Avainsana-arkisto: vegaani

Kesän paras biisi, sketsi ja jätski

Viime aikoina en ole kokenut tarvetta tai halua jakaa moniakaan kivoja asioita. En ole toistaiseksi tullut kirjoittaneeksi edes Budapestin-matkastamme, vaikka aikomus on ollut. Kävin heinäkuussa myös Helsingin Lammassaaressa, josta en ollut koskaan aiemmin edes kuullut. Olisin voinut kulkea siellä kamera kourassa ja kertoa paikasta myöhemmin blogissa, mutta en ottanut siellä kuvan kuvaa, vaan nautin vain hetkestä. Nykyään minun on yleensä aiempaa helpompi päätellä, mistä voin kuvitella kirjoittavani ja mistä puolestaan en välitä kirjoittaa.

Nyt kesällä olen tehnyt kolme hienoa löytöä, jotka haluan jakaa muiden kanssa.

Kesän paras biisi

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvempi biisi jaksaa tehdä vaikutusta. Itse myös kyllästyn aiempaa nopeammin jopa sellaisiin kappaleisiin, joista pidän. Ennen vastaani tuli paljon useammin biisejä, joista innostuin, mutta nykyään joudun välillä sammuttamaan radion juoksulenkeillä, koska musiikki alkaa puuduttaa enemmän kuin juoksu, vaikka käyn kaikki radiokanavat läpi lukemattomia kertoja lenkkien aikana. Onneksi onnistuin kuulemaan yhtenä iltana upean kappaleen, joka sykähdytti heti ja sopii loistavasti tanssi- ja treenibiisiksi. Biisi on Danny Oceanin Me Rehúso.

Kesän paras sketsi

Minua naurattaa jo pelkkä muistokin tästä sketsistä. Siitä on jo jäänyt monta vitsiä miehen ja minun käyttöön. Näin sketsin ensi kertaa nyt kesällä, mutta todellisuudessa se lienee paras sketsi koskaan. Niin hauska, oivaltava ja täynnä huomioita. Aivan huippu! Alkaa taas naurattaa, kun vain ajattelenkin sitä. Sketsi löytyy Yle Areenasta suomennettuna, ja se alkaa kohdasta 12:23.

Kesän paras jätski

Olen pitänyt Suomen vegejäätelövalikoimaa kohtuullisen hyvänä, mutta nyttemmin olen huomannut sen koskevan vain isompia jäätelöpaketteja, ei yksittäisiä tuutteja ja puikkoja. Jos ei halua mehujäätä, joissa monissa niissäkin on eläinperäisiä ainesosia, vaan kunnon jäätelön, valikoima on onnettoman kehno tai jopa olematon. Yhden tuutin, ja vieläpä varsin makoisan ja kermaisen täyteläisen, olen onneksi löytänyt sekä S- että K-ryhmän kaupoista. Jäätelön nimi on Choice Soft Caramel Toffee tai vastaavasti Choice Toffeetuutti. Omiin lempimakuihini lukeutuu juuri toffee, eli se varmasti osaltaan selittää, miksi tuutti oli minulle niin kiva yllätys.

Toivottavasti näistä jaoista on joillekuille iloa. Jos aika on kortilla ja voi valita vain yhden, niin suosittelen sketsiä, nauru kun tunnetusti pidentää ikää ja suo ihmiselle siten lisää aikaa!

Mangokakku (vegaaninen)

Pitkästä aikaa teki mieli leipoa kakku. Heitin kesäkuussa valtaosan paperikätköistäni pois, mutta mangokakun reseptin päätin säästää sillä mielellä, että leivon sen vielä joskus.

Pitkästä aikaa teki myös mieli käyttää aikaa koristeluun. Alkuperäisessä reseptissä käsketään koristelemaan kakku syötävillä kukilla, mutta minulla oli visio mansikoista, mintusta ja sitruunamelissasta, joten niinpä kaunistin kakun niillä.

Resepti on Hyvä terveys -lehdestä, ja se löytyy myös netistä.

Mangokakku

Pohja:

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl soijajauhetta
  • 1 rkl maissijauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 150 g maidotonta kasvislevitettä
  • 1,5 dl agavesiirappia tai tummaa sokeria
  • 1,5 prk lasten mangososetta (Piltti)
  • 3,5 dl soijamaitoa

Päällinen:

  • 75 g pehmeää maidotonta kasvislevitettä
  • 1 1/4 dl tomusokeria
  • 3/4 dl maissijauhoja
  • 1,5 prk lasten mangososetta (Piltti)

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata levite, lisää joukkoon siirappi ja mangosose. Lisää kuvien ainesten joukkoon. Lisää lopuksi soijamaito ja sekoita hyvin.
  2. Voitele irtopohjainen kakkuvuoka ja ripottele pinnalle esimerkiksi kookoshiutaleita. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Jäähdytä kakku kunnolla ennen kuorruttamista. Sekoita kaikki päällyksen ainekset keskenään ja levitä kakun päälle. Koristele hedelmillä ja syötävillä kukilla.

Oli mukava leipoa omissa kirjoissani jotain vähän erilaista. Hedelmä(täyte)kakut eivät ole suosikkejani, ja mm. jäätelöiden kohdalla en koskaan valitse mangoa, jos valittavana on vaikkapa toffeeta tai lakritsia, mutta tällä kertaa teki varta vasten mieli leipoa juuri mangokakku. Makukin oli oikein kiva, joskin rakenne olisi voinut olla kuohkeampi. Itse maku ja pirteä ulkonäkö kuitenkin ilostuttivat!

