Avainsana-arkisto: liha

Haudutettu koiranlihapata (ei-vegaaninen lihansyöjän unelma)

Koiranliha ja koirien kohtelu ovat olleet tapetilla viime aikoina. Ensin silmiini osui Ylen juttu koirien tarkoituksellisesta kiduttamisesta Espanjassa, ja sitten Helsingin Sanomien juttu koiranlihan myymisestä ja syömisestä Etelä-Koreassa. Näissä aiheissa ei toki ole mitään uutta. Koiria on kidutettu ja/tai syöty tietyissä maissa ja kulttuureissa jo pitkään. Moni lienee myös kuullut jokakesäisestä Yulinin koiranlihafestivaalista, jota vietetään Kiinassa ja joka näyttää tältä:

Aiheesta innostuneena minäkin päätin osallistua koirarientoihin jakamalla koiranlihareseptin ja sellaista koiratietoutta, mitä kaikilla ei ehkä ole.

Haudutettu koiranlihapata

  • 1 keskikokoinen koira
  • sipulia
  • ananasviipaleita
  • vihreää paprikaa
  • tomaattisosetta
  • kiehuvaa vettä
  • laakerinlehtiä
  • Tabasco-kastiketta
  • koiranmaksapyreetä

Marinadi:

  • viinietikkaa
  • pippuria
  • suolaa
  • valkosipulin kynsiä

1. Tapa ja nylje koira. Kypsennä avotulen yllä. Poista nahka, kun se on vielä lämmin, ja siirrä sivuun myöhempää käyttöä varten. Leikkaa liha kahden ja puolen senttimetrin kokoisiksi paloiksi.

2. Anna lihan maustua marinadissa kaksi tuntia. Paista lihapalat öljyssä isossa wokkipannussa avotulen yllä. Lisää silputtu sipuli ja ananaspalat ja kuullota.

3. Kaada joukkoon tomaattisose, kiehuva vesi, pilkottu vihreä paprika, laakerinlehdet ja Tabasco-kastike. Anna hautua kannen alla, kunnes liha on mureaa.

4. Lisää lopuksi koiranmaksapyree, ja keitä vielä 5 – 7 minuuttia.

Nam! Ruokalaji on klassikko Filippiineillä, ja sopii tarjottavaksi erityisesti häihin.

Tiesitkö tämän koirista?

Vaikka koirien syöminen on laillista 44 osavaltiossa Yhdysvalloissa, siellä paatuneimmatkaan lihansyöjät eivät syö koiria. Vaikka eläinvauvoista maistuvat niin vasikat kuin karitsatkin, koiranpentuja ei ihmisten lautasilla näy.

Porsaat ovat vähintään yhtä älykkäitä ja tunnekyvykkäitä kuin koirat, ja sopivat myös seuraeläimiksi.

Ravitsemuksellisesti koiranliha on täysin vastaavaa ihmiselle kuin mikä tahansa muukin liha.

Koiranlihaa ovat syöneet eri kansat ympäri maailmaa kautta historian: 300-lukuisista haudoista on löytynyt kuvauksia koirien teurastamisesta muiden ruokaeläinten ohella, ja koiranlihan tiedetään maistuneen roomalaisille, korealaisille, kiinalaisille, filippiiniläisille, Hippokrateelle, dakota-intiaaneille, havaijilaisille, asteekeille ja nigerialaisille. Lihansyöntiähän usein perustellaan juuri sillä, että ”niin on aina tehty”, eli vedotaan tapoihin ja tottumuksiin. Miksi tällainen ajattelu ei ulotu koiriin vieläkin laajemmin? Miksi koirien syöminen länsimaissa on tabu, mutta niin monien muiden eläinten syöminen ei?

Koirat lähestulkoon kerjäävät, että söisimme niitä. Joka vuosi maailmassa lopetetaan kolmesta neljään miljoonaa (kulku)koiraa ja -kissaa. Se tarkoittaa, että miljoonia kiloa lihaa heitetään hukkaan joka vuosi, mikä on valtava ympäristöllinen ja taloudellinen ongelma. Amerikassa kulkukoirien ja -kissojen lihaa syötetään karjaeläimille, jotka länsimainen ihminen sitten kelpuuttaa omaksi ruoakseen. Koiran- ja kissanlihan kierrättäminen ihmisravinnoksi muiden eläinten kautta on tarpeetonta tuhlaamista, koska voisimme syödä koirat ja kissat suoraan itse.

Mikä siis estää meitä syömästä koiranlihaa? No kun koirat ovat niin ihania ja söpöjä! Nykyisessä lihanhimoisessa maailmassa meillä ei tulisi olla varaa moiseen hempeilyyn. Myös lehmät, porsaat, kanat ja lampaat ovat ihania ja söpöjä, mutta ei se estä meitä syömästä niitä.

Etkö siltikään ole vakuuttunut? Eikö vesi herahda kielelle, kun näet tämän?

Ai ei herahtanut? No entä syttyykö syömishimosi, kun näet nämä?

Ai ei syttynyt? Jo nyt on kumma. Koiria, porsaita ja lampaita on kuitenkin syöty iät ja ajat, mikä onkin varsin perusteltu ja järkevä syy syödä niitä myös nyt ja jatkossa. Kun lisäksi ottaa huomioon koirien reilun saatavuuden, todennäköisen vapaudessa kasvamisen, niiden edullisuuden ja herkullisen maun, ei ole yhtäkään syytä olla syömättä koiria, mikäli muidenkin eläinten liha maistuu.

Reseptin ja koiratiedon lähde: Safran Foer, Jonathan. Eating Animals (2009).

Mainokset

Lihaisa Irlanti

Täällä Irlannissa tunnutaan syövän paljon lihaa, eikä vegaanilla ole yhtä paljon valikoimaa kuin vaikkapa Suomessa, joka sekään ei ole vegaanimuonan kultamaa. Lihatiedotuksen sivut vahvistavat, että Irlannissa tosiaan syödään reippaastikin enemmän lihaa kuin Suomessa, joskaan ei sentään niin paljon kuin Espanjassa. Minua on kuitenkin häirinnyt suurta lihan kulutusta enemmän laaja ja näkyvä mainonta, jolla lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita pusketaan ihmisille.

irkkulihaa

irkkulihaa 2

irkkulihaa 3

Onkohan mainonta yhtä päällekäyvää Suomessa? Kannustetaanko ihmisiä vielä entistäkin runsaampaan lihansyöntiin tuntuvilla alennuksilla ja/tai muilla rahanarvoisilla eduilla? Ainakin maitoa on mainostettu aivan liikaa teemuilla ja kiiroilla niin tv:ssä kuin lehdissäkin.

Havaitsemani mainoskikat täällä ovat aina samoja; ankean näköinen liha täytyy verhota esim. hampurilaiseen tai asetella maireasti hymyilevän pariskunnan viereen, jotta siitä saadaan houkuttelevampaa. Klassisia ovat myös mainoksen taustalla oleilevat, vapaudesta nauttivat ja onnelliset karjaeläimet avoimella pellolla. Huvittaa melkein, miten iso yllä oleva pariskunta on lihapakettiin nähden; asetelma ei näemmä olisi yhtä toimiva toisin päin, vaikka lihamainoksesta nimenomaan on kyse, ei karjankasvattajista kertovasta dokumentista.

kananmunia

Kananmunia syömällä saa sixpackin. Varmaan juuri siksi britit ja irlantilaiset, jotka syövät paljon munia, ovat yleisesti niin timmissä kunnossa!

