisesti aamuvirkun isäni kanssa. Hän herää ennen viittä ja nousee ennen kuutta.

klo 12.00: Aamutoimien ja pihalla käymisen jälkeen avaan tietokoneen ja menen lukemaan sähköpostit, sillä saan kaikki työtarjoukset sähköpostitse. Sähköpostilaatikossa minua odottaa aina jokin näistä vaihtoehdosta:

tyypillisin vaihtoehto: mitään töitä ei ole tarjottu mistään (vaikka olen kirjoilla useissa firmoissa)

toiseksi tyypillisin vaihtoehto: työtarjouksia on, ja ne näyttävät tältä:

  • mitä: tv-ohjelma Netflixiin
  • lähtökieli: kiina (en osaa kiinaa)
  • kohdekieli: suomi
  • käännös vai oikoluku: oikoluku
  • deadline: 3.8.2017 klo 15 New Yorkin aikaa
  • milloin saan ohjelman oikoluettavakseni: 4.8.2017 klo 15 New Yorkin aikaa (!)

kolmanneksi tyypillisin vaihtoehto: yllä esitettyä realistisempi työtarjous (sekä kielen että deadlinen osalta) on saapunut klo 3.26 Suomen aikaa, ja koska en kuitannut tarjousta 15 minuutin sisällä tarjouksesta eli keskellä yötä, minua odottaa myös klo 3.41 saapunut sähköposti, jossa todetaan, että työ on kiireellisyyden vuoksi annettu jollekulle toiselle

klo 12.05: Olen valmis toteamaan, ettei tälle(kään) päivälle ole toistaiseksi luvassa palkkatöitä. Tarkistan, että olen laskuttanut aiemmin tekemistäni töistä juuri oikean taksan mukaan, ja lähetän laskun hyväksyttäväksi firmaan X.

klo 15.45: Firma X:stä on vastattu, että lasku on hyväksytty ja on matkalla palkkakonttoriin. Katson laskua ja huomaan, että taksa on muutettu sovittua pienemmäksi. Silloin alan aina nähdä punaista. Vastaan viestiin, että taksa ei ole työehtosopimuksen mukainen ja että en hyväksy sitä.

klo 16.10: Firma X on vastannut ja kertonut perusteeksi, että palkkio nyt vain sattuu olemaan vähän pienempi. Kirjoitan sinne, että palkkio on juuri se, mikä työehtosopimuksessa lukee ja piste. Kysyn, mitä kirjallinen sopimus merkitsee firmalle ja että tajutaanko siellä, millaisessa asemassa kääntäjät ovat, jos firma alentaa palkkioita mielivaltaisesti milloin haluaa. Jään odottamaan vastausta ja alan jo kaivaa ammattiliiton lakimiehen yhteystietoja. [Kirosanoja, valitusta, mutinaa.] Mietin, miten muotoilen viestini firmalle sitten, kun alan uhkailla lakimiehellä.

klo 17.00: Firma X on vastannut hyväksyneensä alkuperäisen laskun. Tarkastan sen ja totean, että taksa on nyt oikea eli se, mitä olin käyttänyt laskussa, jonka lähetin firmalle aiemmin päivällä. Tiedän saavani firmalta jatkossa entistäkin nihkeämmin työtarjouksia, koska en suostu kusetukseen, eli heidän listoillaan olen hankala tapaus.

klo 17.05: Menen katsomaan verkkopankkiin, onko toinen lafka, firma Y maksanut minulle vihdoin palkkioni, joka on jo monta päivää myöhässä. Palkkiota ei näy tilillä. Osaan jo odottaa, että kuukautiset myöhästyvät tälläkin kierrolla, koska stressaan niin paljon saamattomia palkkioita. Kääntäjien keskustelupalstat ovat täynnä kertomuksia, joissa pahimmissa on tehty tuhansien eurojen edestä työtä saamatta palkkaa.

klo 17.10: Menen kirjoittamaan firmalle Y vihaisen sähköpostin, jossa kerron, että olen muistuttanut palkkiosta jo monta kertaa ja että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun firma Y yrittää jättää palkkiot maksamatta. Kirjoitan, että en enää koskaan käännä firmalle mitään, jos palkkiota ei makseta välittömästi. Mielessäni olen jo päättänyt, että en tee firman kanssa enää töitä, vaikka palkkio nyt maksettaisiinkin. Firman epäluotettavuus on ylittänyt sietokykyni.

Hohdokkaan työpäivän päätös

***

klo 13.15 pari päivää myöhemmin: Firma Y:n maksama palkkio näkyy tililläni, ja summa on oikea. Huh! Menetin joka tapauksessa taas yhden yhteistyöfirman, ja myös firma X on huijausyrityksineen melkoinen vitsi…

Niin että kyllä minä olen onnekas, kun ei tarvitse yököttävää töihin paluuta murehtia!

Hedelmällistä työnhakua

Nyt on keksitty oiva keino työllistää laiskimmatkin työttömät. Ja tämähän keino tepsii! Tässä kirjoituksessa aion toimia esimerkkinä ja näyttää, miten ihanteellisesti hallituksen ehdottamat muutokset työllistäisivät kaltaiseni hakijan.

Helsingin Sanomista löytyi 4.5.2017 alla näkyvä artikkeli, jossa kerrotaan uudesta, työllisyyttä lisäävästä lakiesityksestä.