Haudutettu koiranlihapata (ei-vegaaninen lihansyöjän unelma)

Koiranliha ja koirien kohtelu ovat olleet tapetilla viime aikoina. Ensin silmiini osui Ylen juttu koirien tarkoituksellisesta kiduttamisesta Espanjassa, ja sitten Helsingin Sanomien juttu koiranlihan myymisestä ja syömisestä Etelä-Koreassa. Näissä aiheissa ei toki ole mitään uutta. Koiria on kidutettu ja/tai syöty tietyissä maissa ja kulttuureissa jo pitkään. Moni lienee myös kuullut jokakesäisestä Yulinin koiranlihafestivaalista, jota vietetään Kiinassa ja joka näyttää tältä:

Aiheesta innostuneena minäkin päätin osallistua koirarientoihin jakamalla koiranlihareseptin ja sellaista koiratietoutta, mitä kaikilla ei ehkä ole.

Haudutettu koiranlihapata

  • 1 keskikokoinen koira
  • sipulia
  • ananasviipaleita
  • vihreää paprikaa
  • tomaattisosetta
  • kiehuvaa vettä
  • laakerinlehtiä
  • Tabasco-kastiketta
  • koiranmaksapyreetä

Marinadi:

  • viinietikkaa
  • pippuria
  • suolaa
  • valkosipulin kynsiä

1. Tapa ja nylje koira. Kypsennä avotulen yllä. Poista nahka, kun se on vielä lämmin, ja siirrä sivuun myöhempää käyttöä varten. Leikkaa liha kahden ja puolen senttimetrin kokoisiksi paloiksi.

2. Anna lihan maustua marinadissa kaksi tuntia. Paista lihapalat öljyssä isossa wokkipannussa avotulen yllä. Lisää silputtu sipuli ja ananaspalat ja kuullota.

3. Kaada joukkoon tomaattisose, kiehuva vesi, pilkottu vihreä paprika, laakerinlehdet ja Tabasco-kastike. Anna hautua kannen alla, kunnes liha on mureaa.

4. Lisää lopuksi koiranmaksapyree, ja keitä vielä 5 – 7 minuuttia.

Nam! Ruokalaji on klassikko Filippiineillä, ja sopii tarjottavaksi erityisesti häihin.

Tiesitkö tämän koirista?

Vaikka koirien syöminen on laillista 44 osavaltiossa Yhdysvalloissa, siellä paatuneimmatkaan lihansyöjät eivät syö koiria. Vaikka eläinvauvoista maistuvat niin vasikat kuin karitsatkin, koiranpentuja ei ihmisten lautasilla näy.

Porsaat ovat vähintään yhtä älykkäitä ja tunnekyvykkäitä kuin koirat, ja sopivat myös seuraeläimiksi.

Ravitsemuksellisesti koiranliha on täysin vastaavaa ihmiselle kuin mikä tahansa muukin liha.

Koiranlihaa ovat syöneet eri kansat ympäri maailmaa kautta historian: 300-lukuisista haudoista on löytynyt kuvauksia koirien teurastamisesta muiden ruokaeläinten ohella, ja koiranlihan tiedetään maistuneen roomalaisille, korealaisille, kiinalaisille, filippiiniläisille, Hippokrateelle, dakota-intiaaneille, havaijilaisille, asteekeille ja nigerialaisille. Lihansyöntiähän usein perustellaan juuri sillä, että ”niin on aina tehty”, eli vedotaan tapoihin ja tottumuksiin. Miksi tällainen ajattelu ei ulotu koiriin vieläkin laajemmin? Miksi koirien syöminen länsimaissa on tabu, mutta niin monien muiden eläinten syöminen ei?

Koirat lähestulkoon kerjäävät, että söisimme niitä. Joka vuosi maailmassa lopetetaan kolmesta neljään miljoonaa (kulku)koiraa ja -kissaa. Se tarkoittaa, että miljoonia kiloa lihaa heitetään hukkaan joka vuosi, mikä on valtava ympäristöllinen ja taloudellinen ongelma. Amerikassa kulkukoirien ja -kissojen lihaa syötetään karjaeläimille, jotka länsimainen ihminen sitten kelpuuttaa omaksi ruoakseen. Koiran- ja kissanlihan kierrättäminen ihmisravinnoksi muiden eläinten kautta on tarpeetonta tuhlaamista, koska voisimme syödä koirat ja kissat suoraan itse.

Mikä siis estää meitä syömästä koiranlihaa? No kun koirat ovat niin ihania ja söpöjä! Nykyisessä lihanhimoisessa maailmassa meillä ei tulisi olla varaa moiseen hempeilyyn. Myös lehmät, porsaat, kanat ja lampaat ovat ihania ja söpöjä, mutta ei se estä meitä syömästä niitä.

Etkö siltikään ole vakuuttunut? Eikö vesi herahda kielelle, kun näet tämän?

Ai ei herahtanut? No entä syttyykö syömishimosi, kun näet nämä?