Olin jo menettänyt toivoni, kunnes…

vegaaninen irlanti

Ja vielä toinenkin:

vegaaninen irlanti 2

Onneksi löysin nämä vegaanimainokset bussipysäkeiltä vieläpä ihan läheltä asuinseutuani. Tuntuu, että varsinkin tällaisissa lihalla mässäilijöiden maissa tietoisuuden lisääntyminen tekisi (kanan)poikaa!

Mistä vegaani saa kaikki vitamiinit ja hivenaineet?

Huomasin tällaiselle postausaiheelle olevan tarvetta, kun sain hivenaineanalyysin tulokset jokin aika sitten. Testipaperista ei meinannut ensin saada mitään tolkkua, mutta kun sitä tuijotti tarpeeksi kauan, alkoi vihdoin hahmottaa, miten sitä luetaan. Yksi vaihtoehto tulkita tuloksia olisi ollut varata puhelinaika ja päästä siten juttelemaan asiantuntijan kanssa, mutta olin jo maksanut testistä tarpeeksi ja tykkään muutenkin perehtyä asioihin itse. Ennen ravintoaineiden läpikäyntiä vielä yksi huomio: en tiennyt testiä tilatessani, kuinka luotettavaa on mitata hivenainetasot hiuksista, mutta kukas muu kuin tärkkelyslähettiläämme John McDougall tarjosi siihenkin vastauksen. The Starch Solutionissa (s. 11) kerrotaan, että tutkittaessa ihmisen ruokavaliota juuri hiusnäytteistä saa luotettavat tulokset.

vitamiini- ja hivenaineopas

Netistä löytyy helposti ja runsaasti tietoa vitamiinien ja hivenaineiden tehtävistä ja puutostaudeista. Sellaista tietoa puolestaan ei ole niin helppo löytää, mistä ruoista mitäkin ravintoainetta saa. Tällaiset listaukset ovat usein hyvin ylimalkaisia ja lyhyitä ja kun menee tarkastamaan annetut tiedot Finelistä, saattaa olla, ettei parhaita ravintolähteitä ollut valittu. Pahimmillaan jostakin ravintoaineesta saa sellaisen kuvan, että sitä saa lähinnä vain eläinkunnan tuotteista, vaikka sitä olisi suorastaan enemmän monissa kasvikunnan tuotteissa. Fineli, joka on muuten hyvä ja laaja ravintotiedon lähde, ei listaa tiettyjä hivenaineita ollenkaan (esim. boori ja kromi, joista juuri minulla on puutetta), joten täytyy yrittää löytää luotettavaa tietoa niistä jostain muualta.

Tajusin vasta tulokset saatuani, että testissä ei mitattu vitamiineja ollenkaan. Olin hölmönä kuvitellut, että vitamiinit ovat vitamiineja, kivennäisaineet kivennäisaineita, ja hivenaineet tarkoittaisivat sekä vitamiineja että kivennäisaineita. En tiedä, mistä tällainen kuvitelma oli saanut alkunsa, mutta niin ei siis ole, vaan hivenainetta käytetään kansankielessä pelkkänä synonyymina kivennäisaineelle. Hivenaineet ovat kivennäisaineita, joita nimensäkin mukaisesti tarvitaan vain hivenen eli vähemmän kuin muita kivennäisaineita.

Hivenainetulokseni. Helpoin tapa hahmottaa kaaviota on katsoa, mitä kaikki aineet ovat vihreällä (hyvä), keltaisella (huonompi) ja mitkä punaisella (huonoin). Minulla ei ole mitään ainetta liikaa, vaan joko sopivasti, liian vähän tai ei juuri ollenkaan. Numeroarvot kertovat tarkempaa tietoa kuin pelkät mustat palkit väritaustoja vasten.

Hivenainetulokseni. Helpoin tapa hahmottaa kaaviota on katsoa, mitkä kaikki aineet ovat vihreällä (hyvä), keltaisella (huonompi) ja mitkä punaisella (huonoin). Minulla ei ole mitään ainetta liikaa, vaan joko sopivasti, liian vähän tai ei juuri ollenkaan. Numeroarvot kertovat tarkempaa tietoa kuin pelkät mustat palkit väritaustoja vasten.

Jos haluaa ensin tietää, mitä tehtäviä vitamiineilla ja hivenaineilla on ja miksi niitä tarvitaan, kuvaukset ravintoaineista voi lukea esim. näistä lähteistä:

Mistä vegaani saa vitamiininsa?

Katsotaan sitten tarkemmin, mistä ruoista kaikkia näitä aineita saa. Olen kerännyt tiedot Finelistä siihen asti, kunnes mainitsen toisin. Aineet ovat suuruusjärjestyksessä, eli ensimmäisessä aineessa on eniten kyseistä ainetta, viimeisessä vähiten (mutta silti reilusti). Minua kiinnosti saada listaan paljon sellaisia ”tavallisia” ruokia, jotka ihmiset tuntevat yleisesti, ei niinkään erityisiä tai eksoottisia ruokia. Lisäksi halusin testata, nousisivatko samat ruoka-aineet tasaisesti esiin; usein jokin superruoka on täynnä niin monia elintärkeitä aineita, että se koreilee palkintosijoilla hyvin monen eri vitamiinin ja hivenaineen kohdalla. Jos asia olisi näin, se olisi mainiota, sillä (vegaanisen) ruokavalion terveellisyyden ei kuulu perustua siihen, että joka päivä on syötävä satoja eri ruoka-aineita. Usein vain muutamilla ruoilla pitäisi pystyä pötkimään pitkälle ihan vain siksi, että ne ovat niin paljon ravinteikkaampia kuin monet muut ruoka-aineet. Lisäksi tein vertailua vegaanisen ja sekaruokavalion välillä, eli halusin nähdä, milloin kasvikunnan tuotteet ovat ravinteikkaimpia myös lihansyöjille ja milloin puolestaan eläinkunnan tuotteissa on enemmän jotakin ravinnetta kuin kasvikunnassa.

paprikaa

A-vitamiini: porkkana, merilevä, ruusunmarja, lehtikaali, bataatti, persilja, pinaatti. A-vitamiinia on helppo saada kasvikunnasta, jo pelkästään porkkana kilpailee hyvin eläinkunnan tuotteiden kanssa.

B1-vitamiini eli tiamiini: spirulina, auringonkukansiemen, kuitupitoiset murot, vehnänalkio, pellavansiemen, seesaminsiemen, monet muut murot (all bran, maissi- ja riisihiutaleet), leseet. Kasvikunnassa tiamiinipitoisuudet ovat korkeampia kuin eläinkunnan tuotteissa, nämä ovat siis parhaita lähteitä myös lihansyöjille.

B2-vitamiini eli riboflaviini: spirulina, hiiva, murot (kuitupitoiset hiutaleet), murot (maissi, riisi, vehnä), basilika, manteli, vehnänalkio, herkkusieni. Eläinkunnan tuotteissa riboflaviinia on runsaasti maksassa, mutta mm. murot pärjäävät kilpailussa oikein hyvin. Maksa ei sitä paitsi ole monen lihansyöjänkään valinta.

