Avainsana-arkisto: vegaani

Pakomahdollisuus

Tähän mennessä yksi ikävimmistä puolista maalla asumisessa ilman autoa on ollut se, että sieltä ei helpolla pääse pois. Voi tuntua, että on jumissa tai pahimmillaan vankina, koska reipaskaan kulkija ei pääse jalan sellaisia kilometrejä, mitä autolla taittaa tuosta vain. Oikeastaan jumissa olemisen ei tarvitse edes johtua autottomuudesta, sillä enhän ennenkään liikkunut autolla, vaan käytin julkisia pidempiin matkoihin. Siitä päästäänkin avainprobleemiin nimenomaan maalla: julkisen liikenteen verkosto voi olla pääkaupungin vastaavaan tottuneelle erittäin kehno tai lähes olematon.

Mainittakoon, että ensisijaisesti en toki halua paeta talosta ja tontilta, vaan päinvastoin odotan, että saisin pian olla siellä päiväkausia rauhassa ilman pihalla häärääviä työmiehiä ja -koneita. (Talo on niin korkealla, että terassilta on reilu putoamisvaara sekä etelään että itään. Mahdollinen putoaminen on estettävä joko kaitein tai jollain muulla ratkaisulla. En halunnut kaiteita sulkemaan avointa tunnelmaa, joten tontille on nyt roudattu kymmeniä kuormia peltomaata, jolla pihaa muokataan ja muotoillaan sellaiseksi, että terasseilta ei enää voi pudota.) Jos en kuitenkaan käytännössä pääse talolta mihinkään vähän kauemmas talviaikaan, jolloin en pyöräile, olo voi käydä tukalaksi.

Niinpä iloni oli suuri, kun aivan vahingossa löysimme lisää bussivuoroja, jotka ajavat uuden kotikuntani läpi! Tuollainen vahinko oli mahdollinen, koska jostain kumman syystä Google Maps näyttää sellaisia Matkahuollon bussivuoroja, joita ei löydy Matkahuollon omilta sivuilta (!), mutta sieltä taas löytyy sellaisia bussivuoroja, joita Google Maps ei listaa eikä tunne ollenkaan. Kaiken tämän seurauksena käytettäväni on ainakin triplasti enemmän busseja kuin olin aiemmin luullut. Ne bussit mahdollistavat lempipaikkaani Porvooseen menemisen ja takaisin tulemisen muulloinkin kuin vain aikaisin aamulla ja iltapäivällä. Asun nyt huomattavasti lähempänä Porvoota kuin ennen, mutta en suinkaan kävelymatkan päässä.

Tartuimme heti mahdollisuuteen, ja kävimme miehen kanssa Porvoossa pari päivää sitten joulumieltä hakemassa. Tarkoitus oli kävellä siellä täällä kaupunkia ihaillen, syödä hyvin ja tehdä muutamia ostoksia.

Yhdessä välissä kävimme Rossossa syömässä vegaanipizzat. Herkkua oli!

Vaikka oma taloni onkin pieni kaksio, Vanhassa Porvoossa myytävät yksiöt olivat houkuttavan kodikkaita.

Mahdollisesti kännipäissään kiipeävästä joulupukista piti toki ottaa kuva.

Illalla jouluvalot pääsivät oikeuksiinsa.

Yritys päästä maaseutua pakoon onnistui, ja päivä vastasi odotuksia mitä miellyttävimmällä tavalla. On helpottavaa tietää, että maalta pääsee jatkossakin pois helpommin kuin vielä hetki sitten luulin. Kotiin on ihana palata, kun käy välillä muualla.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja toivottaa kaikille iloista joulua!

Mainokset

Yksinäistä ja pimeää, vai?

Olen nyt asunut täällä talossa kymmenisen päivää. Heti muuton jälkeen mies oli kanssani pari yötä, minkä jälkeen saatoin hänet bussipysäkille. Hänen oli mentävä viikonlopuksi töihin Helsinkiin, ja meillähän ei ole autoa. Viikonloppuisin täällä ei kulje bussin bussia.

Kuluvaan viikkoon on mahtunut niin monia poikkeuksellisia menoja ja kiireitä, että mies ei ole ollut luonani sen jälkeen, kun hän viime viikolla lähti. Olin itse Helsingissä pari yötä, mutta suurimmaksi osaksi olen ollut yksikseni uudessa kodissa.

Olin ajatellut etukäteen, että miehen lähteminen ja kotiin yksin jääminen voisi olla minulle kova paikka. Kuvittelin itseni yksin pimeään vailla pakoreittejä tai mahdollisuuksia poistua tontilta. Täällä ei ole katuvaloja, ja kiitos kaivajan minulla ei tietenkään ole myöskään pihavaloja, jotka jo elokuussa ostin. Tähän vuodenaikaan, kun ulkona pimenee jo neljältä iltapäivällä, miellyttävä ulkoiluaika päättyy kovin varhain. Olin tuuminut, että sysimustat maantiet eivät houkuttele liikkumaan.