Ai ei syttynyt? Jo nyt on kumma. Koiria, porsaita ja lampaita on kuitenkin syöty iät ja ajat, mikä onkin varsin perusteltu ja järkevä syy syödä niitä myös nyt ja jatkossa. Kun lisäksi ottaa huomioon koirien reilun saatavuuden, todennäköisen vapaudessa kasvamisen, niiden edullisuuden ja herkullisen maun, ei ole yhtäkään syytä olla syömättä koiria, mikäli muidenkin eläinten liha maistuu.

Reseptin ja koiratiedon lähde: Safran Foer, Jonathan. Eating Animals (2009).

Vegaaninen uutuus: Härkäpapu-vegepanini

Olen testaillut blogissa monia uusia vegeruokia sitä mukaa, kun niitä on tullut markkinoille. Tällä kertaa sain testattavaksi uuden kotimaisen herkun: Mr. Paninin vegaanisen Härkäpapu-vegepaninin. Olen aina niin innoissani, kun Suomeen saadaan lisää täysin vegaanisia ostoruokia, että niitä on ilo päästä maistelemaan.

Uuden vegepaninin tuotekuvaus kuuluu näin:

Suomalaisen, rapean paninileivän täytteenä on härkäpavuista, sipulista ja lehtikaalista valmistettuja vegaanipihvejä sekä paninikeittiön omaa, sopivan mausteista chilikastiketta. Härkäpapu-Vegepanini on laktoositon ja täysin vegaaninen.

Lähde: http://www.panini.fi/tuote/harkapapu-vegepanini/

Kuvaus saa veden herahtamaan kielelle. Sopivan mausteinen chilikastike lupaa hyvää. Lisäksi vegepihvien raaka-aineet houkuttavat, ja pihvien kasvispitoisuus on peräti 93 prosenttia. Ei siis muuta kuin maistamaan!

Itselläni ei ole parilaa, joten valmistin paninin uunissa, jossa sitä pidetään 4 – 6 minuuttia 225 asteessa. Paninileivästä tuli päältä miellyttävän rapea sisuksen pysyessä pehmeänä ja mehevänä. Maku ylitti odotukseni. Olin luullut, että paniniin tarvitsisi lisätä kaikkea, jotta sen saisi kunnolla maistumaan, mutta mm. chiliä, chilitahnaa ja jalapenoa sisältävä täyte pihveineen ja kastikkeineen olikin tuntuvan herkullinen ja sielukas. Niinpä lisäsin paninileivän väliin vain tuoreita kasviksia. Makuaineiden puolesta panini ei kaipaa mitään lisättävää. Siinä on sellaisenaan sitä jotain. Makukokonaisuus on huippuunsa hiottu, eli mitään ei jää puuttumaan.

Sanoisin, että vegepanini ei missään nimessä ole tulinen eikä tippaakaan liian mausteinen, mutta koska kauppojen vegeruokia joskus moititaan liian mausteisiksi, niinpä vegepaninikin voi olla jonkun suuhun liian kipakkaa. Arvelen, että enemmistö ei kuitenkaan vähentäisi mausteiden määrää maustemitan kymmenesosallakaan.

Minulle toimitettiin useampi panini, ja joukossa oli muitakin Mr. Paninin panineja, kuten kinkkua, kanaa ja mozzarellaa sisältäviä panineja. Niitä maistoivat mies ja isäni. Mies piti vegepaninista kaikkein eniten, ja sanoi mm. mozzarellapaninia paljon sitä neutraalimmaksi. On siis viitteitä siitä, että vegepanini voi olla kaikista Mr. Paninin eri panineista se vaikuttavin – myös sekasyöjien mielestä!

Vegaaniset munkit + mitä järkeä vegaanisuudessa taas olikaan?

Vuoden klassisin munkkiaika lähestyy kovaa vauhtia. Kirjoittamalla Googleen vegaaniset munkit saa useita osuvia hakutuloksia, ja käytetty reseptikin on niissä kaikissa lähes samanlainen. Se johtunee siitä, että munkit valmistetaan juuri tietyistä aineista, ja jos reseptistä poikkeaa vähänkin enemmän, lopputuloksena ei ole perinteiset munkit.

Munkkeja on ilahduttavan helppo tehdä vegaanisina. Maito vain korvataan halutulla kasvimaidolla. Lisäksi huolehditaan, että käytetty rasva on kasviperäistä, mitä monet aivan tavalliset (leivonta)rasvat ovatkin.

Meillä syötiin vegaanisia munkkeja jo viime vuonna, ja tänä vuonna käytämme aivan samaa reseptiä.

Vegaaniset munkit

  • 5 dl kädenlämpöistä kauramaitoa
  • 50 g hiivaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl kardemummaa
  • 13 dl vehnäjauhoja
  • 125 g rasvaa (valitse haluamasi esim. täältä)

Paistamiseen

  • rypsiöljyä

Pinnalle

  • sokeria
  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja jauhot. Lisää pehmeä rasva. Alusta taikina ja kohota se kaksinkertaiseksi.
  2. Pyörittele taikinasta pullia ja kohota niitä liinan alla noin 10 minuuttia. Jos haluat rinkeleitä, pyöräytä pulliin reikä sormella.
  3. Kuumenna öljy 170 asteeseen ja paista munkit upporasvassa. Käännä munkki, kun toinen puoli on kauniisti ruskistunut. Nosta kypsät munkit talouspaperin päälle hetkeksi valumaan. Sokeroi munkit kummaltakin puolelta.