Niasiini (B3-vitamiini): murukahvi, murot (kuitupitoiset hiutaleet), vehnälese, murot (maissi), maapähkinä, spirulina, hiiva, muut murot (vehnä). Muroissa ja vehnäleseessä on enemmän niasiinia kuin missään eläinkunnan tuotteessa. Jee, hyvä tärkkelys!

B6-vitamiini eli pyridoksiini (pyridoksaalifosfaatti): sipuli, vesikastanja, murot (maissi- ja vehnähiutaleet), maissi, basilika, pistaasipähkinä, valkosipuli, vehnälese, seesaminsiemen, auringonkukansiemen. Listan kärki kilpailee hyvin eläinkunnan tuotteiden (lähinnä ravun) kanssa. Rapuakaan ei moni lihansyöjä syö juuri koskaan.

Biotiini (B7-vitamiini) ja pantoteenihappo (B5-vitamiini): esiintyy yleisesti ruoassa ja suolisto muodostaa itse, puutokset harvinaisia/olemattomia.

Foolihappo (B9-vitamiini): hiiva, adukipapu, vehnänalkio, ruskea tai valkoinen papu, soijajauho, soijapapu, murot (all bran), basilika, soijarouhe, murot (kuitupitoiset hiutaleet), vehnälese, nokkonen, pinaatti, kvinoa, kikherne, parsa, persilja, murot (maissi, riisi). Eläinkunnan tuotteissa foolihappoa on varsinkin maksassa ja munuaisissa, joiden kanssa pavut ja vehnänalkio pärjäävät hyvin vertailussa. Taaskin voi kysyä, kuinka moni lihansyöjä yleensäkään syö maksaa ja munuaisia?

B12-vitamiini eli kobalamiini: ei esiinny kasviperäisessä ravinnossa, eli syötävä joko B12-vitaminoituja tuotteita (esim. tietyt kaura- ja soijapohjaiset ”maidot”, juomat ja ”jugurtit”) tai ravinnelisänä purkista. Tätä vitamiinia käsitellään tarkemmin, kunhan tulen siihen kohtaan McDougallin kirjassa. Vitamiinin väitetään olevan eläinperäinen, mutta todellisuudessa eläimet saavat sitä maaperästä. (Tai sitten eivät nekään, koska maaperä on monin osin paljon köyhempää ravinteiltaan kuin ennen.) Kiinnostava aihe, jota odotan pääseväni tonkimaan tarkemmin. B12-vitamiini varastoituu elimistöön vuosiksi (sekä McDougallin että Duodecimin artikkelin mukaan) eli sitä ei tarvitse alkaa syödä purkista saman tien vegaaniksi ryhtymisen jälkeen (ellei sitten usko, että kärsii sen puutteesta jo lähdössä). Joidenkin lähteiden mukaan B12-vitamiinin puutos on tavallinen myös lihansyöjillä.

C-vitamiini eli askorbiinihappo: ruusunmarja, paprika, persilja, nokkonen, tyrnimarja, mustaherukka, parsakaali, lehtikaali, aurinkokuivattu tomaatti, lakka, pihlajanmarja, ruusukaali, papaija, punakaali, kiivi, pakastekasvissekoitukset, kukkakaali, mansikka, pinaatti, appelsiini. Kasvikunnan tuotteet ovat luonnollisesti parhaita ja ainoita C-vitamiinin lähteitä.

D-vitamiini (vegaanille D2-vitamiinia, ravinnosta saatava D3-vitamiini on eläinperäistä): vitaminoidut kasvirasvat, kantarelli, monet muut sienet, vitaminoidut kaura- ja soijavalmisteet. Auringonvalon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ihossa muodostuva D-vitamiini on D3-vitamiinia. Monissa maailman kolkissa D-vitamiinia ei tarvita ravinnosta ollenkaan, koska kohtalaisen lyhytkin aurinkoaltistus riittää D-vitamiinin muodostumiseksi, mutta Suomessa asia on toisin. Talvikuukausina kannattaa nykytiedon valossa käyttää D-vitaminoituja tuotteita tai syödä sitä purkista. Lihansyöjät eivät välttämättä saa yhtään sen enempää D-vitamiinia kuin kasvissyöjät, koska lihassa ja maidossa ei luonnostaan ole D-vitamiinia. Kaloissa on, mutta monen D-vitamiinin tarve ei täyty kalaa syömällä. Lisäksi raskasmetallit ja muut myrkyt pilaavat kalan maineen terveysruokana. Useat lähteet väittävät, ettei D2-vitamiini imeydy yhtä hyvin kuin D3-vitamiini, mutta monissa muissa lähteissä tällainen väite lytätään täysin (tästäkin aiheesta enemmän, kun etenemme siihen kohtaan McDougallin kirjassa).

E-vitamiini: auringonkukkaöljy, auringonkukansiemen, paprikajauhe, manteli, maissiöljy, rypsiöljy, vehnänalkio, oregano, pellavaöljy, hasselpähkinä, oliiviöljy, maapähkinä, basilika, muut pähkinät, timjami, ruusunmarja. Näissä ruoissa pitoisuudet ovat suurempia kuin eläinkunnan tuotteissa.

K-vitamiini: basilika, timjami, lehtikaali, pinaatti, vihanneskrassi, ruusukaali, nokkonen, persilja, tilli, ruohosipuli, porkkana, monet öljyt, parsakaali. Nämä ovat parhaat K-vitamiinin lähteet myös lihansyöjälle.

perunaa ja kaalia

Mistä vegaani saa hivenaineensa?

Yhä on epäselvää, kuinka moni kivennäis- tai hivenaine on välttämätön ihmiselle ja missä määrin. Monille hivenaineille ei osata antaa saantisuosituksia. Jo linkkaamani Duodecimin artikkelin mukaan välttämättömiä kivennäisaineita on 11 tai 12. Hivenaineanalyysissa minulta mitattiin 22 hivenainetta, joissa olikin siksi mukana monta vähemmän tunnettua alkuainetta (esim. germanium, rubidium ja zirkonium) ja joitain outoja, joita ei olisi luullut ihmisen tarvitsevan (esim. litium, jonka kohdalla minulla on voimakas puutostila). Voidaanko kuitenkaan puhua puutostiloista, jos jotain ainetta ei pidetä välttämättömänä? Yritetään ottaa selvää! Käsitellään ensin ne, jotka Fineli listaa.

Välttämättömimmät kivennäisaineet:

Kalsium: leivinjauhe, basilika, oregano, purukumi, seesaminsiemen, ruusunmarja, merilevä, nokkonen, mustapippuri, soijaproteiini, tofu, manteli, sipuli, viikuna, kikherne, porkkana, saksanpähkinä. (Finelistä ei löydy chiansiementä, jossa on lähes kolme kertaa enemmän kalsiumia kuin mantelissa.) Listan kärki on sama sekasyöjälle, ja seesaminsiemen pärjää hyvin vertailussa maitojauheiden ja -tuotteiden kanssa.

Fosfori: leivinjauhe, kurpitsansiemen, hampunsiemen, vehnälese, vehnänalkio, soijaproteiini, ruislese, parapähkinä, seesaminsiemen, auringonkukansiemen, manteli, cashew- ja pistaasipähkinät. Näissä on monta parasta fosforin lähdettä myös sekasyöjälle.