Muutokset ja ehdotukset pähkinänkuoressa:

  • työnhakijan pitää tehdä keskimäärin yksi työhakemus viikossa eli 12 työhakemusta kolmessa kuukaudessa
  • työnhakijan on ilmoitettava itsestään ja raportoitava edistymisestään sähköisesti vähintään kerran viikossa

Ongelmat:

  • työnhakija saa nykyistäkin vähemmän palvelua työvoimaviranomaisilta
  • työnhausta tulee entistä byrokraattisempaa
  • näennäishakemuksia tulee pakostakin paljon, koska vähänkään sopivia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi haettavana kaikille
  • työnantajat eivät välttämättä halua valtaisaa määrää hakemuksia, mikä voi vähentää heidän haluaan rekrytoida työvoimaviranomaisten kautta
  • mahdollinen lopputulos: hirviömäisen suuri määrä työttömiä hakee työpaikkoja, joita on tarjolla aiempaakin vähemmän

Leikitään, että lakiesitys hyväksyttäisiin ja ehdotuksista tulisi siten todellisuutta. Miltä oma tilanteeni näyttäisi, jos olisin työtön? Koska olen nyt kielialan freelancer, jolla on toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän töitä, työpaikkojen hakeminen ja työ- ja elinkeinopalvelut (TE) ovat minulle kovin tuttuja. TE-palveluiden piiriin kuuluu mm. EURES, jonka kautta hain ja sain työpaikan Irlannista. Sopivien työpaikkailmoitusten löytäminen on kuitenkin valitettavan harvinaista. Hyvänä esimerkkinä siitä toimii TE-palveluiden Työpaikkavahti, joka tarjoaa minulle järjestäen töitä, joihin minulla tai juuri kenelläkään muulla suomalaisella ei ole pätevyyttä.

Voi, miten voisin osata valita näin monesta hyvästä vaihtoehdosta! Miten päättää, hakisinko soranin, lingalan vai georgian tulkiksi? Ai niin, eihän minun tarvitse päättää mitään, vaan haen pakosta soranin tulkiksi tällä viikolla, lingalan tulkiksi ensi viikolla ja niin edelleen. Huolimatta siitä, että minulla ei ole lainkaan osaamista noissa kielissä. Työnhaku ei ole koskaan ollut yhtä hedelmällistä.

Lakiesityksessä ei selvästi haluta hyväksyä sitä tosiasiaa, että tietyillä aloilla mitään työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole juuri koskaan edes haettavana saati saatavana. Jos työllisyyttä oikeasti haluttaisiin parantaa, tietyt koulutusohjelmat esim. yliopistoissa olisi lopetettava kokonaan, jotta valmistuvien määrä ei olisi niin valtava haettaviin työpaikkoihin nähden. Muuten en näe mitään ongelmaa siinä, että työttömiä yritetään aktivoida ja että heidän halutaan ottavan enemmän vastuuta työnhausta ja omasta työllistymisestä. Itse kirjoittaisin mielelläni yhden hakemuksen viikossa, ja joskus enemmänkin, mikäli haettavia työpaikkoja löytyisi.

Mitä Työpaikkavahtiin tulee, olen yrittänyt ruksia tulkkien työt kokonaan pois omalta listaltani, mutta se ei ole onnistunut. Lisäksi olen toki hakenut töitä oman alani ulkopuolelta, kuten myyjäksi suklaakauppaan (minulla kun on kokemusta suklaan tekemisestä), mutta työnantajilla ei tunnu olevan mitään kiinnostusta palkata maistereita myyjiksi, siivoojiksi tms., mikä on täysin ymmärrettävää, koska paljon sopivampiakin hakijoita löytyy – ja heitäkin usein liiaksi.

Miltä pakosta tehtävä näennäishakemus näyttää? Oma vastaukseni yllä näkyvään työpaikkailmoitukseen voisi näyttää seuraavanlaiselta:

Inarinsaamen kääntäjänä toimiminen on kutsumukseni. Koen, että juuri minulla voisi olla paljon annettavaa yhdistyksellenne: olen käynyt pohjoisessa tasan kerran 17 vuotta sitten yläasteen leirikoulun yhteydessä, enkä osaa sanaakaan inarinsaamea. Olen kuitenkin nopea oppimaan! Tunnen vahvasti, että käännöskokemukseni ja -koulutukseni (ks. CV) voisi kompensoida inarinsaamen osaamiseni täydellistä puutetta. Poroista en tiedä mitään muuta kuin sen, etten syö niitä. Työvälineet löytyvät, etätyö kiinnostaa kovasti, ja voisin aloittaa hetimmiten.

Vastausta innolla odottaen

X X

Oletko väärällä elämänpolulla?

Voidakseen tietää, onko väärällä elämänpolulla, pitää ensin määritellä oikea polku. Mitä siis tarkoittaa olla oikealla polulla? Kun ihminen on oikealla elämänpolulla, hän joko elää unelmaansa tai yrittää tehdä unelmistaan totta. Hän on löytänyt elämänsä tarkoituksen tai itselleen oikean alan, ja hän pyrkii toimillaan saavuttamaan omat tavoitteensa. Miten ikinä oikean elämänpolun määritteleekin, sen tunnistaa siitä, että elää tasapainossa omien unelmien ja halujensa kanssa ja että kehittää ja käyttää taitojaan ja kykyjään. Tekemisessä tuntuu aito intohimo.

Yhteiskunta pyörii pitkälti robotiikkaa ja liukuhihnatoimintaa hyödyntäen. Valtaosa ihmisistä lännessä kuuluu tuohon samaiseen koneistoon. Meistä tulee tajuamattamme koneen osia, ja siksi meidät onkin niin helppo korvata perinteisessä työelämässä. Koska yhteiskunta toimii noin, eksymme oikealta elämänpolulta erittäin todennäköisesti, vaikka sisimmässämme tiedämmekin, mitä meidän oikeasti tulisi tehdä ja mitä haluaisimme tehdä. Oman elämänpolkunsa onkin saattanut löytää osittain jo lapsena, mutta koska nykymaailma ei kannusta ihmisiä löytämään omia teitään, omaa sisintään on helppo jättää kuuntelematta.

