Avainsana-arkisto: työnteko

Freelancerin hohdokas työpäivä

Tänään radiossa puhuttiin töihin paluusta loman jälkeen ja siihen mahdollisesti liittyvästä ahdistuksesta. Samassa yhteydessä haastateltiin eri psykologeja ja kysyttiin neuvoa siihen, miten työelämään saisi palattua vaivattomammin etenkin, jos ei varsinaisesti pidä työstään ja tietää, ettei ole unelma-alallaan. Pohdittiin myös, pitäisikö loma aloittaa ja lopettaa keskellä viikkoa, jotta töihin paluu kävisi kevyemmin, eikä työviikko siten alkaisi viidellä työpäivällä saman tien loman jälkeen.

Kuuntelin juttuja mielenkiinnolla, ja päällimmäisenä mielessäni oli koko ajan vain yksi ajatus: Onneksi mikään tuo ei koske minua! Freelancerina saan valita, kuinka paljon töitä teen ja milloin. Minun ei tarvitse töihin lähteäkseni herätä aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, ja miettiä, kuinka paljon vihaan elämääni. Minkäänlaista mahdollisesti ällöttävää töihin paluuta ei tarvitse pelätä mihinkään vuodenaikaan. Ja tietysti tähän kadehdittavaan soppaan lisätään vielä tämä: olen unelma-alallani eli toimin kääntäjänä koulutukseni mukaisesti lempikieliäni väännellen ja niiden loputtomia ulottuvuuksia pähkäillen ja ihaillen.

No, tuo ajatus tosiaan oli se päällimmäisin. Kun pääni ei enää leijaillut pilvissä, aloin miettiä, miltä tyypillinen työpäiväni freelancerina todellisuudessa näyttää. Kun kerran freelancerina oleminen on niin hohdokasta, niin miten se ilmenee juuri minun kohdallani? Päätin jakaa tavanomaisen työpäiväni kulun lukijoiden kanssa, mutta sitä ennen pieni varoituksen sana: alla oleva voi olla liian glamoröösiä joillekin lukijoille.

Freelancerin hohdokas työpäivä

Klo 10: Alan heräillä, mutta en nouse vielä.

klo 11.05: Kello herättää. On aika nousta, enkä kehtaisi muutenkaan nukkua enää yhtään pidempään asuessani nyt tilapäisesti aamuvirkun isäni kanssa. Hän herää ennen viittä ja nousee ennen kuutta.

klo 12.00: Aamutoimien ja pihalla käymisen jälkeen avaan tietokoneen ja menen lukemaan sähköpostit, sillä saan kaikki työtarjoukset sähköpostitse. Sähköpostilaatikossa minua odottaa aina jokin näistä vaihtoehdosta:

tyypillisin vaihtoehto: mitään töitä ei ole tarjottu mistään (vaikka olen kirjoilla useissa firmoissa)

toiseksi tyypillisin vaihtoehto: työtarjouksia on, ja ne näyttävät tältä:

  • mitä: tv-ohjelma Netflixiin
  • lähtökieli: kiina (en osaa kiinaa)
  • kohdekieli: suomi
  • käännös vai oikoluku: oikoluku
  • deadline: 3.8.2017 klo 15 New Yorkin aikaa
  • milloin saan ohjelman oikoluettavakseni: 4.8.2017 klo 15 New Yorkin aikaa (!)

kolmanneksi tyypillisin vaihtoehto: yllä esitettyä realistisempi työtarjous (sekä kielen että deadlinen osalta) on saapunut klo 3.26 Suomen aikaa, ja koska en kuitannut tarjousta 15 minuutin sisällä tarjouksesta eli keskellä yötä, minua odottaa myös klo 3.41 saapunut sähköposti, jossa todetaan, että työ on kiireellisyyden vuoksi annettu jollekulle toiselle

klo 12.05: Olen valmis toteamaan, ettei tälle(kään) päivälle ole toistaiseksi luvassa palkkatöitä. Tarkistan, että olen laskuttanut aiemmin tekemistäni töistä juuri oikean taksan mukaan, ja lähetän laskun hyväksyttäväksi firmaan X.

klo 15.45: Firma X:stä on vastattu, että lasku on hyväksytty ja on matkalla palkkakonttoriin. Katson laskua ja huomaan, että taksa on muutettu sovittua pienemmäksi. Silloin alan aina nähdä punaista. Vastaan viestiin, että taksa ei ole työehtosopimuksen mukainen ja että en hyväksy sitä.

klo 16.10: Firma X on vastannut ja kertonut perusteeksi, että palkkio nyt vain sattuu olemaan vähän pienempi. Kirjoitan sinne, että palkkio on juuri se, mikä työehtosopimuksessa lukee ja piste. Kysyn, mitä kirjallinen sopimus merkitsee firmalle ja että tajutaanko siellä, millaisessa asemassa kääntäjät ovat, jos firma alentaa palkkioita mielivaltaisesti milloin haluaa. Jään odottamaan vastausta ja alan jo kaivaa ammattiliiton lakimiehen yhteystietoja. [Kirosanoja, valitusta, mutinaa.] Mietin, miten muotoilen viestini firmalle sitten, kun alan uhkailla lakimiehellä.

klo 17.00: Firma X on vastannut hyväksyneensä alkuperäisen laskun. Tarkastan sen ja totean, että taksa on nyt oikea eli se, mitä olin käyttänyt laskussa, jonka lähetin firmalle aiemmin päivällä. Tiedän saavani firmalta jatkossa entistäkin nihkeämmin työtarjouksia, koska en suostu kusetukseen, eli heidän listoillaan olen hankala tapaus.

