Avainsana-arkisto: talo

Talon pohjatyöt on jo tehty!

Voi miten uskomattomalta ja jännältä tuntui todistaa eilen tätä näkyä:

Tuo kauniin tasainen, tarkkaviivainen ja jämäkkä sora-alusta on tulevan kotimme pohja. Sen päälle rakennetaan sokkeli, jonka päälle valmis talo lopulta toimitetaan.

Talon paikka kaivettiin juuri siihen, mihin sen lonkalta merkitsimme. Toisinaan lonkalta tehdyt arviot näemmä osuvat ihan nappiin!

En voi käsittää, että saamme kodin noin ihanalle paikalle! Talo tulee muutenkin etelärinteelle, mutta pohjatöiden ja sokkelin ansiosta se tulee muuhun maastoon nähden vieläkin korkeammalle. Se tarkoittaa mahtavia näkymiä ja reilusti luonnonvaloa.

Jo vuosien ajan olen tottunut näkemään tonttimme asumattomana ja elottomana. Alueena, jolla kaikki vain kuolee, pilaantuu ja ränsistyy (vaikka paikka viidakoituukin kesäisin). Mihin vain tontilla onkaan laskenut katseensa, ensimmäisenä mieleen on tullut sana hoitamattomuus. Kun mitään ei huolleta, ylläpidetä ja/tai korjata, lopputulos on sen mukainen. Huomaan, että upea tontti ei ole päässyt oikeuksiinsa, koska jo vuosikymmenten ajan kaikki siellä on ollut laskusuunnassa. Nyt kun tontti on herätetty eloon, se pääsee näyttämään meille sulonsa. Tuntuu melkein siltä kuin tontti olisi kiitollinen siitä, että sen luokse on vihdoin tultu ja että sitä hoidetaan tästä lähtien aivan toisin kuin ennen.

Alla on muutamia vaihekuvia pohjatöiden varrelta.

Tässä kuvassa kuvakulma on melkein sama kuin yllä, mutta järvimaisema jää risukasan taakse, ja peltomaisema jää toisen risukasan taakse. Talon pohjaa on kaivettu vasta osittain, koska toinen risukasa oli tiellä.

Tässä rakennetaan tietä.

Soraa vaadittiin paljon, jotta tiestä tulisi kantava ja kunnollinen. Sen on myös oltava leveä talokuljetusta varten. Paikoin soraa tarvittiin vieläkin paksumpi kerros.

Valmis tie yltää talon paikalle asti.

Nyt kun risukasat on raivattu näkymien tieltä ja pohja on valmis, pystyn kuvittelemaan meidät ja talon tähän maisemaan paljon todentuntuisemmin kuin ennen. Mieskin tuntui innostuvan talohankkeesta ensimmäistä kertaa oikein tosissaan, kun näki pohjan!

Niin ärsyttävää! Sähköpostiasioimisen ABC

Onneksi näin ei käy useammin. Yleensä sähköpostitse asioiminen on nopeaa, toimivaa ja vaivatonta, mutta välillä silti tulee turhauttavia tilanteita vastaan. Mitä nyt sitten on käynyt? Ei mitään vakavaa, ärsyttävää vain.

Vaikka älypuhelimet, WhatsAppit ja jopa Facebook ovat minulle vieraita tai hankalia käyttää, sähköpostitse asioimisesta olen aina pitänyt. Olen ennenkin hoitanut monia asioita sähköpostin välityksellä, mutta taloprojektin aikana se on vain korostunut: olen pyytänyt ja saanut sähköpostitse tarjouksia, sopimuksia ja tietoa, ja pystynyt lähettämään tarkkoja ohjeita kuvineen ja karttoineen taloprojektiin liittyville ihmisille. Aina kommunikointi ei siltikään jostain syystä toimi, vaikka asia olisi kuinka tarkasti ja selvästi ilmaistu.

Lähetin talofirman myyjälle, jonka kanssa olen asioinut eniten, alla olevan sähköpostin koskien takkahormin (eli piipun) asennusta. Olen korvannut kaikki henkilö- ja yritystiedot pelkillä kirjaimilla, ja lihavoinut avainkohdat.

Moi, X!

Kysyisin taloprojektin tässä vaiheessa takkahormin asennuksesta. Henkilö M:hän lisäsi takan pääpiirustukseen, eli sellainen on ollut alusta asti suunnitteilla.

Ensinnäkin olen nyt löytänyt mieleiseni takanhttp://www.taloon.com/valmistakka-thorma-frankfurt-9-kw-harmaa/SVTF9433017011/dp?openGroup=9631.

Pelkäsin ensin, että linkin takaa löytyvä 142-kiloinen takka on aavistuksen liian painava (alustavasti oltiin puhuttu noin 100 kilon takasta tai kamiinasta), mutta sitten löysin luotettavan oloista tietoa lattioiden kestävyydestä: http://jotul.com/fi/aloitussivu/neuvoja-tulisijan-ostajalle. Linkin mukaan pinta-alaltaan 0,5 m x 0,5 m kokoinen takka saa painaa peräti 433 kg ilman, että lattiaa tarvitsee mitenkään vahvistaa. Mitään niin painavaa en missään vaiheessa ajatellutkaan pieneen taloon, mutta tuon tiedon valossa 142-kiloisen takan pitäisi olla lattialle helppo nakki, eikö niin?

Nyt kysynkin, kuinka paljon firma Y veloittaisi takkahormin asentamisesta? Piippu voisi olla esim. tällainen: http://www.taloon.com/jeremias-3m-piippupaketti-150mm-takkaan-rst/JERDWE50GRP3000150/dp?openGroup=6435.

Asettaisin itse takan paikoilleen, eli tarvitsen tilaustyönä vain kattoon ja välipohjaan tehtävän asennusaukon ja piipun asianmukaisen tiivistyksen ja kiinnityksen.

Kiitos!

Terveisin

S

Viestistäni käy ilmi, mitä kaikkea olen jo selvittänyt ja mitä enää tarvitsen. Vielä tässä vaiheessa sain kelvollisen vastauksen:

Hei S

Tarkistan vielä tuon lattian maanantaina.

Takka / piippu asiassa meidän yhteistyö kumppani on firma C , välitän kyselyn henkilölle P.

Ystävällisin terveisin

X

Vihdoin siihen ärsyttävään osaan. Myyjä X oli lupaustensa mukaisesti lähettänyt kyselyni henkilölle P, jonka vastaus on seuraavanlainen:

Moi,

Mielellämme tarjoamme asiakkaalle takkapaketin.

Vaikkapa saman tyyppisen, kuin hän on kartoittanut.

Olisiko mahdollista antaa asiakkaalle yhteystietomme.

Voitais katsoa sopiva ratkaisu.

Henkilö P

Firma C

Vastaus raivostuttaa minua uskomattoman monesta syystä: tein aivan selväksi, etten ole kiinnostunut takkapaketista, vaan takkapiipun asennuksen hinnasta, ja kaiken lisäksi firma C oli jo saanut sanatarkan kyselyni, nimeni ja sähköpostiosoitteeni myyjän X kautta. Miksi firma C ei siis vastannut kysymykseeni, varsinkin jos he niin ”mielellään” palvelevat minua?

Tein aivan julmettoman kauan töitä löytääkseni oikeanlaisen ja kauniin takan luettuani ensin päiväkaupalla takkojen ominaisuuksista. Näin unia takoista, etenkin kahdesta tietystä mallista. Pitäisikö minun kaiken näkemäni vaivan jälkeen tilata firmalta C ”saman tyyppinen” takka? Käsittämätöntä! Juuri tämän takia aina sanon, että kaikki pitäisi osata tehdä itse, niin ei tarvitsisi asioida tuollaisten firmojen kanssa ollenkaan.