On onneksi monia merkkejä, jotka auttavat sinua tunnistamaan, milloin olet eksynyt väärälle elämänpolulle.

Viisi hälyttävää merkkiä siitä, että olet väärällä elämänpolulla + miten korjata tilanne

1. Kateellisuus

Jos huomaat tulevasi kateelliseksi muiden onnesta ja menestyksestä ja siitä, että he ovat tehneet unelmistaan totta, olet väärällä polulla. Kun omat unelmamme ovat meille selviä ja teemme niiden eteen työtä, muiden ihmisten menestyminen vain sytyttää ja inspiroi meitä. Jos toisen onni ja menestys puolestaan aiheuttaa sinussa kateutta, silloin on varmaa, ettet itse elä tavalla, joka toisi sinulle onnea ja menestystä. Omaan itseensä ei aina ole helppo uskoa ja moni puhuukin itselleen epäkannustavasti ja lannistavasti. Kun omien unelmien eteen ei tee mitään, ja näkee jonkun muun menestyvän ja olevan onnellinen, kateus herää ihmisessä miltei automaattisesti. On kuitenkin tajuttava, että tuollainen asetelma on kerrassaan älytön ja hullu.

Miten korjata tilanne? Kun näet muiden menestyvän ja olevan onnellisia, anna heidän olla ja levittää inspiraatiota kaikkialle. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tajua, että myös sinä pystyt vaikka mihin, kunhan ryhdyt toimeen. Kaikki menestyvät ihmiset aloittivat jostain. Useimmiten kaikkein menestyvimmillä ihmisillä ei ollut alussa paljon mitään. Etene askel kerrallaan. Mieti, mikä tekee sinut onnelliseksi, ja ala toimia unelmiesi mukaisesti.

2. Muiden mielipiteet vaikuttavat sinuun liikaa

On tilanteita, joissa muiden mielipiteitä kannattaa kuunnella. On kuitenkin myös sellaisia hetkiä, jolloin tiedämme sisimmässämme, että olemme täysin oikeilla jäljillä esim. jonkin idean, projektin tai luomuksen suhteen, ja silloin muiden mielipiteet eivät pysty horjuttamaan meitä. Jos ihminen puolestaan ei luota itseensä eikä ole alunperinkään käyttänyt taitojaan ja kykyjään, muiden mielipiteet ja neuvot voivat sekoittaa hänen pakkansa täysin ja saada hänet hyvin epävarmaksi omista ajatuksistaan ja tavoitteistaan.

Miten korjata tilanne? Vaikka jonkun ihmisen mielipide tai neuvo olisikin aikomukseltaan hyvä, on silti epätodennäköistä, että hän tietäisi sinua paremmin, mitä sinun tulee elämälläsi tehdä. Luota siis vaistoihisi ja toimi sen mukaan, mikä tuntuu mielestäsi oikealta. Älä huolehdi siitä, mitä muut ajattelevat. Kaikilla neuvojilla ei muutenkaan ole sinun etusi mielessään, minkä vuoksi muiden mielipiteet voivat olla vahingollisia. Usein on niin, että saat latistavimpia mielipiteitä tai neuvoja sellaisilta ihmisiltä, joilla itsellä menee huonosti. Lannistavat neuvot tulevat ihmisiltä, jotka eivät elä sellaista elämää kuin he haluaisivat. He eivät kestä nähdä muiden onnistuvan, vaan tahtovat, että muutkin epäonnistuvat niin kuin he itse. Myöskään sinun ei kannata olla tällainen latistaja muille, vaan katkaista ikävä kierre uskomalla itseesi ja omiin unelmiisi, toimimalla ja levittämällä inspiraatiota muillekin.

3. Olet jo kauan ollut surumielinen tai allapäin ja tunnet tyhjyyttä, toivottomuutta ja merkityksettömyyttä

Saatat jo tietää, että et tee elämälläsi asioita, joita sisimmässäsi kaipaat. Saat tästä muistutuksia yhtenään esim. keskustellessasi jonkun sellaisen kanssa, joka on ottanut elämänsä ohjat käsiinsä. Et käytä kykyjäsi etkä kehitä niitä. Et tee sitä, mitä haluaisit tehdä. Vakavampikin alakulo on lopulta hyvä merkki, sillä se todella osoittaa, että elämässäsi on jotain perustavanlaatuista pielessä. Nykypäivänä ahdistus ja masennus ovat erittäin yleisiä, mikä kertoo paljon. Jos meitä ei harmittaisi se, että elämä vain valuu hukkaan, olisimme onnellisia. Näin ei kuitenkaan koskaan ole. Mitä kauemmin oikeaa elämänpolkua ja todellista tarkoitustaan lykkää, sitä suuremmaksi tyhjiö ihmisen sisällä kasvaa. Moni täyttää sitä tyhjiötä erilaisilla riippuvuuksilla, esim. huumeilla, ruoalla, uhkapelejä pelaamalla tai irtosuhteilla, mikä lopulta kasvattaa entisestään ihmisen kokemaa tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta.

Miten korjata tilanne? Älä peitä tunteitasi tai jätä niitä huomaamatta. Älä ”hoida” pahaa oloasi erilaisilla riippuvuuksilla. Myöskään keinotekoiset positiiviset ajatukset eivät auta. Suru on kohdattava ja ahdistus elettävä. Mieti, miksi olet allapäin. Oletko käyttänyt kaikkea potentiaaliasi? Oletko rakastanut itseäsi tarpeeksi, jotta jaksat yrittää kehittyä? Oletko tullut mukavuusalueesi ulkopuolelle, jotta voisit tehdä, mitä haluat, ja saavuttaa unelmasi? Pidätkö taitojasi ja kykyjäsi yllä? Miksi olet luovuttanut? Anna itsesi tuntea kaikki tyhjyys ja kurjuus ja tutki, miksi tunnet niin. Pikkuhiljaa tuntemasi tyhjyyden tilalle alkaa tulla uutta merkitystä, motivaatiota ja luovuutta.