Todellisuudessa kaikki menikin niin, että sain valtavan läjän töitä juuri muuttopäivänä! Työkeikka oli sen verran tiukka, että jouduin nipistämään yöunistakin lähes jokaisena yönä viikon ajan. Kun pidin pieniä taukoja työstä, jota pystyin tekemään kotoa, menin pakollisiin pihatöihin eli laittamaan kompostorit kuntoon (biojätteellä ei olisi ollut mikään kiire, mutta halusin käymäläkompostorin olevan valmiina, kun tulisi aikaa tyhjentää vessa). En ehtinyt murehtia mistään uuteen kotiin, mieheen tai yksinäisyyteen liittyvästä, vaan pidin vain näppäimistön kuumana kaikesta kääntämisestä ja ajattelin lähestyviä deadlineja.

Vihdoin hommat on tehty! Vasta nyt olen pystynyt kunnolla rauhoittumaan ja olemaan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun muutin taloon. Yksin oleminen ja pimeys alkoivat heti tuntua eri tavalla, koska pystyin vihdoin keskittymään niihin. Ei onneksi mennyt kauaa, kun puin heijastinliivin ylle ja lähdin taskulamppu mukanani parin tunnin juoksulenkille. Juoksin ”keskustaan”, jossa sielläkään ei ole katuvaloja (valot itse asiassa löytyvät, mutta niitä ei pidetä päällä kiitos kunnan talouskuurin). Pimeää siis todella on, mutta on hyvä tietää, että en sittenkään ole vankina täällä, vaan voin lähteä turvallisesti lenkille niin myöhään kuin haluan, vaikka ulkona ei juuri mitään näekään.

Täällä uudessa kotikunnassani ei ole paljon mitään. Minulta kysyttiin muutama päivä sitten yhdessä tilaisuudessa, kuinka monta ihmistä kotikunnassani asuu. Kerroin luvun, jonka kuvittelin lukeneeni jostain. Luku alkoi kuitenkin kuulostaa niin pieneltä kunnan maantieteelliseen kokoon nähden, että aloin pelätä puhuneeni palturia. Kun nyt tarkastin luvun, olin muistanut sen aivan oikein. Täällä siis on paljon luontoa, avaruutta ja pimeyttä, mutta vain vähän ihmisiä, sivistystä ja keinovaloa. Kaikkea ei voi saada. Kesällä täällä toki on paljon luontoa, vehreyttä ja valoa, mutta sinne on tässä vaiheessa vuotta pitkä matka.

Oikein kivaa täällä muuten on ollut, ja mieli on korkealla ottaen huomioon, että marras-joulukuu on minulle vuoden väsyttävintä ja innottominta aikaa. Eilen täällä oli hurjan kaunista, mikä näkyy postauksen kuvissakin.

Pakastavan vessan olen tyhjentänyt kerran. Vessaa on ollut kaikin puolin mukava ja helppo käyttää, ja se tosiaan on täysin hajuton. Pytyn sisältö menee sellaiseen syväjäähän, että se ei yön sulettuakaan haise (vessaa itsessään ei tarvitse sulattaa, mutta ennen sen tyhjentämistä ämpäri kannattaa nostaa moneksi tunniksi sulamaan, sillä muuten jääkökälettä on vaikea saada irti). Huonoina puolina voi pitää vessan nopeaa täyttymistä ja jätteiden painoa, mutta tuleepahan treenattua yläkroppaa samalla. En koskaan vaihtaisi pakastavaa vessaa vesivessaan ja umpisäiliöön, mikä minun olisi ollut pakkoa hankkia vesivessan yhteydessä, mutta tiesin tehneeni oikean valinnan jo ennen pakastavan vessan testaamista. Tunnen olevani paljon vapaampi, kun oma vessankäyttöni ei vaadi ulkopuolista työvoimaa toimiakseen. Myös rahaa totta kai säästyy tuntuvasti (jopa kunnon lomamatkan verran vuodessa!), ja kaikki vastuu vessasta on minulla.

Joulumieltä minulla ei juurikaan vielä ole. Oma kalenterini pysähtyi syyskuun kohdalle, koska silloin talo tuotiin tontille, ja siitä eteenpäin hommat seisoivat yhteensä kuukausitolkulla. Vielä marraskuussakaan en ollut kääntänyt kalenteriin lokakuun lehtistä. Nyt sitten yhtäkkiä on joulukuu. Yksi kiva löytö onneksi lisää joulukuun tuntua: satuin löytämään kaupasta vegaanisen ”maito”suklaakalenterin! Minulla ei koskaan ennen ole ollut mitään vastaavaa, ja kaiken lisäksi suklaa on paljon parempaa kuin ”tavallisten” kalenterien suklaa. Kalenteri maksoi reilut kahdeksan euroa.

Kalenterin suklaa tosiaan on "maito"suklaata eikä tummaa suklaata, mitä muutenkin löytää helposti vegaanisena.

Kalenterin suklaa tosiaan on ”maito”suklaata eikä tummaa suklaata, mitä muutenkin löytää helposti vegaanisena.