Vai pitäisi meidän löytää asiaan ”sopiva ratkaisu”? Nyt taitaa olla niin, että minä olen sopivan ratkaisuni tehnyt, ja siihen kuuluu tarjouksen pyytäminen toiselta firmalta. Juuri tämä tässä harmittaakin, että vaikka lopulta saisin firman C tajuamaan, että minulla on jo takka valittuna ja että haluan tilata vain piipun asennuksen, firman edustajan lukutaidottomuus ja pakkomyyminen ovat jo muuttaneet käsitykseni firmasta ja sen rehtiydestä.

Jouduin ihan miettimään, mitä vastaan minulle välitettyyn henkilön P viestiin, sillä olin jo muotoillut asiani niin selvästi kuin mahdollista alkuperäisessä kyselyssäni. Niinpä vastasin näin:

Hei,

Sain yhteystietonne. Asiani on yhä sama kuin alla, eli kuinka paljon veloitatte takkapiipun asentamisesta?

Ystävällisin terveisin

S

En jaksa edes kuvitella, mitä sieltä vastataan. Luultavasti mitään vähänkään tarkkaa summaa ei anneta, ja kerrotaan, etten voi tilata pelkkää asennusta, vaan heiltä on tilattava työn lisäksi myös pelit ja vehkeet. Sellaiseen en ryhdy, se on varma. Olen aivan rakastunut löytämääni takkaan, ja nähnyt itseni opettelemassa ”valkean laittamista” (niin kuin mummoni sanoi) sen edessä! Näemmä täytyy opetella myös piipun asentaminen itse, niin ei tule huijatuksi.

Tontilla alkaa tapahtua

Ennen taloprojektiin ryhtymistä minua varoiteltiin siitä, että rakennushommissa voi mennä ikuisuus. Ilmeisesti meidän kohdalla ei kuitenkaan käy niin, sillä tontilla on jo täysi touhu päällä.

Kovin myllättyä on. Se, mikä vielä hetki sitten näytti viidakolta, näyttää nyt tältä:

Yllä näkyy tien tieltä raivattua maata, kiviä ja kantoja. Tiestä tulee leveä, vahva ja kantava, jotta se kestää talokuljetusauton ja nosturin painon.

Maassa oli isoja kuoppia, minkä tajusin vasta kun astuin yhteen ja kaaduin. Minulla oli papereita sylissä, enkä siksi nähnyt kunnolla eteeni. Ei onneksi sattunut yhtään, maa kun oli niin pehmeää.

Tällä kertaa meidät pyydettiin tontille merkitsemään talon paikka. Yllätyin ensin pyynnöstä, sillä talohan on piirretty asemapiirrokseen millin tarkkuudella, ja jouduin lisäksi maksamaan hintavasta asemapiirroksesta erikseen. Tontilla seisoessamme tajusin kuitenkin, että kun maata on yli hehtaari, ja asemapiirroksessa tonttimme on pieni pläntti yhdellä A4:n paperiarkilla, millimetrin tarkkuus paperilla ei välttämättä kerro talon paikkaa maastossa edes metrin tarkkuudella. Niinpä oli hyvä, että menimme tontille mittailemaan.

Jutussa oli vain yksi mutta. Tai aika montakin muttaa. Yksi isoista risukasoista oli nimittäin juuri talon paikan kohdalla. Kasa oli niin korkea ja laaja, että se teki tiettyjen mittojen ottamisen mahdottomaksi. Lisäksi meillä ei ollut kunnon mittalaitteita (esim. lasermitta) eikä edes kompassia ilmansuuntien tarkkaa päättelyä varten (talon julkisivun tulisi osoittaa suoraan etelään). Ilmansuunnatkin päättelimme lopulta fiilispohjalta, vaikka toki tiesimme koko ajan suurpiirteisesti, missä mikäkin suunta on.

Yllä näkyy kahden eri kulman maastomerkit. Kolmas kulma jää risukasan taakse ja viimeinen kulma vasemmalle valokuvan ulkopuolelle. Yllä näkyvistä kulmista vain toinen on talon kulma, toinen puolestaan terassin kulma. Risukasan takia emme pystyneet merkitsemään maastoon pelkkää talon paikkaa, vaan jouduimme merkitsemään koko kompleksin (talo + terassit).

Tänään maatyömies soitti ja kertoi jo kaivaneensa talon paikkaa noiden meidän laittamien merkkien perusteella. Asemakaava-alueella näin suurpiirteinen mittaaminen ei tulisi kuuloonkaan, eikä mittaaminen muutenkaan ole ostajan tehtävä, vaan mittaaminen tehdään kunnon laitteilla asiantuntijoiden toimesta. Ja kun asemakaava-alueiden tontit vieläpä ovat nykyään niin pieniä, ja naapureiden tontit alkavat siitä, mihin oman talon seinä yltää, talojen kohdat täytyy mitata erittäin tarkasti. Toista se on haja-asutusalueella maalla. Talon paikka kaivetaan siihen, mihin ostaja sattuu merkit lonkalta painamaan!

Ilokseni maatyömies sanoi, että maata tarvitsi kaivaa vain vähän talon kohdalta, ennen kuin se muuttui kovaksi. Nyt on siis varmaa, että maaperä ei ole pehmeää eikä talo siksi tarvitse mitään erikoisvahvennuksia perustukseen, vaan tavallinen, nykyaikainen perustus on juuri sopiva meidän talolle. Taloon tulee joka tapauksessa tuulettuva alapohja, jollaista Säteilyturvakeskuskin suosittelee radonalueille.

Kaikki vaikuttaa toistaiseksi menevän hyvin, mutta paljon saa jännittääkin juttuja aina talon paikasta ja eri asioiden kalliista hintalapusta alkaen.

Yllä näkyy saunarakennus, jota voisin yrittää remontoida myöhemmin syksyllä. Se osittain houkuttaa, mutta osittain unelmoin uudenraikkaasta saunasta. Katsotaan nyt. Vielä on paljon tähdellisempääkin pohdittavaa kuin saunalöylyt.

Laskuja, laskuja… Kuinka paljon rahaa talon rakentamiseen pitää varata?

Muutama viikko sitten taloprojektin kustannukset alkoivat hirvittää, kun satuin saamaan useampana peräkkäisenä päivänä reilun 500 euron laskuja. Pieniä summiahan sataset ovat, kun puhutaan talon rakentamisesta, mutta en siltikään ole tottunut maksamaan tonnien edestä laskuja parin päivän sisällä, vaan muutaman kympin puhelin- ja nettilaskut ovat minulle tutumpia.

Pari päivää sitten sain taas taloprojektiin liittyvän laskun, mutta summan perään oli vielä lisätty yksi nolla. Laskun summa oli 6 100 euroa! Ei sekään sinällään ole summa eikä mikään talon kohdalla, mutta summat ovat silti suuria ottaen huomioon, että rakennuslupa on yhä saamatta, ja koko lupa-asia on nyt jäissä kesälomien takia. Luonnollisestikaan mitään maatöitä tai rakentamisia ei ole tehty, koska lupaakaan ei vielä ole.

Tähän mennessä taloprojekti on tullut maksamaan minulle yli 8 000 euroa. Suuri osa tuosta summasta koostuu varsinaisista talokustannuksista, sillä talo maksetaan osissa. Jotta pystyin ryhtymään koko taloprojektiin, minulla täytyi totta kai olla koossa kaikki tarvittava raha, sillä muutenhan olisin pahastikin kusessa. Siitä kuitenkin päästään sangen tärkeään ja mielenkiintoiseen kysymykseen: kuinka paljon rahaa talon rakentamiseen pitää varata? Kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, sillä kukaan ei tiedä talonsa lopullista hintaa ennen kuin se on pihatöitä myöten muuttovalmis. Hinta-arvioita voidaan kuitenkin antaa, ja niitähän on pakkokin saada, sillä muuten hommaan ei uskaltaisi ryhtyä.