4. Keskityt enemmän muihin ihmisiin ja heistä juoruiluun kuin omaan elämääsi

Kun omat tavoitteemme ja unelmamme eivät ole meille selviä, on helppo keskittyä muiden ihmisten elämään. Se on ajanhukkaa, koska mitä ikinä muiden ihmisten elämässä tapahtuukaan, sillä ei ole vaikutusta sinun elämääsi. Sinun tulisi keskittää energiasi sen pohtimiseen, miten saat oman elämäsi kuntoon tai paremmaksi sen sijaan, että töllötät muiden elämää. Erilaiset somekanavat, kuten Facebook ja Instagram, ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten passivoivaa ja masentavaa muiden elämän tuijottaminen voi olla. Lue esim.

Miten korjata tilanne? Jos käytät energiasi muiden ihmisten elämän pohtimiseen, et pääse kosketuksiin luovuutesi kanssa eikä uusia ideoita synny. Älä haahuile muissa maailmoissa, vaan keskity itsesi kehittämiseen. Muiden ihmisten sotkut vievät sinulta paljon voimia, ja siksi niistä kannattaakin pysyä erossa. Anna muiden olla, missä ovat, ja kulje itsevarmasti kohti omia unelmiasi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta suurin osa meistä ei silti toimi niin.

5. Keksit jatkuvasti tekosyitä sille, miksi et pysty johonkin

Tekosyiden keksiminen on äärimmäisen tavallista ja helppoa, ja kaikki sortuvat siihen aika ajoin. Kun keksii tekosyitä, ihminen alkaa velloa itsesäälissä, ja hänen tuotteliaisuutensa ja luovuutensa laskee. Tilalle tulee tyhjyyden tunne. Keksimme tekosyitä ohjataksemme itsemme pois syvimmistä haluistamme ja unelmistamme.

Miten korjata tilanne? Onko elämässäsi jokin asia, mitä olet jo kauan halunnut tehdä tai saavuttaa? Mikä sai sinut luovuttamaan? Useimmiten tämä tekosyy: en voi/en pysty. Lakkaa keksimästä tekosyitä ja keskity potentiaaliisi. Sanomalla ”en pysty” ihminen estää tehokkaasti niiden asioiden toteutumisen, mitä hän haluaisi saavuttaa. Yritä huomata, milloin mielesi täyttyy tekosyistä ja korvaa ne rakentavammilla ajatuksilla. Tekosyissä ei ole realismia eikä logiikkaa, niitä ei kannata kuunnella. Vaikeutamme elämää entisestään tekemällä yksinkertaisista asioista vaikeita. ”En ole tarpeeksi hyvä” tai ”on jo liian myöhäistä” ovat tekosyitä. Epäileminen kuuluu asiaan, mutta tekosyitä keksimällä ei kannata antaa koko elämän valua viemäriin. Kuuntele sydäntäsi ja vaistojasi.

Et ole paha tai tyhmä ihminen, vaikka et olisikaan oikealla elämänpolulla. Monet meistä ovat väärällä polulla vain siksi, koska nykyinen maailmanmeno on niin kaukana todellisesta luonnostamme. Meidän tulisi olla vapaita luomaan. Meidän pitää murtaa kahleet, joissa olemme eläneet. Muutoin elämme yhteiskunnassa, jossa riippuvuudet, masennus, itsemurhat ja tyytymättömyys elämään ovat arkipäivää. Niin ei ole pakko olla. Länsimaissa monilla on kaikki välineet parempaan ja tyydyttävämpään elämään, mutta he eivät toimi. Ala siis uskoa itseesi enemmän ja ryhdy toimeen.

Lähde: 5 Signs You’re Not On The Right Path (And What To Do About It)

Jutun kuvitus: näkymiä polkujen varrelta mammuttivaellukseltamme Mallorcalla

Sain töitä!

Pari viikkoa sitten kerroin Seesteinen-kirjoituksessa, että minulle tarjottiin tilaisuutta saada takaisin eräs aiemmin menettämäni intohimo. Viittasin sillä tiettyihin oman alani töihin, joihin olen niin hulluna kuin mihinkään työhön voi olla. Nyt olen allekirjoittanut sopimuksen ja ollutkin jo mukana parissa projektissa! Unelmista tuli siis totta. Melkein upeinta koko jutussa on se, että en hakenut paikkaa, en ollut haastattelussa enkä ollut verkostoitunut muutenkaan, vaan päinvastoin lähdin jo vuosia sitten lätkimään kyseisen alan piireistä mm. huonon ilmapiirin ja alan surkeuden vuoksi. Minulle tarjottiin näitä töitä aikaisempien ansioitteni vuoksi, minkä takia uusia testejä ja vastaavia ei tarvittu.

tietokone

Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Työ on projektiluontoista, eli työt voivat loppua kuin seinään (ja niin ne usein loppuvatkin). Ja vaikka itse työ on niin kovin mielekästä, minulle tarjottu materiaali on kiinnostusteni häntäpäästä. Jopa niin kaukaa häntäpäästä, että hetken olisin ollut valmis vaihtamaan uuden työn takaisin Irlannin-pestiin, niin unettavaksi kuin työni siellä kävikin. Otettuani muutama päivä sitten vastaan materiaalin olin suorastaan niin ahdistunut ja surullinenkin, että sain ihmetellä, millainen vaikutus ”unelma”työllä voikaan ihmiseen olla.