klo 17.05: Menen katsomaan verkkopankkiin, onko toinen lafka, firma Y maksanut minulle vihdoin palkkioni, joka on jo monta päivää myöhässä. Palkkiota ei näy tilillä. Osaan jo odottaa, että kuukautiset myöhästyvät tälläkin kierrolla, koska stressaan niin paljon saamattomia palkkioita. Kääntäjien keskustelupalstat ovat täynnä kertomuksia, joissa pahimmissa on tehty tuhansien eurojen edestä työtä saamatta palkkaa.

klo 17.10: Menen kirjoittamaan firmalle Y vihaisen sähköpostin, jossa kerron, että olen muistuttanut palkkiosta jo monta kertaa ja että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun firma Y yrittää jättää palkkiot maksamatta. Kirjoitan, että en enää koskaan käännä firmalle mitään, jos palkkiota ei makseta välittömästi. Mielessäni olen jo päättänyt, että en tee firman kanssa enää töitä, vaikka palkkio nyt maksettaisiinkin. Firman epäluotettavuus on ylittänyt sietokykyni.

Hohdokkaan työpäivän päätös

***

klo 13.15 pari päivää myöhemmin: Firma Y:n maksama palkkio näkyy tililläni, ja summa on oikea. Huh! Menetin joka tapauksessa taas yhden yhteistyöfirman, ja myös firma X on huijausyrityksineen melkoinen vitsi…

Niin että kyllä minä olen onnekas, kun ei tarvitse yököttävää töihin paluuta murehtia!

Oletko väärällä elämänpolulla?

Voidakseen tietää, onko väärällä elämänpolulla, pitää ensin määritellä oikea polku. Mitä siis tarkoittaa olla oikealla polulla? Kun ihminen on oikealla elämänpolulla, hän joko elää unelmaansa tai yrittää tehdä unelmistaan totta. Hän on löytänyt elämänsä tarkoituksen tai itselleen oikean alan, ja hän pyrkii toimillaan saavuttamaan omat tavoitteensa. Miten ikinä oikean elämänpolun määritteleekin, sen tunnistaa siitä, että elää tasapainossa omien unelmien ja halujensa kanssa ja että kehittää ja käyttää taitojaan ja kykyjään. Tekemisessä tuntuu aito intohimo.

Yhteiskunta pyörii pitkälti robotiikkaa ja liukuhihnatoimintaa hyödyntäen. Valtaosa ihmisistä lännessä kuuluu tuohon samaiseen koneistoon. Meistä tulee tajuamattamme koneen osia, ja siksi meidät onkin niin helppo korvata perinteisessä työelämässä. Koska yhteiskunta toimii noin, eksymme oikealta elämänpolulta erittäin todennäköisesti, vaikka sisimmässämme tiedämmekin, mitä meidän oikeasti tulisi tehdä ja mitä haluaisimme tehdä. Oman elämänpolkunsa onkin saattanut löytää osittain jo lapsena, mutta koska nykymaailma ei kannusta ihmisiä löytämään omia teitään, omaa sisintään on helppo jättää kuuntelematta.

On onneksi monia merkkejä, jotka auttavat sinua tunnistamaan, milloin olet eksynyt väärälle elämänpolulle.

Viisi hälyttävää merkkiä siitä, että olet väärällä elämänpolulla + miten korjata tilanne

1. Kateellisuus

Jos huomaat tulevasi kateelliseksi muiden onnesta ja menestyksestä ja siitä, että he ovat tehneet unelmistaan totta, olet väärällä polulla. Kun omat unelmamme ovat meille selviä ja teemme niiden eteen työtä, muiden ihmisten menestyminen vain sytyttää ja inspiroi meitä. Jos toisen onni ja menestys puolestaan aiheuttaa sinussa kateutta, silloin on varmaa, ettet itse elä tavalla, joka toisi sinulle onnea ja menestystä. Omaan itseensä ei aina ole helppo uskoa ja moni puhuukin itselleen epäkannustavasti ja lannistavasti. Kun omien unelmien eteen ei tee mitään, ja näkee jonkun muun menestyvän ja olevan onnellinen, kateus herää ihmisessä miltei automaattisesti. On kuitenkin tajuttava, että tuollainen asetelma on kerrassaan älytön ja hullu.

Miten korjata tilanne? Kun näet muiden menestyvän ja olevan onnellisia, anna heidän olla ja levittää inspiraatiota kaikkialle. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tajua, että myös sinä pystyt vaikka mihin, kunhan ryhdyt toimeen. Kaikki menestyvät ihmiset aloittivat jostain. Useimmiten kaikkein menestyvimmillä ihmisillä ei ollut alussa paljon mitään. Etene askel kerrallaan. Mieti, mikä tekee sinut onnelliseksi, ja ala toimia unelmiesi mukaisesti.

2. Muiden mielipiteet vaikuttavat sinuun liikaa

On tilanteita, joissa muiden mielipiteitä kannattaa kuunnella. On kuitenkin myös sellaisia hetkiä, jolloin tiedämme sisimmässämme, että olemme täysin oikeilla jäljillä esim. jonkin idean, projektin tai luomuksen suhteen, ja silloin muiden mielipiteet eivät pysty horjuttamaan meitä. Jos ihminen puolestaan ei luota itseensä eikä ole alunperinkään käyttänyt taitojaan ja kykyjään, muiden mielipiteet ja neuvot voivat sekoittaa hänen pakkansa täysin ja saada hänet hyvin epävarmaksi omista ajatuksistaan ja tavoitteistaan.