Talonrakennuskulujen laskemisesta ei tee hankalaa itse talon hinta, vaan kaikki muu työ. Niinpä tiedänkin tarkalleen, kuinka paljon muuttovalmistaloni maksaa ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Tiedän myös, että samaan hintaan sisältyy mm. talon perustukset ja kuljetus tontille (talohan on jo valmis). Minun kohdallani myöskään tontti ei maksa mitään, koska se oli jo sukumme omistuksessa. Sitten päästäänkin taloprojektin harmaaseen alueeseen eli kaikkiin muihin kuluihin. Rakentamiskulut vaihtelevat niin suuresti taloittain, tonteittain, kunnittain ja alueittain, että listaan alla vain sellaisia töitä, joista tiedän itse joutuvani maksamaan ja kerron lopummassa, kuinka paljon rahaa olen varannut näitä töitä varten.

Nämä kaikki talon rakentamisessa maksavat:

  • pääsuunnittelijan ja vastaavan mestarin palkkio
  • perustamistapalausunto (tai maaperätutkimus)
  • asemapiirros (tontin tyypin takia jouduin maksamaan tästä erikseen)
  • palkkio jätevesisuunnitelman laatimisesta (minähän tein sen itse, piru vieköön!)
  • rakennuslupa
  • työsuojelukoordinaattorin palkkio (jonkun on pakko valvoa työntekijöiden turvallisuutta)
  • maatyöt (sisältävät talon pohjatyöt, salaojitukset ja harmaavesipuhdistamoa ja sähkö- ja vesiputkia varten tarvittavat kaivuutyöt)
  • tontin pihatien leventäminen ja vahvistaminen pitkältä matkalta + materiaalit (ainakin tonneittain soraa)
  • sähköliittymä (itse työ + materiaalit)
  • vesiliittymä (itse työ + materiaalit)
  • LVI-asentajan palkkio
  • harmaavesipuhdistamo
  • takka tai kamiina ja hormi asennuksineen
  • pakastava käymälä
  • monta kompostoria

Huh, siinähän noita jo olikin, ja lista kasvaa aina vain! Lisäkustannuksia voisi tulla esim. maa-aineksen kuljettamisesta pois tontilta, mutta koska meille tulee pieni talo isolle tontille, mitään ei välttämättä tarvitse roudata pois.

Tähän mennessä saadun kokemuksen mukaan laskuja tulee paljon luultua enemmän. Esim. pääsuunnittelijan palkkio on juuri se, mikä sopimuksessa lukee, mutta silti monista hänen toimittamistaan rakennuslupaa varten tarvittavista papereista joutuu maksamaan erikseen.

Netin keskustelupalstoilta saa osviittaa siitä, kuinka paljon talon rakentaminen tulee maksamaan, mutta arviot heittelevät suuresti. Toisten mukaan talopaketin ja tontin hintaan lisätään esim. vain 25 000 euroa, ja koko hommasta selvitään sillä. Toisten mukaan talopaketin hinta pitää kertoa kolmella tai jopa neljällä, jotta saadaan selville talon lopullinen hinta (arvioon vaikuttaa toki se, ostaako muuttovalmiin talon vai vain talomateriaalit ja rakentaa itse). Sain kuulla, että juuri minulla tulisi olla talorahojen lisäksi ainakin puolet lisää koko talon hinnasta. Näin ollen esim. 100 000 euroa maksava muuttovalmis talo tulisi kaikkine töineen maksamaan 150 000 euroa. Toisen saamani arvion mukaan minulla tulisi olla kaksi kertaa talon hinta, esimerkkitapauksessa siis 200 000. Kokeilin myös OP:n omakotitalon kustannuslaskuria ja Rakentaja.fi-sivuston pikalaskuria, ja sain molemmista melko vastaavat arviot, joiden mukaan minulla tulisi olla kaksi kertaa talon hinta. Laskurit ovat kohdallani kuitenkin melko epätarkkoja, koska tein hyvän talodiilin, jota ei saa merkittyä laskuriin, ja lisäksi jouduin laittamaan talon koon yläkanttiin, koska laskurit eivät tunnista 50-neliöistä pienempää taloa.

Minulla joka tapauksessa on varaa taloprojektiin, vaikka se maksaisi tuplasti talon verran. Jos budjetti siitä vielä ylittyisi, sitten minulla olisi tukalat paikat. En tosin usko, että se millään perusteella saa nousta tuosta. Talo on kuitenkin jo valmis ja tontti olemassa, eli pääosin tontilla tehdään kaivuu-, vahvistus- ja liittymistöitä. Kunhan lupa vain ensin saadaan. Maaperäkään ei voi olla erityisen vaativaa, koska tontilla on jo olemassa olevia taloja, ja meidän talomme tulee niiden läheisyyteen. Vahvistustyöt koskevat vain tontille tulevaa tietä, eli itse talon ei pitäisi vaatia allensa mitään normaalista poikkeavaa.

Kerron joka tapauksessa blogissa, mitä kulut tulivat lopulta olemaan ja listaan kaikki sellaisetkin kulut, joita en vielä tässä kirjoituksessa osannut ennustaa!

Nainen asui yli 10 vuotta ensiasunnossaan – näin hänelle kävi

Ovatko kaikki muutkin huomanneet tällaisen otsikointitavan:

Noita kaikkia yhdistää sama rakenne, ajatusviivat ja silloin tällöin voimakas liioittelu: asia X on joko järisyttävää, hengenvaarallista, kamalaa, huippuihanaa tai perin kauhean hurjan järkyttävää. Viimeinen otsikko on jo itsessään järkyttävä, tekstin sisällöstä viis. Kun kodilla väitetään olevan shortsit yllään, niin vedet saa silmiin juttua lukemattakin. Minäkin lähetin shortsipukuisen kotini menemään asuttuani siinä yli 10 vuotta. Muutin siis pois.

Luulin, että lähtemiseen olisi väistämättä liittynyt haikeutta, vaikka olinkin odottanut muuttoa innolla, ja tiesin, etten katuisi päätöstä hitusenkaan vertaa. Tyhjänä asunto ei enää näyttänyt omalta kodiltani. Tai pikemminkin: tyhjänä asunto ei enää ollut oma kotini.

Tyhjänä asunto näyttää niin sieluttomalta ja epäkodikkaalta. Massalta, jossa ei ole mitään henkilökohtaista tai omaa. Ikkunakin näyttää pienehköltä, vaikka on asunnon suurin.

Nyt kun katson yllä olevaa kuvaa eteisestä ja kokonaan yksin remontoimastani kivilattiasta (jota muuten aivan kaikki kävijät ehtivät kehua), ja radiossa soi parhaillaan nyyhkybiisi, tämä onkin vähän kovempi pala kuin makuu- tai olohuone. Tein niin perhanan ison työn varsinkin listojen kanssa. Onneksi niistä tuli katseenkestävät.

No mutta. Kyllä ihmisen täytyy osata luopua myös tällaisista asioista, varsinkin muuton yhteydessä! Vanhan lattian repiminen kannatti varmasti, ja sain arvokasta remontointikokemusta.

Tyhjänä olohuonekin näyttää niin ankealta. Tyypilliseltä kerrostaloasunnon huoneelta, joka ei tee vaikutusta. Sisustettuna se oli toki paljon vaikuttavampi, aivan niin kuin koko koti muutenkin. Kiitos ja hei, olit järisyttävän huippuihana koti noin kahdeksan viiva yhdeksän vuoden ajan! Sen jälkeen minua alkoi kyrpiä toden teolla ja alati kiihtyvällä tahdilla: en enää sietänyt liikenteen melua, ketjupolttajanaapureita ja asunnon pimeyden laukaisemia päänsärkyjä. Toisin sanoen en enää sietänyt kerrostaloelämää siinä muodossa, mitä se oli minulle aina ollut.