***

Jopa kasvissyöjän voi joskus olla helppo ”unohtaa”, miksi onkaan kasvissyöjä. Mieleen voi tulla kysymyksiä, kuten onko tiukassa vegaanisuudessa lopulta mitään järkeä, ja voiko esim. maito mukamas olla niin epäterveellistä ja epäeettistä kuin väitetään. Pakkohan sen on olla hyvästä, kun rakastetut urheilijatkin sitä juovat (ainakin mainoskampanjoiden mukaan). Sekasyöjien se vasta voikin olla vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaa syödä vegaanisesti, se kun kuitenkin väistämättä rajoittaa ”sallittujen” ruokien valikoimaa. Miksi kieltää itseltään yhtään mitään, kun voi saada kaiken? Mukaan lukien osteoporoosin, tukkeutuneet suonet, sydänkohtauksen, paksusuolensyövän ja pahan mielen? Kuka nyt niitä ei haluaisi?

Perinteisen munkkireseptin käytetyin eläinperäinen aine on maito. Alta löytyy hauskasti tehty reilun viiden minuutin pituinen video, jossa maitoteollisuus selitetään pähkinänkuoressa. Suosittelen juuri tätä videota, koska se on kiinnostava, informatiivinen, kuluttajan näkökulmasta tehty, ja siitä on tarkoituksella jätetty pois kaikki liian raaka ja julma materiaali. Tarkoitan kuluttajan näkökulmalla sitä, että vaikka ei välittäisi lainkaan lehmistä, ja ajattelisi vain omaa terveyttään, maidosta voi videon nähtyään silti haluta pysyä kaukana. Onneksi markkinat pursuavat eri kasvimaitoja!

Laveraa luomille

En edes muista, milloin minulla oli viimeksi luomiväriä. Tänä vuonna ei ole ollut kertaakaan, enkä käyttänyt luomiväriä edes viime jouluna enkä synttäreillänikään viime kesänä. Kun en enää jaksa laittaa luomiväriä edes juhlatilaisuuksiin, niin lienee selvää, ettei se kuulu arkeeni. Joskus oli toisin, mutta nykyään aina priorisoin nukkumisen, ja silmien meikkaaminen on jäänyt lähes tyystin.

Nyt jaksoin kuitenkin intoutua. Lavera juhlisti tammikuussa kymmenvuotistaivaltaan Suomessa, ja minäkin sain kutsun tapahtumaan.

Mietin kauan, menisinkö seminaariin, sillä tiesin sen olevan täynnä erilaisia kosmetiikkafriikkejä, jollainen en itse ole. Lopulta päätin mennä, koska olen ennenkin käyttänyt Laveran tuotteita (olen kertonut pitäväni erityisesti Laveran yhdestä tehokkaasta dödöstä), ja arvostan merkin luonnollisuutta ja vegaanisuutta.

Lähdin seminaarista tuotekassi kädessäni. Aloin heti käyttää siellä olevaa kiiltoshampoota (joka muuten todella tekee hiuksista kiiltävät ja raikkaat), mutta muut tuotteet jäivät odottamaan testiin pääsyä. Kuten tämä herkullisen näköinen luomiväripaletti: Lavera Beautiful Mineral Eyeshadow sävykokoelmassa Cappuccino Cream.

Tuli vihdoin aika loihtia sillä jonkinlainen silmämeikki. Lopputulos näkyy sekä alla että postauksen ensimmäisessä kuvassa.

Käytin kaikkia sävyjä: tumminta laitoin silmän ulkonurkkaan ja luomivakoon, vaaleinta keskelle luomea ja aivan sisänurkkaan, ja pehmensin ja häivytin sävyjen rajaa paletin kahdella muulla sävyllä. Värit eivät varisseet levitettäessä, ja luomet näyttivät lähes yhtä siisteiltä vielä illallakin, vaikken käyttänyt silmämeikinpohjustajaa. Paletin jokainen sävy on selkeästi hohtava, mikä näkyy kuvissakin. Sävyjen värikylläisyys on varsin hyvä, eli pieni määrä väriä todella näkyy luomella.

Kyseisen paletin mainostetaan sopivan myös piilolinssejä käyttäville, allergiasta kärsiville tai muutoin herkkäsilmäisille. Minulla on tätä nykyä ympärivuotinen allerginen nuha, käytän piilolinssejä, ja silmäni kuivuvat ja kutisevat aivan toisin kuin ennen. Sovin siis hyvin testaamaan, pitävätkö lupaukset paikkansa. Kun minulla oli Cappuccino Cream -paletin sävyt luomilla, silmät eivät oireilleet yhtään tavallista enempää, ja olinkin sangen vakuuttunut. Jos käyttäisin luomiväriä useammin, Laveran paletista tulisi taatusti suosikkini.

Yleisesti ihastuin Laveraan entistäkin enemmän kuultuani seminaarissa, miten sitoutunut yritys on luonnonmukaisuuteen, sertifikaatteihin ja ympäristön suojeluun. Lavera tuottaa niin vähän päästöjä, että olin aivan ällikällä lyöty: firman hiilijalanjälki on 0,0002 %, mikä vastaa vain 325 kotitalouden päästöjä!