Miten korjata tilanne? Vaikka jonkun ihmisen mielipide tai neuvo olisikin aikomukseltaan hyvä, on silti epätodennäköistä, että hän tietäisi sinua paremmin, mitä sinun tulee elämälläsi tehdä. Luota siis vaistoihisi ja toimi sen mukaan, mikä tuntuu mielestäsi oikealta. Älä huolehdi siitä, mitä muut ajattelevat. Kaikilla neuvojilla ei muutenkaan ole sinun etusi mielessään, minkä vuoksi muiden mielipiteet voivat olla vahingollisia. Usein on niin, että saat latistavimpia mielipiteitä tai neuvoja sellaisilta ihmisiltä, joilla itsellä menee huonosti. Lannistavat neuvot tulevat ihmisiltä, jotka eivät elä sellaista elämää kuin he haluaisivat. He eivät kestä nähdä muiden onnistuvan, vaan tahtovat, että muutkin epäonnistuvat niin kuin he itse. Myöskään sinun ei kannata olla tällainen latistaja muille, vaan katkaista ikävä kierre uskomalla itseesi ja omiin unelmiisi, toimimalla ja levittämällä inspiraatiota muillekin.

3. Olet jo kauan ollut surumielinen tai allapäin ja tunnet tyhjyyttä, toivottomuutta ja merkityksettömyyttä

Saatat jo tietää, että et tee elämälläsi asioita, joita sisimmässäsi kaipaat. Saat tästä muistutuksia yhtenään esim. keskustellessasi jonkun sellaisen kanssa, joka on ottanut elämänsä ohjat käsiinsä. Et käytä kykyjäsi etkä kehitä niitä. Et tee sitä, mitä haluaisit tehdä. Vakavampikin alakulo on lopulta hyvä merkki, sillä se todella osoittaa, että elämässäsi on jotain perustavanlaatuista pielessä. Nykypäivänä ahdistus ja masennus ovat erittäin yleisiä, mikä kertoo paljon. Jos meitä ei harmittaisi se, että elämä vain valuu hukkaan, olisimme onnellisia. Näin ei kuitenkaan koskaan ole. Mitä kauemmin oikeaa elämänpolkua ja todellista tarkoitustaan lykkää, sitä suuremmaksi tyhjiö ihmisen sisällä kasvaa. Moni täyttää sitä tyhjiötä erilaisilla riippuvuuksilla, esim. huumeilla, ruoalla, uhkapelejä pelaamalla tai irtosuhteilla, mikä lopulta kasvattaa entisestään ihmisen kokemaa tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta.

Miten korjata tilanne? Älä peitä tunteitasi tai jätä niitä huomaamatta. Älä ”hoida” pahaa oloasi erilaisilla riippuvuuksilla. Myöskään keinotekoiset positiiviset ajatukset eivät auta. Suru on kohdattava ja ahdistus elettävä. Mieti, miksi olet allapäin. Oletko käyttänyt kaikkea potentiaaliasi? Oletko rakastanut itseäsi tarpeeksi, jotta jaksat yrittää kehittyä? Oletko tullut mukavuusalueesi ulkopuolelle, jotta voisit tehdä, mitä haluat, ja saavuttaa unelmasi? Pidätkö taitojasi ja kykyjäsi yllä? Miksi olet luovuttanut? Anna itsesi tuntea kaikki tyhjyys ja kurjuus ja tutki, miksi tunnet niin. Pikkuhiljaa tuntemasi tyhjyyden tilalle alkaa tulla uutta merkitystä, motivaatiota ja luovuutta.

4. Keskityt enemmän muihin ihmisiin ja heistä juoruiluun kuin omaan elämääsi

Kun omat tavoitteemme ja unelmamme eivät ole meille selviä, on helppo keskittyä muiden ihmisten elämään. Se on ajanhukkaa, koska mitä ikinä muiden ihmisten elämässä tapahtuukaan, sillä ei ole vaikutusta sinun elämääsi. Sinun tulisi keskittää energiasi sen pohtimiseen, miten saat oman elämäsi kuntoon tai paremmaksi sen sijaan, että töllötät muiden elämää. Erilaiset somekanavat, kuten Facebook ja Instagram, ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten passivoivaa ja masentavaa muiden elämän tuijottaminen voi olla. Lue esim.

Miten korjata tilanne? Jos käytät energiasi muiden ihmisten elämän pohtimiseen, et pääse kosketuksiin luovuutesi kanssa eikä uusia ideoita synny. Älä haahuile muissa maailmoissa, vaan keskity itsesi kehittämiseen. Muiden ihmisten sotkut vievät sinulta paljon voimia, ja siksi niistä kannattaakin pysyä erossa. Anna muiden olla, missä ovat, ja kulje itsevarmasti kohti omia unelmiasi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta suurin osa meistä ei silti toimi niin.

5. Keksit jatkuvasti tekosyitä sille, miksi et pysty johonkin

Tekosyiden keksiminen on äärimmäisen tavallista ja helppoa, ja kaikki sortuvat siihen aika ajoin. Kun keksii tekosyitä, ihminen alkaa velloa itsesäälissä, ja hänen tuotteliaisuutensa ja luovuutensa laskee. Tilalle tulee tyhjyyden tunne. Keksimme tekosyitä ohjataksemme itsemme pois syvimmistä haluistamme ja unelmistamme.