Miltä minusta sitten nyt tuntuu? Miten minulle kävi? En olisi osannut sitä odottaa, mutta minusta tuntuu kuin olisin lomalla ensi kertaa moneen vuoteen! Vaikka minua odotti melkoinen laatikkokaaos ”uudessa” osoitteessani (lapsuudenkodissani), ja koko lauantai meni järjestellessä, minulla on silti kovin vapaa ja huoleton olo. Tuntuu helpottavalta, että vanha koti on nyt taakse jäänyttä elämää, enkä voi eikä minun tarvitse tehdä siellä enää mitään. Nyt asun kodissa, josta pääsee yhdestä ovesta suoraan ulos (tiedän, sellaista luksusta kelpaa mainostaa)! Täälläkin naapurit tupakoivat, ja huumekoiran nenälläni haistan heidät kyllä leikkimökin sisältäkin, mutta silti he ovat niin paljon kauempana minusta, että siitäkin kelpaa iloita.

Nyt siis vain nautiskelen elämästä ja odottelen rakennusluvan saamista. Hakemus on jo käsittelyssä, ja tiedän mm. sen, että ympäristöviranomainen puoltaa tekemääni jätevesisuunnitelmaa. Jes! Huussiunelma on taas pikkuisen lähempänä, ja kerrostaloelämä kokonaan takana.

Apua, meille tulee huussi!

Vai sittenkin: Jes, meille tulee huussi! En nimittäin koskaan aiemmin ole ollut yhtä innoissani yhdestäkään vessasta. Totta puhuen en edes tiennyt, että huussista on mahdollista innostua tällä tavoin!

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Rakennuslupa-asiat ovat nimittäin edenneet siihen pisteeseen, että tuli aika tehdä jätevesisuunnitelma. Sellainen on tehtävä silloin, kun ei ole mahdollista liittyä (kunnan) viemäriverkostoon. Tonttimme alueella ei ole minkäänlaista viemäriverkostoa, eli liittyminen ei ole kustannuskysymys, vaan täysi mahdottomuus. Kunnollinen jätevesisuunnitelma tarvitaan siksikin, että jätevesilaki on vastikään tiukentunut. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että luontoon ei saa heittää esim. tiskivesiä puhumattakaan siitä, että WC-vedet pääsisivät imeytymään maaperään tai että huussin sisältö kaivettaisiin kuoppaan niin kuin ennen tehtiin. Kaikki jätevesi pitää puhdistaa ja suodattaa hommaan tarkoitetuilla laitteilla, ja pahimmat jätevedet eli WC-vedet eivät monilla alueilla kelpaa suodatettaviksi ollenkaan, vaan kunta voi edellyttää umpisäiliön hankkimista.

Jätevedet jaetaan mustiin ja harmaisiin vesiin. Mustilla vesillä tarkoitetaan WC-vesiä, ja harmailla puolestaan kaikkia muita jätevesiä eli keittiö-, suihku-, lavuaari- ja pesukonevesiä. Myös harmaat vedet täytyy puhdistaa hyvin, vaikka ne ovatkin paljon pienempi ongelma kuin mustat vedet. Omasta talosta unelmoivalle tärkeimmät kysymykset ovat, minkälainen ratkaisu vessa-asioiden kohdalla tehdään ja minne harmaat vedet ohjataan.

Minkälaista systeemiä me sitten olimme itsellemme ajatelleet, ja entä mitä itse pääsuunnittelija meille ehdotti? Olimme ajatelleet umpisäiliötä kakkavesille ja harmaavesipuhdistamoa harmaille vesille. Umpisäiliö on nimensä mukaisesti umpinainen säiliö, joka ei päästä kakkavesiä maaperään. Se on väliaikainen varasto jätevesille, jotka loka-auto tulee imemään maksua vastaan monta kertaa vuodessa (meidän alueellamme vähintään neljä kertaa vuodessa). Myös harmaat vedet voidaan ohjata umpisäiliöön, jolloin niitä ei siis puhdisteta ja imeytetä maaperään, mutta se ei missään nimessä ole kannattavaa. Ensinnäkin silloin säiliö täyttyisi käsittämättömän nopeasti, mikä tarkoittaisi vielä aiempaa enemmän säiliön kyttäämistä, jatkuvaa loka-auton tilaamista ja suuria menoeriä. Kun harmaille vesille hankkii oman puhdistamonsa, säästyy monilta tyhjennyksiltä, ja puhdistamon mallista ja toimintamekanismista riippuen laitteen voi mahdollisesti puhdistaa myös itse, jolloin loka-autolle ja maksuille ei ole tarvetta. Monista harmaavesipuhdistamoista tyhjennetään pelkkä liete, ja sekin vain kerran vuodessa.

Oli pienoinen kauhun paikka, kun tajusin, että pääsuunnittelija oli piirtänyt asemapiirrokseen umpisäiliön, johon ajettaisiin kaikki jätevedet, siis mustat JA harmaat. Eli juuri se kaikkein huonoin vaihtoehto! Nyt tämä tyttö puuttuu peliin, ajattelin. Tajusin, että minunhan se jätevesisuunnitelma todellisuudessa pitää tehdä, vaikka oikeasti se kuuluukin suunnittelijan tehtäviin. Koska kerroin yllä, ettei kaikkia jätevesiä kannata ohjata samaan säiliöön, pääsuunnittelijan ehdotusta voisi ihmetellä kovastikin. Hän oli kuitenkin varmasti ajatellut asian niin, että vain yhden säiliön asentaminen tulee edullisemmaksi kuin kahden – mutta vain rakennusvaiheessa. Jo parin vuoden asumisen jälkeen pelkkä umpisäiliö, jota joudutaan tyhjentämään yhtenään, tulee kaikista kalleimmaksi tavaksi huolehtia jätevesistä puhumattakaan vuosikymmenten aikana kertyvistä kuluista. Ja kuluthan olisivat moninkertaiset, koska harmaat vedet täyttäisivät säiliötä ennätystahtiin. Ei onneksi tarvitse olla matikkanero tajutakseen, että jos säästän esim. tuhat euroa nyt, ja maksan siitä ”säästöstä” viisi tuhatta euroa lähivuosina, todellisuudessa ei ole kyse säästöstä, vaan päinvastoin menetyksestä ja kalliista ja huonosta valinnasta.

Se siis oli varmaa, että harmaita vesiä ei sekoitettaisi mustien kanssa. Se oli oman suunnitelmani perusta ja ydinajatus. Minua kuitenkin kiehtoi valtavasti ajatus siitä, että mustia vesiä ei syntyisi lainkaan, jolloin umpisäiliötä ja loka-auton kalliita visiittejä ei tarvittaisi koskaan. Vesivessa ja umpisäiliö kulkevat käsi kädessä, eli ilman säiliötä emme voi saada vesivessaa. Olimme oikeastaan jo päättäneet, että haluamme vesivessan. Olin kuitenkin vertaillut myös huusseja eli kuivakäymälöitä, ja hakenut niistä tietoa. Pidin kovasti niiden ideasta, mutta liian moni seikka tuntui silti tökkivän: vaivalloisuus, mahdolliset hajut, tiettyjen mallien ruma ulkonäkö ja erityisesti tuuletusputket. Sisätiloihin asennettaviin käymälöihin tulee nimittäin lähes aina tuuletusputkia, jotka porataan seinän ja/tai katon läpi. Meille tulee katolle jo yksi putki kamiinasta/takasta, enkä halunnut sen viereen lisää putkia. Seinässä olevat putket puolestaan tulisivat lähemmäs meitä ja kasvojamme, enkä ilahtunut ajatuksesta yhtään.