Nyt tilanne on jo tasaantunut; olen solminut rauhan saamani materiaalin kanssa, ja osaan nyt arvostaa sitä, vaikka se yhä onkin kaukana suosikeistani. Huomasin myös, että materiaali on tietystä vastenmielisyydestä huolimatta silti paljon kiinnostavampaa kuin Irlannissa käsittelemäni materiaali. Nyt saan tehdä luovaa työtä, joka ei saa minua nukuksiin.

silmalasit

En osaa (vielä) varsinaisesti iloita työn saamisesta, koska en tiedä, kuinka paljon se todellisuudessa minua työllistää, ja koska tämänhetkinen materiaali on mitä on. Ehkä se kuitenkin on ihan hyväkin asia, sillä muuten olisin jo saattanut pomppia parketit puhki. On vain niin monia syitä olla tästä kaikesta innoissaan. Ajoitus on niin täydellinen. Itse työ on niin täydellinen. Työnsaantitapa on niin täydellinen.

Mutta on vähintään yhtä monta syytä pitää jalat tukevasti maassa. Materiaali on kaukana täydellisestä. Firma on kaukana täydellisestä. Palkka on erittäin kaukana täydellisestä. Jos olin jo ehtinyt pelätä, että ”Tämä on liian hyvää ollakseen totta”, se pelko on sittemmin todettu aiheettomaksi. Työni juuri nyt ei todellakaan ole liian täydellistä, ja se tuntuu kumman hyvältä. Realistiselta. Olen saanut jotain, mutta en liikoja. Minulle ei ole luvattu kuuta taivaalta. En joudu kärsimään palkkani eteen, mutta saan irvistellä tuon tuosta.

varikynat

On hassua saada tehdä sitä, mistä eniten pitää, mutta saada materiaaliksi sitä, mistä vähiten pitää. Asetelman nurinkurisuus on antanut ajateltavaa, mutta jättänyt minut kuitenkin lopulta voiton puolelle. Nähtäväksi jää, jatkuuko tämä, menetänkö kaiken vai saanko pian värikkäämpää materiaalia. Sillä välin palaan toiveikkaana irvistelyn pariin.

Ulkoilua ja tyhjyyttä

Lähdin vähän aikaa sitten iltakävelylle kamera mukanani. Olin ollut lähdössä jo tunnin aikaisemmin, mutta päätin tehdä vielä hommia tietokoneella ja odottaa sään paranemista. Kun sää näytti ikkunasta ihan hyvältä, lähdin. Päästessäni ovesta ulos minua tervehtivät puuskittainen kova tuuli ja sade. Se taas yhdestä valokuvausretkestä. Kuvasaldoni on yhä vähäinen, koska täällä on rehellisesti sanottuna todella surkea sää. Usein. Suomalaisella on varaa sanoa.

cork river lee

Päiväni näyttävät nykyään tällaisilta: herään ennen seitsemää, ja pääsen työkaverin kyydillä töihin. Töissä aika kuluu sukkelaan, ja minulla on puolen tunnin lounastauon lisäksi pari vartin kestoista taukoa päivän mittaan. Kahdeksan ja puolen tunnin työpäivän jälkeen pääsen työkaverin kanssa takaisin kämpille. Syön jotain, tulen koneelle katsomaan vuokra-asuntotilanteen (uusia kohteita ilmoitetaan joka päivä), otan yhteyttä vuokranantajiin, hoidan etänä muutamia Suomessa tapahtuvia asioita, ja lähden sitten ulos joko juoksu- tai kävelylenkille. Palatessani lenkiltä syön, peseydyn ja saatan katsoa pari YouTube-videota (näillä nettiyhteyksillä puhutaan todellakin vain parista videosta). Usein kello on jo paljon, kun alan tehdä seuraavan päivän eväitä. Unta saan useimmiten harmillisesti vain kuusi tuntia, vaikka yritän mennä aikaisemmin nukkumaan. Seuraavana päivänä alkaa sama rumba.

Viimeistään kävellessäni ulkona joka ilta minuun iskee voimakas tyhjyyden tunne. Minulla ei ole täällä mitään muuta kuin työ. En koe yhteyttä mihinkään tai kehenkään. Olen irrallinen kaikesta. En istu tähän paikkaan. Joudun näyttelemään sosiaalisempaa kuin olen. Jos en näyttelisi, en tulisi sitäkään vähää juttuun ihmisten kanssa kuin nyt. Small talk ei kiinnostaisi yhtään, ja silti sitä on pakko harrastaa. Huomaan vaalivani mielessäni kaikkea suomalaista. Juuri niitä normaalisti ei-niin-pidettyjä suomalaisia ominaisuuksia: hiljaisuutta, pälyilyä, ihmettelyä, vähäpuheisuutta, kyvyttömyyttä olla räiskyvä, äänekäs ja koko ajan esillä. Sitä, että itsestä ei tehdä mitään numeroa. Täällä se on suuri virhe. Täällä pitää olla kiinnostava. Suomalaiset onnistuvat vähättelemään kaikkea mahtavaakin, täällä taas onnistutaan paisuttamaan kaikki mitätönkin. Kumpikaan ei toimi, mutta vähättely vain on tutumpaa ja kotoista.

st fin barre's cathedral

Mitään edellä kirjoittamaani ei tule tulkita väärin. Kukaan ei pidä minua hankalana tai omituisena tyyppinä, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia sopeutua työhön ja työympäristöön. Työkaverit ovat aidosti olleet todella mukavia ensimmäisestä päivästä lähtien, ja työpaikalla on hyvä henki. Viihdyn töissä hyvin. Mikä parasta, minusta tuntuu, että todella sovin työhöni; tajuan nopeasti, mitä projekteissa halutaan, ja osaan tarjota oikeat ratkaisut. Minulla on silmää ja korvaa juuri niille asioille, mille pitääkin. Vaikka työ on puhtaasti kielialan työtä, monella työkaverillani tuntuu olevan aivan muun alan koulutus, eikä heillä siksi ole lainkaan sellaista kielikorvaa kuin minulla. En oikeastaan edes puhu kyvyistä, vaan intohimosta ja palosta; en usko, että monikaan työkaverini saa sellaista täyttymystä työstä kuin minä, koska kieliala ei ole heidän omansa. Olen kuullut monen miettivän, kuinka kauan tekemäämme työtä voi jaksaa, kun se on hetkessä nähty ja käy niin nopeasti tylsäksi. Minussa puolestaan asuu jokin henki, joka vähän väliä hehkuttaa ”Miten mahtavaa, että sait tämän homman!”, johon minä aina nyökkäilen hulluna päätäni ja sanon ”Niinpä!”