Täällä on yhä monet hommat kesken (yllätys, yllätys), ja odottelenkin, milloin eri tahot tulevat viimeistelemään työnsä. Kuvaan talon uudestaan etupuolelta vasta sitten, kun mm. terassin portaat ovat valmiit. Minulla itselläni on kovasti myös sisähommia, sillä työkeikan saaminen silloin muuttopäivänä tarkoitti, että viimeiset muuttolaatikot jäivät lojumaan lattioille, joilta yhtenä päivänä nostin ne suoraan kaappeihin. Niinpä ne kaikki odottavat läpikäyntiä. Mahduin taloon vaivatta tavaroineni, mutta haluan yhä karsia ja luopua enemmästä, koska minusta tuntuu, että tarpeetonta tavaraa on yhä lähes joka nurkassa. Olen vihdoin omaksunut konmarituksen idean siitä, että ihmisen tulisi säilyttää vain aidosti rakkaita esineitä ja käyttötavaroita. Minulla on hämmästyttävän paljon tavaroita, jotka eivät tuota minulle iloa, ja nyt jos koska on aika hankkiutua niistä eroon!

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka (vegaaninen)

Kuulutko sinäkin niihin onnekkaisiin, jotka saavat kesän lopussa kesäkurpitsoja joltakulta läheiseltä tai tutulta? Joudutko sinäkin aina miettimään, mitä kaikkea niistä voisi tehdä?

Itse olin ja olen yhä osittain siinä tilanteessa, että jääkaapissa on reilu erä kesäkurpitsoja. Halusin kokeilla jotakin uutta, ja Maku.fi-sivustolta löytyikin heti lupaavan kuuloinen kesäkurpitsa-tomaattivuoan resepti, joka on saanut hyvät arvostelut. Saadakseni ruoasta vegaanisen korvasin juustot vegaanisilla vaihtoehdoilla, ja valitsin kaupassa sellaisen pestokastikkeen, joka sattuu olemaan vegaaninen.

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka

  • 2 kesäkurpitsaa
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 dl pestoa (esim. jokin näistä)
  • 6 tomaattia
  • 1 1/2 dl tuoreita basilikanlehtiä
  • 150 g fetan tyyppistä juustoa murennettuna (esim. Sheese, ks. kuva alla)
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1 dl juustoraastetta (esim. Violife for Pizza, ks. kuva alla)
  1. Pese ja viipaloi kesäkurpitsat. Hienonna valkosipulinkynnet. Leikkaa tomaatit reiluiksi viipaleiksi.
  2. Voitele uunivuoka. Lado pohjalle puolet kesäkurpitsaviipaleista. Levitä päälle puolet valkosipulista ja pestosta.
  3. Lado seuraavaan kerrokseen puolet tomaateista, basilikanlehdistä ja fetaraasteesta. Rouhi päälle mustapippuria.
  4. Toista uudelleen kesäkurpitsa- ja tomaattikerrokset.
  5. Ripottele vuokaan päällimmäiseksi vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
  6. Tarjoa kesäkurpitsa-tomaattivuoka hyvän leivän tai vaikka keitettyjen perunoiden kanssa.

Mmm, miten uunissa valmistetut ja maustetut kasvikset voivatkin olla niin hyviä! Ruoasta tuli juuri niin maukasta kuin arvostelut antavat ymmärtää, ja sitä teki mieli syödä lisää, vaikka oli jo melko täysi (ruoka ei siis sovi laihduttajalle!). Itse valitsin pestoksi Rainbow Arrabbiata -pestokastikkeen, joka on hyvin chilinen. Siksi vuoasta ei jäänyt puuttumaan tulisuutta, mutta jos haluaa miedomman lopputuloksen, valitsee vain eri pestokastikkeen. Alla näkyvät käyttämäni juustot.

Juustot käyttäytyivät niin kuin pitikin. Maistoin kuvan ”feta”juustoa ensimmäistä kertaa aiemmin kesällä, enkä pitänyt sitä lainkaan fetan makuisena tai muutenkaan erityisen hyvänä. Nyt toisella maistelukerralla melkein jäin siihen koukkuun, vaikka en edes ole mikään juustoihminen! Jotenkin sen juustomainen täyteläisyys ja tuhtius sopii upeasti yhteen kasvisten kanssa, ja tykästyin siihen niin, että ripottelin sitä vielä lisää valmiin ruoan päälle. Slurps!

Kesän paras biisi, sketsi ja jätski

Viime aikoina en ole kokenut tarvetta tai halua jakaa moniakaan kivoja asioita. En ole toistaiseksi tullut kirjoittaneeksi edes Budapestin-matkastamme, vaikka aikomus on ollut. Kävin heinäkuussa myös Helsingin Lammassaaressa, josta en ollut koskaan aiemmin edes kuullut. Olisin voinut kulkea siellä kamera kourassa ja kertoa paikasta myöhemmin blogissa, mutta en ottanut siellä kuvan kuvaa, vaan nautin vain hetkestä. Nykyään minun on yleensä aiempaa helpompi päätellä, mistä voin kuvitella kirjoittavani ja mistä puolestaan en välitä kirjoittaa.

Nyt kesällä olen tehnyt kolme hienoa löytöä, jotka haluan jakaa muiden kanssa.