Sitten kuitenkin löysin sopivan käymälämallin, joka puhutteli! Olin taas antanut intuition ohjata. Juuri intuitio oli kertonut, että umpisäiliö tai lähinnä siitä johtuvat jatkotoimenpiteet eivät ole minua varten (tiedän, että miehestä ja minusta juuri minä olisin kuitenkin aina se, joka valvoisi säiliön täyttymistä, soittaisi loka-auton jne.). Niinpä täytyi olla jokin muu ratkaisu. Ja se ratkaisu näyttää tältä:

Kyseessä on pakastava käymälä! Markkinoilla on ainakin kolme eri merkkistä pakastavaa käymälää, Biolan Icelett, Privetti ja Separett Freeze, ja niissä kaikissa on sama toimintaperiaate: vessa ei vaadi lainkaan vettä, eikä siten viemäröintiä, eikä siihen tule myöskään tuuletusputkia, joita varten tarvitsisi porata reikiä seinään/kattoon. Pakastavat käymälät ovatkin ainoita käymälöitä, joihin (tuuletus)putkia ei tarvita. Vessa asetetaan lattian päälle, eli lattiaakaan ei tarvitse rikkoa toisin kuin joidenkin muiden käymälämallien kohdalla. Vessa vaatii ainoastaan sähköä.

Pakastavista käymälöistä sanotaan seuraavaa:

Pakastava käymälä on ominaisuuksiltaan erinomainen erityisesti kohteisiin, joihin viemäröinnin tekeminen olisi haasteellista. Käymälä tarvitsee ainoastaan normaalin pistorasian ja se on hetkessä käyttövalmis. Lisäksi tätä kuivakäymälää on helppo liikuttaa.

Pakastava käymälä jäähdyttää jätteen nopeasti n. -15 asteiseksi mikrobitoiminnan pysäyttämiseksi, jolloin hajujakaan ei pääse syntymään. Vessa ei tarvitse vettä, viemäriä tai tuuletusputkea ja jätteet voidaan kompostoida normaalisti. Se on helppo pitää hygieenisenä, ja kun sitä ei käytetä, irrotetaan vain töpseli seinästä ja tyhjennetään säiliön sisältö. Pakastava käymälä on myös esteettisesti edustava, sillä se muistuttaa erehdyttävästi tavallista vesivessaa.

Luontoystävällinen valinta ei tarvitse käyttöönsä kemikaaleja, vettä tai seosaineita, joten se ei rasita ympäristöä.

Lähde: http://www.coolcenter.fi/tuotteet/pakastava-kaymala-kuivakaymala/

Pakastava käymälä ei tosiaan vaadi kuivikettakaan toimiakseen, mutta näkösyistä sitä voi halutessaan käyttää. Edellä linkatun Coolcenterin mukaan pakastavien käymälöiden sähkönkulutus on niin pientä, että kaikki vessan käyttämä sähkö maksaa vain 25 – 35 euroa vuodessa! Se on kovin eri summa kuin 440 euroa, minkä verran pelkän mustan veden tyhjentäminen tonttimme alueella maksaa vuodessa (kun käyttäjiä on vain kaksi ja kun säiliön koko on tyypilliset viisi kuutiota).

Sähkö tekee vessasta pakastimen, joka eliminoi hajut. Siksi sähkö tuo vessaan sellaista käyttömukavuutta, mitä vieläkin perinteisempi huussi ei pysty tarjoamaan, ilman tuuletusputkia varsinkaan. Pakastava vessa on makuumme ylellisempi kuin mikään muu käymälämalli. Väitteet laitteen estetiikasta todella pitävät paikkansa, sillä monet käymälät näyttävät seuraavanlaisilta:

Lähde: Googlen kuvahaku, hakusana: kuivakäymälä

Lähde: Googlen kuvahaku, hakusana: kuivakäymälä

Noissakaan ei ole kerrassaan mitään vikaa ulkohuussissa tai mökillä, mutta uuden talon moderniin kylpyhuoneeseen ne eivät sovi.

Myös polttavat käymälät olivat harkintalistalla, mutta koska niissä jätteet poltetaan 600 asteessa, ne kuluttavat paljon pakastavia käymälöitä enemmän sähköä, ja syntyville sauhuille putkia vasta tarvitseekin! Lisäksi polttavissa käymälöissä on käyttörajoituksia (ts. kuinka monet tarpeet niissä voi polttaa päivässä), ja joka ikiselle vessahädälle tarvitaan oma pussi; niinpä 10 vessakäyntiä tarkoittaa kymmentä pussia. Pakastavassa käymälässä pusseja kuluu esim. yksi viikossa, kun käyttäjiä on kahdesta neljään, ja lopulta pussi, toisin sanoen jäinen kalikka, viedään kompostoriin.

Kompostorejakin ehdin jo katsella, ja toistaiseksi nätein löytämäni on Biolanin, isoa kiveä jäljittelevä maisemakompostori:

En mene sen enempää kompostointiin juuri tässä kirjoituksessa, mutta yleisesti voi sanoa, että käymäläjätteet vaativat jälkikompostoinnin, joka kestää vuoden tai parikin. Se, että käymäläjätteet laitetaan kompostoriin jäisenä, hidastaa kompostoitumista. Tosin talvella jäte ei kompostoidu muutenkaan tavallisessa kompostorissa, vaan kompostoituminen käynnistyy taas keväällä ilmojen lämmettyä. Minulla ei ole mikään kiire saada valmista multaa, joten en usko hitaan kompostoitumisen häiritsevän. Lisäksi voin hankkia useamman kompostorin tarpeen vaatiessa, sillä tilaahan tontilla riittää.

Vessa-asiat ovat siis näin ollen kunnossa, ja jätevesisuunnitelmaan tarvitaan vain harmaavesipuhdistamo. Mahtavaa! En malta odottaa, että pääsen puljaamaan käymälän ja kompostorin kanssa. Harva varmaan iloitsee käymälästään siten kuin minä, mutta tuntuu vain niin hyvältä löytää ratkaisu, jonka tietää itselleen parhaimmaksi. Löysin sopivan käymälän eilen, kerroin siitä kaikille suu vaahdossa, ja ääneni on vielä tänäänkin käheä. Blogin ansiosta jännistä jutuista pääsee onneksi kertomaan myös kirjallisessa muodossa!

Unelmatalo

Mitä kuvassa näkyy?

Vastaus: Siinä on talon ja terassikalusteiden osia. Päätin sittenkin rakentaa taloni itse ja tilata vain rakennusmateriaalit.

No ei sentään! Onhan tuleva talo pieni (mistä mieskin jaksaa irvailla vähän liian usein), mutta ei niin pieni, että sen rakennusmateriaalit mahtuisivat pöydälle. Minkä talon osista sitten on kyse?

Vanhan ja rakastetun barbitaloni! Olin oikein odottanut, että pääsisin kokoamaan sen. Aion antaa sen siskontytölleni.

Barbitalon kokoaminen tuli ajankohtaiseksi, koska ensinnäkin siskontyttö on sopivassa iässä ja pitää barbeista, ja toisekseen talon osat löytyivät samoista kaapeista, joihin joudun pian ahtamaan omia tavaroitani muuton takia.

Katsoin parhaaksi koota talon itse siltä varalta, että siitä puuttuisi osia. En nimittäin kehtaisi tarjota siskontytölle taloa, jota ei pysty rakentamaan puuttuvien osien takia. Kaikki osat onneksi löytyivät.

Talo on nimeltään Barbie Modular Home 3 in 1. Sen voi koota monella eri tavalla moduulien ansiosta. Se on yhä yksi hienoimmista saamistani synttärilahjoista koskaan. Olin aivan häkeltynyt, kun sain sen! Minähän olin melko poikamainen tyttö puuhiltani (tekninen työ) ja harrastuksiltani (karate), joten ehkä barbi-innostus toi kaivattua vastapainoa.

Talo on takaakin niin kaunis!

Terassilla kelpaa nyt köllötellä.

Jos siskontyttö on puoliksikaan yhtä innoissaan talosta kuin minä aikoinani, niin talo saa pian uuden onnellisen omistajan!