Ei siis ole lainkaan kyse siitä, että täällä kaikki tökkisi ja olisi vaikeaa, ehei, sillä tänne on ollut hyvin helppo asettua. MUTTA: asettua mihin? On työelämä ja kaikki muu elämä. Minulla ei ole täällä mitään muuta elämää. Kauanko niin tulee olemaan ja kuinka pitkälle sellainen voi kantaa? Millaista elämää yleensä voin elää täällä, kun kaikki tärkeät suhteeni ovat Suomessa? Haluanko yleensäkään ”asettua” tänne? Kun kuulin, että saan maksaa veroni joko Irlantiin tai Suomeen, valitsin oitis Suomen. Maan, jonka palveluja en ole käyttämässä. Teen kaikkeni ylläpitääkseni suhteeni Suomeen, jossa en kuitenkaan ole enkä elä. Irlantilaista minusta ei saa kirveelläkään, mutta nyt olen kuitenkin täällä. Se on harvinaisen selvää mutta samalla niin kovin epämääräistä.

Uusi elämä odottaa

Kirjoitin kolme päivää sitten olleeni työhaastattelussa. Noin kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olin painanut torstaisen jutun Julkaise-nappia, minulle soitettiin, että hakemani paikka on minun. Voi sitä onnen, innostuksen, jännityksen ja kauhun määrää! Otin työn vastaan. Työpaikka sijaitsee ulkomailla, sopimus on vuodeksi, ja lähtö on huomenna. Kuulostaa hurjalta ja äkkinäiseltä, ja sitähän se onkin!

Mitä kaikkea osaan kertoa paikasta tässä vaiheessa? Tulen tekemään töitä puheentunnistuksen, koneälyn ja kielen kääntämisen ja muokkaamisen parissa. Todellinen tulevaisuuden ammatti, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan! Työnantaja maksaa lentoni ja majoituksen kuukaudeksi. Sen ajan sisällä minun pitäisi löytää vuokra-asunto loppuajaksi. Minulle tyypilliseen tapaan en tietenkään kerro, missä maassa työpaikka sijaitsee ennen kuin olen saapunut perille. Siellä pitäisi olla ihanan vehreää, ja kaikki puhuvat äidinkielenään omaa lempikieltäni, ja mitä herttaisimmalla korostuksella!

jaahyvaiset

Lähdön hyvät puolet / Miksi lähden?

  • Sain koulutusta vastaavaa ja mielenkiintoista työtä
  • minua kiinnostavasta maasta
  • vähintäänkin kohtuullisella ellei peräti hyvällä palkalla.

Tuollaiselle diilille ei vain sanota ei. Vaikka työn mielekkyys on monille kaikkein tärkein kriteeri (aivan niin kuin minullekin), myös palkalla on väliä. Kokemukseni kertoo, että ulkomailta kyllä saa töitä, mutta lähes aina palkka on niin surkea, että sillä ei mitenkään pärjää edes kädestä suuhun -tyylillä. Jos palkka on sen verran kehno, ettei sillä elä eikä sitä kehtaa edes ääneen sanoa, työpaikan ottamista vastaan ei voi harkitakaan.

Lähdön huonot puolet

  • Mies ja muu perhe jäävät Suomeen.

Vaikka huonoja puolia on tavallaan vain yksi, se on totta kai hyvin raskauttava puoli. Silti valinta oli selvä. Yleensä omaan kotimaahan jää valtavasti ihmisiä ja asioita, joita ei saa mukaansa ja joita ikävöi, mutta koska olin muutenkin aikeissa luopua asunnostani, ja ystävät ovat tervetulleita kyläilemään luonani, Suomeen ei tällä erää jää muuta erityisen tärkeää kuin mies ja muu perhe. Onneksi blogin saa mukaan!

Saavuttuani perille joudun ensi töikseni lähtemään nettiostoksille, sillä netti ei kuulu diiliin. Pääsiäisenä kaupat ovat luultavasti kiinni, eli en tiedä tarkalleen, koska pääsen kertomaan ensivaikutelmista, mutta eiköhän se aika pian kuitenkin onnistu. Kirjoittaminen tulee varmasti tarpeeseen muutaman päivän päästä, kun minulle alkaa valjeta, mitä oikein menin tekemään!

8 syytä olla hankkimatta työpaikkaa

Jos sinulla sattuu olemaan kaikin puolin mieleinen työpaikka, niin aplodit sille! Kuulut pieneen vähemmistöön. Vaikuttaa nimittäin siltä, että on enemmän niitä ihmisiä, joille perinteinen työelämä ei ole tuonut onnea. Mitä silloin voi tehdä? Ehkä alla olevista mietteistä saa ajattelemisen aihetta. Kohdat tuntuvat sitä radikaaleimmilta, mitä vähemmän tällaisia asioita on pohtinut. Tosin varsinkin nykyinen taloustilanne ja työpaikkojen vähyys ovat suorastaan pakottaneet edes osan ihmisistä pohtimaan juuri näitä asioita.

Tämä kirjoitus on niille, jotka unelmoivat jostain upeammasta.

ei tehdä sopimusta

Määritellään ensin kirjoituksen kannalta tärkeät käsitteet.