Kesän paras biisi

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvempi biisi jaksaa tehdä vaikutusta. Itse myös kyllästyn aiempaa nopeammin jopa sellaisiin kappaleisiin, joista pidän. Ennen vastaani tuli paljon useammin biisejä, joista innostuin, mutta nykyään joudun välillä sammuttamaan radion juoksulenkeillä, koska musiikki alkaa puuduttaa enemmän kuin juoksu, vaikka käyn kaikki radiokanavat läpi lukemattomia kertoja lenkkien aikana. Onneksi onnistuin kuulemaan yhtenä iltana upean kappaleen, joka sykähdytti heti ja sopii loistavasti tanssi- ja treenibiisiksi. Biisi on Danny Oceanin Me Rehúso.

Kesän paras sketsi

Minua naurattaa jo pelkkä muistokin tästä sketsistä. Siitä on jo jäänyt monta vitsiä miehen ja minun käyttöön. Näin sketsin ensi kertaa nyt kesällä, mutta todellisuudessa se lienee paras sketsi koskaan. Niin hauska, oivaltava ja täynnä huomioita. Aivan huippu! Alkaa taas naurattaa, kun vain ajattelenkin sitä. Sketsi löytyy Yle Areenasta suomennettuna, ja se alkaa kohdasta 12:23.

Kesän paras jätski

Olen pitänyt Suomen vegejäätelövalikoimaa kohtuullisen hyvänä, mutta nyttemmin olen huomannut sen koskevan vain isompia jäätelöpaketteja, ei yksittäisiä tuutteja ja puikkoja. Jos ei halua mehujäätä, joissa monissa niissäkin on eläinperäisiä ainesosia, vaan kunnon jäätelön, valikoima on onnettoman kehno tai jopa olematon. Yhden tuutin, ja vieläpä varsin makoisan ja kermaisen täyteläisen, olen onneksi löytänyt sekä S- että K-ryhmän kaupoista. Jäätelön nimi on Choice Soft Caramel Toffee tai vastaavasti Choice Toffeetuutti. Omiin lempimakuihini lukeutuu juuri toffee, eli se varmasti osaltaan selittää, miksi tuutti oli minulle niin kiva yllätys.

Toivottavasti näistä jaoista on joillekuille iloa. Jos aika on kortilla ja voi valita vain yhden, niin suosittelen sketsiä, nauru kun tunnetusti pidentää ikää ja suo ihmiselle siten lisää aikaa!

Mangokakku (vegaaninen)

Pitkästä aikaa teki mieli leipoa kakku. Heitin kesäkuussa valtaosan paperikätköistäni pois, mutta mangokakun reseptin päätin säästää sillä mielellä, että leivon sen vielä joskus.

Pitkästä aikaa teki myös mieli käyttää aikaa koristeluun. Alkuperäisessä reseptissä käsketään koristelemaan kakku syötävillä kukilla, mutta minulla oli visio mansikoista, mintusta ja sitruunamelissasta, joten niinpä kaunistin kakun niillä.

Resepti on Hyvä terveys -lehdestä, ja se löytyy myös netistä.

Mangokakku

Pohja:

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl soijajauhetta
  • 1 rkl maissijauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 150 g maidotonta kasvislevitettä
  • 1,5 dl agavesiirappia tai tummaa sokeria
  • 1,5 prk lasten mangososetta (Piltti)
  • 3,5 dl soijamaitoa

Päällinen:

  • 75 g pehmeää maidotonta kasvislevitettä
  • 1 1/4 dl tomusokeria
  • 3/4 dl maissijauhoja
  • 1,5 prk lasten mangososetta (Piltti)

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata levite, lisää joukkoon siirappi ja mangosose. Lisää kuvien ainesten joukkoon. Lisää lopuksi soijamaito ja sekoita hyvin.
  2. Voitele irtopohjainen kakkuvuoka ja ripottele pinnalle esimerkiksi kookoshiutaleita. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Jäähdytä kakku kunnolla ennen kuorruttamista. Sekoita kaikki päällyksen ainekset keskenään ja levitä kakun päälle. Koristele hedelmillä ja syötävillä kukilla.

Oli mukava leipoa omissa kirjoissani jotain vähän erilaista. Hedelmä(täyte)kakut eivät ole suosikkejani, ja mm. jäätelöiden kohdalla en koskaan valitse mangoa, jos valittavana on vaikkapa toffeeta tai lakritsia, mutta tällä kertaa teki varta vasten mieli leipoa juuri mangokakku. Makukin oli oikein kiva, joskin rakenne olisi voinut olla kuohkeampi. Itse maku ja pirteä ulkonäkö kuitenkin ilostuttivat!

Haudutettu koiranlihapata (ei-vegaaninen lihansyöjän unelma)

Koiranliha ja koirien kohtelu ovat olleet tapetilla viime aikoina. Ensin silmiini osui Ylen juttu koirien tarkoituksellisesta kiduttamisesta Espanjassa, ja sitten Helsingin Sanomien juttu koiranlihan myymisestä ja syömisestä Etelä-Koreassa. Näissä aiheissa ei toki ole mitään uutta. Koiria on kidutettu ja/tai syöty tietyissä maissa ja kulttuureissa jo pitkään. Moni lienee myös kuullut jokakesäisestä Yulinin koiranlihafestivaalista, jota vietetään Kiinassa ja joka näyttää tältä:

Aiheesta innostuneena minäkin päätin osallistua koirarientoihin jakamalla koiranlihareseptin ja sellaista koiratietoutta, mitä kaikilla ei ehkä ole.