Miten korjata tilanne? Onko elämässäsi jokin asia, mitä olet jo kauan halunnut tehdä tai saavuttaa? Mikä sai sinut luovuttamaan? Useimmiten tämä tekosyy: en voi/en pysty. Lakkaa keksimästä tekosyitä ja keskity potentiaaliisi. Sanomalla ”en pysty” ihminen estää tehokkaasti niiden asioiden toteutumisen, mitä hän haluaisi saavuttaa. Yritä huomata, milloin mielesi täyttyy tekosyistä ja korvaa ne rakentavammilla ajatuksilla. Tekosyissä ei ole realismia eikä logiikkaa, niitä ei kannata kuunnella. Vaikeutamme elämää entisestään tekemällä yksinkertaisista asioista vaikeita. ”En ole tarpeeksi hyvä” tai ”on jo liian myöhäistä” ovat tekosyitä. Epäileminen kuuluu asiaan, mutta tekosyitä keksimällä ei kannata antaa koko elämän valua viemäriin. Kuuntele sydäntäsi ja vaistojasi.

Et ole paha tai tyhmä ihminen, vaikka et olisikaan oikealla elämänpolulla. Monet meistä ovat väärällä polulla vain siksi, koska nykyinen maailmanmeno on niin kaukana todellisesta luonnostamme. Meidän tulisi olla vapaita luomaan. Meidän pitää murtaa kahleet, joissa olemme eläneet. Muutoin elämme yhteiskunnassa, jossa riippuvuudet, masennus, itsemurhat ja tyytymättömyys elämään ovat arkipäivää. Niin ei ole pakko olla. Länsimaissa monilla on kaikki välineet parempaan ja tyydyttävämpään elämään, mutta he eivät toimi. Ala siis uskoa itseesi enemmän ja ryhdy toimeen.

Lähde: 5 Signs You’re Not On The Right Path (And What To Do About It)

Jutun kuvitus: näkymiä polkujen varrelta mammuttivaellukseltamme Mallorcalla

Kokoaikatyöhön 500 euron palkalla Suomessa?

Etenevä kevät on taas houkutellut selaamaan työpaikkailmoituksia. Se puuha voi olla antoisaa ja jännittävääkin – kunnes muistaa ja uskaltaa myöntää itselleen, ettei se ole kumpaakaan. Blogissa olen esitellyt niin hirveitä pohjanoteerauksia (kuten 3,62 euron tuntipalkan, Viron pelleilyt ja ”rakkaan ehdokkaan” kosiskelun), ettei paljon kamalammaksi voi enää mennä. Niinhän sitä luulisi, mutta Suomen työmarkkinoilla on jo kauan pelattu tämän opin mukaan: Tyhmä ei ole se, joka ehdottaa, vaan se, joka suostuu.

tyopanoksen-arvostus

Joku voisi luulla, että joudun näkemään kovasti vaivaa löytääkseni kaikista mädimmät työpaikkailmoitukset, mutta niin ei suinkaan ole. Yleensä ei tarvitse kuin valita koulutusalaksi esim. kielitieteet tai humanistinen ala (eli oma alani), niin helmiä alkaa puskea ovista ja ikkunoista. Ja voi, millainen helmi nyt löytyikään!

ilmoitus

Hyvältä kuulostaa tähän asti. Mukavaa, että halvat hinnat ovat työnantajalle tärkeitä.

vaatimukset

Jes, täytän kaikki vaatimukset. Minähän voin tehdä oman työhakemukseni firmalle juuri tässä ja nyt! Luetaan kuitenkin ensin ilmoitus loppuun.

palkka-1

Jo on pirullinen firma! Nyt ymmärrän, mihin maininta edullisesta hintalapusta todellisuudessa viittaa. Viisisataa euroa kokoaikatyöstä tarkoittaa 3,125 euron tuntipalkkaa. Suomessa! Ajatelkaa, Suomessa! Trump jauhaa Ruotsista, mutta kyllä nyt asiat ovat sekaisin nimenomaan Suomessa.

Tällä kertaa pidän oikeastikin todennäköisempänä kirjoitusvirhettä kuin mitään muuta. Palkkasumman edestä on ollut pakko jäädä ykkönen pois tai mieluiten nolla perästä. Toisaalta tieto palkasta on yksi merkittävimpiä kohtia koko ilmoituksessa, joten voisiko yritys munata näin pahasti sen kohdalla?

Minkälaisen tekijän firma haluaisi saada maksamallaan palkalla?

millaista-hakijaa-toivotaan

Voi, maininta käsien likaamisesta on täysin turha. Ilmoitus löyhkää tiedoillaan niin kauas, että kaikki hakijat kyllä tietävät, millaiseen soppaan ovat näppinsä työntämässä. Sentään firma myöntää, että sontaisia tilaisuuksia on luvassa PALJON.

Se, että ilmoituksessa haetaan harjoittelijaa, ei oikeuta mitätöntäkin onnettomampaa palkkaa. Harjoittelijapaikat ovat yleensäkin ongelmallisia, koska ne antavat yrityksille vielä normaaliakin enemmän mahdollisuuksia hyväksikäyttää työntekijää, jolla teetetään samat työt kuin kenellä tahansa muulla, mutta vain monta kertaa ala-arvoisemmalla palkalla. Omina opiskeluvuosinani kritisoitiin niitä, jotka lähtivät harjoitteluun tonnin kuukausipalkalla. Muutamassa vuodessa siitä ollaan tultu tähän.

Vai pitäisi valitun henkilön olla tekemässä firmasta suuri menestys. Mielestäni suureksi menestykseksi riittää jo pelkästään se, että firma todennäköisesti onnistuu saamaan jonkun poloisen tarttumaan tarjottuun pökäleeseen.

Toivottavasti tässä tuli riittävästi relevanttia sisältöä Helsingön konseptista firman toiveiden mukaisesti.