Työnteko on täysin eri asia kuin työpaikka. Ihminen voi tehdä paljon töitä menemättä työpaikalle ja olla saamatta työnteostaan palkkaa. Vastaavasti ihminen voi mennä työpaikalle maleksimaan suureksi osaksi päivää ja saada palkkaa koko päivältä.

Työpaikka on useimmille paikka, johon he eivät koskaan menisi, jos siitä ei maksettaisi. Kun ihminen tekee jotain vain rahasta, lopputulos on aina sama: paljon stressiä, väsymystä, kiukkua ja sen miettimistä, miksi elämä on niin mätää ja epäoikeudenmukaista. Samaan aikaan työpaikalla vietetty aika on pois kaikesta merkityksellisemmästä. Joillain ihmisillä ei ole kurjaa työpaikassa, mutta he ovat jämähtäneet siihen taloudellisen turvan takia. Kun työpaikassa on riittävän neutraalia olla, ihminen välttyy miettimästä, mitä todellisuudessa haluaa elämällään tehdä. Työpaikassa ihminen kuluttaa parhaat kahdeksan (tai enemmän) tuntia päivästään. Työpaikassa kaikki energia ja jaksaminen revitään ihmisestä niin, että kotiin päästyään hän ei jaksa muuta kuin maata sohvalla ja katsoa telkkaria. Itsensä toteuttaminen on melko lailla mahdotonta tällaisessa ympäristössä.

Kun ihminen tekee työtä, joka on hänen intohimonsa, työ ei enää tunnu työltä, vaan siitä tulee elämäntapa. Sellaista työtä ei tehdä rahan tähden, vaan rakkaudesta työhön. Raha on mahdollinen kaupanpäällinen. Usein omaan kutsumustyöhön liittyy muiden auttaminen tavalla tai toisella. Muille ihmisille tulee tarjota jotain arvokasta suoraan sydämestä.

Jotkut luulevat, etteivät tekisi enää päivääkään töitä, jos heillä olisi loputtomasti rahaa. Tällainen ajattelu on aina ihmetyttänyt minua, sillä ilman työntekoa elämä käy hyvin tylsäksi. Vapaa-ajan aktiviteetitkaan eivät tunnu yhtä mukavilta ja virkistäviltä, jos niiden välissä ei koskaan tee työtä. Kaiken lisäksi monilla ihmisillä on halu luoda jotain merkityksellistä. Näemme jatkuvasti luovuutta ympärillämme niin liikkeen, kuvan, tekstin kuin äänenkin muodossa, nautimme niistä häkeltyneinä ja haluaisimme pystyä luomaan jotain yhtä mahtavaa. Miksi se ei useinkaan onnistu työpaikassa?

toimistossa

Miten hyödyt siitä, ettet hanki työpaikkaa?

1. Sinun ei tarvitse vaihtaa aikaasi rahaksi. Aika on ihmisen kallisarvoisin voimavara. Kun suuri osa päivästä kuluu työpaikalla, ihmisellä ei ole aikaa eikä energiaa työpäivän jälkeen niihin asioihin, jotka hänelle oikeasti ovat tärkeitä. Asia on toisin, jos tehty työ vastaa ihmisen kutsumusta. Kun ihminen määrää itse omasta työajastaan, hänelle jää enemmän aikaa kaikkeen muuhun, kuten ihmissuhteisiin ja harrastuksiin. Jos huomaa usein odottavansa kuumeisesti viikonloppua, ja sunnuntaisin alkaa harmittaa pian alkava työviikko, silloin on jumissa työpaikassa, jossa ei voi hyvin. On mahdollista tehdä joka päivä omaa kutsumustyötään.

2. Et joudu esittämään erilaisia rooleja työpaikalla ja piilottamaan todellisia tunteitasi. Väkinäisistä hymyistä pitkin päivää ja oikean sisällön puutteesta itse työssä ei seuraa mitään hyvää. Tunteet ovat väylä itsensä todelliseen tuntemiseen. Itseltään pitää uskaltaa kysyä kiperiä kysymyksiä. Mistä oikeasti unelmoin? Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Kysymyksiin on vaikea vastata kaiken työpaikalla esittämisen lomassa. Itselleen on helppo valehdella. Vaikka töissä pärjäisikin jotenkuten, se ei tarkoita sitä, että ihminen olisi kutsumustyössään. Työnantaja ei tietenkään halua, että työntekijä alkaa miettiä, mitä oikeasti haluaa elämältä. Ihmisen ei kuulu havahtua ja lakata tekemästä voittoa jollekulle toiselle. Työpaikassa pääsee osalliseksi tylsiä ja tyhjänpäiväisiä keskusteluja tulostimen luona. Moni yksinkertaisesti haluaa elämältään enemmän. Syvällisempiä keskusteluja, syvällisempiä kohtaamisia. Niitä saa, kun alkaa toteuttaa todellista intohimoaan.

3. Et joudu syömään kiireessä. Monen ruokatauko on puolen tunnin tai tunnin mittainen, jolloin on pakko syödä nopeasti. Syöminen ei silloin ole nautinnollista. Kun ei ole kiinni työpaikassa, ihmisellä on aikaa ja myös jaksamista kokata itselleen juuri sellaista ruokaa kuin hän haluaa ja nauttia siitä kaikessa rauhassa.

raskas työtaakka

4. Elämä on rikkaampaa silloin kun työnteko on elämäntapa eikä ihminen ole riippuvainen työpaikasta. Jos puhutaan pelkästä rahasta, ihminen voi myös tienata enemmän itsenäisesti kuin työpaikassa (rahaa ei tällöin tule pelkiltä työtunneilta, vaan vuorokauden ympäri esim. verkkokauppaa pyörittämällä), mutta ensisijaisesti työnteko elämäntapana rikastuttaa elämää muutoin. Kun saa tehdä omaa unelmatyötään, ihminen voi erinomaisesti. Saadakseen ylennyksen työpaikassa ihminen joutuu esittämään yli-innostunutta, jännittämään, todistelemaan, teeskentelemään. Sellainen vie valtavasti energiaa. Ihminen ansaitsee enemmän. Kun mietitään, miten tehdä rahaa, vastaus kuuluu: Älä välitä rahasta, älä anna sille paljon arvoa. Raha on illuusio.