Haudutettu koiranlihapata

  • 1 keskikokoinen koira
  • sipulia
  • ananasviipaleita
  • vihreää paprikaa
  • tomaattisosetta
  • kiehuvaa vettä
  • laakerinlehtiä
  • Tabasco-kastiketta
  • koiranmaksapyreetä

Marinadi:

  • viinietikkaa
  • pippuria
  • suolaa
  • valkosipulin kynsiä

1. Tapa ja nylje koira. Kypsennä avotulen yllä. Poista nahka, kun se on vielä lämmin, ja siirrä sivuun myöhempää käyttöä varten. Leikkaa liha kahden ja puolen senttimetrin kokoisiksi paloiksi.

2. Anna lihan maustua marinadissa kaksi tuntia. Paista lihapalat öljyssä isossa wokkipannussa avotulen yllä. Lisää silputtu sipuli ja ananaspalat ja kuullota.

3. Kaada joukkoon tomaattisose, kiehuva vesi, pilkottu vihreä paprika, laakerinlehdet ja Tabasco-kastike. Anna hautua kannen alla, kunnes liha on mureaa.

4. Lisää lopuksi koiranmaksapyree, ja keitä vielä 5 – 7 minuuttia.

Nam! Ruokalaji on klassikko Filippiineillä, ja sopii tarjottavaksi erityisesti häihin.

Tiesitkö tämän koirista?

Vaikka koirien syöminen on laillista 44 osavaltiossa Yhdysvalloissa, siellä paatuneimmatkaan lihansyöjät eivät syö koiria. Vaikka eläinvauvoista maistuvat niin vasikat kuin karitsatkin, koiranpentuja ei ihmisten lautasilla näy.

Porsaat ovat vähintään yhtä älykkäitä ja tunnekyvykkäitä kuin koirat, ja sopivat myös seuraeläimiksi.

Ravitsemuksellisesti koiranliha on täysin vastaavaa ihmiselle kuin mikä tahansa muukin liha.

Koiranlihaa ovat syöneet eri kansat ympäri maailmaa kautta historian: 300-lukuisista haudoista on löytynyt kuvauksia koirien teurastamisesta muiden ruokaeläinten ohella, ja koiranlihan tiedetään maistuneen roomalaisille, korealaisille, kiinalaisille, filippiiniläisille, Hippokrateelle, dakota-intiaaneille, havaijilaisille, asteekeille ja nigerialaisille. Lihansyöntiähän usein perustellaan juuri sillä, että ”niin on aina tehty”, eli vedotaan tapoihin ja tottumuksiin. Miksi tällainen ajattelu ei ulotu koiriin vieläkin laajemmin? Miksi koirien syöminen länsimaissa on tabu, mutta niin monien muiden eläinten syöminen ei?

Koirat lähestulkoon kerjäävät, että söisimme niitä. Joka vuosi maailmassa lopetetaan kolmesta neljään miljoonaa (kulku)koiraa ja -kissaa. Se tarkoittaa, että miljoonia kiloa lihaa heitetään hukkaan joka vuosi, mikä on valtava ympäristöllinen ja taloudellinen ongelma. Amerikassa kulkukoirien ja -kissojen lihaa syötetään karjaeläimille, jotka länsimainen ihminen sitten kelpuuttaa omaksi ruoakseen. Koiran- ja kissanlihan kierrättäminen ihmisravinnoksi muiden eläinten kautta on tarpeetonta tuhlaamista, koska voisimme syödä koirat ja kissat suoraan itse.

Mikä siis estää meitä syömästä koiranlihaa? No kun koirat ovat niin ihania ja söpöjä! Nykyisessä lihanhimoisessa maailmassa meillä ei tulisi olla varaa moiseen hempeilyyn. Myös lehmät, porsaat, kanat ja lampaat ovat ihania ja söpöjä, mutta ei se estä meitä syömästä niitä.

Etkö siltikään ole vakuuttunut? Eikö vesi herahda kielelle, kun näet tämän?

Ai ei herahtanut? No entä syttyykö syömishimosi, kun näet nämä?

Ai ei syttynyt? Jo nyt on kumma. Koiria, porsaita ja lampaita on kuitenkin syöty iät ja ajat, mikä onkin varsin perusteltu ja järkevä syy syödä niitä myös nyt ja jatkossa. Kun lisäksi ottaa huomioon koirien reilun saatavuuden, todennäköisen vapaudessa kasvamisen, niiden edullisuuden ja herkullisen maun, ei ole yhtäkään syytä olla syömättä koiria, mikäli muidenkin eläinten liha maistuu.

Reseptin ja koiratiedon lähde: Safran Foer, Jonathan. Eating Animals (2009).

Vegaaninen uutuus: Härkäpapu-vegepanini

Olen testaillut blogissa monia uusia vegeruokia sitä mukaa, kun niitä on tullut markkinoille. Tällä kertaa sain testattavaksi uuden kotimaisen herkun: Mr. Paninin vegaanisen Härkäpapu-vegepaninin. Olen aina niin innoissani, kun Suomeen saadaan lisää täysin vegaanisia ostoruokia, että niitä on ilo päästä maistelemaan.