Magnesium: mineraalisuola, basilika, kurpitsansiemen, kaakaojauhe, hampunsiemen, vehnälese, merilevä, pellavansiemen, parapähkinä, auringonkukansiemen, ruislese, vehnänalkio, manteli, cashewpähkinä, pinjansiemen, kvinoa. Nämä ruoat ovat parhaita magnesiumin lähteitä myös sekasyöjälle.

Rauta: basilika, oregano, mustapippuri, spirulina, murot (kuitupitoiset hiutaleet), merilevä, vehnälese, kurpitsansiemen, hampunsiemen, soijarouhe, vihreä tai ruskea linssi, ruislese, vehnänalkio, seesaminsiemen, kauralese, murot (maissi, riisi), punainen linssi. Eläinkunnan tuotteissa rautaa on eniten veressä ja maksassa, niiden jälkeen eniten muroissa, merilevässä ja vehnäleseessä. Kasvissyöjän onkin helppoa ja tavallista saada rautaa lihansyöjää enemmän (veri ja maksa kun eivät maistu monelle muutenkaan).

Sinkki: vehnälese, vehnänalkio, murot (vehnä), ruislese, kurpitsansiemen, basilika, hampunsiemen, kaakaojauhe, lesemuro, pinjansiemen, merilevä, cashewpähkinä, tumma proteiinipasta, auringonkukansiemen. Vehnä painii täysin omassa sarjassaan, maksa tulee kaukana jäljessä sinkkipitoisuudessaan. Ei ihme, että minun sinkkitasoni on hivenainetestissä parhainta katseltavaa. Mitä kummaa, eikös vehnän pitänyt olla ihan puhdasta myrkkyä? No ei tod! Sen olisi pitänyt käydä jo aikaa sitten selväksi.

Jodi: merilevä, jodioitu ruokasuola, ohraa sisältävä talkkunajauho, talkkunapuuro, ketsuppi, popcorn, ohratärkkelys, vehnähiutale, ruisleipä. Merilevät menevät vertailussa reilusti katkarapujen ja juustojen ohi. Hivenaineanalyysi paljasti, että minulla on aikamoinen vajaus jodissa, vaikka söin säännöllisesti ja kohtuullisen paljon juustoa ennen vegaaniksi ryhtymistä. Useimmissa juustoissa onkin Finelin mukaan nolla mikrogrammaa jodia. Suomalaisilla jodin liian vähäinen saanti oli varsinkin ennen tavallista, minkä vuoksi jodia alettiin lisätä ruokasuolaan. Erikoissuolojen käyttö lisää riskiä jodin puutostilaan.

Seleeni: parapähkinä, korvasieni, auringonkukansiemen, seesaminsiemen, monet muut sienet, täysjyväriisi, ruskea tai valkoinen papu, saksanpähkinä, soijapapu, kantarelli. Minulla oli testissä aika hyvä seleenitaso. Parapähkinät ja pähkinäsekoitukset voittavat lukuisat ja kaikki eläinkunnan tuotteet seleenipitoisuudessa.

Kalium: merilevä, basilika, soijarouhe, peruna, porkkana, papaija, ruusunmarja, sipuli, vehnälese, vehnänalkio, pistaasipähkinä, kikherne, ruislese. Kaliumia saa ruoasta helposti.

Natrium: erilaiset suolat.

Suola: sama kuin yllä. Sekä Fineli että hivenaineanalyysi ovat erottaneet natriumin (natrium) ja suolan (sodium) toisistaan. Suolaa saadaan yleensä reilusti suosituksia enemmän. Miksei tämä vastaa ihmisten jodin tarpeeseen? Siksi koska moni syö suolansa elintarvikkeissa ja valmiissa ruoissa, joissa oleva suola ei usein ole jodioitua.

kasvispizza

Epäselvemmät mutta tarpeelliset kivennäisaineet (saantisuosituksia ei osata antaa):

Fineli ei erittele alla olevia aineita ollenkaan. Oletuksena tuntuu olevan, että jos ravinnosta saa kaikkia muita aineita, saa väistämättä riittävästi myös näitä aineita.

Kupari: hedelmät, pavut, valkosipuli, kaakao, kokojyvävilja, parsakaali, vehnälese, maapähkinä.

Mangaani: kokojyvävilja, soija, punajuuri, porkkana, vihreät vihannekset, mustikka, puolukka, tyrnimarja, tee, palkokasvit, pähkinät.

Molybdeeni: kokojyvävilja, soija, peruna, palkokasvit, vihreät lehtivihannekset.

Kromi: kokojyvävilja, pähkinät, hiiva. Aiemmin kromia luultiin välttämättömäksi, nykyään asiasta kiistellään. Netin keskustelupalstoilla ja erilaisissa nettikaupoissa kromia kaupataan yksinomaan makeanhimoa taltuttamaan, ja kromilla onkin ajateltu olevan yhteys ihmisen sokeriaineenvaihduntaan.

Fluori: vesijohtovesi, tee, merilevä. Ei ehkä välttämätön, mutta hampaille hyväksi.

Minulta testattiin lisäksi yhdeksän muun aineen pitoisuudet. Kun niistä hakee tietoa, vastaan tulee melkeinpä enemmän juttua niiden haitallisuudesta. Niitä ilmeisesti kuitenkin tarvitaan, mutta hyvin pieniä määriä, ja liian suurista määristä voi olla paljonkin haittaa. Monet hivenaineet ovat metalleja, minkä huomaa nimestäkin, ja esim. rautaa tarvitaan paljonkin. Toiset metallit ovat kuitenkin raskasmetalleja, joita elimistö ei tarvitse, vaan päinvastoin ne ovat haitallisia (esim. elohopea, nikkeli, tina, alumiini, arseeni, uraani ja lyijy). Hivenaineanalyysissä otsikkokin on ”Essential and other elements” eli kaikki aineet eivät ole yhtä välttämättömiä. Minua kiinnosti kuitenkin litium ja boori, koska minussa ei ole niitä juuri ollenkaan. Booria pitäisi olla kasviksissa ja juureksissa (etenkin porkkanassa ja perunassa) eli tärkkelysruokavaliolla booripitoisuudenkin luulisi parantuvan. Litiumia puolestaan on kokojyväviljassa ja kasviksissa. Nyt kun syön reilusti kunnollista ruokaa, myös litiumin tarve tulisi olla helppo täyttää.

vehnäpelto

Yhteenveto

Yleisesti voidaan sanoa, että vegaaninen ruokavalio vastaa hyvin ihmisen ravinnetarpeisiin. Lihansyöjät syövät usein liian vähän kasviksia ja muita kasvikunnan tuotteita, jolloin ei ole ihmekään, että kasvissyöjillä on paljon vähemmän elintavoista johtuvia sairauksia kuin sekasyöjillä. (Perinteisen länsimaisen ruokavalion epäterveellisyydestä on ollut paljon puhetta tärkkelyssarjassa.)