Mutkia matkaan

Alkuun huonot uutiset:

  • En saa rakennuttaa taloa pellolle, jolle halusin ja jonka esittelin täällä.
  • Edes talon terassia ei saa rakentaa pellolle, sillä peltopläntti on merkitty yleiskaavaan viljelyalueeksi.
  • Tontin lähellä tai oikeastaan koko asuinalueella ei ole minkäänlaista viemäriverkostoa. Tilanne on sama kaikille naapureille. Se tarkoittaa, että vessanpönttövedet johdetaan maan alle umpisäiliöön, joka pitää tyhjentää maksua vastaan niinkin usein kuin kolmen kuukauden välein. Säiliö täyttyy nopeasti, koska jätteen lisäksi sinne päätyy litrakaupalla vettä joka ikinen kerta, kun vessa vedetään.
  • Saadakseni juoksevaa vettä taloon (kunnallistekniikan kautta) minun pitäisi palkata maaurakoitsijat kaivamaan väylä kaukaa yhden pääajotien alta, mikä on kuulemma hyvin kallista ja vaivalloista. Niinpä minulle ehdotettiin, että saisin oman vesiliittymän naapurin porakaivosta. Idea voi olla hyvä ainakin kustannuksiltaan, mutta en välttämättä haluaisi olla riippuvainen muista veden suhteen. Mitä jos naapurit esim. muuttavat pois, eivät huolla kaivoa tai vettä ei riitäkään kaikille (vaikka kunnollisia porakaivoja pidetäänkin ehtymättöminä)?
  • Jostain maanmainiosta syystä yksi tontin talo on ”museollisesti arvokas”, eikä sitä saa purkaa. Emme tosin olleetkaan sitä purkamassa, mutta talo lasketaan tontin pääasialliseksi asuintaloksi, vaikka se on ollut asumaton 30 vuotta! Näin ollen omalle talolleni haetaan rakennuslupaa sivuasuntona. Tontilla saa olla vain yksi pääasunto ja yksi sivuasunto, vaikka lääniä on silmänkantamattomiin. Mikäli yksi toinen tontilla jo olemassa oleva talo laskettaisiin sivuasunnoksi, se pitäisi purkaa, jotta oma taloni voisi saada rakennusluvan. Juuri sitä taloa emme haluaisi purkaa, koska se on kaikista tontin taloista uusin ja siten parhaiten säilynyt.

Huh, että listasta tulikin pitkä! Taloprojekti on vasta aluillaan, ja olen jo tässä vaiheessa aika naatti. Ymmärrän nyt paremmin termin taisteluväsymys. Eikä taistelu ole vielä edes alkanut!

Nyt jos koska on nähtävä asioiden hyvät puolet. Niitä voisivat olla seuraavat asiat:

  • Talo voi mahdollisesti saada rakennusluvan hyvin läheltä sitä peltoplänttiä, jota olin ajatellut. Jos niin kävisi, talo yhä osoittaisi etelään järvelle päin, mutta olisi monta metriä kauempana järvestä ja siten lähempänä tontin muita taloja.
  • Vaikka talon terassiakaan ei saa rakentaa pellolle, sen reuna saa tulla pikkuisen pellon rajan yli.
  • On todennäköistä, että tontilla jo olemassa olevaa sivurakennusta ei ole rakennettu sivuasuntona, vaan talousrakennuksena, jolloin sitä ei tarvitsisi purkaa oman taloni tieltä.

Siihen hyvät puolet toistaiseksi loppuvatkin, sillä näen vesi- ja viemäritilanteen melko kehnona. Ei umpisäiliö oikeasti mikään kirosana ole, vaikka ei olekaan ekologinen ja vaatii tyhjennyksen. Kunnon viemäriverkosto ei olisi yhtään ekologisempi veden kulutuksen osalta, mutta jätteitä ei tarvitsisi koskaan ajatella sen jälkeen, kun ne on vetänyt pöntöstä alas. Umpisäiliö kenties pakottaa läträämään harkitummin, koska ajatus nopeasti täyttyvästä kakkavesisäiliöstä ällöttää. Säiliön tyhjentäminen tontin alueella maksaa tällä hetkellä 440 euroa vuodessa, mikä on kova hinta. Kaikki umpisäiliön haitat saavat minut miettimään ekologisempia, halvempia ja mahdollisesti muutenkin itseäni enemmän miellyttäviä ratkaisuja. En kuitenkaan toistaiseksi ole keksinyt mitään umpisäiliötä parempaa, sillä erilaiset mustan veden saostusmenetelmät eivät enää ole laillisia, ja haluan kuitenkin todennäköisesti vesivessan. Ostamani talohan on ominaisuuksiltaan moderni, kaikki mukavuudet sisältävä omakotitalo, ei siis mikään askeettinen mökki, miltä se pian alkaa vaikuttaa, jos päädynkin lopulta hankkimaan jonkin sisähuussin!

Nykymaailma tarjoaa valtavan määrän tekniikkaa ja sovelluksia, joista en koskaan ole ollut kiinnostunut ja joihin en koskaan laittaisi aikaani ja rahaani. Kai oletin, että maailmassa, jossa on jo sellaisiakin tarpeettomia keksintöjä kuin älykondomit, olisi myös mahdollista tuoda kunnallistekniikka reilun 50 kilometrin päähän Helsingistä. Niitä harvoja tekniikoita, joita ihmiset todella tarvitsisivat ja arvostaisivat. Mutta ei.

Näkymät pahasti ummehtuneen museotalon ikkunoista onneksi hoitavat väsähtänyttä mieltä.

Myydäkö asunto itse vai välittäjän kautta?

On aika kertoa, miten asuntoni lopulta meni kaupaksi. Oman kokemukseni avulla pystyn pohtimaan, kannattaako koti myydä itse vai välittäjän kautta.

Kirjoitin aiemmin keväällä asunnonvälittäjien tekemistä mokista asuntojen myynti-ilmoituksissa, enkä siten luonnollisestikaan ollut kiinnostunut välittäjän palkkaamisesta. Itse asiassa löysin vastaavia mokia vielä niin paljon lisää, että minulla oli suunnitteilla toinenkin postaus aiheen tiimoilta. Mokien suuri määrä vahvisti sen käsityksen, että virheellisiä ilmoituksia ei tarvitse hakemalla hakea, vaan ne ovat yllättävän tavallisia. Niinpä minulle oli selvää, että myisin asuntoani itse.

Ja niin tosiaan tein. Valitsin parhaimmista (tai ainoista virallisista) myyntikanavista eli Etuovesta ja Oikotiestä jälkimmäisen. Ilmoituksen tekeminen loputtomaksi ajaksi maksoi 149 euroa. Käytin tuntikaupalla aikaa kuvien ottamiseen ja niiden valitsemiseen. Opiskelin yhtä lahjaksi saamaani järkälemäistä valokuvauskirjaa, jotta alkaisin saada kamerastani enemmän irti. Opiskelu kannatti, sillä ottamistani harjoituskuvista tuli niin paljon terävämpiä ja eloisampia kuin normaaleista otoksistani, että en olisi uskonut niitä itse ottamikseni!

Täytin huolella ilmoitukseen kaikki asunnon ja taloyhtiön tiedot, ja kerroin tehdyistä remonteista ja asuinalueen palveluista. Vältin kaikenlaista kikkailua ja kuluneita ilmauksia, kuten ”Harvoin tarjolla!”, ja annoin asunnon puhua puolestaan. Tiesin, että taloyhtiö oli hyvin hoidettu ja että se näkyisi myös tiedoissa. Hyvin hoidettu tarkoittaa mm. sitä, että remontit on tehty mallikkaasti ja ajallaan ja että hoitovastike on kohtuullinen, koska sitä on kautta aikojen kerätty sopivissa määrin. Hintapyynnön arvioin talohistorian ja toteutuneiden asuntokauppatietojen perusteella.