8 syytä olla hankkimatta työpaikkaa

Jos sinulla sattuu olemaan kaikin puolin mieleinen työpaikka, niin aplodit sille! Kuulut pieneen vähemmistöön. Vaikuttaa nimittäin siltä, että on enemmän niitä ihmisiä, joille perinteinen työelämä ei ole tuonut onnea. Mitä silloin voi tehdä? Ehkä alla olevista mietteistä saa ajattelemisen aihetta. Kohdat tuntuvat sitä radikaaleimmilta, mitä vähemmän tällaisia asioita on pohtinut. Tosin varsinkin nykyinen taloustilanne ja työpaikkojen vähyys ovat suorastaan pakottaneet edes osan ihmisistä pohtimaan juuri näitä asioita.

Tämä kirjoitus on niille, jotka unelmoivat jostain upeammasta.

ei tehdä sopimusta

Määritellään ensin kirjoituksen kannalta tärkeät käsitteet.

Työnteko on täysin eri asia kuin työpaikka. Ihminen voi tehdä paljon töitä menemättä työpaikalle ja olla saamatta työnteostaan palkkaa. Vastaavasti ihminen voi mennä työpaikalle maleksimaan suureksi osaksi päivää ja saada palkkaa koko päivältä.

Työpaikka on useimmille paikka, johon he eivät koskaan menisi, jos siitä ei maksettaisi. Kun ihminen tekee jotain vain rahasta, lopputulos on aina sama: paljon stressiä, väsymystä, kiukkua ja sen miettimistä, miksi elämä on niin mätää ja epäoikeudenmukaista. Samaan aikaan työpaikalla vietetty aika on pois kaikesta merkityksellisemmästä. Joillain ihmisillä ei ole kurjaa työpaikassa, mutta he ovat jämähtäneet siihen taloudellisen turvan takia. Kun työpaikassa on riittävän neutraalia olla, ihminen välttyy miettimästä, mitä todellisuudessa haluaa elämällään tehdä. Työpaikassa ihminen kuluttaa parhaat kahdeksan (tai enemmän) tuntia päivästään. Työpaikassa kaikki energia ja jaksaminen revitään ihmisestä niin, että kotiin päästyään hän ei jaksa muuta kuin maata sohvalla ja katsoa telkkaria. Itsensä toteuttaminen on melko lailla mahdotonta tällaisessa ympäristössä.

Kun ihminen tekee työtä, joka on hänen intohimonsa, työ ei enää tunnu työltä, vaan siitä tulee elämäntapa. Sellaista työtä ei tehdä rahan tähden, vaan rakkaudesta työhön. Raha on mahdollinen kaupanpäällinen. Usein omaan kutsumustyöhön liittyy muiden auttaminen tavalla tai toisella. Muille ihmisille tulee tarjota jotain arvokasta suoraan sydämestä.

Jotkut luulevat, etteivät tekisi enää päivääkään töitä, jos heillä olisi loputtomasti rahaa. Tällainen ajattelu on aina ihmetyttänyt minua, sillä ilman työntekoa elämä käy hyvin tylsäksi. Vapaa-ajan aktiviteetitkaan eivät tunnu yhtä mukavilta ja virkistäviltä, jos niiden välissä ei koskaan tee työtä. Kaiken lisäksi monilla ihmisillä on halu luoda jotain merkityksellistä. Näemme jatkuvasti luovuutta ympärillämme niin liikkeen, kuvan, tekstin kuin äänenkin muodossa, nautimme niistä häkeltyneinä ja haluaisimme pystyä luomaan jotain yhtä mahtavaa. Miksi se ei useinkaan onnistu työpaikassa?

toimistossa

Miten hyödyt siitä, ettet hanki työpaikkaa?

1. Sinun ei tarvitse vaihtaa aikaasi rahaksi. Aika on ihmisen kallisarvoisin voimavara. Kun suuri osa päivästä kuluu työpaikalla, ihmisellä ei ole aikaa eikä energiaa työpäivän jälkeen niihin asioihin, jotka hänelle oikeasti ovat tärkeitä. Asia on toisin, jos tehty työ vastaa ihmisen kutsumusta. Kun ihminen määrää itse omasta työajastaan, hänelle jää enemmän aikaa kaikkeen muuhun, kuten ihmissuhteisiin ja harrastuksiin. Jos huomaa usein odottavansa kuumeisesti viikonloppua, ja sunnuntaisin alkaa harmittaa pian alkava työviikko, silloin on jumissa työpaikassa, jossa ei voi hyvin. On mahdollista tehdä joka päivä omaa kutsumustyötään.

2. Et joudu esittämään erilaisia rooleja työpaikalla ja piilottamaan todellisia tunteitasi. Väkinäisistä hymyistä pitkin päivää ja oikean sisällön puutteesta itse työssä ei seuraa mitään hyvää. Tunteet ovat väylä itsensä todelliseen tuntemiseen. Itseltään pitää uskaltaa kysyä kiperiä kysymyksiä. Mistä oikeasti unelmoin? Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Kysymyksiin on vaikea vastata kaiken työpaikalla esittämisen lomassa. Itselleen on helppo valehdella. Vaikka töissä pärjäisikin jotenkuten, se ei tarkoita sitä, että ihminen olisi kutsumustyössään. Työnantaja ei tietenkään halua, että työntekijä alkaa miettiä, mitä oikeasti haluaa elämältä. Ihmisen ei kuulu havahtua ja lakata tekemästä voittoa jollekulle toiselle. Työpaikassa pääsee osalliseksi tylsiä ja tyhjänpäiväisiä keskusteluja tulostimen luona. Moni yksinkertaisesti haluaa elämältään enemmän. Syvällisempiä keskusteluja, syvällisempiä kohtaamisia. Niitä saa, kun alkaa toteuttaa todellista intohimoaan.