Superruoiksi nousivat ehdottomasti vehnäleseet, vehnänalkiot ja murot, kokojyväviljat ylipäänsä, basilika ja oregano (kuka olisi arvannut niiden olevan niin paljon muutakin kuin makua tuovia mausteita!), kasvikset ja erilaiset siemenet ja pähkinät. Kasviksista useampia mainintoja saivat erityisesti erilaiset kaalit. Samoin nokkonen, persilja ja useat sienet pääsivät palkintopallille. Ruusunmarja on selvästi supermarja, mutta monelle mansikan, vadelman ja mustikan ystävälle tuntemattomampi. Merileviä on useita sortteja (spirulina mukaan lukien) ja niitä kannattaisi selvästi alkaa syödä. McDougall suosittelee merilevää jo puhtaasti makunsa puolesta niille, joilla on ikävä kalaa vegaanisessa ruokavaliossa. Merilevällä saa merellistä eli ”kalamaista” tuntua ruokaan kuin ruokaan. Minä en ole syönyt merilevää ollenkaan. Siitä voisi ehkä tulla se yksi erikoisempi ruoka, jota syön muutoin niin edullisessa ja kotimaisessa perunapainotteisessa tärkkelysfilosofiassa. Maissi, vehnä, ruis, kaura, riisi ja peruna eli TÄRKKELYS pärjäsi vertailussa erinomaisesti, mikä ei tietenkään ole mikään yllätys tässä vaiheessa. Erittäin mukavaa se silti on!

marjat

Monet vitamiinit ja hivenaineet toimivat joko yhdessä tai toisiaan voimistaen, tasapainottaen tai toista vastaan hyökäten eli imeytymistä tehostaen tai heikentäen. Raudan imeytymistä avittaa C-vitamiini, kun taas mm. kalsium heikentää raudan imeytymistä. Kalsium puolestaan tarvitsee D-vitamiinia kylkeensä imeytyäkseen. Fytiinihappo estää useiden hivenaineiden imeytymistä. Minulla tämä ei tosin näkynyt esim. sinkin kohdalla, vaan sinkki on imeytynyt kiitettävästi. Jos tuntee syövänsä hyvin, riittävästi ja terveellisesti ja silti epäilee saavansa liian vähän jotain ravintoainetta, niiden imeytymistä kannattaa tehostaa syömällä oikeita ruokia yhdessä ja jättämällä sillä kertaa syömättä sellaista, mikä heikentää haluttujen aineiden imeytymistä. Imeytymisessä on suuria yksilökohtaisia eroja. Joillain voi olla esim. niin paha raudan puute, etteivät rautatabletitkaan auta, vaan tarvitaan e-pillerit tasoittamaan liian runsaita kuukautisvuotoja, joiden mukana menettää paljon rautaa. Tutkailemalla omaa oloa pääsee pitkälle!

Tärkkelyksellä terveeksi ja timmiksi, osa 4: Mikä tekee eläinkunnan tuotteista haitallisia terveydelle?

Olemme edenneet tärkkelyssarjan neljänteen osaan. Kirjoitusteni perustana toimii John A. McDougallin kirja The Starch Solution (2012). Nyt kun ateriasuunnittelu on käyty tarkasti läpi, on aika siirtyä tutkimaan eläinkunnan tuotteiden vaikutusta ihmisen terveyteen.

possut

Tärkkelystä syömällä ei pelkästään pysy hoikkana ja hyvännäköisenä, vaan sillä myös suojelee itseään sairauksilta, joita perinteinen länsimainen ruokavalio tuo mukanaan. McDougall toteaa, että terveellisenä pidetty lautasmalli on todellisuudessa myrkyllinen ihmiselle. Kun jonkin ruoan ajatellaan olevan huonoa, oletuksena on, että ihminen tulee hyvin pian syömisen jälkeen sairaaksi. Koska rasva ja eläinkunnan tuotteet eivät sairastuta ihmistä heti, näitä ruokia ei pidetä myrkyllisinä. Liha, siipikarja, kala, maitotuotteet ja kananmunat ovat kuitenkin myrkyllisiä ja ajan kanssa hyvin haitallisia terveydelle. McDougallin määritelmä myrkylle on ”aine, joka aiheuttaa vamman, sairauden tai kuoleman”. Eläinkunnan tuotteiden syöminen kasvattaa ihmisen riskiä sairastua mm. sydän- ja verisuonitauteihin ja erilaisiin syöpiin. Mikä sitten tekee eläinkunnan tuotteista niin haitallisia? Liiallinen proteiinin saanti, rasva, kolesteroli, metioniini (rikkipitoinen aminohappo) ja happo (happo-emästasapaino kärsii). Kaikki nämä käydään erikseen läpi postauksen loppupuolella.

tapettu possu

Ravinto- ja terveysasiat kiinnostavat monia, eivätkä ihmiset ole tyhmiä. Ruoan tuoma mielihyvä menee silti usein terveyden ohitse, eikä mitään tulevia vahinkoja ajatella syömishetkellä. Lisäksi monen on vaikea syödä terveellisesti, koska lähes joka puolella on eri määritelmät sille, mikä on terveellistä. Toisin kuin esim. tupakka ja alkoholi, jotka yleisesti ymmärretään haitallisiksi, eläinkunnan tuotteita ei ainoastaan pidetä neutraaleina terveydelle, vaan niiden luullaan olevan tärkeä osa terveellistä ruokavaliota. Valtaosa ihmisistä syö eläinkunnan tuotteita luullen, että ne ovat ravitsevia ja välttämättömiä. Ihmiset saattavat ymmärtää, että reilu rasvan ja kolesterolin saanti on epäterveellistä, mutta se ei saa moniakaan lopettamaan eläinkunnan tuotteiden syömistä. Asiaa ei auta se, että monet lääkärit ja ravitsemusterapeutit kehottavat syömään lihaa, maitotuotteita, kalaa ja kananmunia. McDougall muistuttaa, että kyseessä ei ole salaliitto (silloin esim. lääkärit eivät itse söisi lihaa, vaan tuputtaisivat sitä vain potilailleen ollen itse terveitä ja hoikkia kasvissyöjiä, mutta näin ei useinkaan ole). On kyse pelkästään rahasta; liha- ja maitoteollisuus on hyvin tuottoisaa bisnestä.

Markkinoijilla on ovelat keinot saada ihmiset ostamaan heidän tuotteitaan. He valitsevat yhden asian kustakin tuotteesta ja muotoilevat sen asian ympärille mahdollisimman myyvän mainoslauseen. Olemme kuulleet ne kaikki: maito ja juusto tekevät luustosta vahvan ja antavat meille paljon kalsiumia, naudanlihasta saa paljon rautaa, kanaa syömällä saa terveellistä proteiinia, kalaa on syötävä saadakseen omega-3-rasvahappoa. Ovatko nämä väitteet tosia? Onko mainoslauseissa koko totuus?

eläin- ja kasvikunnan tuotteiden vertailua

On pitkälti markkinoinnin ansiota, että luulemme tarvitsevamme suuria määriä kalsiumia, rautaa ja proteiinia. Niitä käsketään syömään erityisesti siksi, ettei ihminen kärsisi näiden aineiden puutostiloista. Mutta meille ei ole kerrottu, että näiden aineiden puutostilat ovat lähes tuntemattomia ja että kasvikunnan tuotteista saa juuri sopivasti kaikkia näitä aineita. Siitä ei ole terveydelle mitään hyötyä, että kääntyy kalsiumin ja raudan tarpeessa eläinkunnan tuotteiden puoleen. Eläinkunnan tuotteissa onkin niin, että niistä saa jotain ravinnetta liikaa ja toista ei ollenkaan, ravinteet ovat siis epätasapainossa. Maidosta ja juustosta ei saa rautaa, kun taas punainen liha, siipikarja ja kananmunat eivät sisällä juuri lainkaan kalsiumia (harva syö munan kuorineen). Todelliset terveysriskit alkavat niistä eläinkunnan aineista, joita ihminen saa liikaa.