Seminaarissa tuli tunne, että Lavera on hyvin kiinnostunut asiakkaistaan ja käyttää tuotekehitykseen ja raaka-ainehankintaan ja -testaukseen valtavasti aikaa etiikkaa, ympäristöä ja tiukkoja vaatimuksia unohtamatta. Olin niin taivaissa kaikesta kuulemastani, että hämmästyin, kun sain tietää, etteivät KAIKKI Laveran tuotteet olekaan vegaanisia. Olin niin tottunut näkemään Laveran tuotteissa virallisen vegaanimerkin (”vegaanikukan”), että oletin mm. yllä mainitsemani kiiltoshampoon olevan vegaaninen. Käytettyäni sitä jonkin aikaa tajusin, ettei se sitä kuitenkaan ole. Luomiväripaletti sitä vastoin on, ja siitä löytyy vegaanimerkki.

Ei-vegaanisuuden ei varmasti tulisi yllättää minua mm. Joe Blasco -pettymyksen jälkeen. (Tapaus on esimerkki siitä, kuinka erilaisilla logoilla saadaan luotua kuva eettisestä toiminnasta totuuden ollessa hieman toinen.) Mutta koska en kuulu kosmetiikkatuotteiden suurkuluttajiin, ja Laveran kohdalla olin aiemmin käyttänyt vain vegaanisia tuotteita, en tullut ajatelleeksi, ettei vegaanimerkki ulotu kaikkiin yrityksen tuotteisiin. Onneksi monet Laveran lempparini, kuten käyttämäni hammastahna, dödö ja nyt tämä luomiväripaletti kuitenkin ovat vegaanisia.

Härkis-uutuuksia

Härkis-faneille on tiedossa entistäkin makoisammat ajat. Perinteisen Härkiksen rinnalle kauppoihin tulee nimittäin huomenna 1.2.2017 kokonainen Härkis-tuoteperhe, johon kuuluu viisi uutuutta.

Uutuustuotteet ovat Härkis Pihvit kolmessa eri maussa: original, punajuuri ja itämainen. Lisäksi perinteistä Härkistä saa nyt myös valmiiksi maustettuina tex mex – ja bbq-versioina.

harkis-pihvit

Minulla oli ilo päästä tutustumaan perinteiseen Härkikseen viime syksynä. Niinpä kun Härkis-uutuuksia esiteltiin nyt tammikuussa juhlavin menoin, menin taas mielelläni kuuntelemaan ja maistelemaan.

Jos seuraa ruokaan liittyviä uutisia, on voinut jo lukea, että Härkiksen luoja Verso Food Oy kymmenkertaisti liikevaihtonsa Härkiksen ansiosta. Härkiksellä menee siis lujaa: viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden tammikuun välillä kauppoihin oli toimitettu yli 600 000 (!) Härkis-pakettia. Kasvisruoan suosio yleensäkin kasvaa yhä kovaa vauhtia, eli minkäänlaista taantumaa saati suosion laskua ei ole odotettavissa.

Perinteisen Härkiksen saatavuus on ollut koko ajan varmalla tasolla, mutta huomisesta lähtien Härkis-tuotteita saa myös Lidlistä ja pienemmistäkin kaupoista. Huomioitavaa on myös se, että Härkis-buumi ei ole esim. vain pääkaupunkiseudun tai isompien kaupunkien ilmiö, vaan perinteisestä Härkiksestä ollaan tykätty aina Lapissa asti. Niinpä myös uutuustuotteet valtaavat kattavasti koko Suomen kaupat.

harkis-bbq-ja-tex-mex

Myös ravintolat ovat kiinnostuneet Härkiksestä, ja niinpä mm. Kotipizza, Chicos ja monet pikkuravintolatkin myyvät tätä nykyä aterioita, joissa on Härkistä.

Härkis-uutuuksien lanseerauksen yhteydessä Härkiksen pakkausdesign on uudistunut. Kaikki uutuudet ovat perinteisen Härkiksen lailla vegaanisia ja soijattomia. Asiakkaiden toiveesta Härkiksestä on poistettu ohramallasuute, mikä tekee kaikista tuotteista myös täysin gluteenittomia. Lisäksi tuotteet ovat säilöntäaineettomia, minkä vuoksi ne kannattaa avaamisen jälkeen syödä pian tai esim. pakastaa loput.

Ravitsemuksellisesti Härkis-uutuudet ovat hyvin lähellä perinteistä Härkistä: proteiinia on yhä reilusti, samoin kuitua ja hyviä hiilihydraatteja ja rasvoja, kun puolestaan tyydyttynyttä rasvaa on äärimmäisen vähän (kaikissa alle 1 g/100 g, punajuuripihveissä vain 0,4 g/100 g).

Härkis-uutuuksista original-maut ovat mietoja, kun taas itämainen on voimakkaasti maustettu, mutta ei tulinen. Tex mex ja bbq ovat saaneet innoituksensa kuluttajien toiveesta ja jälkimmäinen myös (kesän) grillikaudesta. Härkis Pihvi punajuurisena kuulostaa houkuttelevalta, ja on ainut, jota en itse vielä ole maistanut. Meillä kotona on syöty Härkistä säännöllisesti viikoittain jo viime syksystä, joten oli odotettavissa, että pitäisin myös kaikista uutuuksista. Ja voi, tapahtumassa todella sai herkutella niin Härkiksen kuin ihanien alkoholittomien drinkkien muodossa. Toistaiseksi oma suosikkini on suuren vaikutuksen tehnyt itämaisesti maustettu pihvi, mutta odotan paljon myös punajuuri-Härkikseltä, kunhan pääsen sitä maistamaan!

harkis-tapahtuma

Pinaatti-juustopiirakka (vegaaninenko?)