Uuden vegepaninin tuotekuvaus kuuluu näin:

Suomalaisen, rapean paninileivän täytteenä on härkäpavuista, sipulista ja lehtikaalista valmistettuja vegaanipihvejä sekä paninikeittiön omaa, sopivan mausteista chilikastiketta. Härkäpapu-Vegepanini on laktoositon ja täysin vegaaninen.

Lähde: http://www.panini.fi/tuote/harkapapu-vegepanini/

Kuvaus saa veden herahtamaan kielelle. Sopivan mausteinen chilikastike lupaa hyvää. Lisäksi vegepihvien raaka-aineet houkuttavat, ja pihvien kasvispitoisuus on peräti 93 prosenttia. Ei siis muuta kuin maistamaan!

Itselläni ei ole parilaa, joten valmistin paninin uunissa, jossa sitä pidetään 4 – 6 minuuttia 225 asteessa. Paninileivästä tuli päältä miellyttävän rapea sisuksen pysyessä pehmeänä ja mehevänä. Maku ylitti odotukseni. Olin luullut, että paniniin tarvitsisi lisätä kaikkea, jotta sen saisi kunnolla maistumaan, mutta mm. chiliä, chilitahnaa ja jalapenoa sisältävä täyte pihveineen ja kastikkeineen olikin tuntuvan herkullinen ja sielukas. Niinpä lisäsin paninileivän väliin vain tuoreita kasviksia. Makuaineiden puolesta panini ei kaipaa mitään lisättävää. Siinä on sellaisenaan sitä jotain. Makukokonaisuus on huippuunsa hiottu, eli mitään ei jää puuttumaan.

Sanoisin, että vegepanini ei missään nimessä ole tulinen eikä tippaakaan liian mausteinen, mutta koska kauppojen vegeruokia joskus moititaan liian mausteisiksi, niinpä vegepaninikin voi olla jonkun suuhun liian kipakkaa. Arvelen, että enemmistö ei kuitenkaan vähentäisi mausteiden määrää maustemitan kymmenesosallakaan.

Minulle toimitettiin useampi panini, ja joukossa oli muitakin Mr. Paninin panineja, kuten kinkkua, kanaa ja mozzarellaa sisältäviä panineja. Niitä maistoivat mies ja isäni. Mies piti vegepaninista kaikkein eniten, ja sanoi mm. mozzarellapaninia paljon sitä neutraalimmaksi. On siis viitteitä siitä, että vegepanini voi olla kaikista Mr. Paninin eri panineista se vaikuttavin – myös sekasyöjien mielestä!

Vegaaniset munkit + mitä järkeä vegaanisuudessa taas olikaan?

Vuoden klassisin munkkiaika lähestyy kovaa vauhtia. Kirjoittamalla Googleen vegaaniset munkit saa useita osuvia hakutuloksia, ja käytetty reseptikin on niissä kaikissa lähes samanlainen. Se johtunee siitä, että munkit valmistetaan juuri tietyistä aineista, ja jos reseptistä poikkeaa vähänkin enemmän, lopputuloksena ei ole perinteiset munkit.

Munkkeja on ilahduttavan helppo tehdä vegaanisina. Maito vain korvataan halutulla kasvimaidolla. Lisäksi huolehditaan, että käytetty rasva on kasviperäistä, mitä monet aivan tavalliset (leivonta)rasvat ovatkin.

Meillä syötiin vegaanisia munkkeja jo viime vuonna, ja tänä vuonna käytämme aivan samaa reseptiä.

Vegaaniset munkit

  • 5 dl kädenlämpöistä kauramaitoa
  • 50 g hiivaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl kardemummaa
  • 13 dl vehnäjauhoja
  • 125 g rasvaa (valitse haluamasi esim. täältä)

Paistamiseen

  • rypsiöljyä

Pinnalle

  • sokeria
  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja jauhot. Lisää pehmeä rasva. Alusta taikina ja kohota se kaksinkertaiseksi.
  2. Pyörittele taikinasta pullia ja kohota niitä liinan alla noin 10 minuuttia. Jos haluat rinkeleitä, pyöräytä pulliin reikä sormella.
  3. Kuumenna öljy 170 asteeseen ja paista munkit upporasvassa. Käännä munkki, kun toinen puoli on kauniisti ruskistunut. Nosta kypsät munkit talouspaperin päälle hetkeksi valumaan. Sokeroi munkit kummaltakin puolelta.

***

Jopa kasvissyöjän voi joskus olla helppo ”unohtaa”, miksi onkaan kasvissyöjä. Mieleen voi tulla kysymyksiä, kuten onko tiukassa vegaanisuudessa lopulta mitään järkeä, ja voiko esim. maito mukamas olla niin epäterveellistä ja epäeettistä kuin väitetään. Pakkohan sen on olla hyvästä, kun rakastetut urheilijatkin sitä juovat (ainakin mainoskampanjoiden mukaan). Sekasyöjien se vasta voikin olla vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaa syödä vegaanisesti, se kun kuitenkin väistämättä rajoittaa ”sallittujen” ruokien valikoimaa. Miksi kieltää itseltään yhtään mitään, kun voi saada kaiken? Mukaan lukien osteoporoosin, tukkeutuneet suonet, sydänkohtauksen, paksusuolensyövän ja pahan mielen? Kuka nyt niitä ei haluaisi?