Eläinkunnan tuotteet ovat enemmän samankaltaisia kuin mitä saattaisi luulla. Lopulta sillä ei ole paljonkaan väliä, mitä lihaa tai kalaa syö tai mitä maitotuotteita käyttää, koska niiden sisältämät ravinteet ovat monin osin samoja. McDougall käyttääkin jollain YouTube-videolla maidosta termiä ”liquid meat” eli nestemäinen liha, koska maidossa on niin paljon samaa kuin lihassa. Eläinkunnan tuotteista (hunajaa ja maitosokeria lukuun ottamatta) puuttuu hiilihydraatit ja kuitu. Kasvisruoka on eläinkunnan tuotteiden vastakohta: siinä on paljon hiilihydraatteja ja kuitua, vähän rasvaa ja happoa ja mitätön määrä kolesterolia. Kasvikunnan tuotteissa on riittävästi mutta ei liikaa proteiinia. Kasvisruoka tarjoaa paljon hyvää ja hyvin vähän tai ei ollenkaan sitä, mikä on huonoa.

Elimistö voi käsitellä tietyn määrän proteiinia, rasvaa, kolesterolia, rikkipitoisia aminohappoja ja happoa. Kun näitä aineita syö enemmän kuin keho tarvitsee tai pystyy neutralisoimaan tai poistamaan, jäljelle jäävät määrät käyttäytyvät myrkyn lailla. Eläinkunnan tuotteista saa kasvisruokavalioon verrattuna valtavia määriä haitallisia aineita (ks. yllä ja alla olevat taulukot). Liiallinen proteiinin, metioniinin ja hapon syöminen heikentää luita ajan kuluessa. Liiallinen määrä rasvaa ja kolesterolia puolestaan tukkii suonet ja lisää syöpäriskiä.

eläin- ja kasvikunnan tuotteiden vertailua 2

Proteiini

Kun ihminen on saanut riittävästi proteiinia, mutta syö sitä vain lisää, elimistö yrittää poistaa ylimääräisen proteiinin. Se tapahtuu pääosin maksan ja munuaisten kautta. Eläinproteiinin liiallinen saanti kuluttaa munuaisia niin, että riskinä on sairastua munuaisten vajaatoimintaan. Liika proteiini on pahasta luustolle; mitä enemmän syö proteiinia, sitä enemmän kalsiumia poistuu virtsan mukana, mikä altistaa ihmisen osteoporoosille ja munuaiskiville.

Rasva

Rasva on listan ainut aine, joka on epäterveellistä sekä eläin- että kasviperäisenä. Keho varastoi syödyn rasvan helposti ja mielellään rasvavarastoihimme. Rasvaa varastoituu myös maksaan, sydämeen ja lihaksiin. Elimissä oleva rasva on insuliiniresistenssin tuntomerkki, ja se puolestaan edistää sydäntautiin, aivoinfarktiin ja 2-tyypin diabetekseen sairastumista. Tärkkelys ei normaalioloissa varastoidu rasvaksi ollenkaan (McDougall listaa kymmenen tutkimusta pelkästään tästä aiheesta). Runsas rasvan syöminen johtaa monella ylipainoon, mikä rasittaa niveliä ja altistaa herkästi eri sairauksille. Liiallinen rasvan syöminen ja ylipaino muuttavat soluaineenvaihduntaa ja saattavat lisätä tiettyjen syöpien riskiä.

Kolesteroli

Kolesteroli on lähestulkoon ainoastaan eläinkunnan tuotteiden riesa, koska kasveissa on kolesterolia hyvin mitätön määrä. Kuten muutkin eläimet, myös ihmiset pystyvät muodostamaan kaiken tarvitsemansa kolesterolin itse, yhtään ylimääräistä ei siis tarvita. Ihmisen keho ei ole etevä hankkiutumaan eroon ylimääräisestä kolesterolista. Kun ylimääräistä kolesterolia saadaan eläinkunnan tuotteista, se tukkii suonia ja aiheuttaa valtimotautia, mistä voi seurata esim. sydän- tai aivoinfarkti. Kolesteroli edistää myös syövän kehittymistä.

Metioniini

Metioniini on rikkipitoinen aminohappo ja sitä on paljon lihassa, siipikarjassa, kalassa, kananmunissa ja juustossa. Eläinkunnan tuotteista saatava metioniini muuttuu aineenvaihdunnassa homokysteiiniksi, joka lisää mm. sydänkohtauksen, aivoinfarktin, dementian, Alzheimerin taudin ja masennuksen riskiä. Rikki ruokkii pahanlaatuisia kasvaimia ja on myrkyllistä suolistolle. Rikkipitoiset aminohapot muuttuvat aineenvaihdunnassa lopulta rikkihapoksi, joka on hyvin voimakasta ja syövyttävää. Rikkihappo syövyttää luita ja saa munuaiset tuottamaan virtsatiekiviä.

Happo

Eläinkunnan tuotteissa on paljon happoa. Happoisuutta tasataan emäksisillä aineilla (karbonaatilla, sitraatilla ja suolalla), joita luut vapauttavat neutraloidakseen happamuutta. Näin on tapahduttava, jotta elimistön pH-taso pysyy tiettynä, mikä on elämän elinehto. Ajan kuluessa jatkuva happamuuden neutralisointi haurastuttaa luita, mistä seuraa osteoporoosia. Eläinkunnan tuotteiden hapot myös nostavat kortisolitasoa, mistä aiheutuu luukatoa. Kun happoa saa liikaa, ihminen joutuu ”pissaamaan luunsa vessanpönttöön”, niin kuin McDougall asian kauniisti ilmaisee.

Paras tapa välttyä eläinkunnan tuotteiden aiheuttamilta haitoilta on luopua niistä kokonaan ja syödä tilalla tärkkelystä ja kasviksia. On lohduttavaa, että vaikka edellä mainittuja vaivoja olisi jo ilmaantunut, keholla on ilmiömäinen kyky parantua, jos sitä vain ruokkii oikein.

lehmä

tapettu lehmä

Oletko kuullut tällaisia väittämiä aikaisemmin? Muuttuiko suhtautumisesi eläinkunnan tuotteisiin vai maistuvatko ne samoin kuin ennenkin?

Tärkkelyksellä terveeksi ja timmiksi, osa 1: Miksi tärkkelys?

The Starch Solution

 ”Basic to our human nature is the scientific fact that we are, and have always been, primarily starch eaters.”

Tänään on luvassa tärkkelyssarjan ensimmäinen osa. Kirjoitusteni perustana toimii John A. McDougallin kirja The Starch Solution (2012). Kirjan kannessa sanotaan: ”Syö lempiruokiasi, saa terveytesi takaisin ja pudota liikakilot pysyvästi.” Minuun vetoaa kasvisruokavalion lisäksi ajatus pysyvyydestä, koska melkein millä vain dieetillä kyllä ensin laihtuu (jos laihdutettavaa on), mutta useita dieettejä ei ole tarkoituskaan pystyä noudattamaan kauaa, jos ne koostuvat esim. 1200 kalorista päivittäin. Lopulta ihminen on niin nälissään, että ahmii kaikki kilot takaisin ja ylikin. Dieetit ovat näin toimiessaan myös hyvin epäterveellisiä sekä keholle että mielelle.