Niinpä ilmoitus oli valmis. Luin sen moneen kertaan läpi, ja luetutin sen myös kaikilla läheisillä. Olin tilannut kaikki tarvittavat paperit isännöitsijältä ja muokannut Oikotien tarjoaman ostotarjouslomakkeen sopivaksi mahdollisia ostajia varten. Päätin jo alussa, etten pidä yleisiä näyttöjä, koska halusin vain aidosti kiinnostuneita kävijöitä. Kun itse etsin ensimmäistä omaa asuntoani 10 vuotta sitten, kävin useissa yksityisissä näytöissä, eikä niiden sopimisessa ollut koskaan pienintäkään hankaluutta.

Oikotien tarjoamista tilastoista pystyin näkemään, montako klikkausta ilmoitukseni sai päivittäin. Sain Oikotien kautta kampanjaetuna myös lehti-ilmoituksen Helsingin Sanomiin valittuna viikonpäivänä. Valitsin sunnuntain, joka on myös kaikkein kallein päivä, mutta kampanjaedun myötä siis ilmainen. Yksi vanhempi mies pyysi yksityisnäyttöä jo samana sunnuntaina. Hän ei tuntunut tietävän asunnostani juuri mitään, joten olin varma, että hän oli nähnyt nimenomaan lyhyen lehti-ilmoituksen sen sijaan, että olisi lukenut tarkkaa netti-ilmoitusta. Sain siis yhden potentiaalisen ostajan lehti-ilmoituksen avulla ja kaikki loput netin kautta, koska lehti-ilmoitus oli kertadiili.

Vanhempi mies piti asunnosta, mutta etsi varta vasten sijoitusasuntoa. Tiesin, että oma asuntoni ei ole erityisen hyvä sijoituskohde suurta voittoa ajatellen mm. siksi, että se on parhaimmaksi sijoitukseksi liian suuri ja siten liian hintava, ja koska asuntoni on velaton eikä siinä siten ole rahoitusvastiketta, sijoittaja ei pääse nauttimaan sellaisista verokevennyksistä kuin velallisen (ja uuden) asunnon kohdalla (lue esim. Asuntosijoittaja saa verokikalla valtiolta puhdasta rahaa – laskelma näyttää, miten yksiön ostolla voi tienata 40 000 euroa). Vanhempi mies taisi oivaltaa saman, enkä kuullut hänestä enää.

Sitten eteen tuli tämä tapaus. Hehän olivat tehneet ostopäätöksen jo asunnon ovella, kunnes päättivätkin toisin. Sain muutamia muitakin soittoja ja kiinnostuneita kyselyjä mahdollisilta ostajilta, mutta en mitään kirjoittamisen arvoista. Jossain vaiheessa kyllästyin välittäjien yhteydenottoihin sen verran lopullisesti, että lisäsin Oikotien myynti-ilmoitukseeni Ei välittäjille -maininnan.

Aikaa kului. Tiesin, että jokin oli pielessä. Oikotien tilastot kertoivat, että asuntoilmoitustani klikattiin omaan makuuni paljon. Mietinkin, että kuinka monta sataa ja myöhemmin tuhatta ihmistä ilmoitustani tarvitsee klikata, että se tarkoittaisi edes yhtä potentiaalista ostajaa. Kävi nimittäin niin, että tuhatkaan klikkausta ei tuonut ostajaa tai edes varteenotettavaa ostajaa. Sama juttu, kun klikkauksia oli kertynyt 2 000, ja viimein lähes 3 000. Siinä vaiheessa otin ilmoituksen pois Oikotieltä ja siten koko netistä. Sitä ennen olin laskenut hintaa peräti kahdesti ja pohtinut pääni puhki, miksi asunto ei houkuttanut enempää aitoja ihmisiä näyttöön asti.

Tiesin, että ongelmana ei niinkään ollut oma ilmoitukseni ja asuntoni, sillä seurasin koko ajan asuinalueeni muita myytäviä kohteita. Niillä ei mennyt yhtään omaani paremmin. Ne olivat myynnissä kaksi tai kolme kuukautta, hävisivät sitten palvelusta, ja palasivat vähän ajan kuluttua uudelleen nettiin aivan kuin ”uusina” ilmoituksina, joko saman tai eri välittäjän kautta. Muutamilla kohteilla ei ollut mitään mahdollisuuksia, koska niissä taloyhtiön remontit oli jätetty liian pitkäksi ajaksi tekemättä, ja vastikkeet olivat älyttömän suuret. Tiesin, ettei niistä ollut kilpailijaksi omalle kodilleni, ja keskityin niihin kohteisiin, joiden tiesin tarjoavan parhaan vastuksen omalle asunnolleni. Hinnoittelin omani niin, että se oli koko ajan hieman edullisempi kuin pahin kilpakumppani sen lisäksi, että omani oli myös uudempi ja ehkä muutenkin houkuttelevampi pohjapiirroksen ja ikkunoiden suunnan osalta. Pahin kilpakumppani laski hänkin hintaa kahdesti, mutta asunto ei silti mennyt kaupaksi. Tosin eipä mennyt minunkaan.

Pidin muutaman viikon hengähdystauon, jonka jälkeen päätin kokeilla vielä kerran – tällä kertaa välittäjän kautta. Kun olin myynyt asuntoa itse, olin saanut monia tarjouksia eri välittäjiltä. Niistä yksi oli ylitse muiden. Vai pitäisikö sanoa alitse muiden. Saamani tarjous oli nimittäin valtavasti edullisempi kuin kymmenet muut, ja lisäksi kyseessä oli yksi Suomen tunnetuimmista välitysfirmoista. Pidin plussana myös sitä, että välitysfirma oli eri kuin ne, jotka koko ajan myivät epäonnistuneesti asuinalueeni muita kohteita. Arvelin, että juuri sen välitysfirman nimi toisi asuntoilmoitukseen raikkaan, mutta kuitenkin tunnetun leiman.

Välitysfirman omilta nettisivuilta selvisi, että minulle tarjouksen tehnyt henkilö oli jo reilusti kokemusta omaava laillistettu kiinteistönvälittäjä ja että firmalla oli koko Helsingin alueella vain muutama välittäjä, vaikka firma oli iso ja nimekäs. Ajattelin, että välittäjän on pakko olla haka työssään, koska vain harva on päässyt kyseisen firman listoille. Koko jutussa oli vielä tällainenkin bonus: jos valitsemani välitysfirma löytyisi Oikotien yhteistyövälittäjien joukosta, saisin myynti-ilmoituksesta maksamani 149 euroa takaisin. Tarkistin ensi tilassa, löytyikö ajattelemani välitysfirma Oikotien luettelosta, ja siellähän se komeili!

Otin yhteyttä valitsemaani välittäjään. Olin tehnyt päätökseni palkata hänet jo ennen kuin olin nähnyt häntä tai kuullut hänen ääntään (olin saanut alkuperäisen tarjouksen kirjallisena). Tiesin, että juuri niin EI kehoteta tekemään, mutta oma linjani oli alusta asti ollut erilainen, sillä enhän olisi halunnut palkata välittäjää alkujaankaan, vaan tein sen pakosta. Minulle merkitsi eniten asian talouspuoli eli kustannukset, ja intuitio ohjasi minut valitsemaan juuri hänet.

Välittäjä paljastui puheliaaksi ja kovaääniseksi. Hän oli aina edustavasti pukeutunut ja saapui voimakkaan parfyymipilven saattelemana. Aistin, että hänellä oli hyvä, aidosti myynnillinen ote. Minuun teki vaikutuksen hänen antamansa hinta-arvio. Olin nimittäin lukenut netistä erittäin kiinnostavaa asiaa kiinteistönvälittäjien antamista hinta-arvioista:

Asiattomasti toimiva kiinteistönvälittäjä voi tietoisesti hyödyntää omistajan toiveikkuutta ja sinisilmäisyyttä ja antaa merkittävästi markkinahintaa korkeamman arvion hinnasta. […] [L]iian suuri hintapyyntö markkinoinnin alussa karkottaa ostajaehdokkaat silloin, kun kohde on vielä ”tuore”, eikä kiinnostuksen herättäminen myöhemmin ole enää niin helppoa. (Lähde: Hinnoittele asunto oikein – Välittäjä vs. Omistaja)

Tuon tiedon ja oman myyntikokemukseni valossa suurin huoleni oli se, että välittäjä olisi arvioinut asuntoni hinnan yläkanttiin. Itsehän tiesin paremmin kuin hyvin, millä hinnoilla se ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjän ehdottama hinta kuitenkin osoitti, että hän oli erinomaisesti perillä asuinalueeni hinnoista ja halusi todella saada asuntoni myydyksi. Hintaehdotus oli vain muutaman tonnin alle sen, millä olin itse myynyt asuntoani viimeiseksi ennen kuin poistin ilmoituksen. Jos en itse olisi yrittänyt myydä asuntoani kalliimmalla, olisin varmasti närkästynyt välittäjän hinta-arviosta, mutta nyt olinkin vain hyvilläni.