Perinteisen munkkireseptin käytetyin eläinperäinen aine on maito. Alta löytyy hauskasti tehty reilun viiden minuutin pituinen video, jossa maitoteollisuus selitetään pähkinänkuoressa. Suosittelen juuri tätä videota, koska se on kiinnostava, informatiivinen, kuluttajan näkökulmasta tehty, ja siitä on tarkoituksella jätetty pois kaikki liian raaka ja julma materiaali. Tarkoitan kuluttajan näkökulmalla sitä, että vaikka ei välittäisi lainkaan lehmistä, ja ajattelisi vain omaa terveyttään, maidosta voi videon nähtyään silti haluta pysyä kaukana. Onneksi markkinat pursuavat eri kasvimaitoja!

Laveraa luomille

En edes muista, milloin minulla oli viimeksi luomiväriä. Tänä vuonna ei ole ollut kertaakaan, enkä käyttänyt luomiväriä edes viime jouluna enkä synttäreillänikään viime kesänä. Kun en enää jaksa laittaa luomiväriä edes juhlatilaisuuksiin, niin lienee selvää, ettei se kuulu arkeeni. Joskus oli toisin, mutta nykyään aina priorisoin nukkumisen, ja silmien meikkaaminen on jäänyt lähes tyystin.

Nyt jaksoin kuitenkin intoutua. Lavera juhlisti tammikuussa kymmenvuotistaivaltaan Suomessa, ja minäkin sain kutsun tapahtumaan.

Mietin kauan, menisinkö seminaariin, sillä tiesin sen olevan täynnä erilaisia kosmetiikkafriikkejä, jollainen en itse ole. Lopulta päätin mennä, koska olen ennenkin käyttänyt Laveran tuotteita (olen kertonut pitäväni erityisesti Laveran yhdestä tehokkaasta dödöstä), ja arvostan merkin luonnollisuutta ja vegaanisuutta.

Lähdin seminaarista tuotekassi kädessäni. Aloin heti käyttää siellä olevaa kiiltoshampoota (joka muuten todella tekee hiuksista kiiltävät ja raikkaat), mutta muut tuotteet jäivät odottamaan testiin pääsyä. Kuten tämä herkullisen näköinen luomiväripaletti: Lavera Beautiful Mineral Eyeshadow sävykokoelmassa Cappuccino Cream.

Tuli vihdoin aika loihtia sillä jonkinlainen silmämeikki. Lopputulos näkyy sekä alla että postauksen ensimmäisessä kuvassa.

Käytin kaikkia sävyjä: tumminta laitoin silmän ulkonurkkaan ja luomivakoon, vaaleinta keskelle luomea ja aivan sisänurkkaan, ja pehmensin ja häivytin sävyjen rajaa paletin kahdella muulla sävyllä. Värit eivät varisseet levitettäessä, ja luomet näyttivät lähes yhtä siisteiltä vielä illallakin, vaikken käyttänyt silmämeikinpohjustajaa. Paletin jokainen sävy on selkeästi hohtava, mikä näkyy kuvissakin. Sävyjen värikylläisyys on varsin hyvä, eli pieni määrä väriä todella näkyy luomella.

Kyseisen paletin mainostetaan sopivan myös piilolinssejä käyttäville, allergiasta kärsiville tai muutoin herkkäsilmäisille. Minulla on tätä nykyä ympärivuotinen allerginen nuha, käytän piilolinssejä, ja silmäni kuivuvat ja kutisevat aivan toisin kuin ennen. Sovin siis hyvin testaamaan, pitävätkö lupaukset paikkansa. Kun minulla oli Cappuccino Cream -paletin sävyt luomilla, silmät eivät oireilleet yhtään tavallista enempää, ja olinkin sangen vakuuttunut. Jos käyttäisin luomiväriä useammin, Laveran paletista tulisi taatusti suosikkini.

Yleisesti ihastuin Laveraan entistäkin enemmän kuultuani seminaarissa, miten sitoutunut yritys on luonnonmukaisuuteen, sertifikaatteihin ja ympäristön suojeluun. Lavera tuottaa niin vähän päästöjä, että olin aivan ällikällä lyöty: firman hiilijalanjälki on 0,0002 %, mikä vastaa vain 325 kotitalouden päästöjä!

Seminaarissa tuli tunne, että Lavera on hyvin kiinnostunut asiakkaistaan ja käyttää tuotekehitykseen ja raaka-ainehankintaan ja -testaukseen valtavasti aikaa etiikkaa, ympäristöä ja tiukkoja vaatimuksia unohtamatta. Olin niin taivaissa kaikesta kuulemastani, että hämmästyin, kun sain tietää, etteivät KAIKKI Laveran tuotteet olekaan vegaanisia. Olin niin tottunut näkemään Laveran tuotteissa virallisen vegaanimerkin (”vegaanikukan”), että oletin mm. yllä mainitsemani kiiltoshampoon olevan vegaaninen. Käytettyäni sitä jonkin aikaa tajusin, ettei se sitä kuitenkaan ole. Luomiväripaletti sitä vastoin on, ja siitä löytyy vegaanimerkki.