5. Voit lakata tekemästä muita rikkaiksi. Rikkaat ihmiset eivät tee töitä, vaan valvovat muita. Monet meistä auttavat jotakuta toista rakentamaan hänen unelmaansa.

6. Voit tehdä todellista kutsumustyötäsi. Kysy itseltäsi, teetkö sitä, mihin suhtaudut intohimoisesti. Kun ihminen on väärässä ympäristössä ja väärissä töissä, tuottavuus laskee. Kun ihminen puolestaan on kutsumustyössään, tuottavuus lisääntyy. Se on menestyksen salaisuus.

7. Vältyt stressiltä. Stressiä ei tuo pelkästään ihmiselle sopimaton työpaikka, vaan myös työajat. Ihmisen luonnollinen rytmi on helposti eri kuin työpaikan, jolloin esim. pakolliset aamuherätykset ovat kamalia. Kun ihminen tekee töitä itselleen/kun tekee rakastamaansa työtä, saa luonnollisesti päättää omista työajoistaan, mutta ennen kaikkea silloin tuntee todella olevansa elossa. Kun tekee jotain arvokasta, stressi ja ahdistuneisuus katoavat. Paniikkikohtauksista ei ole enää tietoakaan.

8. Voit määrätä tekemisistäsi itse. Otat vastuun itsestäsi ja toimistasi. Ihminen ei enää ole uhri, vaan muokkaa itse todellisuutensa. Ihmisellä on vapaus lähteä matkalle tai pitää taukoa työstä.

Lähteet:

***

Kuulostaako mahdolliselta? Pohditko tällaisia asioita koskaan? Ja tietysti se tärkein kysymys: Pidätkö aidosti työstäsi?

Ryhdy kansanedustajaksi – saat hyvän palkan eikä tarvitse tehdä mitään

Aina tasaisin väliajoin käyn erään tuttavani kanssa saman keskustelun. Se menee jotakuinkin näin:

Hän: Rupee kansanedustajaksi. Niillä on hyvät palkat, eikä niiden tarvitse tehdä mitään.

Minä: Enhän mä ole koskaan halunnut kansanedustajaksi.

Hän: Niin, mutta niillä on helppo duuni ja hyvä liksa, eikä tarvitse tehdä mitään.

Minä: Miksi mä haluaisin työn, jossa ei tarvitse tehdä mitään? Mä nimenomaan haluan tehdä. Haluan innostua asioista ja sitten tehdä niitä. Niin sen kuuluu ollakin. En mä ole koskaan unelmoinut sellaisesta työstä, jossa ei tarvitse tehdä mitään.

Hän: No, ne saa kuitenkin hyvät rahat, eikä tarvitse tehdä mitään.

Minä: (Syvä huokaus.)

Tämä keskustelu sai minut pohtimaan työntekoa, tekemisen ja rahan suhdetta ja sitä, riittääkö toisille pelkkä raha ilman, että ”tarvitsee tehdä mitään”. Työnteko täytyy nähdä täysin sisällöttömänä pakkopullana, jos/kun ajattelee niin kuin ”Hän” yllä olevassa keskustelussa. Eikö jokainen kuitenkin sisimmässään tahdo tehdä jotain itselle merkityksellistä? Ei kai kukaan oikeasti unelmoi siitä, ettei tässä ainutkertaisessa elämässä tarvitsisi tehdä mitään? Eikö elämä kävisi aika tylsäksi? Nykyään puhutaan paljon kutsumustyöstä ja yleensäkin siitä, että työssä pitäisi viihtyä ja sen pitäisi olla riittävän haastavaa. Burnoutit ja boreoutit vaivaavat niitä, joita on kuormitettu joko liikaa tai liian vähän.

On siis ihmisiä, jotka haluavat merkityksekästä työtä, mutta ilmeisesti myös niitä, jotka tekevät työtä puhtaasta pakosta. Koska nämä ihmiset eivät nauti työstään, mutta tarvitsevat ja haluavat rahaa, silloin varmasti houkuttaisi rikastua ilman työntekoa ja mieluiten niin vaivattomasti kuin mahdollista. ”Kuinka rikastua” on vuosi toisensa jälkeen yksi suosituimmista Google-hauista. Ihmisiä myös kovasti kiinnostavat muiden rikkaudet ja tulot, mikä näkyy luetuimpina uutisina verotietojen julkistamisaikaan.

Minulla ei ole mitään näitä ”saada hyvä palkka tekemättä mitään” -tyyppejä vastaan. Jos he ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, sehän on vain hienoa. Se kuitenkin ihmetyttää, että jotkut näistä ihmisistä eivät ymmärrä niitä, joille raha ei ole niin tärkeää ja joilla päinvastoin on kova luomisen tarve ja halu. Luomisen halua on muillakin kuin perinteisillä taiteilijoilla, eikä ihmisen tarvitse olla hullu halutakseen luoda jotain. Tiedän ihmisiä, jotka eivät oikein koskaan inspiroidu mistään pitempiaikaisesti, eivätkä siksi ymmärrä muidenkaan luomisen tarvetta, auttamisen halua tai muitakaan tarkoitusperiä.

Varmaan osa kansanedustajistakin jotain tekee palkkansa eteen, ja vieläpä mielellään.