3. Et joudu syömään kiireessä. Monen ruokatauko on puolen tunnin tai tunnin mittainen, jolloin on pakko syödä nopeasti. Syöminen ei silloin ole nautinnollista. Kun ei ole kiinni työpaikassa, ihmisellä on aikaa ja myös jaksamista kokata itselleen juuri sellaista ruokaa kuin hän haluaa ja nauttia siitä kaikessa rauhassa.

raskas työtaakka

4. Elämä on rikkaampaa silloin kun työnteko on elämäntapa eikä ihminen ole riippuvainen työpaikasta. Jos puhutaan pelkästä rahasta, ihminen voi myös tienata enemmän itsenäisesti kuin työpaikassa (rahaa ei tällöin tule pelkiltä työtunneilta, vaan vuorokauden ympäri esim. verkkokauppaa pyörittämällä), mutta ensisijaisesti työnteko elämäntapana rikastuttaa elämää muutoin. Kun saa tehdä omaa unelmatyötään, ihminen voi erinomaisesti. Saadakseen ylennyksen työpaikassa ihminen joutuu esittämään yli-innostunutta, jännittämään, todistelemaan, teeskentelemään. Sellainen vie valtavasti energiaa. Ihminen ansaitsee enemmän. Kun mietitään, miten tehdä rahaa, vastaus kuuluu: Älä välitä rahasta, älä anna sille paljon arvoa. Raha on illuusio.

5. Voit lakata tekemästä muita rikkaiksi. Rikkaat ihmiset eivät tee töitä, vaan valvovat muita. Monet meistä auttavat jotakuta toista rakentamaan hänen unelmaansa.

6. Voit tehdä todellista kutsumustyötäsi. Kysy itseltäsi, teetkö sitä, mihin suhtaudut intohimoisesti. Kun ihminen on väärässä ympäristössä ja väärissä töissä, tuottavuus laskee. Kun ihminen puolestaan on kutsumustyössään, tuottavuus lisääntyy. Se on menestyksen salaisuus.

7. Vältyt stressiltä. Stressiä ei tuo pelkästään ihmiselle sopimaton työpaikka, vaan myös työajat. Ihmisen luonnollinen rytmi on helposti eri kuin työpaikan, jolloin esim. pakolliset aamuherätykset ovat kamalia. Kun ihminen tekee töitä itselleen/kun tekee rakastamaansa työtä, saa luonnollisesti päättää omista työajoistaan, mutta ennen kaikkea silloin tuntee todella olevansa elossa. Kun tekee jotain arvokasta, stressi ja ahdistuneisuus katoavat. Paniikkikohtauksista ei ole enää tietoakaan.

8. Voit määrätä tekemisistäsi itse. Otat vastuun itsestäsi ja toimistasi. Ihminen ei enää ole uhri, vaan muokkaa itse todellisuutensa. Ihmisellä on vapaus lähteä matkalle tai pitää taukoa työstä.

Lähteet:

***

Kuulostaako mahdolliselta? Pohditko tällaisia asioita koskaan? Ja tietysti se tärkein kysymys: Pidätkö aidosti työstäsi?

Blogiuupumus ja -masennus

Olin alun perin ajatellut kirjoittavani tänään joko helppotekoisista mantelikekseistä tai paksusuolen tähystyksestä. Keksireseptiä varten minulla oli jo kuvat otettuna ja ohje kirjoitettuna. Ja toista aihetta varten tähystys läpikäytynä. Mutta mietin kummankin aiheen, tai minkä vain aiheen kohdalla, miksi kirjoittaisin siitä. Miksi se kannattaisi?

Viime aikoina blogin kirjoittaminen on ottanut paljon enemmän kuin antanut. Ainahan se on ollut osittain niin, koska olen hidas kirjoittaja, monet juttuni ovat pitkiä ja kirjoitan usein aiheista, jotka vaativat perehtymistä ja tutkimista varsinaisen kirjoitustyön lisäksi. Silloin en voi vain antaa näppäimistön laulaa, vaan jokainen virke ja kappale on kovan työn takana. Minua ei kuitenkaan ole haitannut työläät kirjoitukset, koska olen ollut anteliaalla päällä; olen tiennyt, että en saisi jutuistani mainetta tai mammonaa, enkä ole niitä niin halunnutkaan, vaan olen halunnut luoda ja nimenomaan antaa. Yksi kuuluisimpia ja vavahduttavimpia elämänohjeita kuuluu: Sen sijaan, että kysyisit ”Miten MINÄ voin hyötyä tästä”, kysy ”Kuinka voin auttaa”. Tämän ohjeen mukaan olen toiminut bloggaajana, sillä hyvyytensä ja ihanuutensa lisäksi tuolla ohjeella on kauaskantoiset seuraukset. Ihminen ei vain yksinkertaisesti voi olla loputtoman ahne ja tavoitella häikäilemättä omaa etuaan ajattelematta koskaan muita. Muut ihmiset ja elämä vastaavat sellaiseen lähtemällä pois.

Auttaminen ja antaminen ovat kuitenkin käyneet raskaiksi, koska omasta bloggaamisestani puuttuu kaikki realismi ja tasapaino. Bloggaaminen on alusta asti ollut minulle vakavaa puuhaa, työtä. Se ei ole koskaan ollut minulle harrastus tai jotain kivaa, jota teen silloin kun huvittaa. En edes olisi saanut useita jo kirjoittamiani juttuja koskaan valmiiksi, ellen olisi suunnitellut ja toteuttanut niitä määrätietoisesti itse keksimäni deadline mielessä. Jo talvisella blogikurssilla mieleeni iskostui käsite ”tavoitteellinen bloggaaminen”. Se, että olen kielialan ihminen, on vain lisännyt itseeni kohdistamiani vaatimuksia. En kerta kaikkiaan osaisi jättää kirjoituksiani hiomattomiksi ja puolitiehen. Niiden muokkailuun ja jäsentämiseen menee aina tolkuttomasti aikaa.