Keksin leipoa pinaatti-juustopiirakan. Kaapeista löytyi juuri siihen tarvittavat aineet. Juustokimpaletta minulla ei normaalisti ole, mutta yksi paketillinen jäi äidiltä syömättä, ja se osui jaossa minulle.

Minun piti alun perin tarjota vieraille tomaatti-parsakaalipiirakkaa, joten kun kerroin siskolle, että teinkin pinaatti-juustopiirakan, hän kysyi ihmeissään, enkö tehnytkään vegaanista piirakkaa. Kysymyksestä huomasin, että mikä vain juustopiirakka on erityisen mainio tarjottava tilaisuuksissa, joissa on vieraita. Ei tarvitse selitellä kenellekään mitään vegaanisuuksista tai vegetaarisuuksista, eikä kukaan suhtaudu piirakkaan minään erikoisvaihtoehtona perinteisemmille tarjottaville. Juusto toimi kuin valettu! Tekemäni piirakka syötiin muutamaa palaa vaille kokonaan jo pitojen alkupuolella! Se on ennenkuulumatonta vegaaniselle piirakalle, varsinkin kun sen vieressä oli tarjolla liha- ja tonnikalapiiraita. Ja käyttämäni juustohan oli toki vegaanista, raastoin piirakkaan Wilmersburgerin klassikkojuustopalaa. 😍

pinaatti-juustopiirakka-1

Pohjan osalta sovelsin piirakkaan parsakaali-tofupiirakan ohjetta, jota sitäkin aikoinaan muokkasin. Täytteen kehittelin itse.

Pinaatti-juustopiirakka

Pohja
  • 2 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
  • 1 1/2 dl talkkunajauhoja (kaurasta ja herneestä)
  • 1 dl hienoa porkkanaraastetta
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 1/2 dl kaurakermaa
  • 1/2 dl vettä
Täyte
  • 300 g pakastepinaattia sulatettuna ja valutettuna
  • 2 dl vegaanista juustoraastetta
  • 2 dl kaurakermaa
  • vajaa 1/2 tl suolaa
  • 1 kananmunan verran korviketta (1 tl kananmunankorviketta + 2 rkl vettä)
  1. Sekoita piirakkapohjan ainekset keskenään yllä mainitussa järjestyksessä. Pane taikina jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  2. Raasta juusto ja sekoita kananmunankorvike veteen. Yhdistä kaikki täytteen aineet.
  3. Ota taikina jääkaapista ja painele se voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kaada ja levitä täyte tasaisesti pohjan päälle.
  4. Paista uunin keskimmäisellä ritilätasolla 200 asteessa 30 min. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua.
Kaiken hulinan keskellä sain otettua piirakasta vielä yhden suttuisen kuvan ennen kuin siitä hävisi kolme palaa lisää!

Kaiken hulinan keskellä sain otettua piirakasta vielä yhden suttuisen kuvan ennen kuin siitä hävisi kolme palaa lisää!

Muuta ei tarvita! Porkkanan ja juuston raastaminen lienevät aikaavievimmät vaiheet, muuten ohje on kovin helppo. Pinaatti kannattaa ottaa sulamaan huoneenlämpöön monta tuntia ennen leipomisen aloittamista. Niin siitä tulee käyttövalmis kuin itsestään.

Piirakka on päältä täysin hyytynyt, kun sen ottaa uunista, mutta rajummin heilutettaessa täyte ”höllyy”. Sitä ei kannata pelästyä, sillä piirakka jatkaa hyytymistään. Tarjoiluhetkellä omani oli täysin kiinteä, ja paloja sai otettua siististi. (Olin leikannut piirakan valmiiksi sopiviksi paloiksi.)

Jauhoja voi vapaasti korvailla muilla, kunhan mittasuhteet pysyvät samoina. Pohjassa on vain vähän rasvaa, sillä kaurakerma koostuu pääosin vedestä ja kaurasta, rypsiöljyä siinä on alle 10 prosenttia. Rasvaisempi täyte tekee lopputuloksesta täyteläisemmän, eikä piirakka tunnu terveyspiirakalta (mikä voi olla tärkeää etenkin vieraille tarjottaessa).

Suolan kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä kermassa ja varsinkin juustossa itsessään on suolaa. Tosin pinaatti vaatii suolaa päästäkseen oikeuksiinsa. Pohjan suolamäärää ei tarvitse varoa, mutta täytteeseen kannattaa laittaa vajaa puolikas teelusikallinen, ei yhtään enempää.

Tilaisuuden luonteen takia en saanut piirakasta juurikaan kommentteja, eikä moni kai edes tiennyt sitä minun tekemäkseni. Muutamalta sain kysyttyä mausta, ja kaikki he sanoivat piirakan olevan hyvää. Minulle pinaatti on aina maistunut, joten piirakkakin meni vaivatta alas!

Leivonnaisia kasviksista: Terveellisempi porkkanakakku (vegaaninen)

Kuka tai mikä totesi jo vuonna 1989, että:

Kasvikset tekevät kakuista ja leivistä erityisen meheviä. Rasvan määrä voidaan pitää alhaisena, koska kasviksilla on sama vaikutus.