Osasin odottaa The Starch Solutionilta paljon, sillä se on omassa sarjassaan maailmankuulu. McDougallin tärkkelystä suosivat ruokavaliokirjat olivat bestsellereitä jo 1980-luvulla. Kirjassa on niin paljon asiaa, että kirjoitan siitä osissa. Tämä postaus käsittää kirjan johdannon, kaiken muun alkusälän ja ensimmäisen luvun. Joudun tiivistämään paljon sen lisäksi, että tekstissä on omia huomioitani, mutta kommenttien puolella voi halutessaan kysellä ja/tai keskustella lisää.

Ennen kirjan tarkempaa esittelyä kerron vielä hieman omasta taustastani. Olen ollut kasvissyöjä lähes kuusi vuotta, mutta koska en ole ollut vegaani, olen käyttänyt maitotuotteita ja syönyt kananmunia (jälkimmäisiä kylläkin hyvin harvoin). Minua on epäilyttänyt runsas maidonjuontini jo kauan ja syystä, kun lukee uutta tutkimustietoa (esim. Runsas maidonjuonti ei vahvista luita, mutta voi nostaa varhaisen kuoleman riskiä). Minua on kiinnostanut vegaaninen ruokavalio jo pitkään, mutta olen kuitenkin aina luullut, ettei se ole minua varten näistä syistä: olen ollut siinä uskossa, että pelkkää kasvikunnan ravintoa syömällä ei voi saada kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, ainakaan ilman valtavaa kikkailua, jota en laiskanpuoleisena kokkina jaksaisi. Lisäksi en ole pitänyt vegaanista ruokavaliota välttämättä kovinkaan terveellisenä; vegaanit voivat yhtä lailla syödä roskaruokaa, pitkälle prosessoituja ruokia ja paljon sokeria ja kasvirasvoja, kunhan ruokavaliossa ei ole mitään eläinperäistä. Varsinkin niille, joille vegaaninen ruokavalio on pelkästään eettinen valinta, terveydellä ei välttämättä ole kovinkaan suurta roolia. McDougall vahvistaa tämän käsitykseni. Hän on 45 vuoden lääkärinurallaan tavannut monia ylipainoisia vegaaneja, jotka ovat kärsineet useista sairauksista. Sen takia tärkkelysruokavalio ei suinkaan ole sama asia kuin vegaaninen ruokavalio yleensä, vaikka se onkin täysin vegaaninen. Myös se luulo, että ihmisen on pakko syödä maitotuotteita (ja lihaa) elääkseen, kumotaan kirjassa täysin. Siitä lisää tuonnempana.

starch-sisällysluettelo   starch-sisällysluettelo 2

Johdanto

The Starch Solution tarjoaa paljon tutkimustietoa, helposti noudatettavan ruokavalion (jonka voi vaivatta koostaa juuri sellaiseksi kuin haluaa) ja lähes 100 reseptiä. Kirjan kantavia väitteitä on se, että tärkkelystä syömällä ihminen ei pelkästään saa lähes kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, mutta se myös tyydyttää ruokahalun ja pitää täytenä. Tärkkelys on siis terveellistä, lohduttavaa ja täyttävää. Ihanaa on se, että ruokavalio ei perustu niinkään karsimiseen ja kieltoihin kuin siihen, mitä ruokavalioon kannattaisi sisällyttää ja paljon. Ruokavaliossa tulisi olla niin paljon tärkkelystä, että jos esim. itse pääsisin lähellekään niitä määriä, olisin niin täysi, että muun syödyn ruuan määrä vähenisi automaattisesti.

Millaisia terveysvaikutuksia on odotettavissa, kun syö paljon tärkkelystä eikä syö lainkaan eläinkunnan tuotteita? Verenpaine, kolesteroli ja verensokeri laskevat. Ruuansulatus alkaa toimia niin kuin sen pitäisi. (Nykyäänhän ihmisillä on valtavasti erilaisia vatsaongelmia, minullakin aika tasaisesti). Tärkkelyspitoisella kasvisruokavaliolla on pystytty myös kumoamaan jo alkaneita terveysongelmia, jotka ovat olleet epäterveellisen syömisen tulosta. Tärkkelyksen avulla on paitsi laihduttu niin myös parannuttu 2-tyypin diabeteksesta ja päästy eroon rintakivuista, päänsäryistä, niveltulehduksista, sydänvioista ja astmasta. Kirja lupaa vastata kysymyksiin, mitä lukijoilla/potilailla usein tulee mieleen (esim. saako tarpeeksi kalsiumia, proteiinia, vitamiineja ym.). Kirja painottaa myös sitä, että se ruokavalio, joka on ihmiselle ihanteellisin (eli tärkkelysvoittoinen kasvisruokavalio) on ihanteellisin myös ympäristölle.

McDougall opiskeli lääketiedettä Michiganissa ja Havaijilla, jossa oli myös monta vuotta harjoittelussa uransa alkuaikoina. Havaijilla hän toimi yleislääkärinä isolle joukolle sokeritehtaan työntekijöitä. Hänen omat havaintonsa sokeriplantaasilla vahvistivat lukuisat tutkimustulokset. Havaijilla työskenteli paljon maahanmuuttajia, jotka olivat tulleet Amerikkaan eri puolilta Aasiaa. Yleisesti ajatellaan, että mitä nuorempi ihminen on, sitä terveempi ja hyväkuntoisempi hän on. Mitä vanhempi ihminen on, sitä rapistuneempi terveys ja kunto. Maahanmuuttajissa asetelma oli toisinpäin. Vanhimmat ihmiset olivat kaikkein terveimpiä, hoikimpia ja jaksoivat työskennellä väsymättä, heidän jälkeläisillään oli jo enemmän terveysongelmia, ja kaikista sairaimpia ja huonokuntoisimpia olivat lapset. Mistä oli kyse?