Luin joskus jostain, että hyvän blogikirjoituksen kirjoittaminen ja koko asian jättäminen siihen on kuin järjestäisi hienot juhlat, mutta ei lähettäisi kutsuja kenellekään. Vaikka juhlat olisivat kuinka upeat tahansa, sillä ei ole mitään väliä, koska kukaan ei tiedä koko juhlista. Samoin on blogitekstien kanssa. Kirjoittaja ei pysty yksinään levittämään kirjoitustaan, vaan sen tekevät lukijat tykkäämällä ja jakamalla tekstiä. Näin siis on ihannemaailmassa ja suosituissa blogeissa, ei minun blogissani.

surullinen koiranpentu

Tämänhetkisiä fiiliksiäni kuvaa parhaiten tämä lainaus:

Nobody has enough self-discipline to work in a vacuum forever. Without feedback or evidence of progress, you’ll eventually run out of energy, get distracted, or even quit altogether. (Lähde: BBT)

Saan työnteosta kylläkin aina tunteen, että olen tehnyt töitä. Kun julkaisen minkä vain kirjoituksen, se tuntuu samalta kuin oman käännöksen näkeminen tv-ruudun alalaidassa. Parhaimmillaan blogikirjoitukseni saavat kohtuullisen paljonkin lukijoita, ja toisinaan myös kommentteja tulee pienessä rykelmässä. Oikeastaan koko bloggaajan urani on ollut nousujohteinen, ja varsinkin viime aikoina kävijöitä on ollut selvästi aiempaa enemmän. Tämän tiedon valossa voikin tuntua ihmeelliseltä, että olen uupunut bloggaamiseen juuri nyt. Mutta kun vastaan tuli tuo yllä oleva kuvaus, tajusin todellakin työskenteleväni suuren osan ajasta vakuumissa. Jaksaako ihminen tehdä töitä tyhjiössä ikuisesti?

Itse en taida siihen pystyä.

Mies oli töissä koko viime viikonlopun. Hän teki töitä yhteensä 16 tuntia. Minä käytin blogikirjoituksiin ja kuvien käsittelyyn 12 tuntia samana viikonloppuna. Mies palasi töistä monta sataa euroa rikkaampana ja sai seurustella työkavereidensa kanssa ja tuntea kuuluvansa työyhteisöön. Minä sain omasta työstäni luonnollisesti nolla euroa kuin myös nolla kommenttia (joista viimeisin ei tietenkään auta luomaan yhteisöllisyyden tunnetta). Näinhän asia on valtaosalle bloggaajista, mutta usein juuri nämä bloggaajat sanovatkin, että he kirjoittavat omaksi ilokseen ja että bloggaus on heidän harrastuksensa, johon käytetään ehkä maksimissaan kolme tuntia viikossa. Osaisinpa itse ajatella ja toimia samoin. Tosin blogini olisi silloin aivan toisenlainen ja -näköinen, ja informaatiota olisi ehkä kymmenesosa nykyisestä.

Mikäli pystyn tällä postauksella tavoittamaan ketään keskustelunhaluista, niin onko sinulla koskaan samanlaisia turhautumisen tunteita bloggaamista/muuta työtä kohtaan? Entä osaatko lukijana neuvoa minua mitenkään?

”Ottaisin vastaan mitä tahansa työtä” vs. ”Ei mitään järkeä mennä töihin”

Otsikon asetelma kertoo kaiken: mediassa pyörii kaksi vastakkaista ajatusta siitä, millä asenteella töitä pitäisi hakea. Näen aika usein näitä ”kaikki työ kelpaisi” -artikkeleita, joissa työttömille tunnutaan sanovan, että ”kun nyt vain menisitte edes joihinkin töihin”. Toisessa vaakakupissa on sellainen todellisuus, jossa vallitsee ei mitään järkeä mennä töihin -ajattelu. Kyseisessä Ylen artikkelissa kerrotaan siitä, kuinka jotkut työttömät eivät halua käydä töissä siksi koska se ei ole kannattavaa; sosiaaliturva on suurempi kuin palkasta käteen jäävä osa.

Työnteon pitäisi totta kai olla kannattavaa, sillä ei kenenkään voi olettaa menevän töihin, jos sohvalla makaamisesta maksetaan enemmän. Monilla aloilla on niin pienet tulot, että täyspäiväistäkin työtä tekemällä saa pelätä, riittävätkö rahat perheen elättämiseen, vaikka kaikesta mahdollisesta on jo tingitty. Palkkojen sopivaa pienuutta (huom. ei suuruutta) ja ihmisten viitseliäisyyttä pohtiessa kaikkein oleellisin asia on kuitenkin unohtunut. Se liittyy töiden SAAMISEEN. Ei niiden hakemiseen, ei viitsimiseen eikä osaamiseen. Meillä on dokumentoituja esimerkkitapauksia ihmisistä, jotka ovat lähettäneet satoja työhakemuksia tuloksetta (suosittelen kyseistä ohjelmaa, se on hyvin mielenkiintoinen ja pitää tiukasti otteessaan). Kaikissa keskusteluissa ja uutisartikkeleissa olisi asiaankuuluvaa miettiä, kuka voi saada mitäkin työtä ja millä koulutuksella.