Ei-vegaanisuuden ei varmasti tulisi yllättää minua mm. Joe Blasco -pettymyksen jälkeen. (Tapaus on esimerkki siitä, kuinka erilaisilla logoilla saadaan luotua kuva eettisestä toiminnasta totuuden ollessa hieman toinen.) Mutta koska en kuulu kosmetiikkatuotteiden suurkuluttajiin, ja Laveran kohdalla olin aiemmin käyttänyt vain vegaanisia tuotteita, en tullut ajatelleeksi, ettei vegaanimerkki ulotu kaikkiin yrityksen tuotteisiin. Onneksi monet Laveran lempparini, kuten käyttämäni hammastahna, dödö ja nyt tämä luomiväripaletti kuitenkin ovat vegaanisia.

Härkis-uutuuksia

Härkis-faneille on tiedossa entistäkin makoisammat ajat. Perinteisen Härkiksen rinnalle kauppoihin tulee nimittäin huomenna 1.2.2017 kokonainen Härkis-tuoteperhe, johon kuuluu viisi uutuutta.

Uutuustuotteet ovat Härkis Pihvit kolmessa eri maussa: original, punajuuri ja itämainen. Lisäksi perinteistä Härkistä saa nyt myös valmiiksi maustettuina tex mex – ja bbq-versioina.

harkis-pihvit

Minulla oli ilo päästä tutustumaan perinteiseen Härkikseen viime syksynä. Niinpä kun Härkis-uutuuksia esiteltiin nyt tammikuussa juhlavin menoin, menin taas mielelläni kuuntelemaan ja maistelemaan.

Jos seuraa ruokaan liittyviä uutisia, on voinut jo lukea, että Härkiksen luoja Verso Food Oy kymmenkertaisti liikevaihtonsa Härkiksen ansiosta. Härkiksellä menee siis lujaa: viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden tammikuun välillä kauppoihin oli toimitettu yli 600 000 (!) Härkis-pakettia. Kasvisruoan suosio yleensäkin kasvaa yhä kovaa vauhtia, eli minkäänlaista taantumaa saati suosion laskua ei ole odotettavissa.

Perinteisen Härkiksen saatavuus on ollut koko ajan varmalla tasolla, mutta huomisesta lähtien Härkis-tuotteita saa myös Lidlistä ja pienemmistäkin kaupoista. Huomioitavaa on myös se, että Härkis-buumi ei ole esim. vain pääkaupunkiseudun tai isompien kaupunkien ilmiö, vaan perinteisestä Härkiksestä ollaan tykätty aina Lapissa asti. Niinpä myös uutuustuotteet valtaavat kattavasti koko Suomen kaupat.

harkis-bbq-ja-tex-mex

Myös ravintolat ovat kiinnostuneet Härkiksestä, ja niinpä mm. Kotipizza, Chicos ja monet pikkuravintolatkin myyvät tätä nykyä aterioita, joissa on Härkistä.

Härkis-uutuuksien lanseerauksen yhteydessä Härkiksen pakkausdesign on uudistunut. Kaikki uutuudet ovat perinteisen Härkiksen lailla vegaanisia ja soijattomia. Asiakkaiden toiveesta Härkiksestä on poistettu ohramallasuute, mikä tekee kaikista tuotteista myös täysin gluteenittomia. Lisäksi tuotteet ovat säilöntäaineettomia, minkä vuoksi ne kannattaa avaamisen jälkeen syödä pian tai esim. pakastaa loput.

Ravitsemuksellisesti Härkis-uutuudet ovat hyvin lähellä perinteistä Härkistä: proteiinia on yhä reilusti, samoin kuitua ja hyviä hiilihydraatteja ja rasvoja, kun puolestaan tyydyttynyttä rasvaa on äärimmäisen vähän (kaikissa alle 1 g/100 g, punajuuripihveissä vain 0,4 g/100 g).

Härkis-uutuuksista original-maut ovat mietoja, kun taas itämainen on voimakkaasti maustettu, mutta ei tulinen. Tex mex ja bbq ovat saaneet innoituksensa kuluttajien toiveesta ja jälkimmäinen myös (kesän) grillikaudesta. Härkis Pihvi punajuurisena kuulostaa houkuttelevalta, ja on ainut, jota en itse vielä ole maistanut. Meillä kotona on syöty Härkistä säännöllisesti viikoittain jo viime syksystä, joten oli odotettavissa, että pitäisin myös kaikista uutuuksista. Ja voi, tapahtumassa todella sai herkutella niin Härkiksen kuin ihanien alkoholittomien drinkkien muodossa. Toistaiseksi oma suosikkini on suuren vaikutuksen tehnyt itämaisesti maustettu pihvi, mutta odotan paljon myös punajuuri-Härkikseltä, kunhan pääsen sitä maistamaan!

harkis-tapahtuma