Vanhimmat söivät samaa ruokaa kuin Aasiassa, heidän jälkeläisensä söivät aasialaista ruokaa ja amerikkalaista ruokaa, ja heidän jälkeläisensä enää lähes pelkästään amerikkalaista ruokaa. Sama ilmiö on havaittavissa kaikissa vastaavissa maahanmuuttajatapauksissa. Kiinalaiset Kiinassa ovat paljon terveempiä kuin kiinalaiset Amerikassa. Tämä on jo aikaa sitten sulkenut pois sen mahdollisuuden, että hoikkuus ja terveys olisivat geeneissä. Mitä länsimaisempi ruokavalio esim. japanilaisella tai kiinalaisella on, sitä enemmän hän alkaa kärsiä länsimaisista elintasosairauksista. On väitetty, että terveellinen ruokavalio koostuu neljästä pääryhmästä: lihasta, maitotuotteista, viljoista ja hedelmistä ja kasviksista. Monet maahanmuuttajat olivat syöneet vain tärkkelystä ja kasviksia ja hedelmiä, ja tuntuivat tulevan sitä sairaimmiksi, mitä enemmän söivät kahdesta muusta ryhmästä.

lautasmalli

Tärkkelyksen erinomaisuus ei ole mikään uusia asia, vaan kunnioitettavia tutkimuksia sen hyödyllisyydestä on reilusti jo viimeisten 70 vuoden ajalta. Miksi ihmeessä niin moni ei tätä sitten tiedä ja vieläpä päinvastoin luulee lihaa, maitotuotteita ja rasvaa terveellisiksi? Vastaus siihen on täysin puhtaasti bisnes ja raha. USA:ssa niin kuin suurilta osin myös Suomessa ravintosuositukset perustuvat liha- ja maitoteollisuuden intresseihin. (Lue esim. Juommeko maitoa, koska se on kannattava bisnes?) Ne bisnekset menisivät nurin, jos kaikki söisivät vain tärkkelystä, kasviksia ja hedelmiä ja silloin tällöin pähkinöitä ja siemeniä. McDougall kertoo, kuinka ravitsemus ei vielä lähihistoriassakaan ollut juuri minkäänlainen osa lääkäreiden koulutusta ja kuinka helposti monet lääkärit ovat ostettavissa puoltamaan valtion linjaa ravintoasioissa.

1. luku

Ihminen on suunniteltu toimimaan tärkkelyksellä. Mitä enemmän riisiä, perunaa, maissia, bataattia ja papuja syömme, sitä hoikempia, energisempiä ja terveempiä olemme. Tärkkelys koostuu glukoosista, jolla sekä keho että aivot toimivat. Tärkkelyksen erottaa yksinkertaisista hiilihydraateista eli sokereista se, että se antaa pitkäkestoista tyydytystä. Esim. syömällä hedelmän saa nopeasti sokeria, mutta ei paljoakaan hitaasti palavaa ja täyttävää tärkkelystä. Pelkkiä hedelmiä syömällä ihminen ei helposti täyty eikä saa riittävästi energiaa. Kasvikset puolestaan tarjoavat muutamia ravintoaineita täydentämään tärkkelysvoittoista ruokavaliota, mutta niissä itsessään on myös vain hyvin vähän tärkkelystä.

Hiilihydraatteja on kolmea päätyyppiä: sokeria, selluloosaa ja tärkkelystä. Kaikissa niissä on hiiltä, vetyä ja happea tarkassa suhteessa. Yksinkertaisin hiilihydraattityyppi on sokerit, joihin kuuluvat sakkaroosi, fruktoosi, laktoosi ja glukoosi. Sokeri antaa nopeasti energiaa ja palaa tehokkaasti kehossa. (Sokeriin paneudutaan tarkemmin luvussa 12). Selluloosa on yksinkertaistettuna yhtä kuin kuitu. Ruoansulatuksessamme ei ole sellaisia entsyymejä, että voisimme saada selluloosasta energiaa, mutta se antaa meille tärkeitä ravintokuituja, jotka ovat hyväksi ruuansulatukselle ja suolistolle ja pitävät vatsan täytenä pidempään. Kaikista tärkein hiilihydraatti on tärkkelys. Tärkkelyksessä on glukoosia, jonka kehomme pystyy helposti pilkkomaan sokeriksi ja joka pitää meidät tasaisen energisinä, täysinä ja tyytyväisinä. Tärkkelyspitoiset ruoat ovat kasveja, joissa on paljon pitkäketjuisia imeytyviä hiilihydraatteja eli monimutkaisia hiilihydraatteja, ts. polysakkarideja. Esimerkkejä tällaisista ruoista on alla olevassa listassa.

Tärkkelys on ollut ihmisten pääasiallista ravintoa jo tuhansien vuosien ajan. Jopa metsästäjä-keräilijät ovat saaneet valtaosan kaloreistaan kasvikunnan ruoista. Ihmisen DNA paljastaa, että olemme tärkkelyksen syöjiä. Ihmisen ja simpanssin DNA on melkein identtinen; yksi merkittävä ero on se, että ihmisen sylki tuottaa amylaasia (entsyymi, joka pilkkoo tärkkelystä) kuusi tai jopa kahdeksan kertaa enemmän kuin simpanssin. Simpanssi voi siksi elää vain trooppisilla seuduilla päiväntasaajan tuntumassa (sieltä löytyy riittävästi hedelmiä ja muuta kasviravintoa ympäri vuoden), kun ihminen puolestaan pystyi tämän kehityksen johdosta matkaamaan pohjoiseen ja etelään ja asuttamaan siten koko Maan.

Tärkkelyksessä on vain vähän rasvaa, eikä lähes ollenkaan kolesterolia. Vaikka tärkkelystä söisi yli oman kaloritarpeensa, keho polttaa sitä vapauttamalla lämpöä ja energiaa, jolloin valtaosa tärkkelyksen hiilihydraateista ei varastoidu rasvaksi. Kuka olisi arvannut, että jotkin tärkkelyspitoiset ruuat, kuten peruna ja bataatti, ovat täyttä ruokaa: jo pelkästään niitä syömällä ihminen saisi kaikki tarvitsemansa ravintoaineet lukuun ottamatta B12- ja D-vitamiinia. (Vitamiineista lisää luvussa 11.) Kuulostaa kyllä aivan uskomattomalta ja niin päinvastaiselta, kuin mitä meille on opetettu. Viljat, palkokasvit, hedelmät ja kasvikset eivät ole ihan samanlaisia superruokia, mutta ne lisäävät ruokavalioon mm. A- ja C-vitamiinia, jolloin lähes kaikki tarvittava on kasassa. Eläinkunnan tuotteita ei tarvita, ne päinvastoin ovat myrkkyä keholle (siitä lisää luvuissa 7 ja 8).

Tyypillinen länsimainen ruokavalio aiheuttaa valtavasti sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia. On ennustettu, että puolet kaikista niistä ihmisistä, jotka noudattavat länsimaista ruokavaliota, sairastuvat erilaisiin syöpiin. Länsimaisesta ruokavaliosta ei kärsi pelkästään ihmiset, vaan eläimet ja koko planeettamme (tästä lisää luvussa 6).

tärkkelyskartta

***

Nyt on johdanto ja ensimmäinen luku käsitelty. Jos jotakuta kiinnostaa saada tietää jo nyt, millaiselta tärkkelysruokavalio näyttää aterioineen, minua voi pyytää kirjoittamaan siitä seuraavaksi (muutoin varsinainen ruokavalio resepteineen esitetään vasta luvuissa 14 ja 15, ja etenen kronologisessa järjestyksessä).

Mitä tuumitte? Vaikuttaako liian radikaalilta muutokselta siihen nähden, millaista ruokavaliota on noudattanut tähän asti? Olen varma, että itse en tähän ryhtyisi, ellen olisi kuullut samoja väitteitä muultakin ja epäillyt kauan mm. maitotuotteiden terveellisyyttä. Ajattelin vapun jälkeen kokeilla seitsemän päivän tärkkelysruokavaliota ja katsoa, millainen oloni on, miten lenkki kulkee ja mitä muutakin tapahtuu. Kestänkö olla ilman maitoa? Olen tähän asti juonut sitä ainakin viisi litraa viikossa, välillä jopa n. litran päivässä. Muutos on siis melkoinen, mutta olen vihdoin valmis siihen!