Lainaus kuulostaa John McDougallin tärkkelysfilosofiaan sopivalta aatteelta, mutta on todellisuudessa teoksesta Pirkan kasviskeittokirja (1989). Samaisesta kirjasta löytyy lupaavan kuuloinen porkkanakakkuohje.

pirkan-porkkanakakku

Porkkanakakku on yksi omia lemppareitani, ja siksi blogista löytyykin jo kaksi, keskenään hyvin erilaista porkkanakakkureseptiä: toinen on raaka ja erikoinen, toinen puolestaan on hieman perinteisempi ja kypsempi, joskin sekin tavallista terveellisempi ja todella herkullinen.

Tähän aikaan vuodesta moni yrittää syödä kevyemmin, ja huomasinkin Pirkan reseptin olevan melko täydellinen juuri nyt. Reseptissä ei ole lainkaan lisättyä rasvaa, eikä sattumoisin edes vehnää tai muitakaan viljoja, joita jotkut haluavat välttää. Olen muokannut reseptiä vain kananmunien osalta, muuten se on suoraan kirjasta. Oma kakkuni näyttää täysin samanlaiselta kuin kirjan kakku, vaikka en käyttänyt munia.

Porkkanakakku (n. 12 palaa)

  • 3 porkkanaa (n. 250 g)
  • 250 g mantelia tai pähkinää
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 6 kananmunan verran kananmunankorviketta (luultavasti myös pelkkä perunajauho toimii munien tilalla mainiosti)
  • 2 dl sokeria
  • 1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 1 tl kanelia

Koristeeksi

  • tomusokeria
  1. Kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi. Jauha mantelit tai pähkinät (kuorineen). Sekoita ne perunajauhoihin.
  2. Sekoita kananmunankorvike veteen paketin ohjeen mukaan. Lisää sokeri, porkkanat, mantelit, sitruunan mehu ja -kuori sekä kaneli.
  3. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun (irtoreunaiseen) vuokaan. Kypsennä kakku ritilällä uunin alaosassa 175 asteessa n. 50 min.
  4. Anna kakun jäähtyä. Siivilöi pinnalle tomusokeri.

pirkan-porkkanakakku-2

Eikö omasta versiostani tullutkin aika lailla identtinen kirjan kakun kanssa? Tätä helppoa ja maistuvaa ohjetta voi suositella, se on mukava lisä jo jakamieni porkkanakakkureseptien joukkoon!

pirkan-porkkanakakku-3

Sanon EI tipattomalle, sokerittomalle, gluteenittomalle ja jopa vegaaniselle tammikuulle!

Kun meillä perheen kesken kohotettiin uudenvuodenaattona kuohuviinilasit ilmaan, toivotin muille ”Hyvää uutta vuotta kaikesta huolimatta”. Sellaiset tunnelmat meillä nyt on.

Jos kuitenkin ajattelen vain omaa elämääni, ja keinotekoisesti suljen siitä pois äidin tilanteen, olen melko onnellinen nykyelämässäni. En tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, enkä varsinkaan luvannut elää tipatonta, sokeritonta, gluteenitonta tai mitään vastaavaa tammikuuta. Enkä edes vegaanista tammikuuta! Miten se voi olla mahdollista, kun kerran olen vegaani? Katsotaanpa.

Kunpa vegaanina olemiseen liittyisikin tällaisia mielikuvia!

Kunpa vegaanina olemiseen liittyisikin tällaisia mielikuvia!

Viime syksyn mittaan huomasin, että ajatukseni veganismin suhteen ovat kovin erilaisia kuin ennen. (Oikeammin puhun vain vegaaniudesta tai ruokaveganismista, en elämäntavasta, jossa myös esim. kaikki hygienia- ja kodintuotteet ovat vegaanisia ja jossa yksikään vaatekappale tms. ei sisällä piirunkaan vertaa mitään eläinperäistä.)

Itseni kohdalla ei niinkään ole kyse siitä, ettenkö haluaisi tai pystyisi enää syömään vegaanisesti, sillä täysin vegaaninen kasvisruoka voi helposti olla herkullista, terveellistä, edullista ja vaivatonta valmistaa. Toisin sanoen se voi olla kaikkea, mikä itselleni on tärkeää. Samaten otan ilolla vastaan esim. kaikki dödöt ja rasvat, jotka ovat vegaanisia. En kuitenkaan enää pidä niistä mielikuvista, jotka koen liittyvän veganismiin ja vegaaneihin. En pidä vegaanin identiteetistä. Jos keskustelen jonkun vieraan kanssa, en kerro olevani vegaani, ellei se tilanteen vuoksi ole melko lailla pakollista. Sanon nykyään ennemmin, että olen kasvissyöjä (vegaanihan on hänkin kasvissyöjä, joskin paljon tiukempi sellainen kuin vegetaristi, jollainen ehdin olla monta vuotta ennen vegaaniksi ryhtymistä).