Minua on jo pitkään ärsyttänyt erilaiset uutisartikkelit, joissa useimmiten joku 40-kymppinen filosofian tohtori kertoo lähettäneensä satoja hakemuksia, joista viimeisimmällä hän haki klovniksi lastenjuhliin. Lukija miettii, kuuluuko tohtorin hakea klovnin pestiä. Miksi tohtori tulisi valituksi klovnin tehtävään, josta hänellä ei ole mitään kokemusta ja jossa hänen oma koulutuksensa ja kokemuksensa menee hukkaan? Tällaisissa uutisartikkeleissa aina korostetaan, kuinka ”kaikki työkokemus on hyvästä” ja ”millekään työlle ei kannata sanoa ei”. Ei tohtorin tarvitsekaan sanoa ei. Ei hän saa klovnin pestiä, eikä hänen kuulukaan saada. Samalla on naurettavaa, että 40-kymppiselle ihmiselle, jolla on mahdollisesti 15 vuoden kokemus alaltaan, puhutaan kuin 15-vuotiaalle teinille, jonka lähtökohdat luonnollisesti ovat pikkuisen erilaiset.

Kun mietitään, kuuluuko korkeakoulutetun ottaa vastaan työtä, jossa palkka on huono ja johon ei vaadita mitään koulutusta, lähtöoletuksena on, että korkeakoulutetulle tarjotaan tällaista työtä tai että hän hakiessaan paikkaa saa sen. Tällaisessa ajattelussa on valtava ristiriita, koska mm. kaupan ala ei ole ensisijaisesti palkkaamassa maistereita ja tohtoreita, vaan myyjiä. Kaupalla on yllin kyllin mistä valita, joten miksi se valitsisi korkeakoulutetun, kun paikasta kilpailee iso joukko muita ihmisiä, joilla osalla on esim. kaupallinen ammattitutkinto?

Taidan olla hullu kirjoittaessani, että minusta sen tohtorin pitäisi sanoa ”ei mitään järkeä mennä töihin”, jos yhteiskunnalla ei ole tarjota hänelle edes sitä pellen paikkaa, saati että yhteiskunnalla olisi mitään käyttöä hänen akateemiselle osaamiselleen.

Kumpi sinä olet: pelle vai hullu?

Ryhdy kansanedustajaksi – saat hyvän palkan eikä tarvitse tehdä mitään

Aina tasaisin väliajoin käyn erään tuttavani kanssa saman keskustelun. Se menee jotakuinkin näin:

Hän: Rupee kansanedustajaksi. Niillä on hyvät palkat, eikä niiden tarvitse tehdä mitään.

Minä: Enhän mä ole koskaan halunnut kansanedustajaksi.

Hän: Niin, mutta niillä on helppo duuni ja hyvä liksa, eikä tarvitse tehdä mitään.

Minä: Miksi mä haluaisin työn, jossa ei tarvitse tehdä mitään? Mä nimenomaan haluan tehdä. Haluan innostua asioista ja sitten tehdä niitä. Niin sen kuuluu ollakin. En mä ole koskaan unelmoinut sellaisesta työstä, jossa ei tarvitse tehdä mitään.

Hän: No, ne saa kuitenkin hyvät rahat, eikä tarvitse tehdä mitään.

Minä: (Syvä huokaus.)

Tämä keskustelu sai minut pohtimaan työntekoa, tekemisen ja rahan suhdetta ja sitä, riittääkö toisille pelkkä raha ilman, että ”tarvitsee tehdä mitään”. Työnteko täytyy nähdä täysin sisällöttömänä pakkopullana, jos/kun ajattelee niin kuin ”Hän” yllä olevassa keskustelussa. Eikö jokainen kuitenkin sisimmässään tahdo tehdä jotain itselle merkityksellistä? Ei kai kukaan oikeasti unelmoi siitä, ettei tässä ainutkertaisessa elämässä tarvitsisi tehdä mitään? Eikö elämä kävisi aika tylsäksi? Nykyään puhutaan paljon kutsumustyöstä ja yleensäkin siitä, että työssä pitäisi viihtyä ja sen pitäisi olla riittävän haastavaa. Burnoutit ja boreoutit vaivaavat niitä, joita on kuormitettu joko liikaa tai liian vähän.

On siis ihmisiä, jotka haluavat merkityksekästä työtä, mutta ilmeisesti myös niitä, jotka tekevät työtä puhtaasta pakosta. Koska nämä ihmiset eivät nauti työstään, mutta tarvitsevat ja haluavat rahaa, silloin varmasti houkuttaisi rikastua ilman työntekoa ja mieluiten niin vaivattomasti kuin mahdollista. ”Kuinka rikastua” on vuosi toisensa jälkeen yksi suosituimmista Google-hauista. Ihmisiä myös kovasti kiinnostavat muiden rikkaudet ja tulot, mikä näkyy luetuimpina uutisina verotietojen julkistamisaikaan.

Minulla ei ole mitään näitä ”saada hyvä palkka tekemättä mitään” -tyyppejä vastaan. Jos he ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, sehän on vain hienoa. Se kuitenkin ihmetyttää, että jotkut näistä ihmisistä eivät ymmärrä niitä, joille raha ei ole niin tärkeää ja joilla päinvastoin on kova luomisen tarve ja halu. Luomisen halua on muillakin kuin perinteisillä taiteilijoilla, eikä ihmisen tarvitse olla hullu halutakseen luoda jotain. Tiedän ihmisiä, jotka eivät oikein koskaan inspiroidu mistään pitempiaikaisesti, eivätkä siksi ymmärrä muidenkaan luomisen tarvetta, auttamisen halua tai muitakaan tarkoitusperiä.

Varmaan osa kansanedustajistakin jotain tekee palkkansa eteen, ja vieläpä mielellään.