Asuntoni oli välitysfirman kautta myynnissä vain kolme viikkoa. Välittäjä ehti pitää kaksi julkista ja kaksi yksityistä näyttöä. Aidosti kiinnostuneita oli useampia, ja yksi mahdollinen ostaja kävi kahdesti näytössä ja odotti lainapäätöstä. Sillä aikaa yksi toinen kiinnostunut iski lusikkansa soppaan, ja teki niin hyvän tarjouksen, ettei minun tarvinnut miettiä sen hyväksymistä lainkaan. Nyt kaupat on virallisesti tehty, ja olen allekirjoittanut myös talopaperit!

Mitä tästä tolkuttoman pitkästä tarinasta voi päätellä?

Omalla kohdallani on kiistaton tosiasia, että asunnon myyminen välittäjän kautta oli menestys, kun taas itse myyminen ei onnistunut. Tosin minun täytyi kuitenkin ensin yrittää itse, sillä muutoin en olisi hyväksynyt välittäjän antamaa hinta-arviota. Vain kokeilemalla saatoin ymmärtää ja uskoa, että oma hintapyyntöni oli liian korkea. Vielä muutama vuosi sitten pyytämäni hinta olisi ollut juuri oikea, mutta monien kerrostalojen hinnat todella ovat laskeneet, vaikka ne olisivatkin taas pienessä nousussa.

Kehotan muitakin asiaa harkitsevia kokeilemaan asunnon myymistä itse, mutta jos jutusta haluaa muutakin kuin kokeilun, seuraavat asiat kannattaa ottaa huomioon:

  • Pelkästään se, että asuntosi on Helsingissä tai muussa vetovoimaisessa kaupungissa, ei tarkoita vielä paljoakaan. Keskeisillä ja houkuttelevilla alueilla kysyntä on aivan toista kuin kaupunkien laitamilla.
  • Hintapyynnön on tosissaan oltava kohdallaan, sillä liian suuri hinta karkottaa ostajat.
  • Mitä kauempaa keskustasta/houkuttelevilta alueilta myyt asuntoa, sitä suuremmaksi myyntivaltiksi asunnon hinta muodostuu. Varaudu siihen, ettei asunnon todellinen arvo ole sitä, mitä olet luullut ja toivonut. Aidosti hyväkuntoista asuntoa ei tarvitse myydä merkittävään alihintaan kaupungin laitamiltakaan, mutta ole oikeasti tietoinen tämän päivän hinnoista. Omassa tapauksessani tein voittoa siihen nähden, mitä maksoin asunnosta aikoinaan, mutta myymällä asunnon muutama vuosi sitten olisin tehnyt vielä enemmän voittoa.
  • Jos myymäsi asunto ei ole houkuttelevalla alueella, myynti-ilmoitus kannattaa ehdottomasti laittaa sekä Etuoveen että Oikotielle. Itse koen tehneeni virheen siinä, että valitsin pelkästään toisen.

Minä opin, että asunnon myymisen ei tarvitse olla kamalaa ja kallista välittäjän kautta, niin kuin olin aiemmin ajatellut, vaan vertaamalla/pyytämällä tarjouksia ja luottamalla vaistoihinsa voi pystyä valitsemaan sopivan välittäjän. Toisaalta myös itse myyminen olisi voinut onnistua, jos olisin osannut välttää yllä mainitsemani virheet. Itse myymistä kannattaa joka tapauksessa kokeilla, jos ajatus vähänkään kiehtoo, sillä rahastakaan se ei ole kiinni: sekä Etuovella että Oikotiellä on ilmoitustakuu, eli ilmoituksen hinnan 149 euroa saa takaisin, jos palkkaa listoilla olevan yhteistyövälittäjän. Parhaassa tapauksessa asunto voi kuitenkin löytää ostajansa ilman välittäjääkin!

Niin paljon työtä, niin vähän tulosta

Minulla on vain reilu kuukausi asuinaikaa nykyisessä osoitteessani.

Tarkoituksenani on muuttaa ensin isäni luokse kaikkine kamoineni, ja siirtyä omaan pikkutaloon heti, kun se valmistuu. (Itse talohan on jo valmis, mutta rakennusluvan saaminen, maatyöt, kunnallistekniikkaan liittyminen ym. vievät ties kuinka kauan aikaa.) Miehen luo en voi muuttaa pahan kissa-allergian vuoksi, ja toki tilaakin on paljon vähemmän kuin isän luona. Kaikki muutot tarkoittavat kuitenkin sitä, että minun on karsittava tavaroideni määrää entisestään. Avainsana on nimenomaan entisestään, sillä viime vuosina ja varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana olen jo karsinut, lahjoittanut, kierrättänyt ja heittänyt pois niin vaatteita, taloustavaraa, koruja, DVD-levyjä kuin myös kaikkea muuta epämääräisempää sälää.

Alan tulla pisteeseen, jossa minulla ei enää olisi niin paljon karsittavaa, mutta tavaraa ja huonekalujakin on silti yhä liikaa. Huomaan, että minun pitäisi siirtyä kunnon raakkauksesta, jota siis olen jo harrastanut, todelliseen extreme-raakkaukseen. Se voisi tarkoittaa esim. sitä, että saisin säästää kaikilta opiskeluvuosiltani ja yleensäkin koulutaipaleeltani vain kenkälaatikollisen verran papereita. Tällä hetkellä minulla on omat, valtavasti kenkälaatikkoa suuremmat laatikot niin yläaste-, lukio- kuin yliopistopapereillekin. Paperit ovat yksi ärsyttävimpiä säästettäviä, koska niitä ei käytä eikä tarvitse (melkein) koskaan, mutta niitä voi haluta säilyttää useistakin syistä. Papereiden läpikäyminen on turhauttavaa ja aikaavievää siihen nähden, millaisen kasan niitä saa lopulta heitettyä pois. Tänään olen käyttänyt papereiden arvioimiseen pari tuntia (ja menen kohta jatkamaan), ja vaikka olen lajitellut lähes kaikki paperit poisheitettävien pinoon, pino on silti vasta kahden senttimetrin korkuinen! Plääh!

Toisaalta odotin tätä haastetta innolla. On nimittäin ihan eri asia käydä kaappeja läpi huvikseen omaksi ilokseen kuin täydestä pakosta. Tuleva talo on tuntuvasti pienempi kuin nykyinen asunto, enkä suinkaan aio ahtaa sitä täyteen. Se on hyvä pitää mielessä, jos meinaan alkaa tunteilla liiaksi esim. juurikin niiden koulupapereiden kohdalla.

Minusta olisi ihanaa olla ihminen, jonka kaikki tavarat ja vaatteet mahtuvat vain muutamaan banaanilaatikkoon. Uskon, että se olisi hyvin vapauttavaa. Minulle luopuminen on usein luontaisempaa ja miellyttävämpää kuin kaikesta kiinni pitäminen kynsin ja hampain. Silti tuntuu, että nyt edessä oleva haaste voi selättää jopa minun kaltaiseni luopujan, ellen pysy erityisen lujana.