Kun ajatukseni veganismin suhteen alkoivat muuttua, en tiennyt pitkään aikaan, mistä se johtui. Nyt tiedän ainakin jotain. Vielä joskus veganismi näyttäytyi minulle äärimmäisenä ja vaikeana, sellaisena juttuna, jota en koskaan edes kokeilisi pidemmän aikaa, saati alkaisi kokonaan vegaaniksi. Kun sitten kuitenkin kokeilin vegaanista ruokavaliota John McDougallin innoittamana (joka muuten hänkin välttää aina puhumasta vegaaniudesta, vaikka tärkkelysruokavalio on täysin vegaaninen) ja jäin sille tielle, (ruoka)veganismista tuli minulle arkipäivää ja aloin seurata ”alan” tapahtumia. Ja voi, miten kyllästynyt olenkaan kaikkeen, minkä itse näen liittyvän veganismiin. Vegaanipiireissä liikkuu monia ”vegaanipoliiseja”, joiden elämäntehtävänä on pohtia, minkälainen syöminen ja eläminen on riittävän vegaanista. He eivät tajua, että tuomitsemalla lihansyöjät ja jopa muut vegaanit he tekevät hallaa veganismille. Oma arvomaailmani on lopulta sallivampi, ja pidän vegaanipoliisien toimia tuhoisina ja myös turhina. Maailmassa on niin paljon suurempiakin huolia kuin se, millaista ruokaa joku syö. Ymmärrän nyt objektiivisemmin myös lihansyöjien ajatuksia, vaikka varsinkin tehotuotetun lihan syöminen onkin mielestäni niin kovin väärin sen lisäksi, että se on niin kuuluisan epäterveellistä.

teurastamossa

Itse olen täydellisen vegaanin sijasta vähän epätäydellisempi vegaani (joskaan en halua sanoa itseäni vegaaniksi), ja vastaavasti välitän hiukan keskivertoihmistä enemmän esim. kehitysmaiden lapsista. Jos vaikkapa syön leipää, joka myöhemmin paljastuu ei-vegaaniseksi, suren sitä vähemmän kuin sitä, että moni ihminen elää nälässä vailla minkäänlaista leipää. Joku voisi kysyä, miksei sekä olla täydellinen vegaani että lahjoittaa rahaa kehitysmaiden lapsille. Harva kuitenkaan on niin täydellinen. Omat kykyni ja varani eivät riitä kaikkien auttamiseen, enkä minimalismistani huolimatta ole valmis elämään täysin askeettisesti.

Ihmisten ja eläinten elämä on yhtä arvokasta, mutta jos minulla olisi mahdollisuus pelastaa joko ihminen tai jokin lemmikkieläin palavasta talosta, pelastaisin toki ihmisen, ja olettaisin myös, että kaikki muut toimisivat oikeudentajussaan samoin. Stereotyyppisesti vegaaneille eläimet ovat tärkeämpiä kuin ihmiset, ja oman kokemukseni mukaan se on totta joidenkin vegaanien kohdalla. Muiden ihmisten inhoaminen on kuitenkin pahasta veganismille, jonka pitäisi näyttää houkuttelevalta kaikille. Veganismia ei tulisi käyttää välineenä sulkea muita ulos, vaan sen pitäisi olla avoin kerho, johon kuka tahansa on tervetullut liittymään. Vegaanien ei tulisi asettaa itseään muiden yläpuolelle. Veganismi ei ole ratkaisu kaikkeen, ja on monia muitakin tapoja vaikuttaa. On valheellista luulla, että vain vegaanit tekevät jotain eläinten ja ympäristön hyväksi; veganismi voi olla myös kuormittavaa ympäristölle, jos ruokavalio koostuu pitkälti trooppisista hedelmistä ja eksoottisista superfoodeista.

Vegaaniset falafelpihvit Rossossa joulukuussa 2016.

Vegaaniset falafelpihvit Rossossa joulukuussa 2016.

Pääosin järkevässä vegaanisessa kasvissyönnissä ei itsessään ole mitään vikaa, vaan sellaisesta kiittävät sekä oma terveys, eläimet että ympäristö. Jos veganismiin liittyviä leimoja saadaan ajan myötä muutettua, sanon itseäni taas mielelläni vegaaniksi. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista. Jos riittävän moni ”tavallinen” ihminen ryhtyy joskus syömään vegaanisesti, samalla myös itse veganismista tulee normaalimpaa, jolloin hullut yksilöt muuttuvat vähemmistöksi. En tiedä, tapahtuuko näin omana elinaikanani tai koskaan myöhemminkään, mutta aina saa toivoa.

Kirjoitin tämän tekstin sekä itselleni että muille. Saan tasaisin väliajoin sellaista palautetta joko blogiin tai sähköpostiin, että olen onnistunut tärkkelysteksteilläni innostamaan ihmisiä enemmän ja enemmän vegaanisen ruoan puoleen. Tulen palautteesta kovin iloiseksi, mutta välillä pelkään, että jotkut jättävät veganismin sitten kun heille paljastuu, että osittain se on vihamielisten, yksioikoisesti ajattelevien eliitti-idioottien klubi, johon ”väärinajattelijoilla” ei ole mitään asiaa. Jotkut vegaanit kannustavat jopa väkivaltaan, jos käännytys ei muuten onnistu. Itse en halua käännyttää ketään näin kyseenalaiseen lahkoon kuin veganismi.

Elettyäni vegaanina tällainen plakaatti näyttää minusta nykyään suorastaan irvokkaalta.

Elettyäni vegaanina tällainen plakaatti näyttää minusta nykyään suorastaan irvokkaalta.

Vaikka en enää pidä termeistä veganismi, vegaani ja vegaaninen, enkä pidä niihin liittyvistä mielikuvista, blogissa joudun kuitenkin niitä välillä käyttämään ainakin reseptien kohdalla.